Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2019–2023

  • 338 324
  • 3 270

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Juu aivan varmasti. Nään jo sieluni silmin kuinka Riikka Karppisen tukijoukot säntäävät uurnille äänestämään jotain markuslohea. Erittäinkin uskottava skenaario.

Tiedän monen monta ihmistä, jotka arpovat keskustan ja vihreiden välillä. He ovat ihmisiä, jotka ovat aidosti kiinnostuneet esimerkiksi luonnonsuojelusta ja ilmastonmuutoksen torjumisesta mutta joita ärsyttää jotkin Keskustan maalaisjuntit mutta toisaalta eivät allekirjoita kaikkia vihreiden liian pitkälle menevää tavallisten maalla asuvien ihmisten kurmuuttamista ilmastonmuutoksen vuoksi.

Monelle tällaiselle ihmiselle on ollut liikaa se, että Vihreät esimerkiksi ovat kannattaneet EU-asetusta, jonka mukaan monet omistusasunnossa asuvat suomalaiset joutuisivat pakkoremontoimaan kotejaan parempaan energialuokkaan pääsemiseksi.

Ilmastotoimilla tulee olla ihmisten yleinen hyväksyttävyys. Vihreiden linjaukset kääntyvät heitä itseään vasten kun ihmiset näkevät niiden laskun kukkarollaan.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Oikeastaan ihmettelen hieman tätä Marinin strategiaa, liekö SDP:llä hallitushaluja ollenkaan? Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että jos SDP haluaa hallitusvastuussa jatkaa, ainoa mahdollisuus on tehdä sovinto joko Persujen tai Kokkareiden kanssa. Retorisella tasolla ei näytä kiinnostavan kumpikaan vaihtoehto.

Tätä olen pitänyt taktisena virheenä. Vaalikampanjaan lähtiessä demarit pitivät kokoomusta päävastustajanaan ja kaikenmoisten strategioiden pohjalta päädyttiin siihen, että ykkösvihollinen täytyy kohdata aggressiivisesti. Tämä ei ole järkevää ja nostaa Kok + PS-pohjaisen hallituksen todennäköisyyttä pikemminkin kuin laskee sitä.

Ja toinen juttu on se, että useimmille ihmisille tärkein on se talouspolitiikka. Eli jos SDP vs Perussuomalaiset kynnykseksi tulee haluamansa maahanmuuttopolitiikka vs talouspolitiikka, niin veikkaisin että useimpien ihmisten oikeaan elämään vaikuttaa enemmän se talouspolitiikka.

Kokoomukselle ei oikein ole mitään muuta vaihtoehtoa toteuttaa oikeistopolitiikkaansa. SDP:n kanssa sitä ei pysty vapaasti tekemään.

Maahanmuuttohan on nyt nimenomaan talouspolitiikan aivan tärkeimpiä kysymyksiä. Suomen toivomukset talouskasvusta ankkuroituvat todella paljon väestöpyramidin korjaamiseen, eikä sitä voi ilman maahanmuuton lisäämistä tehdä. Muutenkin PS:n ja kokoomuksen talouslinjojen yhdistäminen on minusta harhaanjohtavaa ja johtuu käytännössä vain siitä, että molemmat ovat menoleikkausten kannattajia. Noin muuten aika vähän löytyy talousnäkökulmista yhtäläisyysmerkkiä globalistisen kokoomuksen ja antiglobalistisen perussuomalaisten välillä.
 
ijuka

Veronkevennykset on aika paljon yhteistä. Perussuomalaiset on oikeastaan ainoa, joiden kanssa Kokoomus pystyisi noudattamaan haluamaansa talouspolitiikkaa.

Maahanmuutto jonkin ikäpyramidin korjaamiseksi ei tosiaan ole yksittäiseen henkilöön välittömästi vaikuttava asia, vaan jokin abstrakti monen vuoden kuluessa tapahtuva asia. Jos tapahtuu. Toisaalta, jos maassa on 300 000 työtöntä, niin en nyt ole oikein varma siitä, että niitä työntekijöitä tarvitaan kovinkaan paljoa lisää ainakaan lyhyellä aikavälillä.

Varsinkaan kun ne työntekijät jotka tänne tulisivat olisivat enimmäkseen heikkopalkkaisia, joita Kokoomus toki haluaa halpatyövoimaksi ettei yritysten tarvitsisi maksaa Suomalaisille työntekijöille reiluja palkkoja. Kenenköhän työpaikka siinä sitten lähtee?

Toki jos tänne tulisi hyvin koulutettuja ihmisiä tai asiantuntijoita täyttämään tontteja joita ei Suomalainen työvoima pystyisi, niin silloinhan se olisi ihan oikeutettua. Mutta eihän perussuomalaiset vastusta tällaista työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaiset vastustavat EU:n ulkopuolista maahanmuuttoa varsinkin sellaisiin töihin, joille olisi tekijöitä kotimaassakin.

Eikä hyväksyttävä syy sille tosiaan olisi se, että yritykset voisivat maksaa näille maahanmuuttajille työstä, jota Suomalainenkin olisi voinut tehdä, pienempää palkkaa, jota sitten sosiaalitoimisto joutuu täydentämään jotta tulee toimeen. Suuryritykset toki tässä voittavat, vaikka valtio häviääkin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Työperäisen maahanmuuton merkittävä lisääminen on Suomelle ns. kohtalonkysymys. Argumentti että maassamme on jo valmiiksi niin ja näin monta työtöntä on klassinen, mutta huomattavasti helpompana näen pyrkiä lisäämään suoraan työperäistä maahanmuuttoa, kuin ohjata nykyisiä työttömiä uudelleenkouluttautumaan massoittain.

Suomen väestö on Monacoa lukuunottamatta maailman kolmanneksi ikääntyneen, vaikka Japanin jotkut saattavat nähdäkin esimerkillisenä väestöpolitiikassaan, on Suomen kuitenkin syytä pyrkiä pikemminkin maahanmuuton suurvallaksi.
 
Eikö se ratkaisu nimenomaa ole uudelleenkouluttautuminen ja työllistyminen? Mikä sitten on parempi ratkaisu, olla ikinä menemättä töihin?

Maahanmuuton suurvalta, joo-o. Kai sentään edellyttäisit kotimaisen kielen osaamista? Yleensä Englannilla pärjää töissä nimenomaa osaajana, kun taas pienipalkkaisissa hommissa tupataan sitä Suomea tarvitsemaan.

Jos mietitään maahanmuuttajien työllistymistä, niin sehän on huomattavasti heikompaa kuin kantasuomalaisten muutenkin, varsinkin jos otetaan pois sellaiset maahanmuuttajat, joita perussuomalaiset eivät vastusta(osaajat, jne).

Mutta ehkä jos kotimaisen kielen osaaminen olisi edellytys...
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Jos SDP voittaa, niin uskon että Suomen politiikka ottaa merkittävän askeleen kohti blokkipolitiikkaa ja jakolinjojen syventymistä. Tämä siksi, koska SDP:n voitto tarkoittaisi että Sanna Marinin viestintä toimii, jossa hän on toistuvasti maalannut vain SDP:n voiton suojaavan Suomea sinimustalta helvetiltä.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Kai sentään edellyttäisit kotimaisen kielen osaamista? Yleensä Englannilla pärjää töissä nimenomaa osaajana, kun taas pienipalkkaisissa hommissa tupataan sitä Suomea tarvitsemaan.
Jotenkin noissa parissa virkkeessä on aika huvittava ristiriita kun kirjoitat ilmeisen tahallisesti ihan päin vittua toista kotimaista ja toisesta sanoit että se on turhaa ja venäjän opiskelu on kannattavampaa.
 
Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Jos SDP voittaa, niin uskon että Suomen politiikka ottaa merkittävän askeleen kohti blokkipolitiikkaa ja jakolinjojen syventymistä. Tämä siksi, koska SDP:n voitto tarkoittaisi että Sanna Marinin viestintä toimii, jossa hän on toistuvasti maalannut vain SDP:n voiton suojaavan Suomea sinimustalta helvetiltä.

Kuulostaa taas melkoiselta kokoomuslaiselta höpöhöpöltä missä peili on hukattu ties kuinka monetta kertaa ja kaikki on aina jonkun muun vika. Ainakin omassa kuplassani ne muutamat julkikokoomuslaisetkin ovat aika vittuuntuneita puolueen nykymenoon, kun uskottavuutta ei ole enää mihinkään suuntaan. Sama tilataksiporukka jatkaa vuodesta toiseen ja miksipä ei jatkaisi, kun se ~20prosenttia kansasta äänestää joka tapauksessa. Ei äänestäjän muisti oikeasti kuitenkaan kauhean lyhyt ole ja kyllä aika moni muistaa kokoomuksen edelliset kymmenet vuodet "vastuunkantajana".
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Veronkevennykset on aika paljon yhteistä. Perussuomalaiset on oikeastaan ainoa, joiden kanssa Kokoomus pystyisi noudattamaan haluamaansa talouspolitiikkaa.

Maahanmuutto jonkin ikäpyramidin korjaamiseksi ei tosiaan ole yksittäiseen henkilöön välittömästi vaikuttava asia, vaan jokin abstrakti monen vuoden kuluessa tapahtuva asia. Jos tapahtuu. Toisaalta, jos maassa on 300 000 työtöntä, niin en nyt ole oikein varma siitä, että niitä työntekijöitä tarvitaan kovinkaan paljoa lisää.

Kerropa nyt miten ne työttömät saadaan tekemään työtä. Suomi tarvitsee työhalusia maahanmuuttajia kymmeniä tuhansia joka vuosi koska yritykset eivät saa ammattitaitoisia osaajia palvelukseensa kirveelläkään. Työmarkkinoilla on tälläkin hetkellä hyvin runsaasti kysyntää ammattitaitoisille duunareille. Ongelma on se,
että työnhakilta puuttuu tarvittava taito selviytyä työtehtävistä. Osaamistaso on liian matala tai väärältä alalta.

Suomi ei selviydy ilman maahanmuuttajia mitenkään. Vanheneva väestö tarvitsee kuitenkin kymmeniä tuhansia uusia sotealan ja terveysalan työntekijöitä pikaisesti ympäri maata.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Veronkevennykset on aika paljon yhteistä. Perussuomalaiset on oikeastaan ainoa, joiden kanssa Kokoomus pystyisi noudattamaan haluamaansa talouspolitiikkaa.

Maahanmuutto jonkin ikäpyramidin korjaamiseksi ei tosiaan ole yksittäiseen henkilöön välittömästi vaikuttava asia, vaan jokin abstrakti monen vuoden kuluessa tapahtuva asia. Jos tapahtuu. Toisaalta, jos maassa on 300 000 työtöntä, niin en nyt ole oikein varma siitä, että niitä työntekijöitä tarvitaan kovinkaan paljoa lisää ainakaan lyhyellä aikavälillä.

Varsinkaan kun ne työntekijät jotka tänne tulisivat olisivat enimmäkseen heikkopalkkaisia, joita Kokoomus toki haluaa halpatyövoimaksi ettei yritysten tarvitsisi maksaa Suomalaisille työntekijöille reiluja palkkoja. Kenenköhän työpaikka siinä sitten lähtee?

Toki jos tänne tulisi hyvin koulutettuja ihmisiä tai asiantuntijoita täyttämään tontteja joita ei Suomalainen työvoima pystyisi, niin silloinhan se olisi ihan oikeutettua. Mutta eihän perussuomalaiset vastusta tällaista työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaiset vastustavat EU:n ulkopuolista maahanmuuttoa varsinkin sellaisiin töihin, joille olisi tekijöitä kotimaassakin.

Eikä hyväksyttävä syy sille tosiaan olisi se, että yritykset voisivat maksaa näille maahanmuuttajille työstä, jota Suomalainenkin olisi voinut tehdä, pienempää palkkaa, jota sitten sosiaalitoimisto joutuu täydentämään jotta tulee toimeen. Suuryritykset toki tässä voittavat, vaikka valtio häviääkin.

Oikeistolainen talouspolitiikka on sellaista, missä varsinaisia talouden asiantuntijoita ei kuunnella lainkaan? Talouspolitiikasta on vaikeaa löytää yhteistä linjaa edes taloustutkijoiden kesken, mutta yhdestä asiasta kaikki ovat liikuttavan yksimielisiä: Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa paljon - enemmän varmasti kun mitä pystyy realistisesti hankkimaan. Paitsi taloustieteilijät, jopa suoranaisessa sotatilassa olevat työmarkkinajärjestötkin ovat asiasta yhtä mieltä.

HS-analyysi | Työmarkkinoiden riitapukarit julkaisivat vaalien alla yhteisen pelastusohjelman, joka eroaa selvästi perussuomalaisten linjasta

Maahanmuutto muuten erittäin epätodennäköisesti laskee suomalaisten palkkoja. Näin voi periaatteessa käydä tilanteessa, jossa maahanmuuttajia on kontrolloimaton määrä ja he kaikki hakevat samoja työpaikkoja. Näin on saattanut käydä esim. Yhdysvalloissa, kuten George Borjas sittemmin kuuluisissa tutkimuksissaan on todennut (hänkin silti uskoo talouden kokonaisvaikutuksen olevan plusmerkkinen). Suomessa riski tällaisesta on häviävän pieni ei-muuttuja.

Eikö se ratkaisu nimenomaa ole uudelleenkouluttautuminen ja työllistyminen? Mikä sitten on parempi ratkaisu, olla ikinä menemättä töihin?

Jos mietitään maahanmuuttajien työllistymistä, niin sehän on huomattavasti heikompaa kuin kantasuomalaisten muutenkin, varsinkin jos otetaan pois sellaiset maahanmuuttajat, joita perussuomalaiset eivät vastusta(osaajat, jne).

Olen nyt kuullut paljon suomalaisten satojen tuhansien työttömien reservistä, joka tulisi "työllistää ennen maahanmuuttajia". En usko, että suomalaisilla on keskimäärin kovin hyvä kuva siitä, ketä suomalaiset työikäiset työtä tekemättömät ovat. Kuinka hajasijoittunutta (samaan hengenvetoon voidaan tietysti myös vastustaa kaupungistumista), huonosti koulutettua, moniongelmaista ja käytännössä työkyvytöntä porukkaa noista tilastoista löytyy. Heitäkin pitäisi auttaa saamaan töitä, mutta siihenkin tarvittaisiin taloudellisia resursseja, joita työperäinen maahanmuutto lisää.

Noista osaajista sen verran, että voit tehdä ajatusleikkejä sellaisesta suomalaisesta taloudesta, jossa perusinfraan ja peruspalveluihin tarvittavia työntekijöitä ei ole tarpeeksi. Millaisessa jamassa Suomen talous silloin olisi?
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Työperäisen maahanmuuton merkittävä lisääminen on Suomelle ns. kohtalonkysymys. Argumentti että maassamme on jo valmiiksi niin ja näin monta työtöntä on klassinen, mutta huomattavasti helpompana näen pyrkiä lisäämään suoraan työperäistä maahanmuuttoa, kuin ohjata nykyisiä työttömiä uudelleenkouluttautumaan massoittain.

Suomen väestö on Monacoa lukuunottamatta maailman kolmanneksi ikääntyneen, vaikka Japanin jotkut saattavat nähdäkin esimerkillisenä väestöpolitiikassaan, on Suomen kuitenkin syytä pyrkiä pikemminkin maahanmuuton suurvallaksi.
Näinhän sitä tavataan sanoa. Sama kohtalonkysymys se toki on jokaiselle muullekin länsimaalle kuulemma. Tämä mielessä pitäen, niin epäilen suuresti olevan "huomattavasti helpompaa" pyrkiä lisäämään työpeäristä maahanmuuttoa. Tai no, onhan se helppoa pyrkiä lisäämään, mutta en usko hetkeäkään, että todellisuudessa olisi helppoa saada Suomeen suuria määriä osaajia, jotka sitoutuvat kielen ja kulttuurin opiskeluun. Kilpailutilanne osaajista on sen verran kova. Kyllä siinä kannattaa itsekritiikkiä harrastaa, jos kuvittelee maahanmuutosta apua löytyvän kuin ihmelääkkeenä.

Kyllähän tulijoita olisi varmaan ennemmin miljoonia kuin tuhansia, jos kaikki saisivat tulla. Euroopan kehitys osoittaa, että jatkossa valikoinnin täytyy olla tiukempaa. Minusta yksikään puolue ei ainakaan julkisesti halua Ruotsin tielle (ehkä vihreitä ja vasemmistoliittoa lukuunottamatta), joten on mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu. Miten tässä saadaan puristettua porukkaa entistä enemmän tiukkenevan seulan läpi? Ja onko se lopulta sitten tarpeen? Työelämän ulkopuolella on yli 600 000 työikäisiä. Helppoa ei ole saada heistäkään isoa osaa työelämään, mutta kuitenkin todennäköisempää, kuin että hallittu maahanmuutto korjaisi tilannetta.

Aika näyttää. Voi olla niinkin, että digitalisaatio, automaatio ja tekoäly lopulta vähentävät nopeastikin työvoiman tarvetta. Voi olla, että töitä ei riitäkään kuin kolmeksi neljäksi päiväksi viikossa edes nykyiselle työvoimalle.
 
ijuka

Jäsen
Kerropa nyt miten ne työttömät saadaan tekemään työtä. Suomi tarvitsee työhalusia maahanmuuttajia kymmeniä tuhansia joka vuosi koska yritykset eivät saa ammattitaitoisia osaajia palvelukseensa kirveelläkään. Työmarkkinoilla on tälläkin hetkellä hyvin runsaasti kysyntää ammattitaitoisille duunareille. Ongelma on se
että työnhakilta puuttuu tarvittava taito selviytyä työtehtävistä. Osaamista on liian matala tai väärältä alalta.

Suomi ei selviydy ilman maahanmuuttajia mitenkään. Vanheneva väestö tarvitsee kuitenkin kymmeniä tuhansia uusia sotealan ja terveysalan työntekijöitä pikaisesti ympäri maata.
Niin, ehkä työtä vieroksuva Suomalainen vaan on työtä vieroksuva, eikä halua ikinä työllistetyksi. Mutta silti Suomalainen, joten Suomalaisten pitää häntä kestää, kun ei muutakaan voi. Mutta työtä vieroksuva ulkomaalainen on toinen juttu, sillä häntä ei ole pakko sietää, tai edes antaa oleskelulupaa. Sehän se suuri ero taitaakin olla.

Ammattitaitoisia osaajiahan perussuomalaiset edelleen eivät vastusta, joten siltä puolin ongelmaa ei olisi. Ongelmahan on siinä, ettei tänne halua ammattitaitoiset osaajat. Ne tuppaavat menemään muualle, jossa on kovemmat palkat, halvemmat hinnat, ja pienemmät verot. Suomi ei ole kovin kilpailukykyinen ammattitaitoisille osaajille.

Keille Suomi on kilpailukykyinen? Sellaisille ihmisille, jotka aikovat elää etuuksien varassa. Suomi taitaa olla sellaisille jopa ykköskohde Euroopassa. Ei siis tarvita kovinkaan pitkää matematiikkaa päätelläkseen, minkälaiset ihmiset tänne enimmäkseen tulisivat muuttamaan.

Kielitaidon vaatiminen saattaisi auttaa tähän jonkin verran.

Vanheneva väestö tarvitsee kuitenkin kymmeniä tuhansia uusia sotealan ja terveysalan työntekijöitä pikaisesti ympäri maata.
No, samanverran on kohta lähtenyt muihin hommiin, johtuen muunmuassa maahanmuuttajien aiheuttamasta kasvaneesta kuormasta, jota mm. kielitaidottomuus on edesauttanut.

Maahanmuuttajien työllistymisprosentti on todella alhainen, ja maahanmuuttajat ovat selvästi yliedustettuina etuuksien saajina. Joten ainakaan nykymeno ei kauheasti tähän ongelmaan ole apua tuonut.

Kuten täältä Suomen lähi- ja perushoitajaliiton lausunnosta voi lukea: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/JulkaisuMetatieto/Documents/EDK-2021-AK-395941.pdf

"Huonosti toteutettu työperäinen maahanmuutto kiihdyttää koulutetun työvoiman pakoa alalta."

"Kielitaidottomien maahanmuuttajien ja ilman riittävää alan koulutusta olevien ja kouluttamattomien työntekijöiden määrän lisäyksellä sote-sektorilla voi olla täysin päinvastainen vaikutus alan työllisten määriin, kuin mitä niillä tavoitellaan. Ne ovat lisäkuormitustekijöitä alalla jo toimiville työntekijöille ja voivat lisätä merkittävästi heidän halujaan poistua pois koko alalta."

"Maassamme on jo nyt useita kymmeniä tuhansia koulutettuja hoitajia, jotka ovat siirtyneet pois sote-alalta."

Siitä vaan miettimään onko tuo hyvä ratkaisu. Mutta ehkä sinulla on tarkempia tietoja kuin Suomen lähi- ja perushoitajaliitolla.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Työperäisen maahanmuuton merkittävä lisääminen on Suomelle ns. kohtalonkysymys. Argumentti että maassamme on jo valmiiksi niin ja näin monta työtöntä on klassinen, mutta huomattavasti helpompana näen pyrkiä lisäämään suoraan työperäistä maahanmuuttoa, kuin ohjata nykyisiä työttömiä uudelleenkouluttautumaan massoittain.

Suomen väestö on Monacoa lukuunottamatta maailman kolmanneksi ikääntyneen, vaikka Japanin jotkut saattavat nähdäkin esimerkillisenä väestöpolitiikassaan, on Suomen kuitenkin syytä pyrkiä pikemminkin maahanmuuton suurvallaksi.

Kolonialismi elää ja voi hyvin, kun länsimaiden kohtalonkysymyksiä on edelleen miten saadaan muiden maiden resursseja hyödynnettyä omaksi eduksi.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Minusta yksikään puolue ei ainakaan julkisesti halua Ruotsin tielle (ehkä vihreitä ja vasemmistoliittoa lukuunottamatta), joten on mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu.
Minä kyllä todellakin haluaisin taloudellisesti ja demografisesti Ruotsin tielle. Väestömme vanhentuu, huoltosuhteemme huonontuu, sotepalvelumme joutuvat yhä pahempaan kuormitukseen. Tarvitsemme tänne runsaasti nuorta työikäistä väestöä ja samalla meidän on helpotettava työllistymistä ja eliminoitava kannustinloukut. Taantuva demografia, taantuva talous, taantuvat palvelut on se toinen reaalinen vaihtoehto.

PS ja persumieliset yksinkertaisesti ja selkeästi vastustavat kaikkea suurimittaista maahanmuuttoa tänne, piste, ja kaikki argumentit kelpaavat tämän tueksi - toki ne kuvitteelliset "huippuosaajat" käyvät, joita tänne nyt ei vain ole suuria määriä koskaan tulossa. Hyvä analogia tässä suhteessa on, että joku vastustaisi intohimoisesti Kokoomuksen halua tuottaa tänne kavioelämiä, mutta kompromissiksi löytäisi sitten sen, että kaikki yksisarviset kyllä erittäin mielellään käyvät. Ei se ole kompromissi.
 
Viimeksi muokattu:

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Olen nyt kuullut paljon suomalaisten satojen tuhansien työttömien reservistä, joka tulisi "työllistää ennen maahanmuuttajia". En usko, että suomalaisilla on keskimäärin kovin hyvä kuva siitä, ketä suomalaiset työikäiset työtä tekemättömät ovat. Kuinka hajasijoittunutta (samaan hengenvetoon voidaan tietysti myös vastustaa kaupungistumista), huonosti koulutettua, moniongelmaista ja käytännössä työkyvytöntä porukkaa noista tilastoista löytyy. Heitäkin pitäisi auttaa saamaan töitä, mutta siihenkin tarvittaisiin taloudellisia resursseja, joita työperäinen maahanmuutto lisää.
Ainahan sitä voi pohtia kuinka helppoa on ottaa ammattikoulutaustainen henkilö jostain itärajan tai pohjoisen kunnasta, kouluttaa hänet sairaanhoitajaksi tai lähihoitajaksi ja saada muuttamaan jonnekin missä on hoitajista pulaa? Etenkin jos tämä työtön on päätynyt hankkimaan sen omistusasunnon sieltä kunnasta eikä mahdollisuutta myyntiin käytännössä ole ja matkat sinne kouluun veisivät tunteja per päivä. Tai vaihtoehtoisesti mentäisiin jonnekin PK-seudun lähiöihin nappaamaan työttömiä ja kuskaamaan heidät koulutettaviksi muualle.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Kolonialismi elää ja voi hyvin, kun länsimaiden kohtalonkysymyksiä on edelleen miten saadaan muiden maiden resursseja hyödynnettyä omaksi eduksi.

Oliko se kolonialismia kun suomalaisia lähti satoja tuhansia Ruotsiin ja sitä ennen Amerikkaan työn perässä kun väestö kasvoi täällä nopeampaa kuin työpaikkojen määrä? Tai Euroopan suuret muuttoliikkeet yleensäkin? Vai olisiko tässä potentiaalisesti globaaliin kohtaanto-ongelmaan ainakin osaratkaisu, että työpaikkoja tarjotaan maiden rajojen ylitse?
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Tai kuluttaa, ainakin meidän kannustimilla ja kyvykkyydellä työllistää huonosti.

Niin, eihän työperäisesti maahanmuuttajien työllisyysaste ole kuin sellaiset 15 prosenttiyksikköä keskimääräistä kantasuomalaista korkeampi.

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Minä kyllä todellakin haluaisin taloudellisesti ja demografisesti Ruotsin tielle. Väestömme vanhentuu, huoltosuhteemme huonontuu, sotepalvelumme joutuvat yhä pahempaan kuormitukseen. Tarvitsemme tänne runsaasti nuorta työikäistä väestöä ja samalla meidän on helpotettava työllistymistä ja eliminoitava kannustinloukut. Taantuva demografia, taantuva talous, taantuvat palvelut on se toinen reaalinen vaihtoehto.

PS ja persumieliset yksinkertaisesti ja selkeästi vastustavat kaikkea suurimittaista maahanmuuttoa tänne, piste, ja kaikki argumentit kelpaavat tämän tueksi - toki ne kuvitteelliset "huippuosaajat" käyvät, joita tänne nyt ei vain ole suuria määriä koskaan tulossa. Hyvä analogia tässä suhteessa on, että joku vastustaisi intohimoisesti Kokoomuksen halua tuottaa tänne kavioelämiä, mutta kompromissiksi löytäisi sitten sen, että kaikki yksisarviset kyllä erittäin mielellään käyvät. Ei se ole kompromissi.
"Ruotsin tie" tunnutaan näkevän vähän yksipuolisesti negatiivisessa valossa. Kukaan ei käy kiistämän, etteikö osa maahanmuuttajista olisi integroitunut heikommin, mutta ison skaalan maahanmuutto on hyödyttänyt ruotsalaista yhteiskuntaa joka sektorilla ja sama pätee yhtä lailla Norjaan.

Takertumatta nyt mihinkään yksittäiseen viestiin, aika ajoin vaikuttaa kyllä siltä, että maahanmuutto on joillekin ongelma, vaikka tänne tulijat olisivat kaikki niitä lääkäreitä ja insinöörejä.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Niin, eihän työperäisesti maahanmuuttajien työllisyysaste ole kuin sellaiset 15 prosenttiyksikköä keskimääräistä kantasuomalaista korkeampi.

Erinomainen jako, mihin suosittelen jokaisen "maahanmuuttokriitikon" perehtymään. Näin vaalien alla monet tahot ovat tuoneet läpi vastaavaa "maahanmuuttomyönteistä" näkökulmaa ja toivon mukaan seuraava hallitus ottaa niistä vaarin.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb

Nyt yksinkertainen kysymys.
Suomeen tulee maahanmuuttaja tehdäkseen töitä sote-alalla. Kuinka pitkän ajan kuluttua hän on valmis alan töihin? Joku keskimääräinen arvio kelpaa.
 
Analyzer

Jäsen
Tämän päiväinen gallup, vilkas ennakkoäänestys ja sunnuntaiksi luvattu upea ulkoilusäätä muodostavat sellaisen kokonaisuuden, että suurin puolue on demarit tai Ps.

Liberaalit ilmeisesti kasvattavat kannatustaan koko ajan, joka on suoraan kokoomukselta pois. Kaikki muuttujat on nyt vähän Kokoomuksen ykköstilaa vastaan.

Sanoisin, että persut on todennäköisimmin suurin. Isoin kysymysmerkki tälle on se, että saako Kepu lopulta kuitenkin sellaisen 12-13% kannatuksen, joka söisi sitten persuilta ne viimeiset ratkaisevat kymmenykset.

Tämä on nyt vähän hankala tilanne omienkin toiveiden osalta. Porvaripuolueen tulee olla isoin, mutta myös Kepun saada sellainen tulos, jolla se voisi lähteä hallitukseen.
 
Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Meneekö tämä jotenkin siten että korkeasta äänestysprosentista ”kärsivät” kokoomus ja keskusta koska heillä on tunnollisimmat äänestäjät?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Eiköhän me nähdä oikeiston isku vaaleissa, sen verran karmeaa jälkeä vasemmistohallitus on mm. sotessa ihmisille aiheuttanut. Kepu on aika hyvin onnistunut puhumaan osuutensa viattomaksi - mitä se ei todellakaan ole - joten siirtymää PS:sta takaisin Kepuun nähdään.

Jokainen ääni on samanarvoinen, joten sillä ei ole mitään merkitystä, äänestääkö ennakkoon vai vaalipäivänä. Niukasti mulla on edelleen Kokoomus ykkösenä ja aika vahva tunne nyt, että tämä realisoituu vaaleissa. Demarit olisivat voineet mennä ohi, mutta Marin sekoili Horneteissa tavalla, joka ei istu vanhempien demarikannattajien käsityksiin Suomen puolustamisesta.

PS on vahva ehdokas ykköseksi, kuten on Kok ja SDP edelleen. PS:n osalta pieni taittuminen kannatuksessa takaisi sen, että Kokoomus jää sittenkin ykköseksi. Ja taittumistahan tuossa jo HS:n viivat ennakoi.

Takuita en anna, ääneni kyllä.

Olen vahvasti sitä mieltä, että ilman Kokoomuksen pm-paikkaa seuraava hallitus ei tee riittäviä ratkaisuja mm. työperäisen maahanmuuton, ilmastonmuutoksen lieventämisen tai Suomen talouden osalta. Ei ole PS:n tai SDP:n ohjelmista tähän ja käytäntö saattaa olla sekin, että niistä vielä osin luovutaan. Erityisesti silloin, jos tämä kaksikko muodostaa hallituksen ja Marin johtaa demareita.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Hieno cherrypick ja tämä olisikin ihan validi pointti, mutta sehän ei ollutkaan asia mistä oli kyse. Mikäli katsotaan mihin sitä työllistytään niin hupsistakeikkaa viivan alle jääkin punaista.

edit: Minä puhuin työllistymisestä, sinä resursseista. Oma moka mutta vastaus pysyy validina.

Ei tuokaan mitään kovin järkevää talouspuhetta ole. Vai mitä meinaat sillä, että "viivan alle jää punaista"?
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Eiköhän me nähdä oikeiston isku vaaleissa, sen verran karmeaa jälkeä vasemmistohallitus on mm. sotessa ihmisille aiheuttanut. Kepu on aika hyvin onnistunut puhumaan osuutensa viattomaksi - mitä se ei todellakaan ole - joten siirtymää PS:sta takaisin Kepuun nähdään.

Täällä kovasti eletään blokkiajassa ja mietitään pääministeripuoluetta mutta unohdetaan että vihervasemmisto tulee ottamaan musertavan vaalitappion ja oikeisto taas voiton. Marinille se on Pyrrhoksen voitto jos SDP+VAS+Vihreät saavat yhteensä jonkin 36%:n kannatuksen ja KOK+PS+KESK+KD jotain 55%. Siinä talouslinjaukset nykyiseen hallitukseen muuttuvat rytinällä. Jos ei Sannalle kelpaa, tunnustelija vaihtuu.

Eli tässä ehkä nyt liikaa korostetaan suurimman asemaa, noloa se toki on jos Kokoomus tämän ryssii.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös