Viestin lähetti Razzle
En pistäisi pahakseni vaikka Henrik Forsberg nostettaisiin pysyvästi liigamiehistöön. Sen verran hienon pelin pelasi eilen. Virolaista ei enää tarvita. Kiitos ja näkemiin.
Laitanpa tämän tänne, jotta tuo ensi kauden joukkuetta koskeva ketju ei paisu ihan järkyttäviin mittoihin.
Pakiston kohdalla tapahtuukin kohtuullinen remontti, kun kuten sanottua Korhonen, Westcott ja todennäköisesti Virolainen vilkuttavat Hippokselle.
Hankintoja on tehtävä minimissään kolme, jos Mestiksestä löytyy lupaavia pakkeja halvalla, niin neljäkin saatettaisiin tarvita. Omista nuorista ovat tyrkyllä trio Hyvärinen - Forsberg - Leppänen, jotka kaikki mahtuvat ensikin kaudella A:han(?), Leppänen vielä sitä seuraavallakin.
Nyt kun taas pakistosta on 2 luottomiestä pois, tuli mieleen, että miksikö JYP ei ole ajanut ns.tehokkaammin edellämainittua kolmikkoa liigaan sisään. Varsinkin, kun tietyt puolustajat ovat hieman loukkaantumisalttiita (Marttinen ja Kovanen ovat tämän kauden kestäneet hyvin, mutta Huczkowski..)
Nyt muutamat avainpakit liigajengissä ovat vetäneet n.puolta tuntia per peli, kyllä se varmasti jossain vaiheessa tuntuu.
Forsberg on kärsinyt loukkaantumisista, mutta Mäenpään ja Kinoksen lähdön jälkeen on menty pääasiallisesti seitsemällä pakilla.
Ja A-junnuista on nostettu pakki vain siinä tapauksessa jos joku näistä seitsemästä on ollut pois. Tokihan A-nuoretkin tarvitsevat avainpuolustajiaan, mutta tuskin junioreitten esitystä kaataa se, jos joku luottopakeista käy pelaamassa muutaman liigaottelun.
Kuten eräs nimimerkki sanoi, pelaamalla kehittyy ja tässä tapauksessa olen samaa mieltä.
JYP ei voi hankkia materiaalin laajennukseksi juurikaan miehiä muualta, mutta nyt kun omissa junnuissa olisi muutamia lupaavia pakkeja, hieman pistää miettimään.