Putous

  • 614 570
  • 1 890

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Jaahas. Tuli katsottua tuo eka jakso. Ilmekkään ei värähtänyt koko ohjelman aikana. Kertoo osaltaan, minkälaista paskaa tämä on nykyisin mielestäni. Täysin pennuille suunnattu ohjelma prime timessa. Eipä tarvii enää tuhlata aikaa tänä vuonna tuohon.

Ei värähtänyt minullakaan, toki en sitä varsinaisesti odottanutkaan. Mutta kertoo sekin osaltaan tuosta mitä edellä sanon, että näitä tuotantokausia tykitetään nyt liian tiuhaan. Ei saada rauhoitettua tuotantoa lainkaan. Tuosta lastenohjelmamaisuudesta taas on tosiaan puhuttu jo pari vuotta, isoksi syypääksi tähänhän on todettu etenkin Salminen..

Oudosti noista Salmisen haastatteluista/juonnoista saa aina vaikutelman, että on hirveä kiire johonkin.

No kiire siellä varmaan ihan aidosti onkin, koska ohjelma on täysin minuuttiaikataulutettu. Mutta toki juontaja pystyy vaikuttamaan aivan valtavasti ohjelman yleistunnelmaan omalla toiminnallaan. Jos vertaa alkuaikoihin, niin Saariluoma on kuitenkin perusolemukseltaan hyvin rauhallinen, kun taas Salminen on luonnostaan tuollainen hössöttäjä..
 
K

Kiekkokatsoja

Se politiikko hahmo oli pitkästä aikaa hauska. Ainakin eka esiintymisellä. Oli siellä myös pari hahmoa, jotka vaikuttivat ärsyttävältä. Putous on putous. Taso on hiipunut vuosia, mutta katsoohan tuota jos ei muuta tekemistä.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Nyt oli kyllä monta hyvää sketsihahmoa Putouksessa. Parhaat näillä näkymin "etukammarin poika", "nyt ei luoda lantaa vaan legendaa" ja "tositarinoita". Poliitikossa hyvä meno myös. Heikoin sitten ehkä se Kokanderin talkkarihahmo, mutta annetaan sillekin mahis parantaa.

Mutta itselle koko ohjelma on kyllä enemmän sellanen ns. taustalla pyörivä homma, kuin että tiiviisti katsoisi kaikki. Ihan hyvää viihdettä kuitenkin, ja eri mieltä siitä, että taso olisi pudonnut. Tollastahan se on ollut koko ajan :)
 
Viimeksi muokattu:

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
GKS Tychy #92, Savinainen ja Ässien sylkykupit
Katsoin Finnpanelista katsojalukuja viime viikolta.

Putouksen avausjaksolla oli katsojakattavuus 1.4 miljoonaa ja keskikatsojamäärä vajaa 900 000. Kattavuus oli viikon ohjelmista ykkösenä ja keskikatsojamäärässä sijoitus oli kolmas, kaksien TV1:sen uutislähetysten jälkeen. Seuraava viihdeohjelma oli sijalla 25. Vankka on pohja edelleen.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Ihmiset leipääntyvät normaaleihin tv-ohjelmiin ja on trendikästä haukkua muun massan mukana. Pitää vain olla muodikkaat sekä ylihintaiset netflixit, joita kehutaan.

Itse viihdyin Putouksen avausjakson parissa. Sketsihahmoista osa vaikutti ensituntumalta ihan tasokkailta ja kehityskelpoisilta.
 

Lämpö

Jäsen
Hahmokisa positiivinen yllätys. En nyt nauranut juurikaan, mutta en kelannutkaan. Muuten tais tulla skipattua ainoastaan ”vanhanajan”-sketsi, joten ekan jakson perusteella tuli katsottua itse ohjelmaa enemmän kuin kertaakaan viime kaudella.
 

Barney

Jäsen
Ohjelman elinkaari tuli täyteen jo pari tuotantokautta sitten.
Vai parin tuotantokauden jälkeen? En ole tällä(kään) kaudella ohjelmaa katsonut, mutta nykyään se menee jo suorilta käsin "näkemättä paskaa" -osioon.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Pakko oikein mainita: nauroin ääneen Kari Tolkulle ja nimenmuutos sketsille. On niin harvinainen kokemus viime vuosien Putouksessa, että ansaitsee oikein tulla erikseen mainituksi. Niin se ihminen vain on rakennettu, että tarpeeksi idioottimainen juttu naurattaa tahtoo sitä tai ei.. kuten esimerkiksi Kelju K. Gestapo :D
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Muu perhe katsoo Putousta, joten siltä ei voi välttyäkään. Mutta pakko sanoa, että tuo Nöpö-Felix on oikeasti perkeleen hyvä hahmo. Tuollaisia vittu naisia pentuja on, joten esikuvat lienee elävästä elämästä. "sä et voi lyödä mua koska mä oon lapsi!
 

U2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & anyone against russia...
No se Pitääkö olla tuolissaan -sketsi oli aika hyvä. Hienosti näyttelivät alkuperäisiä vastineitaan.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Sketsihahmot ovat pudonneet tasan siinä järjestyksessä kuin epäilinkin. Kaksi huonointa olivat täysin selkeät, etenkin Terhi Suorlahden on näemmä turha yrittää tätä taiteenlajia, kaikesta huomaa että hän on taustaltaan ihan puhdas draamanäyttelijä, eikä niin minkään sortin koomikko. Tosi-täti oli aikuisten oikeasti jo niin huono hahmo, että meni jopa surullisen kuuluisan Piia Potkan rinnalle, joka kuitenkin lienee kollektiivisen mielipiteen valossa koko ohjelman historian huonoin hahmo..

Kari Tolkun epäilin myös putoavan aika alkupäässä koska se oli jotenkin liian "vanhan koulukunnan" hahmo nykypäivään. Lehmä on se, joka paransi kaikkein eniten todella surkeasta alkutilanteestaan, etenkin kun huomioi myös sen, että hahmo oli monille (etenkin nuoremmille) varmaan vähän tai vähän enemmänkin vaikeatajuinen. Autojumputtajan ei kuuluisi olla finaalikolmikossa, koska se taitaa olla Penttilän huonoin hahmo tähän asti..
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Epäilen, että Nöpö-Fenix voittaa koko homman. Hän ärsyttää, mutta kerää sillä paljon ääniä. P.O. Liitikko saisi minun ääneni, jos äänestäisin.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mä häpeän. Miksi piti taas tuhlata elämästä aikaa tähän ohjelmaan. Olisin mennyt vaikka keräämään mustikoita. Siitäkin saa enemmän irti, kun tästä lasten ohjelmasta.

Eikö näiden ohjelmapaikka pitäisi olla päivällä puolenpäivän aikaan. Silloin kun muutkin lastenohjelmat tulevat.
 

5hole

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, VGK, Savolaiset, Jokerit, Cogliano, RD

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
"Kanavan mukaan tällä kaudella on kuitenkin luvassa myös uusia ohjelmaosioita, uudet siniset Putous-paidat sekä muutto uuteen studioon. "

En jaksa odottaa, että näen uudet siniset Putous-paidat.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Onko niillä ennen ollut siis vanhat paidat? Kenellä on ollut esim Hirviniemen paita, onko tästä jotain taulukkoa?
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Ai että, Malla Malmivaara. Ihana nainen. Mallan takia täytyy muutama jakso katsoa.

Malla toivottavasti onnistuu myös olemaan hauska. Nuo vähänkään eri yhteyksistä tulevat kovan profiilin tyypit ovat olleet pääsääntöisesti hirveitä floppeja. Elena Leeve, Minka Kuustonen, Mari Perankoski, Ville Tiihonen, Kari Ketonen ja Timo Lavikainen. Tai sanotaanko että vahvuudet kun ovat VAIN näyttelemisessä, stand upissa tai puhtaasti sketsisarjassa. Mallan kohdalla pelkään minkamaista kohtaloa.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
5 minuuttia takana ja näkee heti, että sama paska se vaan jatkuu. Eipä tarvitse jatkossa katsoa. Syvälle on uponnut tääkin formaatti. Ollut jo monta vuotta syvällä. No, kai tää on sitten nykyään suunnattu 5-10 vuotiaille. Voi niitä aikoja kun kappelin pimut tuli isolle kirkolle.

Roope Salminen syytteessä seksuaalirikoksesta ja tuolla tuo persenaama heiluu. Joidenkin ura on joskus laitettu jäihin pelkästä epäilystä.....
 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
5 minuuttia takana ja näkee heti, että sama paska se vaan jatkuu. Eipä tarvitse jatkossa katsoa. Syvälle on uponnut tääkin formaatti. Ollut jo monta vuotta syvällä. No, kai tää on sitten nykyään suunnattu 5-10 vuotiaille. Voi niitä aikoja kun kappelin pimut tuli isolle kirkolle.

Roope Salminen syytteessä seksuaalirikoksesta ja tuolla tuo persenaama heiluu. Joidenkin ura on joskus laitettu jäihin pelkästä epäilystä.....
Roope Salminen ja Mikko Leppilampi saisi vaikka murhata jonkun, paloitella ruumiin, suorittaa tuplapenetraation torsoon ja silti ne keikkuisi jollain tv-kanavalla koko kansan suosikkeina.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös