Puolivälieräsarja kevät 2010: Lukko - TPS

  • 55 379
  • 179

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kuka ystävällinen sielu kertoisi meille, että kuinka auki tuo noin todennäköisyyksien osalta on.. Mestiksen puolella juteltiin tuossa vähän aikaa sitten samaa.. Can't fight the odds meni siellä, mutta mielenkiinnosta olisi mukava kuulla milloin viimeeksi/kuinka usein 0-2-sillasta ollaan liigassa noustu?

Sen mä voin sanoa heti että ei Lukko ole koskaan noussut 0-2:sta sarjan voittoon. Ei edes 0-1:stä vaan oli kyse mistä sarjasta hyvänsä, play offeista, divarin karsinnoista tai play outeista niin aina kun Lukko on jonkun sarjan voittanut, se on myös voittanut kyseisen sarjan ensimmäisen pelin.
 

12961

Jäsen
Eikös Tps hävinnyt kerholle reilusta sarjajohdosta ihan 2000-luvulla? Silloinen koutsi tosin vaikuttaa nykyään HIFK:n peräsimessä.

Ei tämä sarja ole ohi ennen kuin jompikumpi on ottanut sen neljännen voiton.
 

Ketunkolo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea FC
Eikös Tps hävinnyt kerholle reilusta sarjajohdosta ihan 2000-luvulla? Silloinen koutsi tosin vaikuttaa nykyään HIFK:n peräsimessä.

Kylläkyllä, 2003 HPK nousi 1-3 asemasta 4-3 voittoon ottelusarjassa. Tosin, Lukko nyt ei ole aivan sama kuin sen vuoden HPK, joten kai tämän vertailun voi katkaista tähän.
 

thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin
mutta mielenkiinnosta olisi mukava kuulla milloin viimeeksi/kuinka usein 0-2-sillasta ollaan liigassa noustu?

Eipähän ole aavistustakaan, paitsi että muistan katkerasti sen kun Tappara nousi puoliväierässä Bluesia vastaan 0-2:sta 4-3 voittoon silloin viime mestaruuskaudellaan...

3-1 asemastahan (jonka nyt PITÄISI olla vaikeampi) nousi mm. Blues välierissä 2008.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Se onkin 0-2. Vielä on kuitenkin kaikki auki, ja vaikken siihen uskokaan niin toivottavasti Tepsiin lyö nyt joku hyvänolon tunne päälle ja Lukko perjantain avausvoitollaan kääntää vielä sarjan. Vaikea tosin on uskoa että jylhän näköinen Suikkanen antaisi hyvän olon tunteen hiipiä puseroon, mutta toivoa kai aina saa.

Edelleen itse korostaisin tätä, sarja on vielä kesken ja mitä vaan voi vielä tapahtua. Perjantain Rauman matsi on Tamin sanoin Big Game tässä sarjassa, jos TPS pystyisi siitä voiton taistelemaan niin oltaisiin lähellä melkoista sensaatiota, mutta jos Lukko voittaa niin joukkue saa varmasti virtaa ja Turussa on tiukka vääntö jälleen.

Vaikka se nyt kuulostaa erikoiselta niin mielestäni olemme edelleen altavastaaja asemassa. Kyllä Lukko tähän sarjaan niin ennakkosuosikkina lähti, että tilanne nyt ei mielestäni ole vieläkään mihinkään muuttunut, vaikka kaksi muna johdetaan sarjaa.
Lukon peli yskii, mutta kuinka kauan? TPS:llä pelihuumoria riittää ja joukkueelle on selvästi Kaitsun ansiosta muodostunut oma hyvä pelitapa, jossa nyt puolustustakin korostetaan toisin kuin alkukaudesta. Leggio vakuutti ja saa nähdä seisooko Engren maalissa Raumalla?

Luottavainen olo on kyllä Palloseuraan sekä joukkueen vastuunkantajiin ja profiilipelaajiin, mutta erittäin vaikea peli Raumalla tiedossa perjantaina ja se toimii vedenjakana sitten tässä sarjassa.
 

blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Tepsin näkökulmasta olisi parasta, ettei Lukkoa päästettäisi ollenkaan mukaan tähän sarjaan. Nyt kun Lukon peli ei ole ihan parhaimmillaan, voittoja on otettava lisää. Jos Lukolle antaa mahdollisuuksia, asiat vain mutkistuvat.

Kotietu on hieman yliarvostettu käsite, sillä ei kotiottelu merkitse mitään varmaa voittoa. Siksi on turha tuudittautua siihen, että kotivoitot riittäisivät tästä eteenpäin. Tämän kauden lentopalloliigassa nähtiin neljännesfinaalisarja, jossa voitoin 3-0 johtanut ennakkosuosikki hävisi neljä kertaa peräkkäin ja putosi jatkosta.

Sama on ihan mahdollista jääkiekossakin, jos pienet marginaalit alkavat syystä tai toisesta kääntyä vastustajan eduksi. Ne sarjat, joissa altavastaaja on aloittanut vahvasti, ovat usein olleet vielä herkempiä kääntymään kuin ne, joissa ennakkosuosikki on ottanut johdon. Tärkeintä on, ettei keskittyminen omaan tekemiseen herpaannu hetkeksikään.
 
Viimeksi muokattu:

Mogilni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pronssilla
Millä perusteella yleensäkään olisi edes mahdollista, että Lukko vielä "pääsisi mukaan"? TPS on ollut joka osa-alueella parempi. Lukko oli maanantaina onnistunut ottamaan vielä huonosta runkosarjan lopustakin askeleen alaspäin. Uskomatonta kyllä, entistä huonommaksi peli oli mennyt tänään. "Ihan lapasii on", niinkuin legendaarisessa youtubepätkässä joku äijänsuon pääovella heittää. Paska ei ole vuosien odotuksesta huolimatta ole muuksi muuttunut. Pelkäsin tiukkaa sarjaa jossa TPS saattaa mennä jatkoon, mutta todellisuus olikin jopa karumpi. Lukko on täysi vastaantulija.
 

ICE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Samaa mieltä. Silloin voisi uskoa nousuun, jos siihen olisi jotain perusteita. Esim. oltaisiin hallittu molempia pelejä mielin määrin, mutta TPS-vahtien unelmaotteet olisivat kääntäneet pelit niukasti turkulaisille. Näinhän nyt ei ole käynyt.

Nyt molemmissa näkemissäni peleissä TPS on ollut lähes joka osa-alueella raumalaisia edellä ja selvää on että jos näillä peliesityksillä mennään loppuun asti, niin jatkaja on TPS. Saattaa Lukko jonkun yhden pelin viedä, mutta mikäli siinäkään pelissä ei ole näkyvillä pelillistä parannusta otteisiin, niin ei sekään autuaaksi tee.

Näillä näkymin TPS rynnii siis täysin ansaitusti jatkoon. Ei siinä ole kenelläkään nokan koputtamista, harvoin "paras 7 -sarjasta" "väärä" joukkue jatkaa.

Ihme muuten jos Leggio ei jatka maalilla. Sentään jonkun verran enemmän Lukko sai painetta hänelle mitä Engrenille, ja ainakin minut tuo ulkomaalaisvahti vakuutti. Atte taasen jännitti hirveästi tuota Lukon kohtaamista, joten TPS:n kannalta ajatellen pitäisin kyllä Leggion ainakin tässä sarjassa maalilla loppuun asti.
 

TD

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Feran tytöt <3
Vaikka se nyt kuulostaa erikoiselta niin mielestäni olemme edelleen altavastaaja asemassa. Kyllä Lukko tähän sarjaan niin ennakkosuosikkina lähti, että tilanne nyt ei mielestäni ole vieläkään mihinkään muuttunut, vaikka kaksi muna johdetaan sarjaa.

Yksittäiseen Raumalla pelattavaan matsiin Lukko kyllä vielä lähtee ennakkosuosikkina, mutta jos sarjan todennäköisyydet oli ennen käynnistymistä Lukon puolella noin 70-30, on se kahden voiton turvin nyt Tepsille vähintään saman verran etuna.

Ihme on jos Leggio ei pelaa Raumalla, oli todella vakuuttava Turussa, vaikka Lukolta ei kovin paljoa nähty sitä paljon puhuttua suoraan maalille menoa kiekon ja miesten voimin.

Lukon onni tilanteessa on se, että edelleenkin täytyy vain kerran voittaa Turussa. Tämä tietysti vaatii sen, että perjantaina pitää hoitaa voitto kotiottelusta, kuten myös lopuistakin. Vaikka perjantaina voitto tulisikin, Lukko on turussa altavastaajana (oli lievästi jo ennen sarjan alkuakin vieraspeleissä sitä). Ei oikein tiedä mitä ajatella, Tepsin otteet ovat olleet vakuuttavia, mutta vielä ei haluaisi menettää uskoa...
 

blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Silloin voisi uskoa nousuun, jos siihen olisi jotain perusteita.

Nyt kannattaa muistaa, että niissä sarjoissa, joissa alussa 0-2 -häviölle joutunut joukkue on mennyt jatkoon, kaksi ensimmäistä ottelua ovat harvemmin antaneet mitään merkkejä sarjan kääntymisestä, koska peliesitykset ovat kertoneet vain, miksi joukkue joutui häviölle. Perusteet nousulle taas ovat yleensä olleet nähtävissä vasta niissä myöhemmissä otteluissa, jotka joukkue on voittanut.
 

blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Lukon onni tilanteessa on se, että edelleenkin täytyy vain kerran voittaa Turussa.

Tuossa nyt taas lähdetään siitä oletuksesta, että kaikki kotiottelut voitetaan ja vierasottelut hävitään. Mielestäni se on täysin väärä ajattelutapa. Kaikki matsit alkavat nollanollasta, eikä kotiedusta saa yhtään lisämaalia. Peliesitys ratkaisee eikä ottelupaikka.

Mille tahansa joukkueelle tulee aina välillä kotonakin matseja, joista voitto ei vain irtoa millään vaikka tekisi mitä. Siksi kaikki voitettavissa olevat ottelut pitäisi voittaa riippumatta siitä missä pelataan, koska ne "ylimääräiset" vierasvoitot voivat myöhemmin osoittautua hyvinkin tärkeiksi.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Eipähän ole aavistustakaan, paitsi että muistan katkerasti sen kun Tappara nousi puoliväierässä Bluesia vastaan 0-2:sta 4-3 voittoon silloin viime mestaruuskaudellaan...

Muistit aikalailla oikein. Melko harvinaista herkkuahan tuo 0-2-takaa-ajoaseman kääntäminen (1/16) on ollut, mutta toisaalta otos on melko pieni ja eipä noilla vanhoilla tuloksilla sinällään mitään vaikutusta tähän sarjaan tietenkään ole.

Koodi:
[B]2008-2009[/B]

Jokerit - Kärpät 0-2 => Kärpät 1-4
JYP - KalPa 2-0 => JYP 4-1
JYP - Kärpät 2-0 => JYP 4-0

[B]2007-2008[/B]

Kärpät - Tappara 2-0 => Kärpät 4-0
Kärpät - Blues 2-0 => Kärpät 4-0

[B]2006-2007[/B]

Kärpät - Pelicans 2-0 => Kärpät 4-0
Jokerit - Ilves 2-0 => Jokerit 4-0

[B]2005-2006[/B]

Kärpät - Blues 2-0 => Kärpät 4-2
HIFK - SaiPa 2-0 => HIFK 4-2
HPK - Ilves 2-0 => HPK 4-0

[B]2004-2005[/B]

Kärpät - Tappara 2-0 => Kärpät 4-1
HIFK - Lukko 0-2 => Lukko 1-4

[B]2003-2004[/B]

Kärpät - Jokerit 2-0 => Kärpät 4-2
HPK - Lukko 2-0 => HPK 4-0

[B]2002-2003[/B]

Jokerit - HIFK 2-0 => Jokerit 4-0
[B]Blues - Tappara 2-0 => Tappara 3-4[/B]

Myös Roku näyttäisi olevan oikeassa. Noh, katsotaan miten käy.
 
Näin tuli tarvottua 25 minuuttia yhteen suuntaan metsän, kuran, hangen ja myrskytuulen läpi ja lippu on hankittu, toinen kerta tällä kaudella kun joutuu itse hankkimaan... Ei ollut mukava kokemus mutta joukkue olemme me vai mitä häh? Nyt kelpaa pääsiäispyhinä lepäillä, huomenna kuunnella Järvenpään hössötyksiä ja lauantaina kiima huipussa kun katkaistaan sarja, tai siis....niin.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Nyt on sarja jo siinä tilanteessa että ottaisi päähän jos TPS ei tästä menisi jatkoon. Vaikka puolet voitoista on vasta saavutettu niin TPS on ollut monella osa-alueella sen verran edellä että ilman Lukon petraamista välieräpaikka on tosiasia Aurajoen rantamilla. Tärkein osa-alue eli maalivahtipeli on Tepsillä enemmän kuin kunnossa.

On selvää että Lukko parantaa ja todennäköisesti voittaa huomisen pelin. Lukko ei ollut tosiaankaan huono avausottelussa toisin kuin monet ketut väittävät vaan vasta ihan lopussa TPS pystyi runnomaan ne parit maalit. Tilanne alkaa olemaan about sixty-fourty.
 

kosh

Jäsen
Suosikkijoukkue
F2- sekä O-katsomo
Tämä sarja ratkaistaan perjantaina ja lauantaina ~24h aikana. Jos TPS voittaa edes jommankumman otteluista on se kovin lähellä välieräpaikkaa. Jos taas raumalaiset voittavat molemmat pelit, niin sen pelillinen lama on ohitettu ja se menee menojaan jatkopeleihin.

Raanta aloittanee perjantaina Lukolta ja Tepsiltä molemmat maalivahdit pelaavat varmaankin yhden pelin.
Tuossa saattaa olla hyvinkin jonkinnäköinen ratkaisu lauantain ottelulle. Palautumiseen on kuitenkin suhteellisen lyhyt aika.
Tai voihan Lukkokin peluuttaa molempia maalivahteja, mutta en tähän usko ainakaan jos voittavat perjantaina.
 
Huomenna ratkeaa paljon. Jos TPS voittaa, TPS menee jatkoon. Jos Lukko voittaa, lauantain voittaja menee ensi viikolla jatkoon. Ensi kertaa kokeilen Urhon webtv:tä huomenna, saa nähdä täytyykö liittyä reklamaatiojonoon.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
No niin. Avaudutaanpas vähän. Tämän sarjan ratkeaminen tapahtuu sitten tänään. Jos TPS voittaa, Lukko aloittaa kesälomat todennäköisesti huomenna n. klo 19:30. Jos noin ei tapahdu, niin sinisten nro 5 ei ole todennäköisesti ollut yhtä hyvin esillä, kuten oli ainakin Keskiviikkona Turussa. Uramalla pitäisi nyt olla sitä kuuluisaa munaa edes Pääsiäisen kunniaksi ja peluuttaa niitä pelaajia joita kiinnostaa ja niitä jotka eivät kämmää lähes jokatoisessa vaihdossa. McLean, Morrison, Petruzalek kuunnelkaa: Nyt niitä valoja päälle! Cookilta en tasonnosta odota, koska sitä ei oikeastaan voi tapahtua. Äijähän on pelannut omalla tasollaan jo n. 40 matsia putkeen. Tellqvist tai Raanta, kumpi tahansa Lukon maalilla tänään pelaakaan, niin pitää pystyä venymään kriittisillä hetkillä. Ylivoimiin voisi kokeilla ihan normaaleja koostumuksia. Viritys Petru, McLean, Morrison, Nurmi, Cook ei todellakaan toimi. Noh, toimihan se runkosarjan pelissä SaiPaa vastaan, mutta silloinkin ylivoimamaalit tulivat lähinnä suorista hyökkäyksistä. McLean on ainakin perseillyt huolella Morrisonin kanssa ylivoimissa ja harrastanut lähinnä aktiivisia kiekosta luopumisia vastustajan lapaan. Enivei, hallille mennään tänään ja uskoa vielä riittää sarjan kääntämiseen edellisestä vuodatuksesta huolimatta. Turha sinne muuten olisi lähteä. Siniset, nyt jalkaa ja kiekkoa liikkeelle, äijää ja kiekkoa maalille, taklauksia heti ensimmäisestä vaihdosta lähtien. Siitä on lähdettävä liikkelle ja sen saatanan nypläämisen voi jo jättää Vanhan-Rauman mummoille.
Hallilla tavataan!
 
Ylivoimiin voisi kokeilla ihan normaaleja koostumuksia. Viritys Petru, McLean, Morrison, Nurmi, Cook ei todellakaan toimi. Noh, toimihan se runkosarjan pelissä SaiPaa vastaan, mutta silloinkin ylivoimamaalit tulivat lähinnä suorista hyökkäyksistä. McLean on ainakin perseillyt huolella Morrisonin kanssa ylivoimissa ja harrastanut lähinnä aktiivisia kiekosta luopumisia vastustajan lapaan.

Onko Elo muuten vieläkään pelannut yhtään vaihtoa YV:llä? Nyt voisi jo olla korkea aika kokeilla. Ainakin uskaltaa laukoa, toisin kuin 90% muista pelaajista!
 

EddieE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viritys Petru, McLean, Morrison, Nurmi, Cook ei todellakaan toimi. Noh, toimihan se runkosarjan pelissä SaiPaa vastaan, mutta silloinkin ylivoimamaalit tulivat lähinnä suorista hyökkäyksistä.

Toimi muuten harvinaisen hyvin Turussa ottaen huomioon että kyseessä oli Lukon ylivoima. Ei vain tuurikaan käynyt paikoista.

Ehkä ainut vähän positiivisempi asia koko pelissä.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Toimi muuten harvinaisen hyvin Turussa ottaen huomioon että kyseessä oli Lukon ylivoima. Ei vain tuurikaan käynyt paikoista.

Ehkä ainut vähän positiivisempi asia koko pelissä.

Siis nimenomaan toimi näennäisesti. Laukoisivat perkele. McLean ainakin siirteli muutaman kerran ihan turhaan varmasta paikasta. Mahtaakohan McLeanin sormi olla sittenkään 100% kunnossa?
 
Homman juoni on aika selkeä. Vaikka sarja on "vasta" 2-0 TPS:lle, niin silti se tarkoittaa Lukon kannalta sitä, että seuraavista 5 pelistä pitää voittaa 4. Se ei kuulostakaan enää niin yksinkertaiselta. Runkosarjakohtaamisten perusteella en pitäisi tuota 4/5 suhdetta kovinkaan epätodennäköisenä Lukon kannalta, mutta nyt pelataan eri pelejä. Runkosarja oli ja meni. Joukkueet menevät ihan eri suuntiin juuri nyt.

Tänään on tärkeä peli, mutta sanoisin, että huominen peli Turussa on se ratkaiseva. Vaikka Lukko tänään voittaisi Äijänsuolla, tarvitsee se huomenna voiton Turussa. Muuten TPS menee menojaan. Tässä sarjassa on edelleen kaikki mahdollisuudet ihan sinne seitsemänteen peliin saakka, mutta kyllä se edellyttää tänään Lukon heräämistä ja tottakai voittoa. Ymmärtääkseni se ensimmäinen peli Raumalla ei ollut mitenkään katastrofaalinen, mutta tärkeimmissä paikoissa kiekko hieman pomppi TPS:lle ja siitä kiekot sisään ja kotiedun kääntäminen.

Eli vielä kerran. Tänään ja huomenna on Lukon iskun paikka. Perjantai ja pyhäpäivä. Porukkaa tupa täynnä ja suurin osa juhlatunnelmissa. Nopea avausmaali kotijoukkueelle, yleisö entistä paremmin mukaan jne. Ja tämän päiväisen voiton jatkoksi huomenna sisuuntunut kettulauma nuijii Suikkasen armeijan toistamiseen ja sarja alkaa alusta. Näin sen pitää mennä jos raumalaiset haluavat, että tästä kaudesta jää käteen muutakin kuin paskaa ja vehasmiljoonat.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Käsittämätöntä miten TPS:n pelaaminen on voinut parantua noin valtavasti runkosarjasta, lukematon määrä pieniä (ja suuria) asioita tehdään paljon paremmin ja voiko yleensäkään kuntopiikin ajoitus osua paremmin kohdalleen? Lukko pelaa käsittääkseni runkosarjan lopun tasollaan.

Mutta kuten sanottu, sarja ei ole vieläkään ohi! Mikäs olisikaan karmeampaa kuin hävitä huomenna 11000 katsojan edessä ja siirtää ratkaisua eteenpäin. Eiköhän Suikkanen toki pysty pitämään kaverit housuissaan sillä vielä ei ole syytä välieräpaikkaa.
 

George Parros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks 06-07
Käsittämätöntä miten TPS:n pelaaminen on voinut parantua noin valtavasti runkosarjasta, lukematon määrä pieniä (ja suuria) asioita tehdään paljon paremmin ja voiko yleensäkään kuntopiikin ajoitus osua paremmin kohdalleen?

Tämä on kyllä neutraalillekin sivustaseuraajalle mielenkiinoinen kysymys. Toisaalta viime kaudella ymmärtääkseni Tps paransi suhteellisesti melkein yhtä paljon Poffeissa verrattuna runkosarjaan, joten iso ansio lienee tässä(kin) kohdin syytä osoittaa Suikkasen johtaman valmennustiimin suuntaan.
Tilastollisesti tällä kaudella kiinnostavaa on Palloseuran päästettyjen maalien määrän kehittyminen:
Olympiatauon sarjataulukossa 155 päästetty maalia 49 ottelussa tekee 3,16 maalia omiin per peli, joka oli tuolloin 4. eniten päästettyjä koko sarjassa.
Tuon jälkeen 9 runkosarjapeliä ja nyt 3 pleijaripeliä eli 12 otteluun vain 16! päästettyä maalia. Tämä tekee 1,33 maalia peliä kohden. Tuollaisella lukemalla on keskimäärin hyvä kamppailla jääkiekko-ottelun voitosta.
Alkukaudella iloisesti maaleja mättänyt joukkue toki myös tekee nykyään vähemmän, mutta silti yhä vottoihin riittävän määrän.
Olisi kiva kuulla enemmän Tepsiä seuranneilta, mitä muutoksia olympiatauolla on tehty? Ilmeisesti myös taktisia, hyökkäämisen ja puolustamisen välistä suhdetta hieman korjaten.
Se lienee itsestään selvää, että Urpo Ylönen on jälleen tehnyt taikatemppuja molempien maalivahtien kanssa.
 

blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Lukko pelaa käsittääkseni runkosarjan lopun tasollaan.

Se taso ei riittänyt runkosarjassakaan, sillä Tepsi sai runkosarjan jälkimmäisellä puoliskolla enemmän pisteitä kuin Lukko. Ero Tepsin eduksi vain korostuu, jos tarkastellaan lyhyempää jaksoa runkosarjan lopusta.

Kuten kirjoitit, sarja on vielä kesken. Yksi voitto on otettava vielä, eikä sitä saada ilmaiseksi. Tähänastiset kolme ottelua ovat kaikki olleet omalla tavalla vaikeita. Ensimmäisessä ottelussa oltiin pitkään häviöllä ja matsi ratkesi vasta viimeisellä minuutilla Tepsin mentyä kahden maalin johtoon. Toisessa ottelussa päästiin johtoon Tellqvistin imaisulla, mutta Lukko roikkui mukana toisen erän kahteen yv-maaliin asti. Tänään oli taas tiukkaa koko ajan, vaikka Lukon hyökkäyspeli olikin vaarallista vain ajoittain. Lukolla oli vähän huonoa säkääkin, kun ei päässyt jatkoajalle. Kovin ihmeellistä tunarointia ei olisi Tepsiltä tarvittu siihen, että Lukko olisi päässyt jo huomenna taistelemaan sarjan tasoittamisesta.

Tepsi on jokaisessa matsissa ollut sen verran parempi, että 3-0 johto on ansaittu, mutta neljännestä voitosta tulee todennäköisesti taas vaikea vääntö. Suikkasen sanoja lainatakseni: "Ei tän helppoa kuulu ollakaan!"
 

shutout

Jäsen
Highlightit eilisen pelistä katsoneena näytti taas siltä, että TPS tarjoili Lukolle parhaat maalintekopaikat, mutta Engren piti nollat. Sweattin yv maali aivan uskomaton, pahimpaan mahdolliseen paikkaan Tellqvistin kannalta, jolta muuten hyvä peli. Tänään menee sarja poikki ja toivottavasti Plihal löytää lopussa itselleen tanssiparin 11 000 katsojan edessä.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös