Sokea puolueuskollisuus vaikeuttaa ilmeisesti myös luetun ymmärtämistä - aikaansaannokset. Ja vielä kahdella kaudella.
Kyllä, Katainen tulee jäämään historiaan, Suomen surkeimpana pääministerinä.
Kyllä nyt kannattaisi poliittista analyysiä tehdessä ottaa edes hieman niitä tosiasioita mukaan yhtälöön. Alla listattuna muutama, mutta ennen kuin mennään sinne niin selvyyden vuoksi todettakoon, ettei Kataisen onnistuminen näistä elementeistä huolimatta ollut parasta A-ryhmää, mutta että Suomen historian surkein pääministeri, hoh hoijaa.
Siis, pääministerin toimia arvioitaessa tulisi ottaa huomioon työkalut. Kataiselle jaetuissa korteissa oli seuraavia hanttikortteja:
1. Vihreät
- vastustavat lähtökohtaisesti kaikkea, joka voi edistää kansantalouden kehitystä, heitä oli kuitenkin pakko yrittää roikottaa hallituksessa riittävän eduskuntaenemmistön vuoksi => energiatalouteen liittyvät järkevät päätökset kävivät lähes mahdottomiksi.
2. Huli-Pave ja Che Guevara fanclub
- vastustavat aina ja ihan periaatteesta kaikkea järjellistä. Monessa asiassa yhtäaikaa vihreiden kanssa => päätöksenteon yleinen vaikeutuminen ja hallituksen imagon kärsiminen turhasta sooloilusta + bonuksena Huli-Paven oman hallinnon alan jääminen täysin heitteille.
3. Hallituksen kokonaisuus ja ristiveto sen sisällä
- 1+1+1+1+1+1 = 6, se ei ole yhtäsuuri kuin 1. Etenkin kun kyse oli Suomen historian ideologisesti hajanaisemmasta hallituksesta (aiemmassa sateenkaarihallituksessa SDP oli vastuullisempien demarien käsissä, nyt AY-roistojen). => huomattavia vaikeuksia muiden kuin täysin poliittisesti intohimottomien päätöksien tekemiseen.
4. SDP:n tilanne
- SDP:lla on mennyt päin vi**ua (mikä sinänsä on Suomelle hyväksi) pitkään ja se näkyi jo Urpilaisen aikana mutta aivan erityisesti Antti "minä vaadin" Rinteen aikana tarpeettomana oman profiilin nostona ja julkisuudessa riitelynä. Tämä tuhosi lopullisesti hallituksen toimintamahdollisuudet. Paavo Lipposen + Iiro Viinasen/Sauli Niinistön johtaman Kokoomuksen kanssa tämä kuvio toimi, koska hallituksen pääpuolueet olivat silloin vastuullisissa käsissä. Lipposen sanaan saattoi luottaa, sen sijaan Antti Rinne tullessaan valtiovarainministeriksi repi heti auki kaiken Urpilaisen kanssa jo sovitun. Sen jälkeen hän vielä kehtasi valittaa julkisuudessa, että hallituksen toimintakyky on heikko koska Kokoomus ei pidä kiinni sovituista asioista. Vain AY-jyrä kehtaa väittää kameroiden edessä mustaa valkoiseksi ja erityisen hämmentävää on, että se näyttää menneen läpi osalle tämänkin palstan kirjoittajista.
Näiden syiden vuoksi edes Margaret Thatcher ei olisi pystynyt johtamaan edellistä hallitusta jämäkästi. Muun väittäminen on sitä "sokeaa puolueuskollisuutta".