Mainos

Puolivälieräsarja kevät 2011: JYP - Ilves

  • 130 574
  • 613

Lynx_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tampere, tuo Tapparan ja Raimo Helmisen kotikaupunki saa vastaansa sm-liigan uuden dynastian JYPin. Siinä missä Jypiltä löytyy maajoukkue ukkoja lähes joka kentästä, Ilveksestä edellinen jonka muistan siellä pelanneen, on nyt penkin takana ilman mitään kokemusta valmentamisesta. Hengennostattajaksi valittu Raimo ei saanut 40 vuotisen uransa aikana suutaan auki, aivan kuin olisi palkattu kuuro pianon virittäjä. Jypillä taas on lyödä kehiin älykkö ja verbaalinen lahjakkuus jonka valmennustaidot kiinnostavat ameriikassa asti.

Ykköskentässä Ilveksellä näyttäisi pelaavan mies joka ei meinannut mahtua meidän kokoonpanoon vuosia sitten. Ja silloin me pelattiin sijoista 14-10 ja valmentajana oli Matti Alatalo. Onneksi toiseen laitaan on laitettu 10 maalin ja 26 vuoden nuorisolupaus Marjamäki.

Kakkoskentän keskellä pelaa mies jonka minä olen luullut höhöttävän urho-tv:n lähetyksissä kommentaattorina. Kukas helvetti se sitten on? Nyt Tampere jotain järkee tohon touhuun. Laidassa pelaava Anttilan Marco muuten esiintyi viime viikonloppuna televisiossani ohjelmassa 007 Rakastettuni jossa häntä vietiin aika pahasti.

Muista en edes keksi mitään sanottavaa. Tuo Kai Kantola näyttää vähän mieheltä jonka osaamista kelasin joskus vhs-videolta elokuvassa pussyman. Eikös muuten Antti Bruun ole tuomari? Ihmekös ilves on päässyt näin pitkälle!

Ai Jypin dynastia ja maajoukkue ukot, my ass. Vai tarkoitatko miehiä jotka ovat EHT-leikissä mukana? No sinnehän ei vaatimustaso ole edes niin korkea kuin sinun kirjoitustasosi, olihan siellä yhdessä turnauksessa myös "10 maalin ja 26 vuoden nuorisolupaus Marjamäki". Vai keuliiko Valtrasi nyt yli Jypin ainoalla superlupauksella? No itsekin pidän Vatasesta, ei siinä mitään. Todellinen helmi Pyhin muuten niin tylsään peliin, jota Keski-Suomessa jotkut hömelöt väittävät jääkiekoksi. Kai niitä maajoukkuepaikkoja jaellaan RD:n toimesta, ainakin EHT:lle, vai oletko toista mieltä?
Ja puheesi Niinimäestä, elämänsä parasta kautta takoava taikuri ja sanot, että ei meinannut mahtua teidän kokoonpanoon vuosia sitten? Niin ne ajat muuttuvat, vai väitätkö, että vuosia sitten teidän kokoonpanoon olisi mahtunut niinkin kova pelimies kuin Olli Sipiläinen? Todellista tilastotaidetta osaltasi, tietty jos mielestäsi joukkueestasi joku omaa paremman pelisilmän kuin Jesse, niin kerro. Itse en ole sellaista kultakimpaletta teiltä löytänyt. Edes nuorten osalta tilanteenne ei näytä lupaavalta (pl. Vatanen), mutta onneksi sieltä suunnalta löytyy vankkoja miehiä tukemaan Jyp mestaruuteen! Seurahistorian toinen mestaruus sinetöisi Jypin koko maailman tietoisuuteen Euroopan kiekkovaliona, Jonne Virtanen lähtisi taalajäille rouhimaan ja Risto käskyttäisi Kanadaa seuraavissa Olympialaisissa.
 

Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Katselin tuossa, että Ilveksessä 22 miestä on tehnyt vähintään yhden maalin tällä kaudella ja JYP:ssä 19. Laajuus ratkaisurintamalla on siis valttimme. JYP:ltä kun saa ykkösen kuriin, niin eipä siellä paljon pistemiehiä löydy.
 

Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Edes nuorten osalta tilanteenne ei näytä lupaavalta (pl. Vatanen)

Onneksi sinä olet perehtynyt asiaan hyvin. Oikeasti JYPillä on tällä hetkellä tulossa paras juniorituotanto koskaan. Olli Määttä kaikkien aikojen nuorimpana suomalaisena U-20-kisoissa olleena ja Samu Perhonen, joka on useissa lähteissä rankattu parhaaksi maalivahdiksi silmällä pitäen ensi kesän varaustilaisuutta.
 

Susilogo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Philadelphia Flyers, sympatiat Kärpille.
Pakko tulla kuseksimaan vieraisiin pöytiin teidän kaljoihin, mutta halu on niin kova!

Toivon tästä sarjasta nuorelle ja nälkäiselle petolaumalle voittoa. Itseäni ei ollenkaan sytytä Valtra-kiekko, eikä sen enempää kys.joukkueen fanien ylimielisyys. Minulla ei ole monen muun KalPa-fanin tapaan mitään sympatioita JYPiä kohtaan, vaan enemmänkin vihan tunnetta.
Tästä syystä Ilves voisi järjestää toistamiseen kunnon yllätyksen ja edetä jopa semeihin asti. Siitä sitten finaaliin niin kermakakku on valmis!:)

EDIT: Ja joo joo, turha tulla huutelemaan pikkuveljistä, isoisistä tai mistään muistakaan vitun tädeistä mulle. Mua ei ollenkaan kiinnosta asia kuinka paljon parempi JYP on KalPaa ja kuinka se on dominoinut keskinäisiä joka kausi, vaan keskitytään ihan tähän ottelusarjaan tässä ketjussa. Tiedän nämä asiat etukäteen jo, kiitos. :()
 

Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
Aivan huikea ketju tulossa tästä. Toivottavasti ottelusarjasta tulee yhtä viihdyttävä. Onneksi täällä esitetyt arviot ja verbaaliset hyökkäykset, torjunnat ja vastahyökkäykset eivät vaikuta itse peliin millään tavalla.

Itse muistan jypin Jari Lindroosista, Jiri Dolezalista ja Risto Kurkisesta. Ja vähän myös Juha Riihijärvestä ja Leo Gudaksesta. Niin ja kiitos tietty Peter Larssonista ja Robert Burakowskysta. Toki yhdistän seuraan myös nimet Ari-Pekka Siekkinen (näkyy olevan yhä menossa mukana, hyvä) ja Kari Tyni (eikös hänkin jotenkin liity organisaatioon?). Ai niin ja eikös Jody Shelleykin oli seuran kasvatteja?

Let's play hockey.
 

Saint

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pakko tulla kuseksimaan vieraisiin pöytiin teidän kaljoihin, mutta halu on niin kova!

EDIT: Ja joo joo, turha tulla huutelemaan pikkuveljistä, isoisistä tai mistään muistakaan vitun tädeistä mulle. Mua ei ollenkaan kiinnosta asia kuinka paljon parempi JYP on KalPaa ja kuinka se on dominoinut keskinäisiä joka kausi, vaan keskitytään ihan tähän ottelusarjaan tässä ketjussa. Tiedän nämä asiat etukäteen jo, kiitos. :()

Sait pahimmat purettua ja vielä ilmaiseksi, hyvä niin.

Luettuani tätä ketjua, joutuu kyllä ihmetellä muutaman nimimerkin kirjoituksia. Mutta eihän siinä, sana on vapaa ja teot ratkaisevat. Ilveksen kannalta ratkaisevaa on kaksi ensimmäistä peliä, pari voittoa kärkeen ja JYP joutuu tosissaan puristamaan.

Vaikka en kyllä jaksa uskoa, että neljä kertaa tulee pataan. Hieman on ajatusmaailma muuttunut siitä ajasta, kun johdettiin Kärppiä vastaan sarjaa, mutta ei saatu poikki ja kesälomat alkoi. Silloin harmitti, että miksi se ei voi olla kolmesta voitosta poikki.. :-)
 

Jackie Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreet ja punaset.
Äläpä kaveri unohda lääkitystäsi. Kuka mitään on keneltään ollut pyytämässä?? Turbusaunan saat kun oikein nätisti pyydät =)

Mielummin ilman pillereitä kuin että samoja tabuja vetäisin kuin sä. Nimenomaan, ei Ilves (kuten ei varmaan mikään muukaan joukkue) pyytele keneltäkään anteeksi, vaan lähtee tosissaan sekä avoimesti kaatamaan vastustajaansa. Toistetaan sitä nyt sitten vieläkin.

Onko mainitsemasi turpasauna kohdistettu siis minulle vai Ilvekselle? Kummassakin tapauksessahan se nähdään sitten hallilla. Pistä YV:tä asian tiimoilta jos on jotain mielessä.
 

makeyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Katselin tuossa, että Ilveksessä 22 miestä on tehnyt vähintään yhden maalin tällä kaudella ja JYP:ssä 19. Laajuus ratkaisurintamalla on siis valttimme. JYP:ltä kun saa ykkösen kuriin, niin eipä siellä paljon pistemiehiä löydy.

top-18 joukossa pistepörssissä on neljä JYPiläistä. Kaks ns. ykköskentästä ja kaks ns. kakkoskentästä.
Sun provon perusteella siis riittää kun ottaa Ilvekseltä Niinimäen kuriin? Kun ei siellä paljon muita pistemiehiä ole :)

Ja mitä tulee tohon laajuuteen. Kokoonpanossa saa olla 18 kenttäpelaajaa, niin se on melkolailla sama vaikka 47 Ilvesläistä olis tehnyt maalin tällä kaudella. Ne 18 JYPiläistä teki 25 maalia enemmän kuin Ilves runkosarjassa.

No joo, menin provoon. Anteeksi :)
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Provoa lentelee puolin ja toisin vaikka kiekon tippumiseen on aikaa vielä monta päivää... täähän vaikuttaa ihan pleijarisarjan ketjulta! Veljet, siitä onkin aikaa kun tälläiseen on päässyt ottamaan osaa toden teolla. Mäkin haluan.

Nimittäin asiahan on niin että meidän valmentajilla on enemmän olympialaisia vyöllä kun teidän valmentajilla. Sitten meidän Marko on isompi kun teidän Olli. Sillä on varmasti pitempi mailakin. Meidän katossa on muuten enempi viirejä kun teidän katossa, ja paljon. Teidän "halliin" ei sen viirin ja pelaajien perheenjäsenien lisäks juuri muita mahdu. Meidän nippu on sympaattisempi kun teidän nippu. Hähä, ottakaa siitä!
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Olen oikein yrittänyt miettiä, että mikä Jypissä ärsyttää ja tulihan se hetken mietinnällä. Siellä pelaa sellaisia hyviä, mutta anti-näyttäviä pelimiehiä tukuittain.

Hyviä tuloksentekijöitä, mutta huonoja viihdyttäjiä. Kirsikkana kakussa J-P Hytönen - mies jonka kaikki haluaisivat omaan joukkueeseensa.

Lähinnä Perrin,Tuppurainen ja Pihlström ovat sen tyylisiä kiekkoilijoita joista pidän. Rööki-Anttikin aikanaan.

Muuten siellä on näitä estopelaamisen aatelisia Sipiläisiä ja Jari Jääskeläisiä. Lisäksi iso ja kankea, mutta maalinedustan hyvin sumputtava puolustus joka on Sami Vatasta lukuunottamatta täynnä murjaaneja.

Orkesterin johtajana Dufva, joka näyttää peruskoulun rehtorilta.

Ei kai se inho sittenkään niin perustelematonta ole.
 

chubster

Jäsen
Olen oikein yrittänyt miettiä, että mikä Jypissä ärsyttää ja tulihan se hetken mietinnällä. Siellä pelaa sellaisia hyviä, mutta anti-näyttäviä pelimiehiä tukuittain.

Hyviä tuloksentekijöitä, mutta huonoja viihdyttäjiä. Kirsikkana kakussa J-P Hytönen - mies jonka kaikki haluaisivat omaan joukkueeseensa.

Lähinnä Perrin,Tuppurainen ja Pihlström ovat sen tyylisiä kiekkoilijoita joista pidän. Rööki-Anttikin aikanaan.

Muuten siellä on näitä estopelaamisen aatelisia Sipiläisiä ja Jari Jääskeläisiä. Lisäksi iso ja kankea, mutta maalinedustan hyvin sumputtava puolustus joka on Sami Vatasta lukuunottamatta täynnä murjaaneja.

Orkesterin johtajana Dufva, joka näyttää peruskoulun rehtorilta.

Ei kai se inho sittenkään niin perustelematonta ole.

Erittäin hauska postaus! Näitä lisää, hyvällä hengellä heitettyjä juttuja, eikä niitä ainaisia väsyneitä provoja mitä tässä on aika paljon puolin ja toisin lennelly. Tietysti nekin kuuluu asiaan ja viihdyttää, mutta alkaa olla jo aika nähtyä touhua.

Mutta siis tuohon luettelemaasi listaan noista pelimiehistä joistsa JYPissä pidät voisin tyrkyttää vielä Pesosen Harria listan jatkoksi. Silloin kun homma toimii niin se on parhaimmillaan häikäisevän hyvännäköistä! Hienoja haastoja, kikkoja ja oivalluksia höystettynä kovilla taklauksilla. Kääntöpuolella tosin se, että jos homma ei toimi niin sitten voi unohtaa koko jutun.

Vastustajan kannalta listaan mielestäni voisi laittaa myös Kaijomaan. Huikeita aivopieruja syntyy välillä kuin liukuhihnalta!
 

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Olen oikein yrittänyt miettiä, että mikä Jypissä ärsyttää ja tulihan se hetken mietinnällä. Siellä pelaa sellaisia hyviä, mutta anti-näyttäviä pelimiehiä tukuittain.

Hyviä tuloksentekijöitä, mutta huonoja viihdyttäjiä. Kirsikkana kakussa J-P Hytönen - mies jonka kaikki haluaisivat omaan joukkueeseensa.

Lähinnä Perrin,Tuppurainen ja Pihlström ovat sen tyylisiä kiekkoilijoita joista pidän. Rööki-Anttikin aikanaan.

Muuten siellä on näitä estopelaamisen aatelisia Sipiläisiä ja Jari Jääskeläisiä. Lisäksi iso ja kankea, mutta maalinedustan hyvin sumputtava puolustus joka on Sami Vatasta lukuunottamatta täynnä murjaaneja.

Orkesterin johtajana Dufva, joka näyttää peruskoulun rehtorilta.

Ei kai se inho sittenkään niin perustelematonta ole.

Olen oikein alkanut miettimään, miksi kukaan ei inhoa Ilvestä. Sehän on täynnä nuoria ja hienoja pelaajia, kuten muun muassa tuo... se yksi... semmonen... ööö.... Raipe? Sitten se valmentaja, toitoi, se joka luistelutti niitä sillon kö ne hävis sille töpsyköille 7-0 sillon syksyllä, just se... no se toinen on kuitenkin se Raipe.

Kyllä se Raipe on hieno mies.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Jos nyt ihan pelillisistä asioista puhutaan, niin veikkaan että tämä sarja ei tule olemaan mitään maailman viihdyttävintä peliä. Tässä kohtaa huomautan, että en vie keskustelua JYPin pelityyliin tai syytä teidän joukkuetta mistään (eli ei ainakaan vielä aloiteta sitä iän ikuista pelityylitappelua). Puhun vain ja ainoastaan tuosta Ilveksen voittopelistä JYPiä vastaan. Siinä molemmat joukkueet pelasivat varsin härskiä mailapeliä, ja Ilveksen pelaaminen siinä pelissä sai JYPin näyttämään ihan kuolevaiselta nipulta.

Ilves oli skoutannut Kerhon ykkösketjun sekä maalivahdin heikkoudet, joten varmasti läksyt tehdään tätäkin sarjaa silmälläpitäen. Ilveksen ei ole mitään järkeä lähteä pelaamaan yhtä riskialtista peliä, kuin mitä kauden mittaan on nähty koska JYP rankaisee varmasti rumin lukemin. Eli veikkaisin, että Ilves lähtee viemään jyväskyläläisiltä peli-iloa pois kaikin mahdollisin keinoin ja sitten pyritään tehokkaalla viimeistelyllä ratkomaan pelejä.

Toisaalta on ihan hauska nähdä miten täälläkin mainitut JYPin isot pakit hoitavat omat tonttinsa. Ilveksen pelurit kuitenkin tykkäävät haastaa pakkeja ja tästä sai hiukan makua myös Tuukka Mäkelä, joka hukkasi kiekon vain hetkeksi ja Sointu kiitti pistämällä kiekon reppuun.
 

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Jos nyt ihan pelillisistä asioista puhutaan, niin veikkaan että tämä sarja ei tule olemaan mitään maailman viihdyttävintä peliä. Tässä kohtaa huomautan, että en vie keskustelua JYPin pelityyliin tai syytä teidän joukkuetta mistään (eli ei ainakaan vielä aloiteta sitä iän ikuista pelityylitappelua). Puhun vain ja ainoastaan tuosta Ilveksen voittopelistä JYPiä vastaan. Siinä molemmat joukkueet pelasivat varsin härskiä mailapeliä, ja Ilveksen pelaaminen siinä pelissä sai JYPin näyttämään ihan kuolevaiselta nipulta.

Ilves oli skoutannut Kerhon ykkösketjun sekä maalivahdin heikkoudet, joten varmasti läksyt tehdään tätäkin sarjaa silmälläpitäen. Ilveksen ei ole mitään järkeä lähteä pelaamaan yhtä riskialtista peliä, kuin mitä kauden mittaan on nähty koska JYP rankaisee varmasti rumin lukemin. Eli veikkaisin, että Ilves lähtee viemään jyväskyläläisiltä peli-iloa pois kaikin mahdollisin keinoin ja sitten pyritään tehokkaalla viimeistelyllä ratkomaan pelejä.

Toisaalta on ihan hauska nähdä miten täälläkin mainitut JYPin isot pakit hoitavat omat tonttinsa. Ilveksen pelurit kuitenkin tykkäävät haastaa pakkeja ja tästä sai hiukan makua myös Tuukka Mäkelä, joka hukkasi kiekon vain hetkeksi ja Sointu kiitti pistämällä kiekon reppuun.

Pitäisi kirjoittaa aivan muita asioita, mutta täällä sitä sitten kirjoitellaan. Mutta nyt tuli asiaa, ja pidättäydyn myös itse samassa.

Ensinnäkin, tällä kaudella opittua JYPistä: JYP pelaa siis puolustusalueellaan aina miestä, eikä ole muistaakseni tästä luopunut ainakaan tämän kauden aikana kertaakaan. HPK ja Rindell skouttasi tämän mainiosti, ja pisti välillä JYPin pakan aika pahasti sekaisin pakkien ja hyökkääjien vaihtaessa jatkuvasti paikkaa hyökkäysalueella. JYPiä en ole kolmeen vuoteen itse ainakaan nähnyt niin sillassa, kuin se oli joskus Hämeenlinnassa aiemmin tällä kaudella. Siihen olisi myös Ilveksellä mahdollisuus, koska nopeutta ja ennakkoluulottomuutta löytyy Ilveksen hyökkääjiltä. Tähän tulisi siis iskeä.

Toiseksi, Ilveksen tulee tosiaan pelata muutenkin pitkälti JYPin omilla aseilla, eli tiivistää viisikkojaan ja pyrkiä nöyrään pelitapaan omalla alueella, sillä maalintekokilpailuja JYPin peleistä harvemmin tulee. Lisäksi on muistettava, että vaikka meiltä löytyy isoja pakkeja, joita voi ja kannattaa haastaa, JYPin hyökkääjien antama takapaine on jatkuvaa ja JYPillä on nimenomaan vahva viisikkopuolustus. Takaa tullaan ja kovaa (persraiskauskiekkoa? No, ei ollut niin hauska...), eikä ylimääräistä tilaa anneta keskialueellakaan. Jos tilaa ei löydy, kiekkoa päätyyn ja perään, sitten pörräämään JYPin pakeilta tilaa ja aikaa pois.

Kolmanneksi, tehokas viimeistely lienee kaiken A ja Ö. Tuokkola ja Myllykoski ovat hyviä maalivahteja, mutta omasta mielestäni eivät kuitenkaan ole olleet omine suorituksineen vielä ainakaan täysin maagisia. Nollapelit ovat kertoneet lähinnä JYPin erinomaisesta viisikkopuolustuksesta. Jos vastustaja saa ylivoimahyökkäyksiä pelissä useamminkin, voinee sanoa JYPillä olleen huono peli käynnissä. Näitä ei yksinkertaisesti tule, tai ei ainakaan saisi tulla, ja jos tulee, niistä on rankaistava armotta. Muuten JYP jaksaa kyllä jauhaa niin pitkään, että kuittaavat vastustajan virheistä.

Neljänneksi, shokkialku, eli Ipa johtoon parilla maalilla, on pahinta myrkkyä mitä JYP tietää. JYP ei muistaakseni kertaakaan noussut mitään joukkuetta vastaan kahden maalin takaa voittoon tällä kaudella. Toisaalta taas, kovin montaa sellaista peliä en muista, että JYP olisi johtoasemassa oltuaan hävinnyt pelin. Dufvan (varmaan monen muunkin, no, kuitenkin) käyttämä termi "maalit ohjaavat peliä" pitää ainakin JYPin peleissä hyvin pitkälti paikkansa. Ensimmäisen maalin tärkeys nousee, kuten yleensäkin playoffseissa, todella arvoon arvaamattomaan.
 
Viimeksi muokattu:

Marstio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Reginan Vangit, Traktorit, Suski
Pakko tulla kuseksimaan vieraisiin pöytiin teidän kaljoihin, mutta halu on niin kova!

EDIT: Ja joo joo, turha tulla huutelemaan pikkuveljistä, isoisistä tai mistään muistakaan vitun tädeistä mulle. Mua ei ollenkaan kiinnosta asia kuinka paljon parempi JYP on KalPaa ja kuinka se on dominoinut keskinäisiä joka kausi, vaan keskitytään ihan tähän ottelusarjaan tässä ketjussa. Tiedän nämä asiat etukäteen jo, kiitos. :()


Ei helvetti kun repesin, onko mitään nolompaa kun ensin tulla pieni pippeli ojossa kuselle vain naulatakseen se pieni loronsa omaan mukiin. Voisitko vielä hieman lisää nöyryyttää itseäsi, naulaa toki kaverisikin KylPan itkualttarille.

Tuoppa poju mulle pari partasen ahvenkukkoa jos millään viitsit. Saat vastalahjaksi vaikka uuden Mestarit 2011 & 2012 trendipipon =)
 

Rostislav

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYP ei varmasti tule aliarvioimaan Ilvestä tai lähtemään sarjaan takki auki. Tästä pitää huolen niin valmennusjohto kuin pelaajatkin, joista iso osa oli viime vuonna tahkoamassa seitsemän pelin Via Dolorosaa Oulun Kärppiä vastaan. Sitä edeltävänä vuonna oltiin kompastua TPS:ään samassa vaiheessa kevättä. Näistä kokemuksista on varmasti otettu opiksi.

Pajuojan uhossa on vähän samoja piirteitä kuin siinä miten Kai Suikkanen motivoi omiaan ja yritti laittaa paineita JYPin niskaan. Varmaan ihan toimiva metodi altavastaajana sarjaan lähtevälle joukkueelle, mutta pitää muistaa, että pari vuotta sitten puolivälierissä Hurrikaanin meinasi pudottaa lähes yksin eräs maalivahti nimeltä Salak. Laukauksia saattoi olla yli 50 per ottelu, eikä vain mistään mennyt sisään. En ole ennen sitä tai sen jälkeen nähnyt SM-liigassa niin kuumaa veskaria (pois lukien sarjan viimeinen matsi jossa Salakki näytti jo tavalliselta kuolevaiselta). Tätä etua Ilveksellä ei ole. Wiikmanin pitäisi nostaa nykytasoaan vähintään parilla pykälällä eikä sittenkään riittäisi. Toki potentiaali on siellä jossain, mutta aikaa sen kaivamiseen liian vähän. Ilveksen kokoonpano ei myöskään kestä vertailua viime kevään Kärppiin joka olisi paremmalla tuurilla voinut edetä välieriin.

Kotietu on valttia ja uskon, että JYP vie ensimmäisen ottelun, ehkä jopa selkeästi. Ilves pyritään varmasti ajamaan päädystä läpi niin, että karvat vain pöllyävät. Lauantain matsi Hakametsässä onkin sitten ratkaisevassa asemassa: jos JYP vie senkin, voi Ilvekseltä usko loppua. Jos taas Ilves ottaa voiton kotiottelussaan, alkaa sarja tavallaan uudelleen ja tupsukorvat saavat taas lisää uskoa omaan tekemiseensä. Hakametsä on hankala paikka JYPille eikä sieltä varsinkaan pudotuspeleissä ole haettu helppoja voittoja. Sarja voi olla paljon tiukempi kuin ennakkoon oletetaan. Kuten kliseisesti todetaan, ei runkosarjan otteluilla tai sijoituksilla ole play-offseissa enää merkitystä. Nyt mennään vaihto, erä ja ottelu kerrallaan.

Arvioin, että voittoja vedetään vuorotahtiin ja lopulta JYP vie sarjan kotiedun turvin 4-3. Kotivoittojen lisäksi sarjan ratkaisee jyväskyläläisille riittävän paljon parempi maalivahtipeli. Lassila oli varmasti helpompi scoutata kuin parivaljakko Myllykoski ja Tuokkola, joista kumpi tahansa saattaa pelata. RD pantanneekin ottelupäivinä mv-valintoja viimeiseen saakka.
 

Mike Bossy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valtra & Massey Ferguson
No niin saatiinhan me se vastusksen nimikin selville ja vähän kuten osasin aavistella, sen nimi on Ilves. Vaihtelu kelpaa kyllä tässä tapauksessa, sillä en olisi enää jaksanut Kärppiä tai Pavel "Rietas" Rosaa katsella livenä synergialla puolivälierissä.

JYP:in kannalta sarjan kaksi ensimmäistä peliä ovat suunnannäyttäjiä sille, että kuinka pitkä sarjasta oikein tulee? Jos katsotaan viime ja edellis kevään pudotuspelisarjoja, niin käy ilmi, että mikäli JYP on onnistunut ottamaan 2-0 johdon sarjassa, on se päättynyt joko suoraan 4-0 tai sitten 4-1. Voittojen ollessa puolestaan 1-1 kahden pelin jälkeen, on sarja päättynyt joko 4-2, 4-3 tai 2-4. Tämän saman uskon pätevän myös tällä kertaa, joten jos JYP haluaa päästä helpommalla kuin viime vuonna, niin syytä olisi panostaa kunnolla näihin kahteen ensimmäiseen peliin. Tilanteen ollessa 2-0, Ilves saattaisi sortua yliyrittämiseen ja se ei yleensä tiedä hyvää. Mikäli voitot olisi kuitenkin tasan, voisi sarjasta muodostua samankaltainen, kuin Kärpät-Ilves puolivälieräsarjasta v. 2008, jossa Ilves piinasi näätiä aika pitkään. Hurrikaani ryhmä on kuitenkin aika kokenut joukkue, joka ei varmaankaan viime vuoden semifinaali nöyryytyksen jälkeen sorru löysäilemään. Niimpä uskon JYP:in menevän tästä jatkoon 4-1 tai 4-2 voitoin, riippuen siitä miten nuo pari ekaa peliä menevät. Ilves antaa toki hyvän vastuksen, mutta JYP kääntää tiukat pelit edukseen. Perrinin odotan syttyvän ihan uuteen liekkiin, kuten teki myös keväällä 2003. Se on se kanukkien tyyli nostaa osaamistaan aina pudotuspeleissä. Muidenkin joukkuetovereiden olisi hyvä ottaa esimerkkiä hänestä ja näin uskon myös tapahtuvan.

Näillä ennakko-odotuksilla perjantaina alkavaan sarjaan...
 
Tässä sarjassa on taas odotettavissa tuomarilinjan muutos. Silloin, kun JYP ottaa osaa peliin, on nollatoleranssilinja kaukana. Kahvata ja roikkua saa, kuin Rautakorven Tapparassa muinoin. En siis tarkoita, että vain JYP saisi, vaan toki myös Ilves.

Ärsyttää vain, että tuo on aina se linja, kun JYP pelaa. Koska onhan se nyt päivän selvää, että JYP on tässä liigassa juuri se joukkue, joka pelityyliltään ja pelaajamateriaaliltaan tuosta löysästä linjasta eniten hyötyy.

Ja kyllä, "taas näitä".
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid

Itse inhoan JYPiä, koska siellä pelaa se Saipasta Bluesin ja Pelicansin kautta Jypiin siirtynyt Jarkko Immonen ykköskentässä. Mies pelaa jopa Olympialaisissa vaikkei ole edes MM-tasoa! Tietysti kaikkien Ilveksen pelaajien on myös varottava sitä Jonne Virtasta, sillä sehän hakkas sen Masin viime pelissä! Eiku vai jäikö se Masin jyräämäks heti ekassa vaihdossa... Ja ykkös pakkiparissa joku Sami "huonompi kuin Jyrki Jokipakka" Vatanen. Mies jonka kiertää jokainen hyökkääjä Reginistä lähtien ja joka hävisi yksin Suomen mitalin nuoreten MM-kisoissa, kun hänet vei kahville perus venukki-Kuznetsov. Hallista on turha puhua, sillä Hakametsässä tulee tässäkin sarjassa olemaan joka ottelussa puolet enemmän katsojia kuin Nykäskylässä. Mielenkiintoista onkin nähdä saako Rumba-ryhmä muuta ääntä aikaseksi Hakametsässä kuin rumpujen pärinää. Ennenhän näin ei ole ollut.

Toivottavasti Marjamäki ei taklaa ketään Jypiläistä vähääkään kovemampaa, sillä en jaksa lukea sitä 20:ntä sivua itkua kuinka jotain Jypiläistä on taklattu vähän konvempaa eli 2min arvoisesti. Toivottavaa on myös ettei kukaanTamperelainen yleisä pidä ääntä ja vihelle Jypille, sillä maajoukkueesta oikeutetusti ulos potkittu Dufva voi muuten purskahtaa itkuun.

Onko Nykäsakylässä jo painettu välierä uimalakit vm. 2011?

:)

Mentäis jo!

Edit. Niin kerrotaan nyt vielä joillekin lätkäneroille, että tiedän kyllä Pelsujen ja Kazaniin Immosen olevan eri henkilö.
 
Viimeksi muokattu:

Euroviljo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jyp tulee viemään tämän sarjan ja napostelee Ilveksen poikaset 4-1 suupalaksi isompaan menestysnälkään.

Kyse ei ole mistään takki-auki olemisesta tai ylimielisyydestä. Joukkueiden välillä on vaan niin suuri ero että siihen että Ilves tästä menisi jatkoon tarvitaan jotain muutakin kuin Uuno-keskushyökkääjä joka on niin laiska ettei jaksa edes nukkua, kaksimetrinen hirvi jonka ketteryys kiekon kanssa näytää lähinnä siltä kuin sumopainija laittaisi balettitssut jalkaan ja lähtisi esittämään pähkinänsärkijää ja kaksi playoffelua valmentanut, potkut saanut, mitään voittamaton valmentaja.

Ilveksellä ei tänä vuonna ollut Jyväskylässä peleissä mitään sanansijaa. Niin vastaantulijoita olivat että näytti kuin olisi pelattu a-juniorijoukkuetta vastaan. Melkein sääliksi kävi. Korkeintaan yhden tilastovoiton saattaa Ilves tässä sarjassa saada jos JyP:llä keskittimyminen herpaantuu mutta pidän mahdollisena että tämä voi mennä myös 4-0 JYP:lle.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Pitäisi kirjoittaa aivan muita asioita, mutta täällä sitä sitten kirjoitellaan. Mutta nyt tuli asiaa, ja pidättäydyn myös itse samassa.

En viitsi koko viestiä lainata, mutta hyvin pitkälti samaa mieltä joka kohdasta. Tuohon shokkialkuun olisin lisännyt vielä sen, että jos Ilves tosiaan saisi parin maalin johdon heti ensimmäisen ottelun alussa se toisi varmasti valtavan määrän uskoa ja itseluottamusta Ilvekselle. Tämä tekisi erittäin hyvää koko sarjalle.
 

olleby

Jäsen
Ketju alkoi niin rauhallisen kohteliaasti... ja nyt täällä lentelee provot ja uhoamiset jo joka viestissä. Hyvä!

Ilveksen suurimmat heikkoudet ovat epävarmasti HPK-sarjassakin torjunut Wiikman ja puolustuspeli. Materia ei ole todellakaan JYPin suurin etu vaan pelitapa, jolla jokainen pelaaja näyttää paremmalta tilastoissa mitä oikeasti on lukuunottamatta. Materiaali onkin oikeastaan vain 65-35% teille, sillä uskallan väittää Ilvekseltä löytyvän enemmän kiekollista taitoa kuin teidän suoraviivaisilta traktoreilta. Wiikmanin ja puolustuksen tulisi todella ylittää itsensä, sillä uskoakseni hyökkäys tulee riittämään tarvittaviin osumiin.

Paskapuhetta, että ensimmäiset ottelut näyttäisivät sarjan suunnan (JYPin voittaessa). En mene enää kertaakaan halpaan tämän joukkueen kanssa, joka on noussut käsittämättömän monesti kahden tai jopa kolmen maalin takaa-ajoasemasta voittoon. Sama voidaan siis nähdä otteluvoitoissakin.
 

makeyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse inhoan JYPiä, koska siellä pelaa se Saipasta Bluesin ja Pelicansin kautta siirtynyt Jarkko Immonen ykköskentässä. Mies pelaa jopa Olympialaisissa vaikkei ole edes MM-tasoa! Tietysti kaikkien Ilveksen pelaajien on myös varottava sitä Jonne Virtasta, sillä sehän hakkas sen Masin viime pelissä! Eiku vai jäikö se Masin jyräämäks heti ekassa vaihdossa... Ja ykkös pakkiparissa joku Sami "huonompi kuin Jyrki Jokipakka" Vatanen. Mies jonka kiertää jokainen hyökkääjä Reginistä lähtien ja joka hävisi yksin Suomen mitalin nuoreten MM-kisoissa kun hänet vei kahville perus venukki-Kuznetsov.Hallista on turha puhua, sillä Hakametsässä tulee tässäkin sarjassa olemaa joka ottelussa puolet enemmän katsojia kuin Nykäskylässä. Mielenkiintoista onkin nähdä saako Rumba-ryhmä muuta ääntä aikaseksi Hakametsässä kuin rumpujen pärinä. Ennenhän näin ei ole ollut.

Toivottavasti Marjamäki ei taklaa ketään Jypiläistä vähääkään kovemampaa, sillä en jaksa lukea sitä 20:ntä sivua itkua kuinka jotain Jypiläistä on taklattu vähän konvempaa eli 2min arvoisesti. Toivottavaa on myös ettei kukaanTamperelainen yleisä pidä ääntä ja vihelle Jypille, sillä maajoukkueesta oikeutetusti ulos potkittu Dufva voi muuten purskahtaa itkuun.

Onko Nykäsakylässä jo painettu välierä uimalakit vm. 2011?

:)

Mentäis jo!

Sun provoista kaikki muut oli jotenkin perusteltavissa, mutta en ymmärtänyt tuota Jarkko Immonen -provoa. Et kai oikeasti ole sekoittanut näitä 2 jääkiekkolija Jarkko Immosta keskenään? Tuskin, mutta silloin ihmettelen vielä enemmän. Se meni täysin ohi, eikä syy ole minussa :) Muut provot oli ok.

Hauska lukea miten JYPin puolustajat on nyt isoja ja kankeita. Niin ne on ollut koko kauden, mutta päästettyjen maalien keskiarvo tais olla n. 1,60. Miks se siitä muuttuisi oleellisesti playoffeissa?

Sitten vielä sellainen pointti. Mistä johtuu, että esim Ilves -fanien mielestä JYPi estää mailalla, koukkii yms yms. JYPi tais saada runkosarjassa kaikista vähiten jäähyjä. Vaikka linja olis miten salliva tahansa, niin jos saa vähiten jäähyjä, niin silloin joukkue pelaa vallitsevan linjan mukaan kaikkein "puhtaimmin". Vai suosiiko jokainen tuomari JYPiä eikä vihellä niille ollenkaan estämisjäähyjä.. :) Suurin osa näistä robottikiekko tai estämisväitteiden kirjoittamista on kuullut tai lukenut asiasta jostain raamatusta (esim jatkoaika.comista) ja nyt esittää täällä todellista jääkiekkoasiantuntijaa, vaikka ei oikeesti pystyis perustelemaan millään tavalla termiä robottilätkä. Saatika laskemaan pelissä että kuinka monta kertaa JYPiläisen olis pitänyt istua enemmän boksissa estämisen takia. Tai kuinka monta kertaa oman joukkueen (no ei kertaakaan ku ei meidän pojat kahvaa)

ps. Samia viedään sen takia muutaman kerran kaudessa noissa 1 vs 1 -tilanteissa, koska Vatanen yrittää katkaista hyökkäyksen, eikä peruutella ja viime tingassa laittaa mailaa väliin jotta saadaan p-piste aloitus. Näistä katkoista on tullut lukuisia maaleja omalle joukkueelle. Mutta tämäkin huomio saattaa jäädä monelta jääkiekkoasiantuntiijalta huomaatta, ku ne kiroaa robottia ja kahvaamista pubissa. Sami Vatanen +30 :)
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Täytyy muistaa, että Ilveksen pelaajien playoffura sojottaa ylös kuin teinipojan vehje aamusella. Intoakin taitaa olla saman verran, mutta osaaminen testataan seuraavien pelien aikana.

Tänä vuonne uransa ensimmäisen playoffmaalinsa on jo tehnyt: Kantola, Sointu ja Rajala. Ties minkälaisia playoffsankareita näistä vielä paljastuu! Niinimäelläkin oli ennen tätä kautta hurjat 9 playoff peliä vyöllään, mutta hyvin näyttää kulkevan.

Nimettömyys ei välttämättä tarkoita paskuutta varsinkaan nuorien pelaajien kohdalla.

Alkaako pelit tosiaan vasta perjantaina? Ei jaksais odottaa!
 

Jackie Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreet ja punaset.
Vai että pelaaja-arvosteluiden aika, ok.

Molarit ihan ok tasoa. Myllykoski on ihan jees haastattelujen perusteella, outoja ilmeitä vaan. Luenteeltaan esitti yllättävän normaalia pelatakseen jypissä. Tuokkolasta ei tarvinne mitään sanoakkaan. Niin lihava ja ex-tapparalainen ei voi torjua kuin säkällä. Parturiin! Robottien takana olisi moni muukin molari pelannut nollia.

Pakit on mallia 1 + loput. Vatanen hyvä, siis kaikenkaikkiaan. Jää mieleen kun tulee viedyksi 100-0 keskitason hyökkääjien ansiosta (Kuz) sekä joistakin nousuistaan. Big deal. Vetokin ihan hirveä. Tärkeimmissä peleissä aivan massaa ja junnujen kisoissa oli huonompi kuin meidän Jokipakka. Kertoo rostereidemme erosta, koska meillä voi tuollaisia laittaa katsomoonkin. Välivaara eli tapparan-alumni, ainut hyvä ukossa on sen numero paidassa. Ja yks pakki joka oli paska jo narreissa. Änärissä tekikin sitten todellisen läpimurtonsa. Sitten löytyy Anttia, Mattia, Mikkoa ja loputon määrä Kalleja. Tylsiä nimiä ja tylsiä pelaajia. SM-liigan 7-veljestä.

Ainut hyvä hyökkääjä on Perrin, joka oletetusti onkin jo puuduttanut itsensä ja taso on tippunut kuin koko jypin itseluottamus. Onneton viimeisissä peleissä kuten monikin on jo todennut, jaksanee pelata max. 2 ensimmäistä matsia hyvällä tasolla. Pihlström oppinut osumaan tyhjiin tällä kaudella. Kertoo siis että taitoa ei maalien tekemiseen tarvita. Lempinimensä arvoinen pelaaja, sekä näky. Muita mitään kummempia hyökkääjiä ei sieltä peltojen keskeltä löydykkään. Mestiksiä on mm. ex-kalpa, exex-poro Tuppurainen, tasoa barber. Riska on niin ruma nimi ettei siitä voi päätellä edes kansalaisuutta, veikkaan Filippiinejä. Huonompi versio Pesosistakin sieltä löytyy sekä Louhivaara, jonka olen tähän hetkeen asti luullut olevan pakki. Ei vois olla pakkimaisempi sukunimi ainakaan. Hytönen & Virtanen tulee mieleen kans, en tosin tiedä pelaako enää kumpikaan, ainakaan jypissä. Ja ansaitusti viimeisenä Jonne, nuff said. Tyttö!

Tiimin average vuosissa on 27v. Suomen junnutehdas nro.1 ja mainittu dynastia jatkaa eloaan omilla nuorilla vielä monia vuosia.

En keksi mitään syytä miksi Ilves jypille häviäisi ja vieläpä x 4, kuin uimalakki. Osaa ilmeisesti? pistää nobodyt pelaan tavalla jolla pisteitä tulee, toisin kuin otteluissa maaleja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös