Mainos

Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2023–2027

  • 74 848
  • 777

Analyzer

Jäsen
Nytkö se Kepun nousu alkaa mitä tässä on koko hallituskausi jo odoteltu? Mielenkiintoista, että Kepu nousee noin paljon ilman että PS menettää yhtään kannatusta.

Vihreät on nyt vasemmiston selkeästi heikoin lenkki. Kauanko Virtaa vielä katsellaan? Surkea luku kun puolue on epäsuositun hallituksen aikana oppositiossa.

Kokoomuksessa tämä herättää varmaan jotain ajatuksia, mutta odotetaan nyt vielä pari seuraavaa galluppia ja katsotaan oliko vain yksittäinen heilahdus vai jotain muuta.

PS on saanut tukevaa maata jalkojensa alle ja kannatusluisu on pysähtynyt. Uskoisin, että he ovat tyytyväisiä tähän tasoon. 3.4% yksikön tiputus vaaleista on kuitenkin melko maltillinen ja kun muistetaan Soinin aikainen romahdus niin mitään sellaista ei ole nähty. Puolue on selvästi oppinut viime kerrasta ja ei ole näyttäytynyt tällä kertaa vain Sipilän kumileimaisimelta.
Onhan tämä Purralta puoluejohtajana taitava suoritus ja porukka on selvästi hänen takanaan. En ainakaan itse uskonut, että tilanne olisi persuille näin hyvä kun hallituskautta on takana 1,5 vuotta. Ja että ek-ryhmä on pysynyt yhtenäisenä, se on ehkä vielä suurempi yllätys kun katsoo mitä hiihtäjää sieltä rosterista löytyy.
 
Viimeksi muokattu:

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nytkö se Kepun nousu alkaa mitä tässä on koko hallituskausi jo odoteltu? Mielenkiintoista, että Kepu nousee noin paljon ilman että PS menettää yhtään kannatusta.
Uutisen lopussa on graafi, josta nähdään trendejä. Käytännössä joka puolueelle trendi on aika pysyvä. Kuukauden välein vähän nousee tai laskee. Yhdestä tutkimuksesta ei kauheasti kannata johtopäätöksiä tehdä.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Wikipediasta löytyy hyvä graafi, mikä kuvaa eri kannatuskyselyistä koostettua isompaa trendiä.

Ei mitään kovin ihmeellistä tosiaan tällä kertaa. Seuraavassa Ylen gallupissa Vasemmistoliitossa Li on jo vaihtunut Minjaan ja tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, miten se vaikuttaa puolueen kannatukseen lyhyellä aikajänteellä.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Mitä tulee SDP:n kannatuslukuihin gallupeissa, niin eipä tunnu paljon vaikuttavan kuka kulloinkin on puolueen puheenjohtaja. Pikemminkin nousut ja laskut selittyvät muiden puolueiden törttöilyillä tai onnistumisilla.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Vaaleihin on toki aikaa ja paljon ehtii vielä sattua, mutta kyllähän Lindtman noudattaa aiemmasta tuttua ison oppositiopuolueen johtajan taktiikka, eli passiivisuus on valttia. Vrt. Orpo, Rinne, Sipilä.
 
Analyzer

Jäsen
Mitä tulee SDP:n kannatuslukuihin gallupeissa, niin eipä tunnu paljon vaikuttavan kuka kulloinkin on puolueen puheenjohtaja. Pikemminkin nousut ja laskut selittyvät muiden puolueiden törttöilyillä tai onnistumisilla.

Olen tästä vähän kyllä eri mieltä.

Kansa rakastaa harmaita, värittömiä, asiapitoisia ja kuivia poliitikkoja, kun maalle valitaan eturivin päättäjiä.

Sitten kun kansa saa mitä on halunnut pääministeriksi, niin pm on aina ikinä-huonoin-missään. Paska karismaton johtaja.

Sitten kansa ryhtyy haaveilemaan uudestaan harmaasta, värittömästä, asiapitoista ja kuivasta pääministeristä. Nyt sillä on Antti Lindtmanin kasvot.

Ennen kun joku sanoo Sanna Marin, niin muistutan että häntä ei koskaan äänestetty pääministeriksi vaan Antti Rinne. Ja hänhän sopii tähän luonnehdintaan mitä parhaiten aivan kuten edeltäjänsä Sipilä ja sitä ennen Jyrki Katainen(Stubb astui väistyvän Kataisen saappaisiin). Puhumattakaan Matti Vanhasesta!
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Ihan valtaisasti en anna painoarvoa gallupeille tässä kohtaa. Eduskuntavaaleihin mennessä prosenttiyksikköjä sulaa ja tilanne tasoittuu.

Tietysti tuossa on alue- ja kuntavaalit tulossa viiden kuukauden kuluttua. Sekin on jännä miten ne viestinnällisesti ja teemojen puolesta lähtee rullaamaan.

Tai millaisia vaikutuksia Amerikan meininki resonoi tänne peräpohjolaan.

Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Vaikka kokoomuksen kannatus onkin odotetusti sakannut, uskaltaisin lyödä edesmenneen mummoni tekarit vetoa, että kokoomus voittaa kevään kunta- ja aluevaalit. Perussuomalaisten osalta tilanne on kimurantimpi. Puolueen kannatus on suurimmillaan eduskuntavaaleissa eikä äänestäjäkunta pidä muita vaaleja läheskään yhtä tärkeinä. Nyt taustalla kuitenkin kummittelevat katastrofaaliset eurovaalit. Kaksi heikkoa vaalitulosta putkeen ei näyttäisi hyvältä, vaikka asiaa miten selittäisi.
 
Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Ihan valtaisasti en anna painoarvoa gallupeille tässä kohtaa. Eduskuntavaaleihin mennessä prosenttiyksikköjä sulaa ja tilanne tasoittuu.

Hallitustyön kannalta voinee kuitenkin odottaa hankaluuksia ja entistä enemmän sooloilua. Eihän se Petteri tälle stoppia tule lyömään vaan mumisee jatkossakin niitänäitä.

Irtiottoja on nähty jo varsin paljon aikaiseksi hallitustaipaleeksi, työttömyys laahaa ja puoliväliriihessä tulee todella kipeitä päätöksiä vastaan.

En pidä poissuljettuna sitäkään että kun Kokoomus nyt on saanut paljon omia juttujaan läpi, sooloilu lisääntyy myös heidän omissa riveissä.
 
Byvajet

Jäsen
Tosiasia on se, että hallituspuolueiden kannatus on laskenut "huomattavasti" (persut ja Kokoomus).

Mistähän tämä johtuu?...

Siitä, että sinänsä tarvittavia toimia on tehty keljuillen antaen niille, joilla jo valmiiksi on, ja ottaen niiltä, jotka ovat valmiiksi ahdingossa.

Käytännössä hallituksen toimet johtavat vain kulujen nousemiseen, kun ongelmaisten ongelmat syvenevät ja kertautuvat ja kun julkista rahaa kaadetaan yksityisten voiton tekemiseen.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ja muut altavastaajat
Vaikka kokoomuksen kannatus onkin odotetusti sakannut, uskaltaisin lyödä edesmenneen mummoni tekarit vetoa, että kokoomus voittaa kevään kunta- ja aluevaalit. Perussuomalaisten osalta tilanne on kimurantimpi. Puolueen kannatus on suurimmillaan eduskuntavaaleissa eikä äänestäjäkunta pidä muita vaaleja läheskään yhtä tärkeinä. Nyt taustalla kuitenkin kummittelevat katastrofaaliset eurovaalit. Kaksi heikkoa vaalitulosta putkeen ei näyttäisi hyvältä, vaikka asiaa miten selittäisi.
Toki jos Demarit nyt vetää noita vajaan 25% gallupeja useamman tässä talven aikana, niin en heitä vielä tuomitse kuntavaaleja häviämään. Kepuhan tulee varsinkin noissa aluevaaleissa olemaan kova, koska syrjäkylien mummot ja papat äänestävät joukolla sen yhden kylän kepulaiseläkeläisvaltuutetuista nauttimaan isoa kokouspalkkiota maakuntakeskukseen.

Persuilla menee joka tapauksessa nuo kunta/aluevaalit heikosti, oli kannatus sitten 14 tai 19.

Tuli muuten tuossa yön NHL-koostetta katsoessani mieleen vanha "viisauteni" gallupeihin liittyen. Joskus taisin verrata, että gallupit on vaan se 82 ottelun runkosarja. Ei aaltoliikettä tulee, mutta tärkeintä on pysytellä iskuasemissa ja olla valmiina huhtikuussa. Ei ne Capitalsin President's Trophyt aikanaan sitten kesäkuussa paljoa lämmittäneet.
 
Viimeksi muokattu:

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Expect the unexpected?

Yhtään mitään käryä ei alue/kuntavaalien kampanjoinneista ole tietoa. Tai mitä tapahtuu eduskuntavaaleihin mennessä.

Mutta populistipuolueiden kohdalla on yllättävää se jos mikään ei oo yllättävää. Ja mikä tässä nyt enää yllättäis.

Tietysti perussuomalaisten kohdalla voi katsoa eduskuntavaalikampanjassa annettujen lupausten ja sloganien sekä valtapuolueena tehtyjen toimien välillä olevan hienokseltaan ilmaa.

Mutta ei se mitään. Ai että kun päästään identiteettipolitiikkaan, maahanmuuttoon jne. niin eiköhän sieltä taas kajahda.

Teemulta ja Allulta vähän vetoapua.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Toivottavasti kunta- ja aluevaaleissa keskustelu keskittyy kuntien ja hyvinvointialuiden ongelmakohtiin ja niiden parannuskeinoihin. Tietenkin voidaan puhua bensan hinnasta ja muista epäoleellisista asioista, mutta se ei ratkaise mitenkään kuntien ja hyvinvointialuiden huonoa rahatilannetta ja resurssipulaa.

Todella monella kunnalla on vaikeuksia selviytyä jatkossa kaikista pakollisista velvoitteistaan tulevaisuudessa. Sama koskee myös hyvinvointialuiden lakisääteisiä tehtäviä. Suomessa kansantalouden parantamiseksi tarvitaan runsaasti lisää toimenpiteitä jotta Suomi on jatkossakin hyvinvointivaltio.

Raha- ja resurssipula pitää ratkaista Suomessa tällä vuosikymmenellä. Ikärakenne aiheuttaa Suomessa runsaasti päänvaivaa vielä pitkän aikaa.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Toki jos Demarit nyt vetää noita vajaan 25% gallupeja useamman tässä talven aikana, niin en heitä vielä tuomitse kuntavaaleja häviämään. Kepuhan tulee varsinkin noissa aluevaaleissa olemaan kova, koska syrjäkylien mummot ja papat äänestävät joukolla sen yhden kylän kepulaiseläkeläisvaltuutetuista nauttimaan isoa kokouspalkkiota maakuntakeskukseen.
Ehdokasasettelu ratkaisee aluevaaleissa valtavasti, ja siinä ratkaisevat jo aiemmat asiat kuin varsinaisesti puolueen onnistuminen, mm. ammattijakauma.

Viimeksihän kellokkaina eivät nimenomaan olleet mitkään eläkeläisvaltuutetut vaan terveydenhuoltoalan työntekijät, isoimmin lääkärit, joista ehdollaolleista taisi yli 2/3 mennä läpi aluevaltuustoihin. Tämä on rakenteellinen ongelma siinä kohtaa, kun siellä pitää leikata, mutta lääkäreitä ja hoitajia sinne ehdolle nytkin kovasti halutaan kaikissa puolueissa. Kepussa heitä ei ehkä ihan niin valtavasti ole ollut, erityisesti kokoomus tästä sen sijaan hyötyi. Täysin poliittisesti tuntemattomia henkilöitä meni pienillä kampanjoilla läpi "potilaiden äänillä".
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En edes tiedä mikä noissa aluevaaleissa ratkaisee. Viime aluevaaleissa millään puolueella ei ollut mitään järkevää sanottavaa vaalidebateissa. Keskusteltiin joko asioista, jotka eivät liity kyseisiin vaaleihin, tai sitten yleisellä tasolla kaikki olivat sitä mieltä, että kaikki potilaat hoidetaan kuntoon. Jes. Ehkä huumorimielessä voisi katsella vaalikeskusteluja töllöstä seuraavalla kerralla.
 
Vaalikeskustelu on puhdasta viihdettä tai sitten pelkkää pelleilyä äänestäjien edessä. Puhutaan niitä näitä ja kerrotaan miten meidän puolue ajaa Juuri sinulle tärkeintä asioita parhainpäin. Useimmiten luvataan kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä.
 
Viimeksi muokattu:

Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Kannatuksen laskiessa pitää alkaa profiloitumaan omille äänestäjille.

Eiköhän sieltä varmaan kohta tule persuilta ”ei muslimeja Suomeen” ja kokoomukselta ”perintövero pois”… Tulisko jo ensi viikolla?
 
Viimeksi muokattu:

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Hallituksen kannatus on enää 41,2%. Marinin hallituksen kannatus samassa vaiheessa vaalikautta oli 56,4%. SDP johtaa Kokoomusta 5,2% ja persuja 8,9%. On mielenkiintoista nähdä ohittaako Keskusta jossain vaiheessa persut.

Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
On mielenkiintoista nähdä ohittaako Keskusta jossain vaiheessa persut.

Todennäköisesti ohittaa jossain vaiheessa ennen seuraavia EK vaaleja, mutta en usko, että vaaleissa menevät ohi. Toki tuolla kannatuksella Kaikkosen keskusta varmaan olisi menossa hallitukseen, mutta aika hankala homma demareille jos sattuvat voittamaan vaalit.

Myös tuo alemman pudotuspeliviivan kamppailu Vas. - Vihr. on mielenkiintoista seurattavaa. Ei mikään paras alku tuoreelle Koskelalle tuoreena pj:nä.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Todennäköisesti ohittaa jossain vaiheessa ennen seuraavia EK vaaleja, mutta en usko, että vaaleissa menevät ohi. Toki tuolla kannatuksella Kaikkosen keskusta varmaan olisi menossa hallitukseen, mutta aika hankala homma demareille jos sattuvat voittamaan vaalit.
Miksi se on hankala demareille? Helpompihan se on demareille hallitus muodostaa mitä isompi kannatus kepulla on. SDP ei hallitusta ilman kepua pysty muodostamaan.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Miksi se on hankala demareille? Helpompihan se on demareille hallitus muodostaa mitä isompi kannatus kepulla on. SDP ei hallitusta ilman kepua pysty muodostamaan.
Miksei? Edelleen olen sitä mieltä, että Lindtmanin demarit mahtuvat hyvin samaan hallitukseen kokoomuksen kanssa. Ja mielestäni pitkässä juoksussa tuo hallituskokoonpano on ainoa, joka saattaa suurinpiirtein saada pahimman polarisaation loppumaan ja ehkä, mahdollisesti jopa jonkunlaisen tulevaisuuskuvan aikaiseksi.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Miksi se on hankala demareille? Helpompihan se on demareille hallitus muodostaa mitä isompi kannatus kepulla on. SDP ei hallitusta ilman kepua pysty muodostamaan.

No luulisi, että Keskusta ei enää halua kovinkaan paljoa vasemmalle loikata ja kun Kokoomus on tod. näk. pakko ottaa mukaan, niin demarit joutunevat tekemään aika paljon kompromisseja pääministeripuolueena.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Miksei? Edelleen olen sitä mieltä, että Lindtmanin demarit mahtuvat hyvin samaan hallitukseen kokoomuksen kanssa. Ja mielestäni pitkässä juoksussa tuo hallituskokoonpano on ainoa, joka saattaa suurinpiirtein saada pahimman polarisaation loppumaan ja ehkä, mahdollisesti jopa jonkunlaisen tulevaisuuskuvan aikaiseksi.
Mikä se sinipunahallituskokoonpano on ilman kepua? Persuilla? Vihreät+vasemmistoliitto+rkp+KD? Helpompi sinne on ottaa kepu mukaan kuin neljä pientä. Vasemmistoliitto ja Kokoomus eivät myöskään viihdy neljää vuotta hallituksessa yhdessä.

Keskustalle käy ihan kaikki mitä Kokoomus ja SDP haluavat hallituksessa ajaa, kunhan he vaan saavat lypsettyä itselleen tärkeitä asioita. Sama koskee RKP:ta. Eli seuraava hallitus on SDP+Kok+Kesk+RKP. Vihreät ehkä mukana myös, koska Vihreät eivät vaadi tai tee hallituksessa oikein mitään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös