Puuttuvan pakin metsästys

  • 192 913
  • 775

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Olen muuten ihan samaa mieltä Zetan kanssa tuosta Milamista. Ei vieläkään tuonut ratkaisua tuohon Ässien pahimpaan ongelmaan eli maalinedustan pelaamiseen. Vieläkin tarvitaan se herra siihen oman maalin eteen. Sitten voisi antaa lähtöpassit vaikkapa Iliakikselle.

Muutenkin Rahkola on pelannut sen verran kelvollisesti että mielestäni Iliakis on nyt ensimmäisenä tulilinjalla. Tässä mielestäni tämän hetkinen depth chart Ässien pakistossa. OK, Milamilta en ole nähnyt yhtään ottelua mutta oletettava on että herra on ykköspakki.

Milam
Uusis
Jyrkkiö
Määttä
Kuusisto
Rahkola
Iliakis
Palomäki
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Olen muuten ihan samaa mieltä Zetan kanssa tuosta Milamista. Ei vieläkään tuonut ratkaisua tuohon Ässien pahimpaan ongelmaan eli maalinedustan pelaamiseen. Vieläkin tarvitaan se herra siihen oman maalin eteen. Sitten voisi antaa lähtöpassit vaikkapa Iliakikselle.

Vähän absurdia tuo, että aluksi tehdään tryoutin jälkeen soppari Iliakisin kanssa ja kuukauden kuluttua ollaan jo kenkimässä häntä pois. Eurojahan tuollaisessa palaa, mutta jos niitä on liikaa, niin mikä jottei.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Vähän absurdia tuo, että aluksi tehdään tryoutin jälkeen soppari Iliakisin kanssa ja kuukauden kuluttua ollaan jo kenkimässä häntä pois. Eurojahan tuollaisessa palaa, mutta jos niitä on liikaa, niin mikä jottei.
No joo, tuo on kyllä totta. Ässien olisi ehkä kannattanut hankkia joku vähän kovempi ulkkari kuin Iliakis heti alkuunsa. Nyt ei voi mitään kun on jo paskat housussa. Tietysti jos Iliakiksen saisi helposti siirrettyä jonnekin toiseen seuraan yhteisymmärryksessä.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Vähän absurdia tuo, että aluksi tehdään tryoutin jälkeen soppari Iliakisin kanssa ja kuukauden kuluttua ollaan jo kenkimässä häntä pois. Eurojahan tuollaisessa palaa, mutta jos niitä on liikaa, niin mikä jottei.

No tuttuihin ympyröihin SaiPaan mies varmaankin kelpaa, kunhan saadaan vielä yksi hankinta ja Sammalkangas takaisin kehiin. Kaupan päälle voidaan vielä laittaa vaikka Palomäki. ;)
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tamminenhan tuskailee pakkipulan kanssa, saisikohan sinne ujutettua Palomäen ja/tai Kuusiston? Näin avautuisi, varsinkin kun laitetaan vähän Piroksesta säästyneitä euroja mukaan, mahdollisuus vihdoin saada se fyysinen rymistelijä rosteriin. Sitten voisi pakiston osalta sanoa legendaariset: "näillä mennään!".

Harmi, että Kudroc näyttää jatkavan kauden loppuun asti Frölundassa, olisi ollut juuri sopiva "viimeinen palikka" tuohon pakistoon....
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
SK:sta leikattua:

"Toimitusjohtaja Jukka Hirsimäki myöntää, että Piroksesta vapautuvat rahat palaavat lähtökohtaisesti pelaajabudjettiin.

– Tosin Troy Milam hankittiin hallituksen korvamerkkaamalla ekstrabudjetilla. Täytyy nyt ottaa kokonaisuus haltuun ja antaa ynnäkoneen laulaa, Hirsimäki toteaa."

Kuten siis jo aiemmin spekuloitiinkin, Milamin hankinta syö luonnollisesti osan Piroksesta säästetyistä rahoista. Saas nähdä miten Jukan "ynnäkone" lauleskelee ja kuinka paljon pistetään säästöön pahan päivän varalle...
 
Redcoat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Palomäki Mestikseen (mikäli suostuu ja mikäli joku seura ottaa - vaikka tuskin jää tästä kiinni) heti kun saadaan siirtomarkkinoilta ja/tai sairastuvasta riittävä määrä puolustajia rosteriin. Iliakisista luopuminen on mielestäni ajankohtaista vasta siinä vaiheessa jos tehdään Milamin ja/tai mahdollisen toisen ulkkaripakin suhteen päätös sopimuksen jatkumisesta koko loppukauden. Ainahan näiden kanssa on floppaamisen vaarakin olemassa.
 
Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Lukossa muutama kausi sitten pelannut Jan Platil on saanut kenkää Traktor Chelyabinskista ja on vapailla markkinoilla. Siinä olis puolustava pakki, jonka meikäläinen kelpuuttais samantien isännäksi omalle maalille. Toki taitaa olla liian kallis Ässille, mutta vapaana kuitenki on.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Lukossa muutama kausi sitten pelannut Jan Platil on saanut kenkää Traktor Chelyabinskista ja on vapailla markkinoilla. Siinä olis puolustava pakki, jonka meikäläinen kelpuuttais samantien isännäksi omalle maalille. Toki taitaa olla liian kallis Ässille, mutta vapaana kuitenki on.

Eikös tämä jätkä ollut raumalaisten mielestä kovinikinämissään, joka syö Heleniuksia aamupalaksi ja paskantaa mattnickersoneja? Ja voittaa samaan rahaan vielä pakkien pistepörssinkin? Jäi vissiin ainakin osittain realisoitumatta?

Ei sillä, etteikö meille mahtuisi. Taitaapi vaan vaatia aika paljon tiliä tämäkin tsekkipiiska..?
 
Mr.Bletch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 2013
Hieman kyllä huolestuttaa Troy Milamin pelikunto. Miehen sairashistorian tuntien tulee mieleen että mahtaneeko äijä olla sittenkään siinä kunnossa missä hänen oletettiin olevan. Milaminhan piti alunperin pelata eilisessä Pelsut-pelissä mutta Poriin saavuttuaan huomattiin, että miestä tulee saattaa pelikuntoon harjoittelemalla.

Tämä riski on aina näissä nettiskouttauksissa, eli agentti vakuuttaa toista ja todellisuus näyttää toista. Toki tässä on try-out mutta sitä pakkia tarvittaisiin nyt eikä vasta tammikuussa. Katsotaan nyt pukeeko huomiseen otteluun vai jatkuuko kuntoutus.
 
Hespeler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät sympatiat HIFK

Ahon Jussi sanoi eilen ennen pelin alkua, että Milam olisi voinut jo pelata, mutta mies itse oli halunnut muutamat tiukat jäätreenit ensin alle. Mielestäni tuo on ihan järkevää, jos vaihtoehtona on suoraan koneesta jäälle sehlaamaan. Huomenna sitten täydessä tikissä kotiyleisön eteen näyttämään, onko miehestä mihinkään. Onneksi on try-out.
 
Ok, hyvä homma jos tosiaan näin on.

Palomäki vai Iliakis, siinäpä pohdittavaa kumpi ulos. Palomäki ei ole pelaajatyypiltään kovinkaan kaksinen, virheitä tulee liukuhihnalta kun taas Danin ehkä suurin heikkous on jatkuva kakkosten kerääminen. Tämä juontaa toki juurensa siitä, että on potkun pari jäljessä vastustajaa kerta kerran jälkeen.
 
Padas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mikä mahtaa olla Sammalkankaan kunto tällä hetkellä? Vieläkö pääsee kehiin ennen joulua? Entä Kuusisto?
Mikäli uusia loukkaantumisia ei tapahdu, alkaa pakistossa olla pian tungosta.
Tapahtuuko pelaajaliikennettä ulospäin, kenties 1-2 pakkia vuokrasopparilla mestikseen? Rahallisesti mestis-vuokrat ovat varmasti nappikauppaa, mutta pelaamattomuus on huonoin vaihtoehto kaikille. Parhaimmillaan Ässillä on 1/3 pakeista reserviä.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Palomäki vai Iliakis, siinäpä pohdittavaa kumpi ulos.

Tuossa ei ole mitään miettimistä, Palomäki on aivan varmasti top3 koko SM-liigassa, kun etsitään huonointa puolustajaa. Hidas, kädetön ja pehmeä.

Iliakis taas, varsinkin eilen, näytti tosiaan olevan vähän hitaalla jalalla liikenteessä. Kiekollisesti on kuitenkin jonkun verran Palomäkeä parempi, mutta se ei ole paljon se. Optimitilanteessa kumpikaan ei pelaisi Ässäpakistossa mutta kaikkia ei vaan voida kesken kauden vaihtaa.
 
paze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Ulvilan Pesä-Veikot, Pesäkarhut, BVB 09
Tämä riski on aina näissä nettiskouttauksissa, eli agentti vakuuttaa toista ja todellisuus näyttää toista. Toki tässä on try-out mutta sitä pakkia tarvittaisiin nyt eikä vasta tammikuussa. Katsotaan nyt pukeeko huomiseen otteluun vai jatkuuko kuntoutus.

Ei pelaa missään tapauksessa vielä lauantain TPS-ottelussakaan. Mies olisi valmis kaukaloon, mutta valmennusjohto on vielä toista mieltä.
 
Mr.Bletch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 2013
Ei pelaa missään tapauksessa vielä lauantain TPS-ottelussakaan. Mies olisi valmis kaukaloon, mutta valmennusjohto on vielä toista mieltä.

Vähän tässäkin siirrossa on jotain ihmeellistä ilmassa.

Ehkäpä Kamil oli lähempänä totuutta kuin arvasikaan

- En halua mennä siihen kovin paljoa, mutta jotain outoa siellä oli. (Kamil Piros)

Ahon Jussi sanoi eilen ennen pelin alkua, että Milam olisi voinut jo pelata, mutta mies itse oli halunnut muutamat tiukat jäätreenit ensin alle. Mielestäni tuo on ihan järkevää, jos vaihtoehtona on suoraan koneesta jäälle sehlaamaan. Huomenna sitten täydessä tikissä kotiyleisön eteen näyttämään, onko miehestä mihinkään. Onneksi on try-out.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ei pelaa missään tapauksessa vielä lauantain TPS-ottelussakaan. Mies olisi valmis kaukaloon, mutta valmennusjohto on vielä toista mieltä.

Hieno try-out, näytöt annetaan harjoitusten perusteella?? Ei montaa peliä ehdi tuon 2vk aikana pelata, joten tosipaikan (SM-liigapelien) testejä tulee kyllä liian vähän. No ehkä valmennusjohto tietää mitä tekee ja mitä asioita tulee tarkailla, jotta loppukauden soppari voidaan solmia...
 
Nickerson#50

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Käsittääkseni Milam on aika huonossa kunnossa vielä fyysisesti. (paikat rikki) Ja on vielä fysioterapeutin kanssa paljon tekemistä että hänestä saadaan täysin pelikuntoinen. Hyvä haku Ässiltä... Toivotaan nyt että edes joulutauon jälkeen pystyisi vahvistamaan joukkuetta.
 
tnub

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool, Edmonton Oilers
Käsittääkseni Milam on aika huonossa kunnossa vielä fyysisesti. (paikat rikki) Ja on vielä fysioterapeutin kanssa paljon tekemistä että hänestä saadaan täysin pelikuntoinen. Hyvä haku Ässiltä... Toivotaan nyt että edes joulutauon jälkeen pystyisi vahvistamaan joukkuetta.

Edellinen suomeksi = lääkärit eivät ole antaneet pelilupaa vaikka mies ja valmennus muuta puhuvat...

Hieno hankinta, jos saisi pelata...?
 
paze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Ulvilan Pesä-Veikot, Pesäkarhut, BVB 09
Edellinen suomeksi = lääkärit eivät ole antaneet pelilupaa vaikka mies ja valmennus muuta puhuvat...

No ei se nyt missään nimessä näin ole. Kysymys on enemmänkin Milamin pitkästä pelaamattomuudesta. Ensi viikolla mies on saletisti kaukalossa.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Mikäli Milamista on vielä pelimieheksi, etsitäänkö sen jälkeen edes sitä (fyysistä) puolustajaa? Määrällisestihän Ässien pakit silloin riittävät kymmenen parhaan joukkoon tavoitteluun mutta mielestäni laadullisesti eivät. Varma ja vahva omanmaalin suojelija puuttuu edelleen.

Laittaisin rohkeasti muutamille pakeille hintalapun niskaan ja yleisesti tiedoituksen, että ovat saatavilla mikäli jollain taholla kiinnostusta ilmenee. Ei ehkä mikään kyseisten pelaajien motivaatiota nostava tempaus mutta tämähän on pelaajille ammattimaista touhua ja heidän pitää olla aina varautunut lähtemään mikäli taso ei kyseiseen jengiin yksinkertaisesti riitä.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
hmm... Ykkössentteri on kyllä saatava. The Pakki saa mielummin odottaa, meidän puolustuspeli on parantunut helvetisti.
Rautakallio&Kivi on saanut joukkuepuolustuksen toimimaan paremmin ja näin meidän pakkien heikkous ei iske silmään niin pahasti.
Toisena syynä pidän Määtän paranevia otteita.

Milamin pelatessa sivuun Palomäki, ja Sammalkankaan tehdessä comeback sivuun Iliakis. Antaa Rahkolan pelata, vaikka välillä ylipelaa tilanteita ja joutuu boksiin istumaan. Virheistä oppii, jo muutaman kerran Miro on pelannut todella loistavasti miehen maalin edestä, voimassa ei vielä täysin pärjää mutta pelaa ajoittain hyökkääjän mailan ihailtavasti pois.

Mutta kyllä silti tarvitaan joukkueeseen se The Pakki, jos ykkössentterin hommaaminen onnistuu ja saadaan vielä yksi pakki, taistellaan sijoista 7-8 aivan varmasti.

Henk.koht en enää usko jos Milam onnistuu että meille se yksi puolustaja vielä tulisi.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Virheistä oppii, jo muutaman kerran Miro on pelannut todella loistavasti miehen maalin edestä, voimassa ei vielä täysin pärjää mutta pelaa ajoittain hyökkääjän mailan ihailtavasti pois.

17.11.2009 Ässät - HPK -pelissä en muista kenet luisteli puolittaisesta läpiajosta kiinni ja yksinkertaisesti puhtaalla kontaktilla pelasi sivuun maalintekosektorilta. Pieni yksittäinen muisto, mutta tuli melkein onnen kyynel silmäkulmaan. Että semmoista vielä meillä tapahtuu ja 'tuolla fyysisyyden määrällä'... Jotain saa vielä aikaan myös apinan raivolla.

Toivottavasti Rahkola ei ole ihan ensimmäinen sivuunsiirtyjä, kun väkeä alkaa palautua lepotuvalta. Alkukaudesta varmaan kommentoin jotain toisen suuntaista, nyt on aika kehua viime pelien otteista.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Nyt olisi kokenut ja meriiteiltään kova pakki tekemässä paluuta. Hirsi ja Takko ottavat pian sopimuspaperit eteen ja saadaan oikea punainen pakki rosteriin ;)
http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1810623

Olisi todennäköisesti kiistatta Ässien paras pakki tällä hetkellä vaikka ei ole pelannut yli kymmeneen vuoteen ja on ylittänyt jo "parasta ennen" päiväyksen aikoja sitten...

Eli kannatan, Takko nyt on sinun tilaisuutesi! ;)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös