Mainos

Puolustusvoimat ja puolustuspolitiikka

  • 792 204
  • 5 036

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Laivaston uusiin tulossa oleviin monitoimikorvetteihin asennetaan parannellut Raytheon ESSM Block 2-ilmatorjuntaohjukset tuomaan parempaa osumatarkkuutta ja torjuntaetäisyyttä.

Mitä olette mieltä, onko ideaa jos Suomi hankkisi jossain vaiheessa laivastomme vahvistukseksi sotalaivoja käytettyinä maailman merien merimahdeilta. Toki kunnostettaisiin ja modernisoitaisiin ne (MLRS:ien ja Leopardien tapaan, vaikka eri kokoluokan vehkeitä ovatkin). Olen itse ollut vähän tuskastunut Laivue 2020 hankkeen viivästyksistä. Kyllähän Suomessa laivoja osataan rakentaa, jäämurtajia ja risteilylaivoja muunmuassa. Saataisiinko kuitenkin kehitettyä laivastoa ja sotalaivojamme Laivue 2020 hanketta kustannustehokkaammin? Tulevaisuudessa sotalaivoilta vaadittanee varmaankin häiveominaisuuksia, ja ehdottomasti toki siihen kehitystyöhön Suomen on päästävä mukaan, mutta häivealusten rakentajana? Olisihan se hienoa, mutta todennäköisesti hankitaan niitä aluksia ulkomailta. Joskus sitten tyyliin 2040-luvulla.
 
Viimeksi muokattu:

Redimor

Jäsen
Tulevaisuudessa sotalaivoilta vaadittanee varmaankin häiveominaisuuksia, ja ehdottomasti toki siihen kehitystyöhön Suomen on päästävä mukaan, mutta häivealusten rakentajana? Olisihan se hienoa, mutta todennäköisesti hankitaan niitä aluksia ulkomailta. Joskus sitten tyyliin 2040-luvulla.

Tämä kai se ongelma oikeastaan onkin. Täällä eletään nokian historiassa ja kehutaan kuinka kehitetään jotain puhelin sekä tietokonepelejä.
Mutta mitään todellista tekniikan ja taidon jalostamista täällä ei tehdä vaan myydään ns. raaka-ainetta vain maailmalle. Miksei meistä voisi tulla sitä häivetekniikan rakentajaa ja kehittäjää? Miksei tässä pienessä maassa voitaisi alkaa tekemään asioita mistä toiset vain haaveilee? Ei se osaajista kiinni jää, nyt puhutaan vaan mielentilasta mikä meillä on täällä.

Hyviä firmoja myydään tässä maassa vain sen takia kun ei ole mielikuvitusta tarpeeksi ja luovuus huutaa poissaolollaan. Pitäisi pystyä parempaan.
 
puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Kyllä kannattaisi sotalaivat hankkia mieluummin Ruotsista, jossa osaamista riittää. Yhtälailla tuskastunut laivue 2020:n.
 
L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Mitä olette mieltä, onko ideaa jos Suomi hankkisi jossain vaiheessa laivastomme vahvistukseksi sotalaivoja käytettyinä maailman merien merimahdeilta. Toki kunnostettaisiin ja modernisoitaisiin ne (MLRS:ien ja Leopardien tapaan, vaikka eri kokoluokan vehkeitä ovatkin). Olen itse ollut vähän tuskastunut Laivue 2020 hankkeen viivästyksistä. Kyllähän Suomessa laivoja osataan rakentaa, jäämurtajia ja risteilylaivoja muunmuassa. Saataisiinko kuitenkin kehitettyä laivastoa ja sotalaivojamme Laivue 2020 hanketta kustannustehokkaammin? Tulevaisuudessa sotalaivoilta vaadittanee varmaankin häiveominaisuuksia, ja ehdottomasti toki siihen kehitystyöhön Suomen on päästävä mukaan, mutta häivealusten rakentajana? Olisihan se hienoa, mutta todennäköisesti hankitaan niitä aluksia ulkomailta. Joskus sitten tyyliin 2040-luvulla.
Tuohon alkuperäiseen jo aiemmin viestittelin, että Block 2 tulossa.

Laivue 2020 hankeen viivästymiseen suurimmat syyt olivat, että suomen laivateollisuus ajautunut pahaan kriisin. Ei noiden edellisten miinalaivojen ja ohjusveneiden kanssa olut mitään aikatauluongelmia. Ongelma ei ole sotateollinen, sillä osaamista kyllä riittää.

En nyt ymmärtänyt kysymystä laivojen häiveominaisuuksista. Viimeiset ohjusveneethän on juurikin rakennettu Suomessa stealtheiksi. Samoin tulevat korvetit. Kyllä Suomessa jo pitkään rakennettu laivoja, joilla häiveominaisuudet kunnossa. Siellä on katsottu kuule kaikki pinnat tutkia heijastamattomiksi muodoltaan ja materiaaliltaan ja sitten kaikenmaailman vesisuihkuja peittämään botskin sekä muistaakseni ohjusveneissä tuo varjomaali ominaisuuskin(silppua, soihtua kuten lentokoneissakin).

Eli ehdoton ei ajatuksellesi, kun täällä tekniikka hallussa ja jenkit antaa potskeihin parhaat aseet. Järkevää tilata kotimaasta jotain oikeasti tärkeää kun kova työllistävä vaikutus... Vanhoilla laivolla saa vastaan ruostunutta romua.. noissa nykyisissä laivaston vehkeissä taitaa pyriä rolssin(siis meridiselin) ja hornettien motit...

Et en just keksinyt syytä miksi jotain vanhoja paskoja haluttaisiin entisöitäväksi.. poliittinen päätös toki, mutta Suomesta saa parempia ja halvemmalla.

ps. Rauma-luokka ei tainnut vielä valmistua häiveominaisuuksilla(vaikka senkin omaa suojaa paranneltu vuosien varrella), mutta Hamina-luokka jo häiveominaisuuksiltaan ihan sitä mitä pitää!
 
Viimeksi muokattu:

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En nyt ymmärtänyt kysymystä laivojen häiveominaisuuksista. Viimeiset ohjusveneethän on juurikin rakennettu Suomessa stealtheiksi. Samoin tulevat korvetit. Kyllä Suomessa jo pitkään rakennettu laivoja, joilla häiveominaisuudet kunnossa. Siellä on katsottu kuule kaikki pinnat tutkia heijastamattomiksi muodoltaan ja materiaaliltaan ja sitten kaikenmaailman vesisuihkuja peittämään botskin sekä muistaakseni ohjusveneissä tuo varjomaali ominaisuuskin(silppua, soihtua kuten lentokoneissakin).
Pahoittelen viestini epätarkkuudesta. Ehkä viesti oli enemmän tarkoitettu herättämään keskustelua. Pelkästään Laivue 2020 promokuvia katsoessa huomaa, että aluksille haetaan häiveominaisuuksia. Lisäksi kun lukee artikkeleita, niin niissä jo kerrotaan tarkemmin alusten häiveominaisuuksista, että millä tavalla ne saavutetaan. Ehkä suhtautumiseni on ollut asiaan turhan "arkinen" ja vähättelevä. Ilmeisesti olen katsonut liikaa amerikkalaisia elokuvia :-) Häiveominaisuuksiin varmaan pätee fysikaaliset ja materiaalitekniset (kemikaaliset?) lainalaisuudet, jotka varmaankaan eivät ole mitään ns. "rakettitiedettä" ja lienevät pienellä budjetilla ratkottavissa? Se sovelluskohde, johon noita häiveominaisuuksia haetaan, ratkaisee varmasti sitten sen hintaluokan, joka sanelee sen, että onko pienellä Suomella varaa siihen vai ei. Tämmönen käsitys mulla on, mutta en tiedä kuinka "kujalla" olen.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)

Ja tosiaan kun naapurissa näitä jo on Visby-class corvette - Wikipedia
Oletan että naapurista on annettu hieman vinkkejä.

Toivottavasti ja kun Pohjanmaa -luokan aluksista tulee vielä astetta parempia. Niin Itämeri on hyvin syuojattu.
 
L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Ainut ongelma tuossa on, että suomalaiset korvetit on selkeästi ruotsalaisia isompia. Tyyppiluokitus pitäisi olla jo fregatti, muta suomalaiset aina vähättelee. Uppouman ja pituuden mukaan vähintäin fregatti-luokkaa. Tuon kokoiset alukset ei millään pysy tutkalta täysin piilossa, mutta toki havaintoaikaa voidaan pienentää. Jotkut maat taitaa laittaa jopa hävittäjä-luokitukseen. No leikki sikseen, fregatti olisi oikea luokitus laivue 2020 aluksille!

Päätöshän tehtiin ennen NATO hakemusta ja uskon, että taustalla halu liittyä kansainvälisiin operaatioihin isommilla vesillä. Suomen puolustamiseenhan tuo "vene"-luokka olisi paljon parempi. No nyt on jatkossa laittaa NATO-operaatioihin parasta pöytään :) .. fregattia tarjolla!

Joskus kun oli tylsää, niin vertasin 2020 aluksia länsimaisiin eri aluksiin, niin fregatti se on speksien mukaan :D .. toki saa vähätellä jos haluu ..
 
Viimeksi muokattu:

canttig

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
USA.n presidenttivaalit, EU:ssa hajoamista Ukrainen tuessa,...

Meidän ei milloinkaan pidä luottaa johonkin viidenteen artikklaa. Aina (AINA isoilla kirjaimilla) meidän pitää tuottaa se oma puoluskyky. Tuleeko apuja? Tulee jos tulee, mutta se kyky puolustaa maata pitää aina olla omissa käsissä.
 
No eikös Suomi ole nyt tehnyt enemmän hankintoja puolustusta ajatellen kuin koskaan ennen? Mistä olet saanut käsityksen, että Suomessa luotetaan vain artikloihin?
 
Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
No eikös Suomi ole nyt tehnyt enemmän hankintoja puolustusta ajatellen kuin koskaan ennen? Mistä olet saanut käsityksen, että Suomessa luotetaan vain artikloihin?
Tulevien vuosien aikana, kun uudet hävittäjät, Taavetin lingot, "fregatit" ym. on täällä niin Suomi on enemmän kuin kyvykäs puolustamaan itseään. Tavallaan semmoinen Pohjolan Israel.
 
canttig

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Tekee kyllä, ja minä olen tyytyväinen. Israelista ylös pystyvä ilmapuolustus. Mutta jos täällä ei enää amerikkalaiset sotilaat (ovat pidäke Putinille) harjoittele niin taas se on omissa käsissä.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Tekee kyllä, ja minä olen tyytyväinen. Israelista ylös pystyvä ilmapuolustus. Mutta jos täällä ei enää amerikkalaiset sotilaat (ovat pidäke Putinille) harjoittele niin taas se on omissa käsissä.

Eikö se ole ollut omissa käsissä aina? Ihmeellinen näkemys, ottaen huomioon että Suomi ei ole koskaan päästänyt puolustusvoimiaan rapautumaan.

Suomi on tällä hetkellä Naton artiklan ja omien puolustusvoimiensa johdosta ylivoimaisesti parhaassa tilanteessa koskaan. Nämä asiat eivät sulje toisiaan pois, vaan päinvastoin nostavat pelotteen todella korkealle.
 
canttig

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Eikö se ole ollut omissa käsissä aina?
No sitä juurikin tarkoitan. On täällä ollut mielipiteitä että Natoon liittyminen ja se viides artikkla tuo turvan kaikelta. Ei tuo, se on itse ostettava. Puolustus on aina pidettävä omissa käsissä. Siis riippumatta siitä miten vahvaan liittoon kuulutaan. AINA PUOLUSTUS OMISSA KÄSISSÄ!!!
 
Viimeksi muokattu:

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
No sitä juurikin tarkoitan. On täällä ollut mielipiteitä että Natoon liittyminen se viides artikkla tuo turvan kaikelta. Ei tuo, se on itse ostettava. Puolustus on aina pidettävä omissa käsissä. siis riippumatta siitä miten vahvaan liittoon kuulutaan. AINA!

No siis, kyllähän suhteellisen varmasti voi sanoa, että viides artikla on maailman suurin pelote. Se on venäjän silmissä suurempi pelote, mitä meidän armeija.

Mutta kuten kirjoitin, ei Suomi ole omaa puolustusta ikinä ollutkaan alas ajamassa. Siksi hiukan ihmettelin viestejäsi.
 
rpeez

Jäsen
No sitä juurikin tarkoitan. On täällä ollut mielipiteitä että Natoon liittyminen ja se viides artikkla tuo turvan kaikelta. Ei tuo, se on itse ostettava. Puolustus on aina pidettävä omissa käsissä. Siis riippumatta siitä miten vahvaan liittoon kuulutaan. AINA PUOLUSTUS OMISSA KÄSISSÄ!!!
En minä ole yhtään viestiä muistaakseni nähnyt, jossa on väitetty 5. artiklan ratkaisevan ongelmat tavalla ettei itse tarvitse tehdä mitään. Natojäsenenä kaikki vastaa omasta puolustuksestaan parhaansa mukaan ja käsittääkseni tästä ei ole ollut erimielisyyttä.

Naton ja oman puolustuksen lisäksi on vielä muitakin kuten JEF ja kahdenvälinen puolustusyhteistyösopimus Yhdysvaltojen kanssa (DCA).
 
Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Niin, saas nähä mitä siitä tulee kun joskus taas tulee se 5. artiklan aktivointi eteen. Erdogan ei lähetä turkkilaisia minnekään jos ei saa ensin ymmärrystä terrorismihuolilleen ja Orban myöskään ei koska Turkkikaan ei tee mitään. Mitä tekee tämmöisellä liitolla? Liitto joka natisee liitoksissaan jo uusien jäsenien hankinnassa? Ei kovin luotettavalta kuulosta.

Mutta toki hyvä tähän on kuulua USA:n takia, ainakin vielä.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Erdogan ei lähetä turkkilaisia minnekään jos ei saa ensin ymmärrystä terrorismihuolilleen ja Orban myöskään ei koska Turkkikaan ei tee mitään. Mitä tekee tämmöisellä liitolla? Liitto joka natisee liitoksissaan jo uusien jäsenien hankinnassa? Ei kovin luotettavalta kuulosta.
Luulin, että tämä aihe pureskeltiin luuydintä myöten jo "Suomi liittyy Natoon" -ketjussa. Suomen kannalta tärkeintä on olla samassa puolustusliitossa Ruotsin kanssa. Seuraavaksi tärkeintä on olla samassa puolustusliitossa muiden Pohjoismaiden kanssa. Ekstraplussana on tärkeää olla samassa puolustusliitossa Itämeren maiden kanssa, eikä se haittaa, jos mukana on myös britit (JEF). Sekään ei haittaa, jos ollaan samassa puolustusliitossa Yhdysvaltain kanssa.

Kuten jo silloin aikoinaan todettiin, niin kuviteltavissa olevissa tositilanteissa on vaikea nähdä, että jonkun Turkin panos olisi millään muotoa merkittävä, ja se muuten pätee toiseenkin suuntaan - on vähän vaikea nähdä, että jos Turkin seudulla tosissaan räjähtää, että Suomen panos sillä suunnalla olisi merkittävä.

Mitä iloa on siitä, että Suomi on samassa puolustusliitossa Pohjoismaiden kanssa? Se, että Suomi saa paljon kaipaamansa strategista syvyyttä. Suomi, Ruotsi ja Norja ovat asettuneet Venäjän rajalle "vertikaalisesti", esimerkiksi Suomella on syvyyttä oletettua hyökkäyssuuntaa vastaan noin 300-400 kilometriä. Jos maat olisivatkin "horisontaalisesti", niin tarve ei olisi niin iso.

Pidän Pohjoismaita myös kaikkein luotettavimpina kumppaneina Suomelle, koska uskon, että mitä tällä seudulla tapahtuukaan, niin me ollaan kuitenkin samassa veneessä. Erityisesti Ruotsin omiin intresseihin uskon kuuluvan sen, että mieluummin sota pysäytetään jo Suomeen - jos siihen on mahdollisuus esim. liittolaisuuden kautta - kuin päästetään sitä kolkuttelemaan Ruotsin rajoille.

Suomi tarvitsee myös vapaan väylän Itämerellä noin Turkuun saakka, ja mieluusti kyllä vielä reitin Norjan rannikolta Pohjois-Suomeen (josta syystä alueen rataverkostoa olisi strategisista syistä hyvä parantaa). Tähän auttaa se, jos ollaan puolustusliitossa myös esimerkiksi Saksan ja Puolan kanssa.

Jo pitkän aikaa Suomelle helpoin tie järjestää itselleen strategisesti tärkeät kumppanit samaan puolustusliittoon on ollut Nato.
 
Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
kahdenvälinen puolustusyhteistyösopimus Yhdysvaltojen kanssa (DCA)

Totta on, että Suomen puolustus on aina nojannut ja tulee aina nojaamaan erittäin iskukykyiseen varusmiesten ja nostoväen muodostamaan Puolustusvoimiin. Tämä on kaiken edellytys. Ja Puolustusvoimat on muokkaamassa itseään entistä parempaan kuntoon lähitulevaisuudessa. Hyvässä kunnossa ollaan oltu jo pitkän aikaa, ja entistä parempaan suuntaan ollaan menossa.

Naton viides artikla on saanut jonkun tarunhohtoisen aseman, jossa itsellä ei ole osaa eikä arpaa. Ei se mene niin. Naton viides artikla on myös velvoittava. Suomen saavutettua vihdoin ja viimein Nato-jäsenyyden, en itse miettinyt hetkeäkään viidettä artiklaa. Mietin sitä, että nyt on Suomi on oikeassa porukassa täysjäsenenä.

Josta päästään tuohon viittaukseen. Tämä on oikein tehtynä jopa Naton viidettä artiklaa suurempi asia. Jos Suomi ja Yhdysvallat sopivat, että Suomeen muodostetaan Jenkkien pysyvä tukikohta, niin sillä on kauaskantoiset vaikutukset. Tässä tilanteessa jonkun roistovaltion (Venäjä, oho se lipsahti) miettiessä edes tänne hyökkkäämistä, he joutuvat miettimään sitä, että maassa on myös Yhdysvaltain kansalaisia. Sotilaallisia sellaisia.

Josta päästään seuraavaan kohtaan. Jos täällä on Yhdysvaltalaisia sotilaita sijoitettuna, ja joku tunkiovaltio päättää kaikesta huolimatta hyökätä, mitä tekee Jenkit? Kuka oikeasti luulee, että vaikka pressana siellä olis kaiken hulluuden ruumiillistuma Trump (oho, sekin lipsahti), että hän jättäisi omat joukot kuseen ja vastaisi siitä omalle kansalleen? Ehei. Ei todellakaan.

DCA:n myötä Yhdysvallat ei mieti pätkääkään sitä, jätetäänkö omat sotilaat pulaan Suomessa. Ei siellä odoteta Naton kokousta ja odotella Suomen pyytävän apua, kuten viidenteen artiklaan ilmeisesti kuuluu. Sieltä lähtee joukot saman tien avustamaan Suomea.

Suurin ero on tässä. Naton viidenteen artiklaan kuuluu avunpyytäminen ja byrokratia. DCA:han ei. Ja tämän eron itänaapuri toivottavasti (heidän kannaltaan) tietää.
 
canttig

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Mitä iloa on siitä, että Suomi on samassa puolustusliitossa Pohjoismaiden kanssa? Se, että Suomi saa paljon kaipaamansa strategista syvyyttä. Suomi, Ruotsi ja Norja ovat asettuneet Venäjän rajalle "vertikaalisesti", esimerkiksi Suomella on syvyyttä oletettua hyökkäyssuuntaa vastaan noin 300-400 kilometriä. Jos maat olisivatkin "horisontaalisesti", niin tarve ei olisi niin iso.

Pidän Pohjoismaita myös kaikkein luotettavimpina kumppaneina Suomelle, koska uskon, että mitä tällä seudulla tapahtuukaan, niin me ollaan kuitenkin samassa veneessä. Erityisesti Ruotsin omiin intresseihin uskon kuuluvan sen, että mieluummin sota pysäytetään jo Suomeen - jos siihen on mahdollisuus esim. liittolaisuuden kautta - kuin päästetään sitä kolkuttelemaan Ruotsin rajoille.
Suomi tarvii Ruotsista (sukellusveneet) merivoima kykyä ja ilmavoimaa (Grapen), Norjasta lähinnä ilmavoimaa F-35 hävittäjiä
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
DCA:n myötä Yhdysvallat ei mieti pätkääkään sitä, jätetäänkö omat sotilaat pulaan Suomessa. Ei siellä odoteta Naton kokousta ja odotella Suomen pyytävän apua, kuten viidenteen artiklaan ilmeisesti kuuluu. Sieltä lähtee joukot saman tien avustamaan Suomea.
Niin, ja juuri tästä syystä luotan esimerkiksi Pohjoismaihin. Ei niissä jäädä odottelemaan artikla viitosta. Mikäänhän ei siis estä liittolaisia avustamasta toisiaan ilman mitään kokouksia, kokoukset ovat sitä varten, että ne velvoittavat muutkin osallistumaan.

Suomi tarvii Ruotsista (sukellusveneet) merivoima kykyä ja ilmavoimaa (Grapen), Norjasta lähinnä ilmavoimaa F-35 hävittäjiä
Tästä oli paljon juttua Suomen Nato-ketjussa. Suomi tarvitsee mm. Ruotsia, Tanskaa, Saksaa ja Puolaa siihen, että Itämeri pysyy auki. Suomelle on etua siitä, jos sen meri- ja ilmavoimille kentät ja satamat pysyvät auki näissä maissa, mukaan lukien Norja. Samoin Suomen etu on se, jos taistelumateriaalia voidaan varastoida esimerkiksi Ruotsiin - eli siis saadaan strategista syvyyttä.

Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska muodostavat yhdessä Iso-Britanniaa vastaavan sotavoiman. Toki tässä kimpassa maajoukot ovat pitkälti suomalaisia, mutta sitten esimerkiksi hävittäjäkalusto (n. 300) jakaantuu aika tasaisesti maiden välillä, samoin kuin merivoimat. Iso-Britanniaan verrattuna kimpasta puuttuu mm. lentotukialus, mutta sitten toisaalta tykistöä on rutkasti enemmän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös