Puolustajat 2008-09

  • 35 283
  • 154

RuuhkaTukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, sympatiaa Jokereille
Tottahan se on, että viivakanuuna puuttuu tai ei ole käytössä. Hytösen ketjulle mielestäni sopii paremmin ohjattavia lörppyjä varmasti maalille vetävät pakit, ketjun hyvän maalinedustapelaamisen takia. Ajatuksena siis toimittaa kiekkoa maalille ja sitten hakata ripareita sisään.

Immosille olisi varmasti hyötyä kovasta ja suoraan syötöstä lähtevästä viivapelotteesta. Immosten ylivoima perustuu kuitenkin enemmän kiekon liikkeeseen ja sitä kautta saataviin suoriin laukaisupaikkoihin. Kun lisäksi muistetaan Immosen ja Virtasen taidot syöttää kiekko neliön läpi lavasta lapaan olisi tämän ketjun takana tarjolla paikkoja koville onetimereille. Nythän ainoa onetimeri löytyy Pihlmanilta, joka on vastustajan neliön helpohko pelata pois, kun viivaa ei tarvitse niin paljon pelätä. Immonen itse toimii kuitenkin jonkinlaisena viivapelotteena. Aika usein on nähty Immosen nousevan laidan lähelle ja melkein viivalle asti, muodostaen "takakolmion" kahden pakin kanssa. Tältä paikalta, eli b-pisteen yläkaarelta Jarkko on laukonut useamman maalin tällä ja viimekaudella.

Ilmeisesti Dufva on havainnut tämän laukauksen puutteen, koska peluuttaa ajoittain hyökkääjiä viivassa. Tämä on tietysti välttämätöntä jo Bisekin pelihuumorin kannalta. Lisäksi Bisekin lämäri on juuri sitä mitä viivassa tarvitaan, eli kova, tarkka ja suoraan syötöstä lähtevä. Sitä en kyllä muista onko Bisekkiä käytetty 5-4 vastaan. 5-3 vastaan Bisek oli maalin takakulmalla laukomassa Virtasen passeja maaliin.

Nimimerkillä kaikki paitsi Tampereen ja Lappeenrannan pelit nähnyt, mutta hieman sumussa ollut RuuhkaTukka, joten ei kykene aivan varmasti sanomaan.
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Yksikään ylivoimakuvio ei pyöri viivalämärin ympärillä eikä se ole mielestäni lainkaan hyvä asia. Mitä tehdään siinä vaiheessa kun vastustajat jo tietävät JYPin yv-kuviot? Muistaakseni siitä oli merkkejä jo viime kauden lopulla. Varmasti on olemassa puolustajia, joilla on kova ja hyvä laukaus, mutta jotka osaavat myös heittää löysän nepin maalille. Ei tämän tarvitse olla joko-tai-kysymys.


Ehkä tätä viivalämäri kuviota säästellään sinne loppukaudelle, kun kaikki jo tietävät nykyiset kuviot :)
 

Tinppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, F1, WRC, Kokudo Keikaku, Cleveland Crusaders
Ehkä tätä viivalämäri kuviota säästellään sinne loppukaudelle, kun kaikki jo tietävät nykyiset kuviot :)

Miten voidaan tällaista kuviota edes yrittää, kun viivamiehen selässä lukee Mäntymaa? Ei herranjumala tänäänkin niin käsittämätöntä pelaamista numero 8:lta että ei voi muutakun ihmetellä miksi tämmönen mies pitää laittaa joka helvetin ylivoimaan? Esimerkkinä 5-3 YV:ssä JYPillä tänään oli niin onnetonta, kun kiekkoa vaan siirrellään ja siirrellään eikä vahingossakaan voida laukoa. Luulis että 5vs3-pelissä nyt ainakin laatikkoon hyppäisi hyvät laukaukset omaavat puolustajat, jotka myös uskaltaa/osaa laukoa.
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
JYP johtaa sarjaa ja se kelpaa mulle oli tyyli mikä tahansa...viivalämäreitä tai ei. Kunhan kiekko vain löytää tiensä reppuun, niin mulle on ihan yksi lysti kuka maalin tekee, tai miten tekee, kunhan vain tekee!
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet

kummitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYP johtaa sarjaa ja se kelpaa mulle oli tyyli mikä tahansa...viivalämäreitä tai ei. Kunhan kiekko vain löytää tiensä reppuun, niin mulle on ihan yksi lysti kuka maalin tekee, tai miten tekee, kunhan vain tekee!
Hyvä kommentti tuo.
Voittoja tulee, maaleja syntyy vastustajan päähän huomattavasti enemmän, kuin omaan, ratkaisuvoimaa löytyy joka kentästä, viisikkopeli toimii paremmin ja paremmin, porskutellaan sarjakärkenä, vaikka paljon on ukkoja sairastuvalla. Maalivahdit hyvässä iskussa. Ei minusta kauheesti pitäis olla syytä tyytymättömyyteen. Mut joidenkin on helpompi ilmaista itseään valittamalla.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Luulis että 5vs3-pelissä nyt ainakin laatikkoon hyppäisi hyvät laukaukset omaavat puolustajat, jotka myös uskaltaa/osaa laukoa.

Niin. Olen nyt nähnyt kaikki kotipelit tätä iltaa lukuunottamatta ja minusta ylivoima-aikaa on saanut koko pakiston kärkiviisikko. Tarvitseeko luetella nimiä? Ja väitän aika vahvojen muistikuvien valossa, että ainakin Välivaara on käynyt jäällä 5-3 tilanteessa, Mäntymaan lisäksi. Eli ketä siellä nyt sitten pitäisi peluuttaa?
Malmivaaralla on hirvittävä kuti, mutta koko muu paketti on viiskolmoseen auttamattoman hidas, joten pitäisikö tässä nyt sitten antaa Lippojoelle peliaikaa, että Mäntymaan ylivoima-pelaamista jatkuvasti arvostelevat olisivat tyytyväisiä? Onhan Lippojoella kova laukaus, uusi Niskavaara?
 

RuuhkaTukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, sympatiaa Jokereille
Miten voidaan tällaista kuviota edes yrittää, kun viivamiehen selässä lukee Mäntymaa? Ei herranjumala tänäänkin niin käsittämätöntä pelaamista numero 8:lta että ei voi muutakun ihmetellä miksi tämmönen mies pitää laittaa joka helvetin ylivoimaan? Esimerkkinä 5-3 YV:ssä JYPillä tänään oli niin onnetonta, kun kiekkoa vaan siirrellään ja siirrellään eikä vahingossakaan voida laukoa. Luulis että 5vs3-pelissä nyt ainakin laatikkoon hyppäisi hyvät laukaukset omaavat puolustajat, jotka myös uskaltaa/osaa laukoa.

Tämä 5-3 vastaan ylivoima on ainoa asia josta suostun Mäntymaata kritisoimaan. Koko viimekauden kirosin kuinka hidasta se 5-3 vastaan ylivoima on. Nyt kun alan miettimään niin sen hitauden lähde on aika paljon viivassa. Kiekko jää pakkien lapaan liian pitkäksi aikaa, eikä suoraan syötöstä paljoa laukauksia lähde.

Ajatellaan esimerkiksi perustilanne, jossa kentällä on VIP, Mäntymaa ja Kaijonmaa. Kiekko on Virtasella maaliviivan ja kaaren välissä. Pakit ovat viivalla, Pihlman kaarien välissä ja Immonen takatolpalla. Vastustajan kolmikko on tiiviinä maalinedessä, jolloin syöttö Pihlmanille tai Immoselle on tehokkaasti estetty. Virtanen pelaa siis viivaan. Kiekko tulee Mäntymaalle, joka pitää kiekkoa pari sekuntia lavassaan ja syöttää sitten Kaijonmaalle. Kaijonmaa pitää kiekkoa pari sekuntia lavassaan ja syöttää takaisin Mäntymaalle. Mäntymaa pitää kiekko pari sekuntia ja syöttää sitten Virtaselle. Onko Virtasen syöttömahdollisuudet parantuneet? Onko vastustajan kolmikko revitty hajalle? Ei tietenkään, noin hitaasti liikkuvaan kiekkoon ehtii reagoimaan Simo Pulkkikin. Jotta kolmikko saadaan hajalle täytyy kiekon liikkua samalla nopeudella kuin 5-4 vastaankin. Se on kuitenkin nähty, että moinen nopeus onnistuu näiltä pakeiltä. Tietysti joskus voisi kokeilla laukausta suoraan syötöstäkin. Mikä siinä oikein maksaa?
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Ja väitän aika vahvojen muistikuvien valossa, että ainakin Välivaara on käynyt jäällä 5-3 tilanteessa, Mäntymaan lisäksi. Eli ketä siellä nyt sitten pitäisi peluuttaa?
Malmivaaralla on hirvittävä kuti, mutta koko muu paketti on viiskolmoseen auttamattoman hidas, joten pitäisikö tässä nyt sitten antaa Lippojoelle peliaikaa, että Mäntymaan ylivoima-pelaamista jatkuvasti arvostelevat olisivat tyytyväisiä? Onhan Lippojoella kova laukaus, uusi Niskavaara?
Minä taas olen sitä mieltä että Malmivaara ehdottomasti ylivoimaan niin yhden miehen kuin kahden miehen ylivoimaan. Ei, en tarkoita viivamieheksi vaan isona miehenä maskimieheksi. Laitetaan viivalle yksi puolustaja ja yksi hyökkääjä. Kunhan se puolustaja ei ole Kaijomaa ainakaan viimeisten parin ottelun perusteella. Hidasta ja huonoja ratkaisuja useita. Okei, edellisessä pelissä tuli yksi onnistunut ratkaisu josta kuuluu iso kiitos onnettarelle ja Antti Virtaselle. Ei kuitenkaan mielestäni Kaijomaata ns. pelasta.
 

edekingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK, Werder Bremen
Kyllä alkaa pikkuhiljaa olemaan aika ottaa muuten loistavilta Mäntymaalta ja Kaijomaalta tuota ylivoimapeliaikaa pois sillä mitään annettavaa näillä herroilla ei JYPin ylivoimalle ole. Huonoja ja hitaita ratkaisuja + epävarmuutta viivassa ei ole se mitä sinne tarvitaan varsinkin kun pakkikalustoa on levennetty viime kaudesta jolloin näiden kahden (yli)peluuttaminen oli täysin ymmärrettävää. Nyt viivalla tulisi mielestäni vähintään koittaa Lippojokeakin, joka on näyttänyt kiekollista potentiaaliaan hyökkäyspäässä ja miehen puolustuspään heikkoudet eivät ylivoimassa olisi haitaksi enkä myöskään näe miehessä Niskavaaran/Salmun tapaista hasardialttiutta nimenomaan viivapelissä.
 

Ponto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jyrki jyrää

Paluu Elitserienista takaisin Sm-liigaan ei ole aina niin helppoa. Esim. Miska Kangasniemi, Mika Lehtinen ja Mika Niskanen floppasivat pahasti Ruotsin keikan jälkeen. Mutta toisin kävi Kalle Koskiselle ja Jyrki Välivaaralle. Kallen ensimmäiset pelit olivat erinomaisia, harmi vaan että mies loukkaantui. Välivaara puolestaan aloitti kauden varoivaisesti, mutta rytmin löydettyään peli on näyttänyt todella vahvalta.

Välivaara on ollut viime peleissä selkeä JYP:n ykköspakki. Kiekko pysyy varmasti lavassa ja mies jakelee erittäin järkeviä syöttöjä. Tässä vaiheessa miehen pistesaldo on 8, viimeisen neljän pelin tehot 2+2. Tällä menolla henkilökohtainen piste-ennätys (kausi 01-02, tehot 10+11) laitetaan komeasti paremmaksi.
 

Welton

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä Jyrki jyrää. Omat odotukseni Välivaaran suorituksista olivat korkealla, ja hyvin nopeasti "vanha" koira on noussut yhdeksi joukkueen selkärangoista. Kiekon liikuttelu sujuu erinomaisesti niin omassa päässä kuin ylivoimallakin vastustajan siniviivan tuntumassa. Sarjan ensimmäiset pelit taisivat mennä vähän varmistellessa, mutta nyt Välivaara on löytänyt pelitavan, joka toimii. Mahtavaa nähdä tämä pelaaja taas JYPissä, sillä pidin Välivaaran pelistä jo ennen lähtöään Tapparaan, ja onneksi JYPillä taitaa riittää resursseja pitää hänenkaltaisiaan pelaajia miehistössään.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Tulipas tänään ikävä Jaatista ja Koskista. Vaarasuo ja Lippojoki taisi olla 1-2 vaihtoa lukuunottamatta melkoisessa nesteessä omassa päädyssä koko ajan ja Dufva tähän reagoikin koko ajan. Alotuksesta syntynyt mylläkkä tai pitkä, niin heti kaverit vaihtoon. Toinen ihmettelyn aihe on, että Forsbergille ei anneta edes mahdollisuutta näyttää vaikka pelasi jo viime kaudella loistavasti.

Tänään Tepsin kaatoon toivoisin tämmöisiä pareja:

Mäntymaa - Kaijomaa
Malmivaara - Välivaara
Forsberg - Jaatinen
Vaarasuo
 

FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tulipas tänään ikävä Jaatista ja Koskista. Vaarasuo ja Lippojoki taisi olla 1-2 vaihtoa lukuunottamatta melkoisessa nesteessä omassa päädyssä koko ajan ja Dufva tähän reagoikin koko ajan.

Samaa ihmettelin myös. Lippojoen nykyinen taso on suoraa jatkumoa Niskavaaraan ja Salmuun eli väläytyksiä hyökkäyspäässä kiekollisena ja omassa päässä jatkuvasti vaikeuksia sijoittumisen ja purkukiekkojen kanssa. Kehityskelpoinenhan Lippojoki ilman muuta on, mutta en tiedä onko nykyinen tontti oikea paikka harjoitella näitä asioita vai pitäisikö se tehdä jossain muualla.

Forsbergistä varmaan yritetään kaivaa kiekollista pakkia esiin Mestiksessä, koska hän on tätäkin puolta välillä väläytellyt. Tuloksia ei kyllä ole näkynyt, joten kyllähän häntä voisi kuudentena pakkina peluuttaa, tai Jaatista.
 

batman83

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toinen ihmettelyn aihe on, että Forsbergille ei anneta edes mahdollisuutta näyttää vaikka pelasi jo viime kaudella loistavasti.

Itsekin nostaisin Forsbergin Jarno "rätti" Lippojoen paikalle. Aika paljon Lippojoki joutuu noissa kaksinkamppailuissa antamaan periksi, kun ei voima riitä.

Ilkeiden kielien mukaan Forsbergin pelaamattomuus johtuu siitä, että RD on eräästä tapauksesta johtuen pudottamassa Fobbaa hiukan maanpinnalle, ja kaveri pelaa vast edes siellä missä sanotaan, ja sieltä on taas pelaavaan sm-liigan kokoonpanoon hiukan vaikeampi nousta. Toivottavasti hyvät otteet kuitenkin toisivat sen pelipaikan. Liittyy vain viime vuotisiin mestis komennuksiin. Mutta ei siitä sen enempää, toivottavasti saa taas pelipaikan takaisin. Pelaamalla.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ilkeiden kielien mukaan Forsbergin pelaamattomuus johtuu siitä, että RD on eräästä tapauksesta johtuen pudottamassa Fobbaa hiukan maanpinnalle, ja kaveri pelaa vast edes siellä missä sanotaan, ja sieltä on taas pelaavaan sm-liigan kokoonpanoon hiukan vaikeampi nousta. Toivottavasti hyvät otteet kuitenkin toisivat sen pelipaikan. Liittyy vain viime vuotisiin mestis komennuksiin. Mutta ei siitä sen enempää, toivottavasti saa taas pelipaikan takaisin. Pelaamalla.
En nyt tiedä liittyykö tämä mitenkään tuohon, mutta RD:n valmentajameriittejä arvioitaessa kaikki perustuu siihen, kuinka kovana sarjana Mestistä pidetään. Ristohan itse hehkuttaa aika ajoin Mestiksen tasoa kovastikin - antaen samalla lisäkredittiä omille saavutuksille. Jos sitten Mestikseen tiputettu nuori pakki kommentoi esim. että "voi v***u kun joutuu johonkin rupuliigaan surffaamaan", niin RD voi kokea sen hyvinkin henkilökohtaisena juttuna. En tiedä tarkoittiko lepakkomies83 ihan tätä, mutta ymmärrän hyvin jos RD antaa koirankoppia pelaajalle, joka kritisoi mestis-komennusta.
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Tulipas tänään ikävä Jaatista ja Koskista. Vaarasuo ja Lippojoki taisi olla 1-2 vaihtoa lukuunottamatta melkoisessa nesteessä omassa päädyssä koko ajan...

Ainakin Hokki - D Team - matsissa Jaatinen oli erittäin vaisu ja varovainen. Ei erottunut kentällä muuta kuin kasvosuojuksensa vuoksi. Se oli hiukan pettymys, sillä nimenomaan JYP-miesten; Jaatisen, Lahden ja Laitisen peliä mielenkiinnolla seurasin (olihansiellä tieysti Saksinenkin, mutta...).

No,okei, kenellekkään näistä peli ei ollut mikään mahtava, eikä D Teamille muutenkaan (vaikka valmentajat ottelua kehuikin, oli minun mielestä D Team aika hukassa). Lahti oli toki joukkueensa parhaimmistoa, eikä maalejakaan yhtä lukuun ottamatta voi Laitisen piikkiin laittaa.

Sen verran mainittakoon vielä, että tuossa pelissä tuomari salli aika kovan pelin ja varsinkin Lahtea huidottiin, tönittiin ja ajeltiin aika surutta.Vaarallisen näköisiä tilanteita oli välillä...
 
Kyllä Lippojoki on osoittanutunut valitettavaksi pettymykseksi. Huono 1vs1 -tilanteissa ja kiekollisena turhan hätäinen. Monesti kun on hyvä paikka avata niin Lippojoki sutaisee pitkän. Viivassa vedot lähtevät hätäisesti ilman tähtäämistä ja pamahtavat plekseihin. Olisin jo valmis luopumaan tästä kaverista.

Pakkiparit Koskisen palattua:

Mäntymaa-Koskinen
Välivaara-Malmivaara
Kaijomaa-Jaatinen
Vaarasuo-(Forsberg)
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Ainakin Hokki - D Team - matsissa Jaatinen oli erittäin vaisu ja varovainen. Ei erottunut kentällä muuta kuin kasvosuojuksensa vuoksi. Se oli hiukan pettymys, sillä nimenomaan JYP-miesten; Jaatisen, Lahden ja Laitisen peliä mielenkiinnolla seurasin (olihansiellä tieysti Saksinenkin, mutta...).

Kyseessä kuitenkin tulokas miesten peleihin, joten eiköhän joskus huonojakin päiviä eteen osu. Selvästi kuitenkin kehityskelpoinen pakki ja jo ensi kaudeksi voisi olettaa Jaatisen vievän Vaarasuon paikan, jos otteet pysyvät molemmilla herroilla samoina.

Lippojoki on ollut myös allekirjoittaneelle suurensuuri pettymys. Fysiikkapuolen ongelmat nyt oli tiedossa jo Liparin sopimuksen tultua julki, mutta kiekollinen panos on myös ollut pettymys. Toisaalta vastuuta ei ylivoimassakaan ole tullut, vaikka omaa sen lämärin ja täten kummastelen miksi Niskavaara-fanit eivät ole vaatimassa Liparia pommittamaan plekseihin viivalta. Kova lämäri, hei.
 

Batigol

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Rangers, Tshekki, Argentina
Toisaalta vastuuta ei ylivoimassakaan ole tullut, vaikka omaa sen lämärin ja täten kummastelen miksi Niskavaara-fanit eivät ole vaatimassa Liparia pommittamaan plekseihin viivalta. Kova lämäri, hei.

Nyyh nyyh, ihanan katkeraa. Varmaan ottaa koville kun muutkin JYP-fanit ovat alkaneet tajuamaan kuinka paska Mäntymaa siellä ylivoimalla on.

Sitä paitsi, Lippojoen vertaaminen Niskavaaraan on melkein sama kuin vertaisi Antti Pohjaa Zamoranoon.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Nyyh nyyh, ihanan katkeraa. Varmaan ottaa koville kun muutkin JYP-fanit ovat alkaneet tajuamaan kuinka paska Mäntymaa siellä ylivoimalla on.

Sori, hutiin meni. En minä vieläkään olisi vaihtamassa Mäntymaata yv:stä pois, vaikka mies ei hurjan kovaa lämäriä osaakaan. Ampuu ainakin maalia kohti, toisin kuin eräs Jaako ja ei aiheuta katsojille nitrojen tarpeita viivalla, mitä Niskavaara teki jatkuvaan.

Ja kun Niskavaara-fanit eivät tarjonneet viime kaudella mitään järkevää ratkaisu Mäntymaan poisottamiseen, vaan keskittyivät lähinnä Mäntymaan haukkumiseen ja jatkavat näköjään samalla linjalla tänäkin vuonna, niin hauskaahan on seurata tätä itkua.
 

Hukkaviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ampuu ainakin maalia kohti, toisin kuin eräs Jaako ja ei aiheuta katsojille nitrojen tarpeita viivalla, mitä Niskavaara teki jatkuvaan.

No jaa, ei se Mäntymaakaan millään kauheen hyvällä prosentilla ammu maalia päin, tai jos ampuu, niin yleensä silloin kun ei ole mitään maskia, ja laukaus on semmonen löysä ranne joka ei tuota maalivahdille mitään ongelmia. Ei ehkä nitrojen tarvetta aiheuta viivalla, mut harvoin saa kyllä pidettyäkään kiekkoa alueella.

Mäntymaa voisi olla ihan hyvä pakki, jos sillä olisi edes jonkinlainen pelisilmä, ja käsitys, että milloin kannattaa tehdä mitäkin, eikä päättäisi aina jo etukäteen että mitä tekee. Tarkoitan että nyt Mäntymaa on todella usein semmonen että jos on päättänyt, että esim laittaa kiekon päätyyn, niin vaikka hyökkääjä olisi ihan vapaana hyvässä paikassa, niin Ville lyö kiekon päätyyn koska on alunperin päättänyt niin. Ja yv:llakin saisi useammin katsoa että millon se kiekko kannattaa sinne maalille pelata.

Ja ei, en todellakaan ollut/ole mikään Niskavaara fani.

Odotan vaan että milloin JYPissä alkaa pakeillakin peliaika määräytymään peliesitysten perusteella, koska silloin Mäntymaan ei todellakaan pitäisi pelata eniten.
 

Handyy

Jäsen
Sori, hutiin meni. En minä vieläkään olisi vaihtamassa Mäntymaata yv:stä pois, vaikka mies ei hurjan kovaa lämäriä osaakaan. Ampuu ainakin maalia kohti
Niin, on nyt osunut tolppien väliin kerran 18 ottelussa. Runkosarjan loppuun menessä maaleja tuolla hurjalla osumistahdilla tulee käsittämättömät kolme kappaletta, ehkä jopa neljä! Näyttäisi olevan aikalailla samaa tahtia kuin pleksi-Niskavaarallakin.

En myöskään koskaan ollut Niskavaara-fani.
 

Tinppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, F1, WRC, Kokudo Keikaku, Cleveland Crusaders
En kyllä itsekään pysty käsittämään sitä Mäntymaan pakkomielteistä peluuttamista ylivoimassa, mutta minkäs teet kun Dufvan suosikiksi on päässyt. Mielestäni Lippojokea vois ainakin testata ylivoimassa. Koskisen palattua Lippojoki - Koskinen olis ainakin kokeilemisen arvonen pakkipari.

Ja ei, en pidä Villeä huonona pelaajana, mutta johan se on tässä nähty, että ei siitä ole ylivoimapakiksi.
 

FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kovasti kyllä Canal+:n studiotiimi kehui Mäntymaan ylivoimataitoja Tappara-pelissä ja luotan, että ex-liigajyrät kyllä tunnistavat onko pelaajalla potentiaalia ylivoimalle vai ei. Täällä tuntuu osa mittaavan pakin yv-taidot pelkästään tehtyjen maalien määrällä, mutta sehän on vain yksi osa-alue. Pitää myös osata katkoa purkukiekot, jotta kuvio pysyy kunnossa, ja toimittaa ohjureita maalille. Molemmat näistä Mäntymaa hallitsee mainiosti. Lämätä voisi paremminkin, mutta se ei ole ainoa ominaisuus, jota hyvä yv-pakki tarvitsee.

Ei ollut sattumaa, että kiekko pomppasi Mäntymaan vedon jälkeen Immosen lapaan Tapparaa vastaan ekassa maalissa, vaan kyllä se oli juuri tarkoitus - toimittaa vain kiekko matalana maalille, että se jäisi pelattavaksi eikä maalivahdin haltuun. Mäntymaalta ei myöskään tule mieleen montaakaan kertaa, jolloin mies olisi sählännyt helpossa paikassa kiekon siniviivan yli, toisin kuin monilla muilla ylivoimapelotteina pidetyillä pakeilla. Jatkakoon siis ylivoimassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös