Mainos

Puolivälieräsarja kevät 2011: HIFK - Jokerit

  • 214 024
  • 863
Suosikkijoukkue
HIFK ja brändin juojat. NP#35.
Hieno sarja, jossa kumpikaan ei peruuttele fyysisesti/pelillisesti senttiäkään. Voiko tälläistä sarjaa olla muita Liigassa tänä vuonna (tai muinaisella 2000-luvulla?), tuskin.
Hienoa fyysistä ja varsinkin tasaista taistelua joka kiekosta! Molempien joukkueen faneilla sydän kurkussa ja hienoa peliä/sopivasti ylilyöntejä.
Mahtavaa! Juuri näin pitää playoffien jälkiään jättää ;-)
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
HIFK on suosikki jatkoon kuten oli ennen sarjan ensimmäistä ottelua. Kestääkö Jalosen ja HIFK pää tällä kertaa, siitä nähdään ensimmäinen otos perjantaina. Toistaiseksi se ei ole kestänyt, ei Jokereita vastaan avauksessa eikä viime kautena HPK:ta vastaan murskavoiton jälkeen.

Pelkään että nyt tulee poikkeus, koska materiaalietu on myös fyysinen etu. Lahtea voi ottaa koko ajan ja miten tahansa samoin ajaa Lasak kumoon, mutta kukaan tartu oikealla tavalla haasteeseen. Itseäni vituttaa suunnattomasti tällainen mamoilu koska se antaa tavallaan yhden aseen lisää naapurille.

Minä taas näen, että vanhat möröt kukistettiin tänään. Peli vaikutti pitkään viime kauden HPK-sarjan 4. pelin toisinnolta. HIFK vei ja Jokerit vikisi, mutta päästettiin naapuri iholle ja ohikin. Nyt ei kuitenkaan alistettu, vaan noustiin väkisin ohi. En usko meitä henkisesti enää nujerrettavan, hyvin pelaamalla se voi kyllä onnistua tietysti edelleen. On siellä kyllä meitäkin annettu ottaa ilman kummempaa kuittailua. Granlund, Vallin, nyt ehkä Kurvinen...Lahtea pitääkin ottaa niin että tuntuu, mutta ei törkeyksiä. Piru kun ei tunnu silti tarpeeksi tehoavan;)
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä nyt kannattaa niin IFK- kuin Jokerifanienkin muistaa, että tämä sarja jatkuu jo heti perjantaina ja nimenomaan tasatilanteesta. Kummallakin joukkueella on vasta puolet saavutettu tarvittavasta voittomäärästä.

Sota ei ole ohi, se jatkuu!
 

HLe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä nyt kannattaa niin IFK- kuin Jokerifanienkin muistaa, että tämä sarja jatkuu jo heti perjantaina ja nimenomaan tasatilanteesta. Kummallakin joukkueella on vasta puolet saavutettu tarvittavasta voittomäärästä.

Sota ei ole ohi, se jatkuu!

Näin. Nyt näyttää pahalta, mutta kävi miten kävi niin meille on vain Jokerit!
 
Suosikkijoukkue
HIFK ja brändin juojat. NP#35.
Näin. Nyt näyttää pahalta, mutta kävi miten kävi niin meille on vain Jokerit!

Paskat tämä huonolta näyttää! Kerrankin mahtava playoffssarja ja sulla Jokerit mulla HIFK. Tämä on kannattajan parasta/paskinta aikaa ;-)

Perjantaina mennään taas!
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins

torpeedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lunkan väärintorjutut voitot
Jokerit vei kaksi ensimmäistä viimeisen minuutin taistoa, nyt HIFK on vienyt kaksi viimeisen minuutin taistoa putkeen.

Jokerit ei kummassakaan voitossa tehnyyt viimeisillä(kään) minuuteilla muuta kuin puolustanut. Jokereiden voittomaalit syntyivät hyvissäajoin.

Ja lisää kilpparia peliin.
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Sarja ei missään nimessä ole ratkennut, mutta kyllä se HIFK:lle kallistuu nimenomaan kolmentähänastisen pelin kovaan dominointiin eikä niinkään loppusekuntien maaleihin. Toisessa pelissä Jokerit oli hyvä, joskin syy löytyi HIFK:n sairastuvalta. Se, että nämä ovat olleet näinkin tiukkoja pelejä, on pieni mysteeri ja syynä lienee kilpikonna, Lasak, HIFK:n loukkaantumiset (game two) ja tehoton viimeistely.

Kilpikonnalla ei toki best of seven sarjaa voita missään liigassa, joten Jokerit muuttanee tyylinsä perjantaiksi. On se aika koomista, että joukkue jossa vilisee nimimiehiä ja huikeaa rosteria, pelaa kilpikonnaa ja täydellistä träppiä..myös kotona.

Cobolilleja muille "materiaalierosta jauhaaville" voisi todeta, että Kojo peluutti viimeisellä 30 sekunnilla muun muassa herroja Liivik (syötti tasoituksen) ja Wärn, kun HIFK jahtasi kuudella tasoitusta. Siinä tätä hurjaa materiaalieroa teille. Hamilton ja Vallin olisivat varmuudella olleet kentällä, mutta näillä on mentävä ketä on..
 

jeani

Jäsen
Tämän illan pelistä:

-Ihan vittusaatanankäsittämättömän hyvä ottelu! Milloin SM-liigassa on viimeksi pelattu parempi matsi?

-IFK oli enemmän kiekossa, mutta voittomahdollisuudet menivät 50-50.

-Lahden maali. Vuosikymmeneneen hienoin? Ainakin jokerien tekemistä! (Huomatkaa, että maalin hienoutta voi kommentoida vain, jos näki koko vaihdon, mieluiten paikan päällä)

-Desibelitaso Lahden maalin jälkeen? Infernaalinen! Jokerien pelissä ei ole ollut yksittäistä noin kovaa huutohetkeä sitten kevään 1994. Suomen peleissäkin vain kahdesti (97 Suomi-Venäjä & 98 U20 Suomi-Venäjä). En tietenkään ole nähnyt kaikkia pelejä, mutta kaikki oleelliset.

-Tuomarit? Täyden kympin suoritus. Jos joku väittää muuta, niin voi lopettaa lajin seuraamisen.

-Lipun hinta? 22 euroa oli jälkikäteen ajatellen totaalisesti alakanttiin.

-Vituttaa kuin pientä oravaa, mutta tavallaan silti ei, koska sain olla paikalla seuraamassa spektaakkelia. Oli niin erinomainen peli, että tätä ei yhdenkään lätkäfanin olisi suonut missaavan.

Taistelu hävittiin, mutta sota jatkuu - päät pystyyn! Lähdetään voittamaan viikonlopun pelejä, ja voitetaan ne!
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Cobolilleja muille "materiaalierosta jauhaaville" voisi todeta, että Kojo peluutti viimeisellä 30 sekunnilla muun muassa herroja Liivik (syötti tasoituksen) ja Wärn, kun HIFK jahtasi kuudella tasoitusta. Siinä tätä hurjaa materiaalieroa teille. Hamilton ja Vallin olisivat varmuudella olleet kentällä, mutta näillä on mentävä ketä on..

Ne jotka kiekkoa ovat pelanneet tietävät kyllä sen, että ottelun lopussa jo väsyneet ja rajoitetusti kiekolliset, mutta fyysisesti heikot puolustajat eivät kestä kovaa prässiä. Kuten eivät kestäneet nytkään. Paikka oli purkaa kiekko ennen 2-2 tasoitusta, mutta yksinkertaisesti voimat eivät riittäneet saamaan sitä ulos omalta alueelta. Kyllä se materiaalietu on todellinen ja kuten on monta kertaa tullut todettua, ennen kaikkea puolustuksen osalta, jossa Jokereilla ei ole taitoa ainakaan enempää kuin HIFK:lla, mutta fyysistä vajetta sitäkin enemmän.

Näillä on kuitenkin mentävä mitä on ja siihen nähden loistava sarja.
 
Suosikkijoukkue
HIFK ja brändin juojat. NP#35.
Pari kommenttia täältä digitaalihyllyltä:

Tämän illan pelistä:

-Ihan vittusaatanankäsittämättömän hyvä ottelu! Milloin SM-liigassa on viimeksi pelattu parempi matsi?

Näin intensiivistä matsia (plus edelliset matsit), en muista ihan heti.

-Lahden maali. Vuosikymmeneneen hienoin? Ainakin jokerien tekemistä! (Huomatkaa, että maalin hienoutta voi kommentoida vain, jos näki koko vaihdon, mieluiten paikan päällä)

Huikea keveri, jonka jokaista liikettä seuraa sydän kurkussa. Ratkaisija jumalan armosta.

-Tuomarit? Täyden kympin suoritus. Jos joku väittää muuta, niin voi lopettaa lajin seuraamisen.

Kerrankin voi sanoa, ettei tuomarit päässeet sekoittamaan pelin kulkua ja hoitivat hommansa kunnialla.
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Ne jotka kiekkoa ovat pelanneet tietävät kyllä sen, että ottelun lopussa jo väsyneet ja rajoitetusti kiekolliset, mutta fyysisesti heikot puolustajat eivät kestä kovaa prässiä. Kuten eivät kestäneet nytkään. Paikka oli purkaa kiekko ennen 2-2 tasoitusta, mutta yksinkertaisesti voimat eivät riittäneet saamaan sitä ulos omalta alueelta. Kyllä se materiaalietu on todellinen ja kuten on monta kertaa tullut todettua, ennen kaikkea puolustuksen osalta, jossa Jokereilla ei ole taitoa ainakaan enempää kuin HIFK:lla, mutta fyysistä vajetta sitäkin enemmän.

Näillä on kuitenkin mentävä mitä on ja siihen nähden loistava sarja.

Pelanneet itse ja pelanneet itse..nojoo, ihan sama. Ollaan tuosta hiljaa.

Kirjoitat täysin asiaa prässeistä ja väsymyksestä, mutta miten tuo liittyy minun tekstiin ja muun muassa sinun väitettyyn HIFK:n materiaali-ylivoimaan ja hurjaan matskuun? Se että tähdet Liivik ja Wärn olivat antamassa sitä prässiäkö?

HIFK:lla tosiaan loppusekunneilla kentällä nimimiehet Liivik ja Wärn. Pakeista ei myöskään hirveästi kommentoitavaa, paitsi että meillä pelasi tänään muun muassa herrat Melart, Kousa ja Kurvinen. Nimimiehiä ja materiaalieroa tai ei, eivät nuo mitään maajoukkuetason jannuja ole nuo meidänkään monet pelaajat. Jos mielestäsi Kekäläisen hankinnat Dehner ja Forrest ovat fyysisesti heikkoja ja taidollisesti vajaampia kuin Kurvinen, Melart ja Kousa, niin aika heikkoa työtä Jarmo tekee noilla resursseilla. Todella heikkoa.

Anyway, hieno peli ja hallinta kantaa jatkossakin. Kilpparilla voi viedä yksittäisiä pelejä, ei sarjoja. Nyt ilmeni kilpparia jo himassa. Ei hyvä.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Siinä mielessä Renegade on kyllä oikeassa, että eihän kukaan uskonut Jokereiden pystyvän tekemään sarjasta näin tasaista kun mitä se on tähän mennessä ollut. Jokerit on kyennyt haastamaan HIFKn jokaisella osa-alueella ja voi olla enemmän kuin tyytyväinen tästä. Samoin Jokerit on pystynyt parantamaan peliään runkosarjasta aivan hurjasti, joka on hyvän valmennuksen merkki. Kuinka paljon HIFK on pystynyt peliään parantamaan verrattuna runkosarjaan, siihen en osaa vastata koska olen HIFKlta nähnyt alle 20 runkosarjan peliä. Tämäniltaista lukuunottamatta tämän sarjan pelit ovat olleet myös hyvätasoisia, joten luulisi että 2-2 tilanteessa kaikki on tyytyväisiä?
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Siinä mielessä Renegade on kyllä oikeassa, että eihän kukaan uskonut Jokereiden pystyvän tekemään sarjasta näin tasaista kun mitä se on tähän mennessä ollut. Jokerit on kyennyt haastamaan HIFKn jokaisella osa-alueella ja voi olla enemmän kuin tyytyväinen tästä. Samoin Jokerit on pystynyt parantamaan peliään runkosarjasta aivan hurjasti, joka on hyvän valmennuksen merkki. Kuinka paljon HIFK on pystynyt peliään parantamaan verrattuna runkosarjaan, siihen en osaa vastata koska olen HIFKlta nähnyt alle 20 runkosarjan peliä. Tämäniltaista lukuunottamatta tämän sarjan pelit ovat olleet myös hyvätasoisia, joten luulisi että 2-2 tilanteessa kaikki on tyytyväisiä?

Hmm, mihin tekstinkohtaan viittaat kertoessasi että "en uskonut Jokereiden pystyvän tekemään tästä sarjasta tasaisen"..? Tuolla mateeriaalilla Jokereiden kuuluisi olla se haastettu, ei haastaja joka jo tässä vaiheessa pelaa kilpikonnaa kotihallissaan. Tuolla materiaalilla Jokereiden ei tulisi käydä elonjäämiskamppailua puolivälierissä joka ottelussa.

HIFK:n peli on samaa tasaista tekemistä ja kun maalimäärät vähenee loppupeleissä (tehdyt+päästetyt), peli on tämännäköistä. Vahvaa tekemistä.

Hieno voitto, upeaa vääntää tasoitus viime sekunneilla Wärnin, Liivikin, Söden ja Killen johdolle. Kaikki ovat omia jannuja ja todellisia HIFK-sotureita.

Perjantaina uudestaan.
 

torpeedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lunkan väärintorjutut voitot
Tämäniltaista lukuunottamatta tämän sarjan pelit ovat olleet myös hyvätasoisia,

Katselin matsin vain radiosta ja kävin silti läpi melkoisen tunneskaalan. Moni paikanpäällä ollut on digannut matsista kybällä. Ja sitten se onkin sarjan huonoin?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jos mielestäsi Kekäläisen hankinnat Dehner ja Forrest ovat fyysisesti heikkoja ja taidollisesti vajaampia kuin Kurvinen, Melart ja Kousa, niin aika heikkoa työtä Jarmo tekee noilla resursseilla.

Ei kai Dehner ja Forrest taidossa jää kuin Järventielle ja Södelle sekä Kovaselle ja Vallinille, jotka eivät pelanneet. Pointti onkin siinä, että Dehner ja Forrest ovat vähän jäljessä Järventietä ja Södeä taidossa, mutta paljon jäljessä fysiikassa. Sama pätee Kivistöön. Sen lisäksi Jokereilta puuttuu kokonaan puolustuksen fyysinen osasto, jota edustaa vain yksikkö eli Väänänen. Hyvin pelaakin, mutta se ei yksin riitä kun AJ ei vaan pysty. HIFK:n etu tuleekin juuri siinä, että jokainen käytettävissä oleva puolustaja on riittävän kiekollinen ja riittävän fyysinen. Jopa Melart on kiekollisena noin 100 kertaa parempi kuin AJ.

Niillä pelataan mitä on eikä siinä mitään. Tämä oli selvä jo ennen sarjan alkua eli HIFK:n isoin etu on puolustuksessa, maalivahdit tasan ja hyökkäys sitten hieman HIFK:lle. Ja näin se on mennytkin.

Ja hyvä sarja, jossa Jokerit voi edelleen jopa mennä jatkoon, koska pelissä on tapahtunut iso muutos sitten runkosarjan,
 

HLe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aika turhaa väittelyä taas materiaaleista, ei sitä HIFK:n materiaalia huonommaksi saa puhumalla. HIFK on ollut tämän sarjan suuri ennakkosuosikki ja suuret ennakkosuosikit yleensä menevät jatkoon, mutta joskus tapahtuu sensaatioita.
 

Mietsuslav

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Katselin matsin vain radiosta ja kävin silti läpi melkoisen tunneskaalan. Moni paikanpäällä ollut on digannut matsista kybällä. Ja sitten se onkin sarjan huonoin?

Kyllä matsi oli tähän asti huonoin, koska Jokerit oli kaksi erää surkea ja yksi hyvä jengi ei tee hyvää matsia. Vain Lasakin huippupeli piti ottelun tasaisena.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse olen HIFK:n kannattajana kyllä vuosien mittaan oppinut, että en uhoa pätkääkään HIFK:n jatkopaikasta, ennen kuin oikeasti on jatkoon menty. Nyt voi hetken nauttia, kun on kaksi todella maukasta voittoa napattu Jokereista. Perjantaina on taas pakko ottaa ennen peliä pari painetta alentavaa.

Toki HIFK:lla on tällä hetkellä henkinen yliote ja perjantaina vanhassa hallissa on varmasti infernaalinen fiilis. HIFK:lla ei saa mennä yli lataus. Nyt pitää kotiyleisön edessä voittaa. Lisäksi liikaa avainpelaajia nollatehoilla. Ketsuppia auki Granlund, Wirtanen, Haataja. Kestämätön tilanne jos ykkössentteri vetää nollat pudotuspeleissä. Silloin ei kausi kauan kestä.

Jokereiden kunniaksi on sanottava, että perkeleen kurinalaista peliä. Ei hirveästi virheitä tule. Tänään Kuhdan maalissa merkkaus unohtui ja se maksoi paljon. Jokereiden lähes kaikki maalipaikat tulevat HIFK:n karmeista virheistä.

HIFK:n atkoon menon kannalta joukkueittain oleellisimmat asiat:

HIFK:
-Pelirohkeus pitää pitää koko ottelun. Nyt kolmennessa erässä se ei riittänyt ja HIFK alkoi roiskimaan.
-Maalipaikat pitää käyttää tehokkaammin. Ensimmäistä peliä ei olisi paremmalla viimeistelyllä hävitty. Toinen peli oli ainoa, jossa oltiin pelillisesti huonompia.
-Virheitä pitää vähentää. Jokerit saa ihan liikaa vastaiskuja.
-Granlund, Haataja (0+0). Pelkkä hyvä peli ei riitä. Tehoja.
-Lahti kuriin. Saa liikaa tilaa.

Jokerit:
-Voiko pelkällä kilpikonnalla oikeasti voittaa tätä sarjaa? Kiekollinen peli on väläytyksellistä.
-Liikaa kuumien pelaajien varassa: Lahti, Lasak, Eaves. Tarvitsisi muilta apuja kiekollisessa pelissä.
 

torpeedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lunkan väärintorjutut voitot
Kyllä matsi oli tähän asti huonoin, koska Jokerit oli kaksi erää surkea ja yksi hyvä jengi ei tee hyvää matsia. Vain Lasakin huippupeli piti ottelun tasaisena.

Asiaa voi katsoa myös niin että suippoleuat pelasivat loistavaa peliä tämän illan lähtökohdista. He varmasti halusivat lähteä pelaamaan samanlaista kiekollista peliä kuin ekassa kotipelissään, mutta vastassa olikin HIFK eikä edellisen kohtaamisen vemppa-osasto.
Sun pitäisi antaa kannattamallesi joukkueelle sen ansaitsema arvostus; he olivat selkeästi altavastaajina ja kuitenkin niin lähellä hoitaa homman himaan.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Brewer kummittelee?

Vai mistä tällainen henki ja periksiantamattomuus nyt yhtäkkiä on löytynyt? Itse täytyy myöntää, etten parin viimeisen matsin lopussa ole kyllä jaksanut uskoa omien voittoon, onneksi jätkät itse uskovat!

Sarja on tosiaan 2-2 ja neljä loistavaa matsia nähty, molemmissa halleissa hyvä tunnelma, voisiko parempaa toivoa?

Meillä on ehkä taas etulyöntiasema, perjantai-iltana tilanne voi olla taas aivan toinen. Ainoa varma asia on että molempien joukkueiden kannattajat muistavat nämä hienot ja tasaiset väännöt pitkään.
 

Risa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SoJy vuodesta-61, Jokerit 1972-2013; 2022, Україна

Just näin sen minäkin näen! Kyllä tästä tosi vaikeeta on jatkaa Jaskan, Benkun ja Lasakin varassa...

Onhan meillä näitä "nimimiehiä" hyökkäyksessä (+ AJ), mutta mitä hemmetin iloa niistä on ollut tällä kaudella? Härkä ei osu enää mistään, Nokelainen kyllä vääntää ja vääntää, mutta kun ei oo semmosia käsiä mitä NHL-statuksen mieheltä odottais. Pilellä on kyllä kädet, mutta kun ei vaan mihinkään ehdi. Kyllä mua välillä ihan huvitti kun Pihlmania katsoi, tahtoa ja yritystä olis, mutta polkee paikallaan kuin täi tervassa (ymmärrän kyllä, pahasti toipilas). Essi syö poppareita... ja Pulu! Siinä se meidän huippunimekäs hyökkäys!! Ei sinne juuri nimimiehiä jää muita kun Lahti, Eaves ja Rita (toipilas).

Olishan se hienoo jos saatais vielä LKP tähän sarjaan, niin ei tarviis naapuristakaan huudella joka toisessa viestissä kun ei hyökätä ollenkaan... Kyllä ne Lahti ja Eaves yrittää, ihan varmasti!
 

tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
Huikeaa sarjaa tuossa pelataan, enpä muista näin paljon kommentointia ja kirjoittamista kertaakaan stadin paikallisten osalta. Halleilta kantautuvat tiedot kertovat vielä hyvästä filliksestä ja metelistä, tämä on kiekkoa parhaimmillaan, harmi etten pääse mukaan.

Eilisestä sen verran, että SM-liigasivujen kautta matsia seuranneena, oli tuo lopputulos varsin arvattavissa. HIFK tuntui pitäneen kiekko hallussa selvästi aktiivisemmin, tuo loppusekuntien tasoitus antoi edun jatkoajalle lähdettäessä ja tuolloin tuli jo fiilis, että takkiin tulee.

Pelit tasan, kaikki auki. Hiukan kyllä huolestutti tuo vaisuhko peli himassa. Edge HIFKlla, viimeiset kaksi matsia voitettuina, kotimatsi edessä. Toivottavasti Erkan paluu penkin taakse tuo riittävän lisän Nordikselle lähdettäessä.

Summa summarum, tämän sarjan voittaja on aivan takuulla finaalissa Jypiä vastaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös