Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2019–2023

  • 336 956
  • 3 270
Ihan galluptuloksiin palatakseni saattaa olla, että tissinvilautus saattaa ainakin joulukuun tulevissa gallupeissa sataa ihan jonnekin muuhun laariin, kuin feministiseen siipeen. Tämä ihan vain sillä oletuksella, että jos satunnainen ihminen kyrpiintyi tuosta ja hänellä on syy vastustaa tuollaista toimintaa poliittisesti, niin ei taida oikein muita telaketjufeminismin vastustajiksi profiloituneita kuin PS?

Totta, PS on profiloitunut monen asian vastustajaksi, myös feminismin. Politiikassa tai puolueissa tissiä vilauttanut ei taida toimia, löysin tiedon että on vain Mensan jäsen?
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Mietin että tämä on kuitenkin maa, jossa sosiaaliturva on avokätistä, koulutus ja terveydenhuolto käytännössä ilmaista, turvallisuus huipputasolla.
Valtiontalouden kannalta avokätinen sosiaaliturva ei ole kovin suotavaa. Suomen valtionvelka on toistaiseksi noin 58 %:n luokkaa bkt:sta jolla ollaan vielä toistaiseksi eu-maiden keskiarvon alapuolella, mutta mm. Ruotsissa ja Tanskassa sama lukema on noin 20%-yksikköä pienempi. Hyvinvointipalveluiden turvaaminen pitkällä aikavälillä ei ole kestävää, jos sitä joudutaan vuodesta toiseen kustantamaan lainarahalla. Vaikka noin 80%:lla Suomen valtion lainoista on negatiivinen korko, maksaa Suomi silti noin miljardi euroa lainoista pelkkää korkoa vuosittain. Lisäksi niin terveydenhuoltoa ja koulutustakin kustannetaan verotuloista (hyvä niin) mutta ilmaista -edes käytännössä- se ei ole.

Mitä tulee turvallisuuteen niin tuoreimpien saatavissa olevien tilastojen mukaan kolmenkymmenen EU-maan välisessä vertailussa vain viidessä EU-maassa tehdään henkirikoksia enemmän 100 000 asukasta kohden kuin Suomessa. Suomi on siis henkirikoksissa EU:n kuudenneksi vaarallisin maa. Tässä vertailussa Suomi jää viimeiseksi Pohjoismaiden välisessä vertailussa. Seksuaalirikokset kasvoivat koko maassa viime vuonna 15% ja Helsingissä lähes 50%. Lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset kasvoivat viime vuonna noin 70%. Muidenkin väkivaltarikosten osalta luvut eivät mairittele, väkivaltarikosten määrät ovat olleet jatkuvassa kasvussa läpi 2000 luvun. Tilastojen mukaan Suomi on Euroopan toiseksi väkivaltaisin maa perhe- ja lähisuhdeväkivallan osalta.

Toki monissa kansainvälisissä vertailuissa Suomi sijoittuu kärkeen yhteiskunnan vakaudessa, yksilönvapaudessa ja ihmisten perus-oikeuksia suojelevana maana. Lisäksi lehdistönvapaus, sananvapaus ja riippumaton oikeuslaitos lisäävät turvallisuutta.

MItä gallup lukemiin tulee, niin paljon riippuu kuinka uusi pääministeri tekee pesäeroa Rinteeseen. Ja se pesäero kannattaa tehdä selväksi myös äänestäjille. Mikäli ei tässä onnistu yli 10%:n kannatus seuraavissa ek-vaaleissa voitaneen laskea torjuntavoitoksi demareille. Yli 10%:n kannatus Keskustalle neljän vuoden hännänheiluttamisesta punavihreän hallituksen puudelina olisi jo todellinen lannantuoksuinen jytky.
 
Viimeksi muokattu:

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Muidenkin väkivaltarikosten osalta luvut eivät mairittele, väkivaltarikosten määrät ovat olleet jatkuvassa kasvussa läpi 2000 luvun
No ei kyllä ole. Huiput on tulleet 2000-luvulla, mutta nyt ollaan reilusti huipun alapuolella. Laskua siinä on tapahtunut myös.
 
Joo, itsellä ei ole tietoa tekijöiden poliittisista taustoista tai kytköksistä. Silmiini sattui tänään pari heidän omaa lausuntoaan ja sanotaanko että ei ole kauheasti halua tonkiakaan sen enempää. Mutta esimerkiksi Vihreät on erikseen todenneet ajavansa tällä kaudella feminististä politiikkaa. Itse kuulin sen heti vaali-iltana, mutta käsittääkseni sen on Ohisalo vielä erikseen varmistanut pj-valintansa jälkeen. Eli toisin sanoen he voivat leimaantua tästä.

Eikä siinä mitään, minusta puolue saa ajaa sellaisia laillisia ajatuksia, mitkä kokee omakseen. Enkä usko että tissitempaus juurikaan vaikuttaa Vihreiden omaan kannatukseen, koska heidän kannattajat kyllä itse tietävät millaista politiikkaa puolue ajaa. Mutta siinä välissä oleva porukka saattaa tällaisesta aktivoitua. Eli tuollainen provokatiivinen tempaus lisää siis oman hypoteesini mukaan enemmän polarisaatiota.

Keskustelua ainakin lisännyt, saa nähdä kauanko kestää. Varmaan kaiken aikaan lisääntynyt yhteiskunnan ja politiikan polarisoituminen johtaa aina vaan enemmän siihen, että niihin oikeisiin suuriin haasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen, pakolaisuuteen, tasa-arvokehitykseen tai ihmisoikeuksien toteutumiseen ei vaan pystytä vastaamaan.
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
No ei kyllä ole. Huiput on tulleet 2000-luvulla, mutta nyt ollaan reilusti huipun alapuolella. Laskua siinä on tapahtunut myös.
Huippu taisi olla vuonna 2011 ja tämän jälkeen on toki tultu alaspäin. Mutta kokonaisuutena tämän vuosituhannen alusta tähän päivään kehitys on ollut negatiivista.
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Mitä tulee turvallisuuteen niin tuoreimpien saatavissa olevien tilastojen mukaan kolmenkymmenen EU-maan välisessä vertailussa vain viidessä EU-maassa tehdään henkirikoksia enemmän 100 000 asukasta kohden kuin Suomessa. Suomi on siis henkirikoksissa EU:n kuudenneksi vaarallisin maa. Tässä vertailussa Suomi jää viimeiseksi Pohjoismaiden välisessä vertailussa.

Suomessa tyypillinen henkirikos tapahtuu yksityisasunnossa, jossa mies surmaa itselleen ennaltaan tutun miehen, humalassa, ja yleisin syy on mustasukkaisuus.
Ruotsissa taas henkirikoksia tapahtuu huomattavasti enemmän esimerkiksi julkisilla paikoilla ampuma-asetta käyttäen.
On totta, että tilastoissa Suomessa tapahtuu enemmän henkirikoksia, mutta silti mm. International SOS listaa Suomen turvallisemmaksi maaksi matkustaa kuin Ruotsin, juuri edellämainittujen eroavaisuuksien vuoksi mitkä liittyvät henkirikosten tekotapoihin ja paikkoihin.
Tilastot eivät siis kerro koko totuutta tästä(kään) asiasta.
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Suomessa tyypillinen henkirikos tapahtuu yksityisasunnossa, jossa mies surmaa itselleen ennaltaan tutun miehen, humalassa, ja yleisin syy on mustasukkaisuus.
Ruotsissa taas henkirikoksia tapahtuu huomattavasti enemmän esimerkiksi julkisilla paikoilla ampuma-asetta käyttäen.
On totta, että tilastoissa Suomessa tapahtuu enemmän henkirikoksia, mutta silti mm. International SOS listaa Suomen turvallisemmaksi maaksi matkustaa kuin Ruotsi, juuri edellämainittujen eroavaisuuksien vuoksi mitkä liittyvät henkirikosten tekotapoihin ja paikkoihin.
Tilastot eivät siis kerro koko totuutta tästä(kään) asiasta.
Pitää paikkaansa. Henkirikostilastot eivät kuitenkaan erottele kansalaisia sosioekonomisen taustan tai minkään muunkaan tekijän perusteella. Väkivalta on väkivaltaa tekijästä ja uhrista riippumatta. Toki jos noiden kahden välitä joutuisi valitsemaan niin suomalainen henkirikosprofiili veisi yleisen turvallisuuden kannalta voiton.
 
Hyvin on Persujen propaganda mennyt läpi. Pohditaan toisten puolueiden edustajien maahanmuuttokantoja.. siis maahanmuuttokantoja! Asia, joka on täysin marginaalinen ja olematon asia minkään kannalta Suomessa. . . tämä kanta olisi jotenkin määräävä myös muiden puolueiden arvottamisessa…

…Kiakkopalsta, joten ehkä se asioiden hahmottamiskyky on niin olematon, että joku maahanmuuttokysymys koetaan (näin nää nimenomaan koetaan, faktoista viis) tärkeäksi. Se on sellanen tunnekysymys, jonka kautta saa heräteltyä tunnekuohuja ja mihinkään mitenkään tutustumatta voi kokea merkittäviksi oman kantansa…



Lukuvinkkki niille jotka jotain viä lukevat… tai löytyyhän se toki äänkirjanakin jo..
Benjamin Carter Hett: Demokratian kuolema

kertomus siitä, miten merkityksettömistä asioita tulee isoja asioita kun ihmiset vedetään tunnepohjaisilla, ja nimenomaan negatiivisten tunteiden, vihan, kateuden jne. avulla johonkin, minkä suurta kuvaa ne ei ymmärrä…
Mä taasen luulen että se ei ole persujen surkuhupaisa ohjelma, joka ne on nostanut galluppien kärkeen vaan muiden puolueiden scheisse kuten esim vassarien, demarien ja virheiden ilmasto-öyhötys sekä kepulien normi perseily.
Niin kauan kun hallituspuolueet leikkivät viherkommareita natsipersut jatkaa kasvua.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Seuraava kannatusmittaus on luokkaa:
PS 27% KOK 18%, Vihreät 13% Kepu, demarit runsaassa kympissä. Vihreiden fanaattiseen äänestäjäkuntaanhan tämä vähiten vaikuttaa. Kyllä tuossa aletaan olla aika lähellä uusia vaaleja keväällä.
Tällä palstalla on välillä kummallisen epärealistisia näkemyksiä siitä miten politiikka toimii. Esimerkkinä tämä parlamentin hajottamis fantasia. Edellisen kerran sellaista on tapahtunut Kekkosen hallintokaudella, ja maailma on muuttunut hurjasti niistä ajoista. Siksi on helppo todeta että ennenaikaisia vaaleja ei tapahdu tälläkään vaalikaudella. Ei vaikka gallup antaisi 100% kannatuksen persuille. Tai varsinkaan silloin.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: DAF

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Seuraava kannatusmittaus on luokkaa:
PS 27% KOK 18%, Vihreät 13% Kepu, demarit runsaassa kympissä. Vihreiden fanaattiseen äänestäjäkuntaanhan tämä vähiten vaikuttaa. Kyllä tuossa aletaan olla aika lähellä uusia vaaleja keväällä.
Voisin lyödä vetoa että PS ei nouse yli 25%.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Voisin lyödä vetoa että PS ei nouse yli 25%.

Hienoa sinänsä seurata, miten ilman mitään sen suurempaa sanomaa tai tavoitetta, yksi puolue nostaa vain suosiotaan, kun muut perseilee sellaisella tahdilla, että takatolpalle tulee namupasseja kokoajan. Maila vaan jäähän ja ohjaus sisään. Tai siis kun mitään ei tosiaan tarvitse tehdä suosion nostattamiseksi, muut tekee sen ihan itse.

Uusi PM pelastaa varmasti osittain hallituksen julkisia kasvoja ainakin kansan edessä. Se mihin tekoihin pari kolmekymppistä tässä tilanteessa pystyy on asia erikseen, ja jääkö Rinne silti taustalle suhmuroimaan ja häsläämääb.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ihan mielenkiinnosta, minkä kertoimen näkisit järkevänä tällaiselle vedolle?
Kun kannatus on nyt 24,3% niin ei toki tuon toteutuminen mikään mahdottomuus olisi. Kerroin olisi 1:1 enkä mitään omakotitaloa ole silläkään kertoimella valmis pantiksi laittamaan. Toki joku aika määre tähän on syytä liittää ettei esim vuoden 2027 korruptio laukaisisi vetoa.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun kannatus on nyt 24,3% niin ei toki tuon toteutuminen mikään mahdottomuus olisi. Kerroin olisi 1:1 enkä mitään omakotitaloa ole silläkään kertoimella valmis pantiksi laittamaan. Toki joku aika määre tähän on syytä liittää ettei esim vuoden 2027 korruptio laukaisisi vetoa.

En ole ihan varma olisiko tuo hyvä veto, jos nyt siis puhutaan useammasta gallup-tuloksesta. Persujen kannatuksen trendi taitaa olla jossain 22-23% tietämillä ja tässä kohtaa kannattaa kysyä itseltään, että olisiko kuukausi sitten ollut valmis lyömään saman vedon aiheesta "persujen kannatus ei mene yli 24% gallupeissa". Tietenkin jossain vaiheessa regressio alkaa vaikuttaa mutta ottaen huomioon virhemarginaali, kannatuskehityksen suunta ja persujen kannatusta kasvattaneiden syiden pysyminen ennallaan, en sinuna lähtisi tuollaista vetoa lyömään.

Näin case Klose ja MustatKortit muistellessa...
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tällä palstalla on välillä kummallisen epärealistisia näkemyksiä siitä miten politiikka toimii. Esimerkkinä tämä parlamentin hajottamis fantasia. Edellisen kerran sellaista on tapahtunut Kekkosen hallintokaudella, ja maailma on muuttunut hurjasti niistä ajoista. Siksi on helppo todeta että ennenaikaisia vaaleja ei tapahdu tälläkään vaalikaudella. Ei vaikka gallup antaisi 100% kannatuksen persuille. Tai varsinkaan silloin.
Gallupit päinvastoin lisäävät todennäköisyyttä sille, että nykyinen remmi pysyy koossa. Ei ole mitään motiivia kellään mennä uusiin vaaleihin. Hallis toki toivoo vaaleja, mutta siinähän toivoo. Seuraavat ovat todennäköisesti edessä keväällä 2023.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Uusia vaaleja ei ole suoraan tulossa, siitä voi olla varma, mutta jos kannatuskäppyrät näyttävät tuolta niin paine hallituksen hajottamiseen on varmasti kova.

Mistä suunnasta mielestäsi tämä paine tulee? Väittäisin koko lailla päinvastaista.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
En ole ihan varma olisiko tuo hyvä veto, jos nyt siis puhutaan useammasta gallup-tuloksesta. Persujen kannatuksen trendi taitaa olla jossain 22-23% tietämillä ja tässä kohtaa kannattaa kysyä itseltään, että olisiko kuukausi sitten ollut valmis lyömään saman vedon aiheesta "persujen kannatus ei mene yli 24% gallupeissa". Tietenkin jossain vaiheessa regressio alkaa vaikuttaa mutta ottaen huomioon virhemarginaali, kannatuskehityksen suunta ja persujen kannatusta kasvattaneiden syiden pysyminen ennallaan, en sinuna lähtisi tuollaista vetoa lyömään.
Veto ei missään tapauksessa varma ole, mutta todennäköisyyksiä on vaikea laskea.
itse näen että jokaisella puolueella on omat kattonsa vähintään sitä kautta, että muiden puolueiden kannattajissa ei enää "löysää" löydy.
Näkisin että persut ovat pystyneet aika lailla kaikilta muilta imemään löysät paitsi kokoomukselta, jonka kasvot eivät oppositiossa kulu. Näkisin että SDP ja Kepu ovat jo osumansa ottaneet, vaikkei kaikkia viimeisiä käänteitä vielä viimeisissä gallupeissa ollutkaan mukana.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Uusia vaaleja ei ole suoraan tulossa, siitä voi olla varma, mutta jos kannatuskäppyrät näyttävät tuolta niin paine hallituksen hajottamiseen on varmasti kova.

Mahdollista. Jokainen voi kalkyloida itse todennäköisyyden, jossa Keskusta irtoaa Kulmunin kanssa tai ilman Kulmunia hallituksesta tehtyään Kokoomuksen ja Perussuomalaisten kanssa kassakaappisopimuksen tulevasta hallituksesta. Toki voisivat mennä ilman sopimustakin vaaleihin tilanteessa, jossa keskustan kenttäväki saa tarpeekseen likkojen kommarimenosta.

Jos nyt arvaa hallituksen oletuskokoonpanolla, Keskusta ei välttämättä pysy uskollisena vaalikauden loppuun. Mutta jos vielä vähän korotetaan omia maataloustukia ja isännille myönnetään ikuinen oikeus liata ympäristöä ja hajasijoitetaan valtion virastot pitkin maaseutua, varmaan Keskusta saadaan hallituksessa pysymään. Suomen etuja tämä ei palvele, mutta välikö sillä. Eihän hallitus ole kuin vajaat neljä vuotta enää kasassa ja sen jälkeinen aika ei ketään hallituksessa tunnu muutenkaan kiinnostavan.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Persut ovat käsittääkseni mielipidemittauksissa pärjänneet myös ns. herätysliikkeellään.
Juuri sen nukkuvien ryhmän aktivoimisella, jonka innottomuutta äänestämiseen eli demokratian vajetta ovat politiikan tutkijat, toimittajat ja puolueiden puheenjohtajat voivotelleet. Nyt vaikuttaisi siltä, että suomalaiset ovat kiinnostuneempia politiikasta kuin aikoihin.
Äänestysprosentiksi eduskuntavaaleissa 80 on vieläkin utopiaa, mutta muutamakin prossayksikkö ylöspäin saattaa oikeastaan huolestuttaa joitakin tiedostavia tutkijoita. Heränneet äänestäjät saattavat nimittäin äänestää aivan väärin...
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Toivottavasti PS pääsee pääministeripuolueeksi 2023. Silloin käynee ilmi, että Perussuomalaisilla ei ole minkäänlaisia konkreettisia toimenpiteitä Suomen ohjaamiseksi parempiin aikoihin.

Nyt puolue on hakenut kannatuksen puhumalla maahanmuutosta ja haukkumalla vuoronperään kaikkia muita puolueita.

Muutama viikko sitten nähtiin Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetti, jossa oli monen sadan miljoonan euron heitto. Se oli niin sysipaska tekeles, että ihmettelen kuinka tyhminä PS oikein ihmisiä pitää jos ajattelivat tuommoisen menevän läpi ilman kritiikkiä.

Tulevaisuudessakin on varmasti sijaa tolkun keskitien puolueelle, joka on tottunut hoitamaan vastuullisesti maamme asioita tarpeen tullen tiukallakin kädellä. Nyt puhun keskustasta.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tulevaisuudessakin on varmasti sijaa tolkun keskitien puolueelle, joka on tottunut hoitamaan vastuullisesti maamme asioita tarpeen tullen tiukallakin kädellä. Nyt puhun keskustasta.

Luoja Suomea varjelkoon keskustan vastuulliselta maamme asioiden tiukan käden hoidolta. Sehän tarkoittaa, että kaikesta muusta on tosi tiukkaa, mutta oma maataloustuki on tuplattu nykyisestä.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Luoja Suomea varjelkoon keskustan vastuulliselta maamme asioiden tiukan käden hoidolta. Sehän tarkoittaa, että kaikesta muusta on tosi tiukkaa, mutta oma maataloustuki on tuplattu nykyisestä.

Sinänsä ironista, että Keskustan syöksykierteeseen saanut Juha Sipilä oli parasta mitä Keskusta on puolueena Suomelle tarjonnut tällä vuosikymmenellä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Sinänsä ironista, että Keskustan syöksykierteeseen saanut Juha Sipilä oli parasta mitä Keskusta on puolueena Suomelle tarjonnut tällä vuosikymmenellä.

Ainakin kolmella eri tavalla. Pyrki tekemään päätöksiä ns. suurista asioista Suomen tulevaisuutta koskien, pyrki ottamaan talouspolitiikassa ay-liikkeeltä varjoministerin pois ja hajoitti tai pikemminkin pienensi samalla maaseudun etujärjestöä (Keskusta). Tulokset eivät olleet todellakaan priimaa, mutta tahtoa oli. Ongelmaksi ilmestyi alusta asti ay-liike, jolla on 1970-lukumainen, Kainuun korpilakkomainen oikeus häiritä Suomen rakenneuudistuksen toteuttamista.

Sipilän hallitus pesikin Rinteen hallituksen kirkkaasti. Saas nähdä, miten käy Sipilän hallitus vs Marinin hallitus.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mahdollista. Jokainen voi kalkyloida itse todennäköisyyden, jossa Keskusta irtoaa Kulmunin kanssa tai ilman Kulmunia hallituksesta tehtyään Kokoomuksen ja Perussuomalaisten kanssa kassakaappisopimuksen tulevasta hallituksesta. Toki voisivat mennä ilman sopimustakin vaaleihin tilanteessa, jossa keskustan kenttäväki saa tarpeekseen likkojen kommarimenosta.

Jos nyt arvaa hallituksen oletuskokoonpanolla, Keskusta ei välttämättä pysy uskollisena vaalikauden loppuun. Mutta jos vielä vähän korotetaan omia maataloustukia ja isännille myönnetään ikuinen oikeus liata ympäristöä ja hajasijoitetaan valtion virastot pitkin maaseutua, varmaan Keskusta saadaan hallituksessa pysymään. Suomen etuja tämä ei palvele, mutta välikö sillä. Eihän hallitus ole kuin vajaat neljä vuotta enää kasassa ja sen jälkeinen aika ei ketään hallituksessa tunnu muutenkaan kiinnostavan.
Pysähdytäänpäs hetkeksi tähän. Siis Keskusta, joka saavutti juuri satavuotisen historiansa heikoimman vaalituloksen Sipilän johdolla, olisi palaamassa porvaripohjaan? Enpä usko.

Keskustalle tämä nykyinen hallitus oli parasta, mitä tarjolla oli. Vaihtoehtona oli mennä oppositioon kakkospuolueeksi, kun samanaikaisesti city-puolueet sorvaavat soten, perhevapaamallin ja ilmastostrategian. Hallituksessa Kepu voi määritellä näiden kaikkien sisällön. Kannatus toki mataa, mutta tuskin se olisi singahtanut persujen varjossakaan välittömästi nousuun.

Lisäksi puoluevaltuusto on pari kuukautta sitten päättänyt, että puolueen linjaa on reivattava vasemmalle (Kulmuni). Miltä näyttäisi puolueen toiminta, jos heti ensimmäisten vastoinkäymisten jälkeen kurssi muuttuisi jälleen 180 astetta?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Pysähdytäänpäs hetkeksi tähän. Siis Keskusta, joka saavutti juuri satavuotisen historiansa heikoimman vaalituloksen Sipilän johdolla, olisi palaamassa porvaripohjaan? Enpä usko.

Ymmärrät varmaan, mitä tarkoittaa sana "mahdollista"? Mahdollinen tarkoittaa sitä, että jokin tapahtuma on mahdollinen. Minä pidän mahdollisena Keskustan halua oikeistohallitukseen. Pidän aika järjettömänä ajatusta, jonka mukaan tämä ei olisi mahdollista. Aika näyttää, realisoituuko tuo mahdollisuus.

Olen muutaman kerran todennut, että Rinteen hallituksessa Keskusta sai linjansa läpi. Myös käytännön asioissa, kuten EU-budjetissa, Suomen budjetissa jne. Saako Marinin halituksessa? Selviääkö Kulmuni valtiovarainministerinä kolme vuotta? Monta kysymystä, joihin emme tiedä vielä vastausta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös