Mainos

Puolueiden eduskuntavaaligallupit 18.4.2011–

  • 133 103
  • 1 296

Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Olen samaa mieltä. Ihmettelen, miksi tätä ei oteta laajemmin esille asiantuntijapiireissä. En ole koskaan törmännyt toimittajaan tai politiikan asiantuntijaan, joka vähättelisi kannatusmittauksien merkitystä vetoamalla ihmisten heikkoon tuntemukseen politiikasta. Kannatusmittausten lisäksi vähän väliä uutisoidaan tutkimuksia, joiden mukaan hyvin suuri osa suomalaisista ei tiedä nykyisiä hallituspuoleita, tai pääoppositiopuoluetta. Kuitenkin samat ihmiset osallistuvat tutkimuslaitosten kannatusmittauksiin, jotka sekoittavat uutistoimittajien päät. En ole tilastotieteitä opiskellut, mutta minun on vaikea kuvitella, että nuo tietämättömät kuuluvat virhemarginaaliin.

Niin, tässä on vain se, että nuo samat tietämättömät äänestävät myös vaaleissa useimmiten vain tunteen perusteella. Mutta kuten totesit gallupit ovat vain gallupeja, koska niin moni vaihtaa mielipidettään moneen kertaan ennen seuraavia vaaleja. Hyvin gallupissa menestyneille puolueille on tietysti hyödyllistä tulkita gallupia julkisesti tämän hetken todellisena tilanteena, koska tuo bandwagon-ilmiö saa tällöin lisää tulta alleen.

Onhan tämä surullista, mutta kun ei sitä kansaakaan voi vaihtaa. Ja kun yksi populisti menestyy, niin lopulta kaikki ovat populisteja.

Tästä kansan keskimääräisestä typeryydestä kertovat myös nuo lukuisat julkkiskansanedustajat. En väitä, että he kaikki olisivat kyvyttömiä tehtävään, mutta en myöskään väitä heidän kaikkien kyvykkäitä olevan. Eikä Hakkarainenkaan vaikuta kovin analyyttiseltä henkilöltä. En toki kyseistä henkilöä tunne, joten voinhan olla kai väärässäkin (en toki usko olevani).
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Tästä kansan keskimääräisestä typeryydestä kertovat myös nuo lukuisat julkkiskansanedustajat.

Lisäisin vielä SDP:n ja Vasemmistoliiton äänimääräkin kertoo jotain tyhmyydestä. Tosin kansa tuntuu olevan älykkäämpi kuin ennen, tästä kertoo SDP:n laskussa oleva kannatus viime aikoina.
 

Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Lisäisin vielä SDP:n ja Vasemmistoliiton äänimääräkin kertoo jotain tyhmyydestä. Tosin kansa tuntuu olevan älykkäämpi kuin ennen, tästä kertoo SDP:n laskussa oleva kannatus viime aikoina.

Olisi tietysti mukavaa, jos jaksaisit tällaiset heitot myös perustella. Kovin hyvä syy ei ole se, että äänestät itse jotain muuta puoluetta.
 

paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olisi tietysti mukavaa, jos jaksaisit tällaiset heitot myös perustella. Kovin hyvä syy ei ole se, että äänestät itse jotain muuta puoluetta.

Eikä kovin hyvä syy ole sekään, että PS:n kannatus johtuisi bandwagon ilmiöstä, kun kannatus on ollut korkealla jo 2,5 vuotta. Eikä ole kovin hyvä perustelu sille, että PS:n äänestäjät olisivat normaalia tietämättömämpiä puolueen poliittisista linjauksista, koska muutama sun kaveri ei niitä tiedä.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Äänestyskäyttäytymisen osalta selvin tietotason jakolinja kulkee politiikasta paljon tietävien äänestäneiden ja heikosti tietävien äänestämättä jättäneiden välillä. Puoluevalinta ei erottele vastaajia yhtä selvästi. Vihreiden ja Vasemmistoliiton äänestäjät tiesivät vastauksia tietokysymyksiin keskimäärin enemmän kuin muita puolueita äänestäneet. Ero heikoimmin tietäneisiin Kristillisdemokraattien, Perussuomalaisten sekä pienpuolueiden äänestäjiin oli 6–8 prosenttiyksikköä. Ero on selvähkö mutta ei erityisen suuri.

- muutosvaalit 2011
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Eikä kovin hyvä syy ole sekään, että PS:n kannatus johtuisi bandwagon ilmiöstä, kun kannatus on ollut korkealla jo 2,5 vuotta.

Perussuomalaisten oman puoluevalinnan perusteluissa ylivoimaisesti merkittävimmäksi tekijäksi osoittautui yleinen halu muutokseen, tahto muuttaa valta-asetelmia ja jämähtänyttä politiikkaa. Tämä päätulos on noussut esiin myös aikaisemmissa tulkinnoissa PS:n vaalivoiton syistä, ja nyt se sai taakseen vankan empiirisen evidenssin.

Perussuomalaisiin kohdistuneisiin äänestysvalintoihin vaikuttaneista asiakysymyksistä keskeisimmiksi nousivat EU-kriittisyys ja EU:n kriisimaiden tukipaketit sekä halu hillitä maahanmuuttoa Suomeen. Perussuomalaisia äänestäneiden valitsijoiden valintaperustelujen valossa maahanmuuttoteemalla, saati rasismilla, ei kuitenkaan näytä olleen merkittävää roolia muiden kuin PS:n vakiintuneimpien äänestäjien joukossa.

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa muilta puolueilta voitettujen PS:n äänestäjien ja Perussuomalaisten äänestäjiksi mobilisoituneiden joukossa tyypillisin valintasyy oli halu muutokseen. Valintaperustelut olivat kauttaaltaan moninaisia, mikä osoittaa, että Perussuomalaisten kannatus perustui useilta puolueilta melko tasaisesti voitettuihin siirtyneisiin äänestäjiin.


-Muutosvaalit 2011
 

paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Äänestyskäyttäytymisen osalta selvin tietotason jakolinja kulkee politiikasta paljon tietävien äänestäneiden ja heikosti tietävien äänestämättä jättäneiden välillä. Puoluevalinta ei erottele vastaajia yhtä selvästi. Vihreiden ja Vasemmistoliiton äänestäjät tiesivät vastauksia tietokysymyksiin keskimäärin enemmän kuin muita puolueita äänestäneet. Ero heikoimmin tietäneisiin Kristillisdemokraattien, Perussuomalaisten sekä pienpuolueiden äänestäjiin oli 6–8 prosenttiyksikköä. Ero on selvähkö mutta ei erityisen suuri.

- muutosvaalit 2011

Tuossahan nimenomaan sanotaan, että puoluevalinta ei erottele vastaajia kovinkaan selvästi, vaan suuri ero on äänestäneiden ja äänestämättä jättäneiden välillä. Lisäksi tuossa puhutaan yleisestä poliittisesta tietämyksestä, ei siitä että miten hyvin äänestäjät tietävät juuri äänestämänsä puolueen linjan. Ja 6-8% ero on todella pieni, esim. että hyvin politiikasta tietävät äänestävät PS:ää 19,5% ja huonosti tietävät 20,5%, niin ero on ~5%. Jotkut (aleksandros mm.) yrittävät luoda kuvaa, että PS:n koko kannatus/suurin osa siitä selittyisi sillä, että ihmiset tietävät huonosti puolueen linjan ja hyppäävät vain bandwagoniin mukaan. Kyllä kannatuksen takana oikea halu muutokseen mm. europolitiikassa, maahanmuuttopolitiikassa ja "maan tavassa".
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Niin, tässä on vain se, että nuo samat tietämättömät äänestävät myös vaaleissa useimmiten vain tunteen perusteella. Mutta kuten totesit gallupit ovat vain gallupeja, koska niin moni vaihtaa mielipidettään moneen kertaan ennen seuraavia vaaleja. Hyvin gallupissa menestyneille puolueille on tietysti hyödyllistä tulkita gallupia julkisesti tämän hetken todellisena tilanteena, koska tuo bandwagon-ilmiö saa tällöin lisää tulta alleen.

Siksi minua häiritseekin, että mediassa kannatuslukemien muutoksia pidetään aina seurauksena puolueiden poliittisesta työstä, vaikka syyt kannattaa jotakin puoluetta ovat huonosti politiikkaa seuraavien kesken jossain muussa. Se että media uutisoi keskustan suosion olevan nyt nousussa ja kokoomuksen laskussa aiheuttaa sen, että näin tulee jatkumaan ainakin siihen asti kunnes puoleiden vaalimainokset alkavat pyöriä televisiossa.
 
Viimeksi muokattu:

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Äänestyskäyttäytymisen osalta selvin tietotason jakolinja kulkee politiikasta paljon tietävien äänestäneiden ja heikosti tietävien äänestämättä jättäneiden välillä. Puoluevalinta ei erottele vastaajia yhtä selvästi. Vihreiden ja Vasemmistoliiton äänestäjät tiesivät vastauksia tietokysymyksiin keskimäärin enemmän kuin muita puolueita äänestäneet. Ero heikoimmin tietäneisiin Kristillisdemokraattien, Perussuomalaisten sekä pienpuolueiden äänestäjiin oli 6–8 prosenttiyksikköä. Ero on selvähkö mutta ei erityisen suuri.

- muutosvaalit 2011


Kenelle tuo kysely on tehty? Kuinka suuri on otanta? Nimittäin tuolla saa helposti vääristeltyä totuutta jos vain haluaa.

Olisi tietysti mukavaa, jos jaksaisit tällaiset heitot myös perustella. Kovin hyvä syy ei ole se, että äänestät itse jotain muuta puoluetta.

Sanotaan vaikka että omat kokemukset viittaavat vahvasti tähän.

Lisäksi viimeisen 12 kerran eduskuntavaalit. Jos jaetaan kaikki 4 kerran jaksoihin:
- 70-79 24.49%
- 83-95 25.305%
- 99-11 21.9675

Tai 6 kerran jaksoihin:
- 70-87 24.80167%
- 91-11 23.04%

taikka 3 kerran jaksoihin:
- 70-75 24.69%
- 79-87 24.91333%
- 91-99 24.41%
- 03-11 21.67%

Tai sitten 2 kerran jaksoihin:
- 70&72 24.605%
- 75&79 24.375%
- 83&87 25.425%
- 91&95 25.185%
- 99&03 23.665%
- 07&11 20.27%

Samaan aikaan nuoria korkeasti koulutettuja on tullut lisää ja sitten tätä vanhaa ikäpolvea on siirtynyt kantamaan lippua vihreimmille niityille. Noista näkee että ennen on vaaleissa tulos pysynyt melkein samana (varsinkin kun käytetään keskiarvoa, jolloin yksittäisen vaalin tuloksen merkitys pienenee), nyt viime kerroilla kannatus on tippunut aika paljon.

En tiedä johtuuko tämä sitten siitä että korkeasti koulutettuja on tullut äänestysikään vai toisesta päästä luonnollinen poistuma on vähentänyt kannattajia. Mutta suunta näyttää selkeältä, nollahypoteesinä väittäisin että älykkyyden lisääntymisen ja SDP:n kannatuksen vähenemisen välillä on yhteyttä.

Ja lisätään että en ole rikkaasta perheestä, enkä itse ole rikas. Ehkä aika tarkkaan keskiluokkaa.

edit. Vasemmistoliitolla kannatuksen lasku on selkeämpi.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Kenelle tuo kysely on tehty? Kuinka suuri on otanta? Nimittäin tuolla saa helposti vääristeltyä totuutta jos vain haluaa..

jos akateeminen tutkimus epäilyttää ja on sitä mieltä, että se on tarkoitushakuinen…

No koska se on akateeminen tutkimus, se on tietysti vertaisarvioitavissa. eikun ettimään tarkoitushakuisuuksia tai virheitä.

Westinen: Muutosvaalit 2011 -kirja kertoo monta tarinaa politiikan muutoksesta

Koko tutkimus löytyy .pdf:nä tätä kautta lähdeluetteloineen jne.
 

Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Mutta suunta näyttää selkeältä, nollahypoteesinä väittäisin että älykkyyden lisääntymisen ja SDP:n kannatuksen vähenemisen välillä on yhteyttä.

Joo, niillä voi olla yhteyttä, jos katsotaan pelkkiä trendejä. Eri asia on se, että onko näillä mitään syy-seurausyhteyttä. Iso asia tässä on myös varmasti yleinen elintason nousu jne. Nämä ovat erittäin monimutkaisia vyyhtejä.

Tuohon aikaisempaan viestiisi vielä, että en syyttänyt yksin persujen äänestäjiä typeryydestä tai mistään muustakaan, kuten viesteissäni jo totesin. Persut vain olivat ketjuun sopiva esimerkki.

Et kai sinäkään kiistä sitä, että kansa tietää keskimäärin varsin vähän politiikasta ja esim puheenjohtajan ominaisuuksilla ja pelkällä retoriikalla on valtava merkitys näissä puolueiden kannatusten heilahteluissa. Tämä pätee niin persujen kuin muidenkin kannattajissa. Yhtä lailla kokoomus saa paljon ääniä jo siksikin, että heitä äänestämällä saa itselleenkin menestyvän ihmisen tunteen.

Kaikki eivät toimi näin, mutta pitää puhua asioista keskimäärin, kun muutaman miljoonan ihmisen mielipiteiden ja vaikuttimien tulkinta saattaisi vaatia hieman liikaa palstatilaa.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
No jaa, historiattomuus on tietysti autuasta, mutta elämme siis nyt olennaisesti sosiaalidemokraattisessa yhteiskunnassa. Kokoomus on nimenomaisesti halunnut leimautua hyvinvointivaltion puolustajaksi, jota se vähän ylin sukupolvi sitten piti perikatona. Näköjään on Siperia opettanut kovakalloisimpiakin, että tämä pohjoismainen malli on ihan hyvä....

SDP:n kannatuksen laimentumisen syynä lienee vähintäänkin osin se, että käytännössä kaikki ovat nykyään sosiaalidemokraatteja, mitä hyvinvointivaltioon tulee. Näin kävi aikoinaan myös liberaaleille, kun liberaalidemokratian kannalle siirtyi vähitellen koko puoluekirjo, ei ollut enää selvää roolia. Eli voisi kai sanoa, että yhteiskunnan sosialidemokratisoituminen korreloi oikein hyvin sen vaurastumisen ja koulutustason nousun kanssa. Jos siis nyt tekisi näitä vähän irrelevantteja heittoja, tosin tietysti sillä erotuksella aikaisempiin, että ihan selkeähkö empiirinen perusta näille väitteille on olemassa.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Paljon suurempi ihmetyksen aihe kuin se, etta demareiden kannatus on alkanut laskea, on se, etta keskusta (ts. kepu, ent. maalaisliitto) on edelleen Suomessa niin iso puolue kuin nyt tassa gallupissa nayttaa olevan. Nythan on niin, etta Ruotsissa sikalainen kepu oli suuri puolue viela joskus 60-luvulla, mutta ei ole sita enaa. En tarkistanut, mutta lieko Ruotsin kepun kannatus jossakin 5%:n paikkeilla. Miten se Suomessa voi olla nelinkertainen siihen nahden?

Ja viela kummallisemmaksi asian tekee se, etta muissa EU-maissa ei ole naita "kepuja" ollenkaan. Liberaalipuolueita on, mutta ne ovat kannatukseltaan alle 10%:ssa. Niinpa Suomen kepu on liittynyt EU-parlamentissa Liberaalipuolueiden muodostamaan parlamenttiryhmaan, koska muita kepuja ei ole. Se on sinansa vahan tragikoomistakin, silla EU-parlamentin Liberaali Allianssi-ryhma on seka maatalousvastainen etta kova ajamaan EU:n liittovaltiokehitysta. Mutta sitahan ei Suomessa yleensa tiedeta.
 

Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
SDP:n kannatuksen laimentumisen syynä lienee vähintäänkin osin se, että käytännössä kaikki ovat nykyään sosiaalidemokraatteja, mitä hyvinvointivaltioon tulee.

Juuri näinhän tilanne pitkälti on. Hyvänä esimerkkinä on peruskoulu-uudistus, jota oikeisto vastusti ankarasti. Nykyäänhän Katainen ylistää maailman parasta koulujärjestelmää, joka on pitkälti vasemmiston aikaansaannos. On tosiaan niin, että SDP:n arvot ovat osittain muuttuneet kaikkien arvoiksi ja siten SDP on hieman jopa vanhanaikaisuudessaan jäämässä jalkoihin.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Miten se Suomessa voi olla nelinkertainen siihen nahden?

Ruotsissa sikäläinen kepu ei ollut jarruttamassa kaupunkitumista hallituksissa kuten Kekkos (kepu)vetoisessa Suomessa. Kepun aluepolitiikka on pitänyt Suomea haja-asutettuna ja taannut näin Kepulle kannatuspohjaa. Ruotsissa ihmiset muutti esteettömämmin töiden perässä kaupunkeihin ja aluekeskuksiin ja maaseutupuolueelle jäi vain viljelijä/metsänomistaja kannattajat.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Keskusta pomppasi karkuun, SDP sai alamäen poikki | Yle Uutiset | yle.fi
Kesk 21,7%
Kok 19,2%
Ps 17,4%
Sdp 16,5%
Vihr ja Vas 8,0%
Rkp 4,2%
Kd 3,8%
Muut 1,2%
Keskustan Sipilä on nyt hurmannut kansan syvät rivit ja ponneton 6-pack hallitus saa gallupeissa kyytiä, samoin viime aikoina hieman vaisu Ps on lievässä alamäessä, kun verrrataan tulosta kuukauden takaisiin numeroihin. Hallituksen yhteinen kannatus on nyt enää 59,7%. vaikka siinä on mukana 6/8-puoluetta, joilla on kansanedustajia eduskunnassa.
 

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Keskusta pomppasi karkuun, SDP sai alamäen poikki | Yle Uutiset | yle.fi
Kesk 21,7%
Kok 19,2%
Ps 17,4%
Sdp 16,5%
Vihr ja Vas 8,0%
Rkp 4,2%
Kd 3,8%
Muut 1,2%
Keskustan Sipilä on nyt hurmannut kansan syvät rivit ja ponneton 6-pack hallitus saa gallupeissa kyytiä, samoin viime aikoina hieman vaisu Ps on lievässä alamäessä, kun verrrataan tulosta kuukauden takaisiin numeroihin. Hallituksen yhteinen kannatus on nyt enää 59,7%. vaikka siinä on mukana 6/8-puoluetta, joilla on kansanedustajia eduskunnassa.

En tiedä voiko 6-packia oikein ponnettomaksi moittia. Kovasti tekee päätöksiä ja perustaa työryhmiä. Päätökset vaan ovat kovin epäsuosittuja ja heikosti ja/tai sekavasti perusteltuja.

Lisäksi suosiota nakertaa keskinäinen naljailu ja irtiotot mediassa.

Sipilällä on kyllä nostetta ja kun perussuomalaistenkin keskuudessa on keskinäistä ristiinvetoa ja sekoilua niin lopputulos näkyy gallupeissa.

Onneksi ei ole vaalivuosi.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut

Hans Geering

Jäsen
Suosikkijoukkue
Doncaster Spinners
täytyy kyllä sanoa, että tää Jan Andersson ei kyllä oikein osaa tuota hommaansa.. Sipilä on ihan fiksun oloinen, seuraava pääministeri?!
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Urpilainen ihmettelee miksei saanut vastata johonkin kysymykseen. No ei saanut Sipiläkään mutta ei Juha siitä pistänyt tuollaista meteliä käyntiin.
On meillä lapsellinen valtiovarainministeri...,
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Arhinmäki otti jo lämpöä ihan kunnolla. Katainen puhuu vartin monologeja, puheenvuorot eivät todellakaan mene tasapuolisesti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös