Puolivälierä Suomi-Usa

  • 9 708
  • 113

pot67

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Itsekin ihmettelin tuota Rintasen valintaa rankkarin laukojaksi. Jos olisin saanut päättää, niin kiekon olisi vienyt maaliin Tomi Kallio. Olisin toki luottanut Hagmaniinki.

Mutta voitto tuli ja se oli tärkein.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
L-mies

En vaan viitsi pilata JHagilta noin neitseellistä viestiä omin kommentein. Se on kuitenkin niin täynnä mielenkiintoista pohdintaa ja virheitä. Se, että tuollainen teksti tulee TPS-kannattajalta, ei ole yllätys.

Siinä olet kuitenkin oikeassa, tehkää te itsenne näköistä ja hajuista kiekkoa, IFK:ssa tehdään omaa. Parempi hampaissa kuin jaloissa, meilläpäin sanotaan. Eläköön erilaisuus.

Mitä mikkihiiriin tulee, voisin ottaa sen keneltä muulta tahansa, mutten turkulaiselta tepsikannattajalta .
Se on yhtälainen epäyhtälö kuin se, että nimet Rintanen ja Lemieux mainitaan samassa lauseessa.
 

L-Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Senior:
Ensin sanot, että haluaisit. Sitten sanot, ettet malta. Johdonmukaista, eikö totta. Ehkä loppujen lopuksi näin on parempi. Olisit ehkä voinut mainita sen, että Lydman ei ole enää miinuksella. Sitten olisit saanut vankkaa uskottavuuttakin.

Alunperin suuntasin viestini JHagille mm. siksi, että hänellä kuitenkin on ihan kykyjä perustella vastakkaista näkemystään, eikä vain aukoa päätänsä ja toistella iankaikkisia "totuuksia". Sinä kun kerran olet noin vahvoilla, niin lopeta tähän vaan.

Asun muuten Espoossa...ja todennäköisesti olen sinua isompi. Ainakin isäni on.

L-Mies
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti L-Mies
Senior:
Ensin sanot, että haluaisit. Sitten sanot, ettet malta. Johdonmukaista, eikö totta. Ehkä loppujen lopuksi näin on parempi. Olisit ehkä voinut mainita sen, että Lydman ei ole enää miinuksella. Sitten olisit saanut vankkaa uskottavuuttakin.

Alunperin suuntasin viestini JHagille mm. siksi, että hänellä kuitenkin on ihan kykyjä perustella vastakkaista näkemystään, eikä vain aukoa päätänsä ja toistella iankaikkisia "totuuksia". Sinä kun kerran olet noin vahvoilla, niin lopeta tähän vaan.

Asun muuten Espoossa...ja todennäköisesti olen sinua isompi. Ainakin isäni on.

L-Mies

Teit sitten itse esimerkin mukahauskasta vittuiluchattiviestistä!

Joo, tekisipä mieli ja tekee mieli, pieni sävyero.

Unohditko sinä mainita, että Jere on vielä miinuksella? Olen sitä mieltä, että Jere on, edelleen, yksi Suomen parhaista pakeista.
Unohditko mainita Suomen Lemieux - vertailussa, että Rintsi on nollilla ja pelannut tämän päivän muutamaa pilkahdusta lukuunottamatta kelvottomasti kaikki pelit. Sinusta on vääryys, että Rintsi ei tuolla pelillä ole vakiovieras maajoukkueessa? Makuasioita!
Rintanen on mielestäni pärjännyt ihan hyvin, mutta vain kotimaisessa liigassa. Rintanen on pehmo ja pärjää, jos häntä ei häiritä. Mutta pidetään vaan mielipiteemme, yksi tykkää äidistä ja toinen isästä.

'Todennäköisesti olen sinua isompi.' Se oli niin fiksusti sanottu, että tarviseeko kommentoida? Sanoisit vielä, että tule tänne, niin vedän sua turpaan. Tai ainakin isäsi vetää.

Loppukevennykseksi voisin todeta, että todennäköisesti tiedän jääkiekosta aika paljon enemmän kuin sinä. Ellet sitten ole
H Jortikka.

Pidä kiinni tyylistäsi!
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Hienoa, että voitto tuli. Ajoittain kuitenkin Suomea vietiin melko pahasti, silloin ei onneksi jenkeiltä onnistunut maalinteko.

Tsekki-Venäjä-peliä on nyt jäljellä noin puolitoista minuuttia, ja alkaa näyttämään koko ajan selvemmältä, että Venäjä on Suomen seuraava vastustaja. Ihan hyvä niin, mielestäni Venäjä on helpompi Suomelle.

Tuohon Suomen ja USAn kamppailuun vielä palatakseni hiukan, niin en muista, että kovin usein olisi samassa pelissä kaksi rankkaria tuomittu. Maaotteluissa en sellaista muista koskaan ennen tapahtuneen, SM-liigassakin tämmöinen on viimeksi tapahtunut varmaan joskus 90-luvun puolessa välissä.

Jälkeenpäin on tietysti helppo tuomita, mutta ainakin Rintasen valinta laukojaksi oli täysin väärä. Ehkä olisi kannattanut antaa Tomi Kallion yrittää. Tietysti asia olisi toisin, jos Rintsi olisi vaikka vahingossa onnistunut... Muutenhan oli hienoa, että Rintanenkin sai maalitilinsä auki kisoissa.

Joo-o, eikun Venäjää odottamaan.
 

raipe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Suomen paras ketju

Tunnustakaa nyt vain reilusti, että Suomen paras ketju ottelussa oli Raipen nelonen. Muut olivat välillä käsittämättömissä vaikeuksissa, mutta nelonen pyöritti joka vaihdossa USA:n päädyssä.

Ja huomasitteko myös sen peluutusvaihdoksen, jossa Raipen ketju pantiin pelaamaan USA:n parasta ketjua vastaan.

Komeita olivat kaikki maalit , se on myönnettävä. Rintanenkin näytti taistelijaominaisuuksiaan lyömällä paluukiekon verkkoon ja heti epäonnistuneen rankkarin jälkeen. Jokisen maaliin Pärä teki hienon esityön, mutta on ihmeteltävä, mikä tähän ketjuun on mennyt. Emme voi uneksia mestaruudesta, jos he eivät herää.

Oli vain oikein ja kohtuullista, etta Vesku sai ratkaista ottelun. Lind pelasi myös todella hyvin ja näytti, miksi hänen valintaansa ei sovi arvostella.

Kiitokset myös Jatkoajan otteluraportista, jossa myös tunnustettiin Raipen hyvä peli.

Minusta Janne pelasi yllättävän epävarmasti, katsoinko tätä jotenkin vääränväristen silmälasien takaa, vai miten oli. Harhasyöttöjä ja kiekonmenetyksiä tuli liian paljon.

Markkanen oli loistava, se on selvä. Aravirta on rohkea mies, peluutti ja luotti Markkaseen, vaikka edellinen ottelu vähän epäonnistui.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Markkanen oli hyvä

Jos Ruotsi-pelin jälkeen oli haukkujen paikka niin nyt on ehdottomasti paikka kehua Jussia. Kun Suomen kenttäpelaajat 1.erässä puristivat mailaa rystyset valkoisena piti Jussi meidät pelissä kylmän rauhallisella työskentelyllään, ei minkäänlaista ylimääräistä hötkyilyä. Hieno peli vaikka 3.erässä nolla menikin Karalahden selkeän myöhästymisen seurauksena tulleessa puolittaisessa läpiajossa. Hyvä Jussi, näytit itsellesi ja meille epäilijöille että hermo pitää tiukassa paikassakin, tästä on hyvä jatkaa Venäjän kaatoon.

Mitä itse peliin tuli niin 1.erä oli Suomelta yksi kisojen huonoimmista eristä, joka mennee vahvasti jännityksen piikkiin sillä sen verran tuntui tuo kiekko polttavan lavassa. Onneksi meillä ensimmäisen kerran tässä turnauksessa oli myös tähtien asennot kohdallaan ja vastustaja ei rankaissut muutamasta huippu vaarallisesta paikasta huolimatta. 2.erä alkoi vielä hieman samalla tavalla mutta mitä pidemmälle erä eteni sitä selkeämmin ote siirtyi meille ja vaikka Rintsi epäonnistuikin rankkarissa niin hetkeä myohemmin sama mies iski omasta reboundista turnauksen avausmaalinsa todella tärkeään paikkaan. Ja eipä mennyt kovinkaan pitkää aikaa kun Suomi iski uudelleen ja tälläkin kertaa uusi pelaaja avasi maalitilinsä, eli Jokisen Olli laukoi upean lämärin ylämummoon suoraan Pärän syötöstä ja peli vaikutti ratkenneelta, varsinkin kun USA tuntui keskittyvän enemmän puolirikollisiin otteisiin kuin pelaamiseen. 3.erässä Suomi jäädytti ansiokkaasti peliä ja jenkit eivät tuntuneet saavan oikein kunnollisia paikkoja aikaiseksi vaikka laukoivatkin paljon, lopulta Jere Karalahden virheestä Suomen paketti aukesi ja jenkit saivat kavennettua tilanteeksi 2-1. Tilanteen kiristyessä sankariksi nousi Vesa Viitakoski joka pääsi Lindin upeasta avauksesta läpiajoon josta Vesku nosti karkin rystylle ja siitä ylös ohittaen hyvän pelin pelanneen jenkkikassarin ja Suomi meni jälleen kahden maalin johtoon numeroin 3-1. Tuosta iskusta jenkit ei enää toipuneet vaan peli oli viimeiset minuutit lähinnä pelailua, vaikkakin Suomen jäähy hieman toivon kipinää USA:lle nostikin. Vaikea peli, joka meinattiin sössiä 1.erän hermoiluun, no joka tapauksessa tuli voitto ja pelit jatkuu näinollen varmasti vielä 2 pelin ajan.

Nyt viimeistään voidaan mielestäni lopettaa se jatkuva narina Raipen valinnasta, eilisessä pelissä Raipe kenttineen taisteli leijonan lailla ja loi henkeä hermoilevaan leijonalaumaan. Upea peli Maestrolta kaiken kaikkiaan ja niin se vaan näyttää vanhakin lämpenevän kun panokset kovenevat. Raipe kenttineen pelasi selkeästi turnauksen parhaan pelinsä. Myös Niinimaa ansaitsee kiitoksia upeilla avauksillaan ja hyvällä puolustuspelaamisellaan. Niinimaa vaikuttaa todella vaikealta ohitettavalta ja vaikka silloin tällöin muutamia pikku virheitä on sattunutkin niin ne Janne on onnistunut korjaamaan pysymällä pelin sisällä.

Ja jos nyt jotain risuja tarvitsee voitosta huolimatta jakaa niin siitä 1.erässä nähdystä hermoilusta ja virheistä pitää päästä eroon sillä tulevat vastustajat tuskin jäätyvät avopaikossa yhtä rajusti kuin jenkit tekivät. Myös tähän peliin asti meidän parhaimmistoomme kuulunut Niklas Hagman oli mielestäni yllättävän vaisu ja näkymätön, onneksi nyt kuitenkin löytyi uusia ratkaisijoita Niken tilalle.
 
Viimeksi muokattu:

jlammi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Jokerit, TPS, TuTo
pakko kommentoida, pari seikkaa jäi häiritsemään:

a) slovakki-dumari oli kyllä ihan pihalla - vaikka antoikin meille 2 rankkaria, kahvaamiset sun muut pitäisi saada pois, muuten se on liian iso riski pelaajille, kaksi dumaria ehdottomasti kehiin

on se kumma kun vastustaja saa tehdä mitä tahansa ja sitten tulee meille helposta jäähy - noh tämä on vain mun mielipiteeni

onneksi homma ei siihen kaatunut vaan voitto tuli.

b) Sohjoinen jää - ihan näytti siltä kuin se olisi ollut todella hidas pelata - vai kuvitelenko vain ? parin minuutin pelin jälkeen jää oli jo tosi huono.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Tässä pelissä tosiaankin nousi uusia ratkaisijoita. Helmisen vitja oli hyvä ja vihdoinkin saivat sen maalin aikaiseksi. Jos Rintanen olisi vähänkin suoraviivaisempi niin Rintsi olisi tehnyt monta maalia enemmän. Mutta olikohan hän jotenkin sisuuntunut, kun veti one-timerin eikä siirtänyt enää sivulle. Kävi kylmät väreet, kun tajusin, että kiekko annettiin Rintsille. Sillä hetkellä olin varma tilanteen kuivumisesta liialliseen leipomiseen. Mutta tulikin veto ja tilanteen pelaaminen loppuun toi avausmaalin. Lisää näitä. Jokisenkin maali tuli suoraan syötöstä. Ehkä nyt pelaajille menee tämä homma jakeluun. Suoraviivaisia ratkaisuja.
 

tt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähetti jlammi

a) slovakki-dumari oli kyllä ihan pihalla - vaikka antoikin meille 2 rankkaria, kahvaamiset sun muut pitäisi saada pois, muuten se on liian iso riski pelaajille, kaksi dumaria ehdottomasti kehiin

Joo, mielenkiintoinen asia tämä tuomari-kysymys. Slovakki-tuomari oli kieltämättä hieman pihalla, muta eivät kaverin töppäilyt todellakaan menneet USA:n eduksi. Molemmat joukkueet koukkivat kohtuu voimakkaasti, näihin tuomari ei puuttunut, mikä ilmeisesti oli hänen valitsemansa linja. Lisäksi kolmannen erän alusta asti alkoi näyttää siltä, että tässä erässä ei vihelletä enää mitään, kunnes viime minuuteilla vihellettiin lähes kaikki. Erityisesti kolmannessa erässä jäi molemmilta joukkueilta viheltämättä selkeitä virheitä.

Kuitenkin mieleen jääneistä vihellyksistä selkeästi kyseenalaisia olivat mielestäni vain molemmat rankkarit sekä Kapasen puhtaasta taklauksesta saama jäähy. Rankkarit tietysti ovat aina tulkintakysymyksiä, mutta mielestäni kummassakin tilanteessa olisi jäähy riittänyt. Hagmanin läpiajossa kamppi ei ollut kovin paha, Hagman oli kovalla vauhdilla sivuttaisliikkeessä ja näytti siltä, että olisi kaaatunut ilman puolustajaakin. Viitakosken läpiajossa koukku oli kyllä kainalossa, mutta ei kovin vahvasti. Viitakoski pääsi jopa yrittämään nostoa maaliin. Jotenkin muistan kuulleeni, että olisi sellainen tulkinta olemassa, että jos pääsee vetämään, niin jäähy riittäisi.

No, nämähän eivät peliä ratkaisseet, kunhan lämpimikseni keskustelen.

Niin, oli muuten YLE:ltä aika tökerösti sählätty, että 2. erän alku jäi näkemättä :mad:

--
tt
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Onneksi en nähnyt ekaa erää kun olin sillon vasta matkalla himaan. Ottelu oli Suomelta tahtovoitto keskinkertaisella pelillä lisättynä Markkasen huippupelillä. Onneksi alakanttiin pelanneet Rintanen, OJ, Viitakoski ja myös Lintu onnistuivat vihdoin. Kaikkein huolestuttavinta on edelleen pelaajien ratkaisut läpiajoissa ja eilen myös rankkareissa. Jatkuvasti yritetään längistä, poikkeuksena Viitakosken harhautus. Mikä idea on yrittää saada kiekko sisään mahdollisimman pienestä tilasta jatkuvasti, miksei edes yritetä harhautuksia tai vaikka nostoja kattoon. Kyllä se veskari siitä johonkin liikkuu jos itse liikutaan. Tsekit ovat tässä asiassa maailmanhuippuja ja heidän läpiajonsa johtavat veskaan 90% varmuudella kun taas meillä ehkä 10% varmuudella. Tästä pitää keuhkota jo senkin takia, että on täysin mahdollista, että jatkossa mennään vielä rankkarikilpailuun. Eiliset Aran valinnat rankkareihin tuntuivat aivan lonkalta vedetyiltä. Toivottavasti hommaa on suunniteltu ja harjoiteltu jatkoa ajatellen vähän paremmin.
Tie finaaliin on joka tapauksessa nyt auki ja Ruotsilla on paljon kovempi homma sinne päästä. Toivottavasti kuulemme lauantaina taas kauniin naisäänen kuuluttavan; "Välkommen till den verkliga drömfinalen, Sverige-Finland!".
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
L-mies

Minusta on hauskaa tavata tunteitaan näyttävä tepsin kannattaja. Muutenhan olette HMV -porukkaa eli samannäköisiä kuin pelaamanne jääkiekko.

Minulle on maajoukkueen suhteen ihan sama, mistä joukkueista miehet siellä ovat. Kunhan pärjäävät. Turkkulaisista olisin nähnyt mielelläni Alatalon ja Bergin, jos mahdollista. Samoin Tony Virta on minua miellyttävä pelaaja.

Oikeastaan Kimmo Rintanen on ainoa inhokkini näistä jätkistä, jotka siellä nyt tahkoavat. Olen nähnyt lukuisia kertoja liigamatseissa (HIFK-TPS), kuinka Rintsi vajoaa uneliaaksi surffailijaksi kahden-kolmen PUHTAAN taklauksen jälkeen. Vellihousu, mikä vellihousu. Tai sanottakoon sitten eurooppalainen kiekkoilija.

Me HIFK-miehethän emme kaikki halua vain möyhivää ja ördäävää laumaa, joka lusii jäähyllä koko ajan. Jos, niin olisimme olleet varsin tyytyväisiä kuluneen kauden miehistöön. Olet varmaan huomannut, että emme ole olleet tyytyväisiä.

Minusta muuten jääkiekon MM-kisat eivät ole kovin kummoinen tapahtuma. En elä niissä niin tunteella mukana kuin esimerkiksi sinä tunnut elävän. Eilen jätin ottelusta puolet katsomatta, koska minulla oli muuta tekemistä - punttisalilla:D Vaikka Suomi pelasikin ns. "kuoleman ottelua". Jos Suomi olisi pudonnut, olisin harmitellut sitä noin 5 minuuttia. En myöskään iltamyöhällä jaksanut käydä täällä maajoukkueosiossa, koska tämä ei ole minusta se kiinnostavin foorumi. Siis minua kiinnostavin. Mielestäni vuoden pääturnaus pelattiin jo SLC:ssa. Samoin SM-liiga ja NHL ajavat kiinnostavuudessa MM-kisojen ohi. Siis pysyvästi, ei vain tänä keväänä. En siis pysty vetämään pultteja provostasi ehkä siten kuin haluaisit, koska minulla ei ole tunteet mukana. Minusta MM-kisat ovat viihdettä nojatuolierkeille, jotka katsovat kerran vuodessa lätkää ja kuuntelevat Mertarantaa. Eikä siinä ole mitään pahaa. Ei ole vain minun juttuni.

Jos haluat, että provosoidun oikeasti, niin tule HIFK-ketjuun mollaamaan HIFKiä. Tai minä tulen TPS-ketjuun mollaamaan Tepsiä? En käy kovin usein TPS-ketjuissa, koska TPS ei kiinnosta minua juuri lainkaan. Ei edes niin paljon, että vihaisin sitä.

Loppuun vähän ihan kylmiltään heitettyjä provoja:

-Olen 100% varma, että olen pelannut jääkiekkoa enemmän kuin sinä

-Olen 100% varma, että minun isäni voittaisi sinun isäsi ja sen lisäksi minä voittaisin pikkuveljesi ja minäkin asun Espoossa (aika huono lopetus, myönnetään)

-Kimmo Rintanen on jääkiekkoilijan irvikuva. Pystyyn nostettu veltto kyrpä, jolle on kuitenkin annettu uskomattomat kädet ja jumalainen pelisilmä (perkele, kehuin osittain)

-Hannu Jortikka on liian hyvä valmentaja TPS:n mummolaorganisaatioon. Haluaisin hänet HIFKin valmentajaksi. Tämä on vakiotoivomukseni, löytyy lähes kaikista ketjuista

-Petteri Nummelin on luistelukone, joka osaa käsitellä kiekkoa ja jonka pelikäsitys muutenkin on äärimmäisen hyvä. Mutta hän on yhtä heikko kuin mummoni (RIP), joten miksi hän haluaa pelata pakkina?

-Norrena on ehdoton suosikkiveskarini suomalaisista Pasi Nurmisen ohella, koska hän on niin epäturkulainen

-Saku Koivun taidot, fysiikka ja toipuminen eivät ole tältä planeetalta. Hänhän onkin EX-turkulainen

-Jere Karalahti on mielestäni kaikkien aikojen kolmen parhaan suomalaisen pakin joukossa, vaikkei iso kaukalo hänelle sopiva olekaan. Jeressä on karismaa. Karisma ei kuulu turkulaiseen kiekkoilusanastoon.

-Turku on Suomen suurin valaistu hautausmaa...ai niin, sinähän asut Espoossa

-ööö, Jasmin....Ressu....ei saatana, nyt tulee vain näitä ihan perusjuttuja...

No perkele, ei onnistu väkisin. Hyvää jatkoa ja jännittäviä kisoja. Slovakia tai Ruotsi vie mestaruuden.

PS.
Tommi Läntinen!
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Re: L-mies

Viestin lähetti JHag
-Hannu Jortikka on liian hyvä valmentaja TPS:n mummolaorganisaatioon. Haluaisin hänet HIFKin valmentajaksi. Tämä on vakiotoivomukseni, löytyy lähes kaikista ketjuista

-Saku Koivun taidot, fysiikka ja toipuminen eivät ole tältä planeetalta. Hänhän onkin EX-turkulainen

-No perkele, ei onnistu väkisin. Hyvää jatkoa ja jännittäviä kisoja. Slovakia tai Ruotsi vie mestaruuden.

PS.
Tommi Läntinen!

Tomas Enbuske, Juha Föhr, Wallu Valpio ja Marco Bjurström! Nooh, eipäs nyt hyvät herrat provosoiduta kesken ei-niinkään-kiinnostavan MM-turnauksen... :)

Mitä Meidän Joreen tulee, on mies saatavilla valmentajaksi kunnon korvausta vastaan lähimmän vuoden sisään. Totesi paikallis-TV:ssä haluavansa vielä koutsata tulevaisuudessa. Luulenpa silti että uusi osoite on jälleen Suomen ulkopuolella.

Koivun väittäminen ulkoturkulaiseksi on jäkittämistä ja jumal siunakkos j u m a l a n p i l k k a a . Turkulaisempaa kaveria on vaikea löytää ja Stanley Cupin pokattuaan mies on taas vakionäky Turggussen jokirannassa, juuri siinä perheyrityksen kulmilla.

Mömmöm-kisat voittanee Suomi tai Ruotsi. Slovakian puolustus ei ole likimainkaan hyökkäyksen kaliiberia. Bondran, Satanin ja Palffyn hyökkäys tosin taas on esim. Suomea huomattavasti tasokkaampi. Toisaalta Suomi hyötyy kovasti ennakkoon helpommasta välieräpelistään? Tiedä näistä. Alkaisi tosipelit jo.
 
Viimeksi muokattu:

laatokka

Jäsen
Luin äskettäin jostain forumista, jonkun ilmeisesti nuorehkon suomalaisen "niskalippaisen" kommentin. jossa hän mahdollisessa Suomi-Kanada-ottelussa surisi enemmän Kanadan häviämistä kuin Suomen voittoa. Onkohan tällaisia "kaveruksia" enemmänkin? Joka tapauksessa pohjoisamerikkalaiset joukkueet ovat laulukuorossa. Suomikin voitti ei läheskään huippuesityksellä USA:n. Eurooppa jyrää!
 

el pebe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Susi Mikkolainen
... Jos Rintanen olisi vähänkin suoraviivaisempi niin Rintsi olisi tehnyt monta maalia enemmän. ...

Ja jos se äijä osaisi NOSTAA SITÄ KIEKKOA! Rintsikka on näissä kisoissa menettänyt ainakin kolme satavarmaa paikkaa maalata, kun ei ole saanut kiekkoa ylös. Eilisessäkin rankkarissa... ei ei. Kyllä, eilisenlainen liruttelu toimii, jos veskari olisi ulkona harhautuksesta, mutta esim. eilen Miller oli kuvioissa mukana, ja sai venytettyä koipensa alas oikealle... tämän tajusi myös Rintanen, mutta silti miettii: "Joskohan se menis tosta patjan läpi?". Samasta asennosta ja kulmasta kiekon VOI nostaa vaikka kattoon!

L Ä H E L T Ä Y L Ö S - ja se on siellä.

Rintsi on hemmetin taitava ja (näköjään sittenkin) osaa ajaa itsensä älyttömän hyvin maalille, mutta eihän se kiekko veskarin läpi mene! Voihan se alikin joskus mennä, mutta kerran kymmenestä.
Toivottavasti Rintsi nyt kuitenkin vielä näyttää meille kaikille epäluuloisille.
edit: Niin no, eihän se mikään turha maali ollut se 1-0, mutta nyt Rintsi perhana, lisää vaan kiekkoja pömpeliin!
 
Viimeksi muokattu:

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Viestin lähetti laatokka
Luin äskettäin jostain forumista, jonkun ilmeisesti nuorehkon suomalaisen "niskalippaisen" kommentin. jossa hän mahdollisessa Suomi-Kanada-ottelussa surisi enemmän Kanadan häviämistä kuin Suomen voittoa. Onkohan tällaisia "kaveruksia" enemmänkin? Joka tapauksessa pohjoisamerikkalaiset joukkueet ovat laulukuorossa. Suomikin voitti ei läheskään huippuesityksellä USA:n. Eurooppa jyrää!

Kiitos alennuksesta, nimittäin iänalennuksesta, jos minut heihin lasket. Siis nuoriin niskalippaisiin. Kauden päätapahtumassa, Salt Lake Cityn olympialaisissa, ei Eurooppa pahemmin jyrännyt. Voit toki saada kicksisi mömmömmkisoista ihan vapaasti. Minulle tulee Mertaranta-kisoista mieleen vanha kunnon Pahkasika-lehti, jossa oli kerran iso otsikko: "Suomi voitti Kalevan Kisat!;)
 

Wolves

Jäsen
Viestin lähetti tt
Niin, oli muuten YLE:ltä aika tökerösti sählätty, että 2. erän alku jäi näkemättä :mad:
--tt

Mut tulihan sieltä sentään Pikku Kakkonen.

Juu, Slovakki tuomari Vladimir Mihalik oli kieltämättä lähes koko ottelun kuutamolla. Mailalla sai hakata, antaa poikittaista suotta surutta ja koppiin ei joutunut millään.

Kuitenkin Mihalik lähettää Niko Kapasen koppiin turnauksen tyylikkäimmästä niitistä, jossa jenkki sai keräillä varusteitaan. Luojan lykky ettei Jenkki-poika tarvinnut opaskoiraa päästäkseen jäältä, sillä kukas ne jätökset olisi siivonnut jäältä, jos koiralle olisi tullut hätä:)

Toivon ja toivon suurella T-kirjaimella, ettei Mihalik tai kanukkituomari Hutchinson ole tuomitsemassa huomista Venäjä-peliä. Siinä vaiheessa tulee eräs jenkkituomari Alex Dell mieleen, jolla pasmat ei millään pysyneet käsissä.
 

laatokka

Jäsen
Ansaitusti Kanada voitti olympiakultaa, vaikka kaikki oli silloinkin niin pienestä kiinni. Kicksejä en mainitsemasta asiasta kyllä saa, mutta en voi ymmärtää sellaista Kanadan kiekon ihannointia, joka vie isänmaallisuudenkin edelle. Harmittaako, kun et syntynyt kanadalaiseksi? Eiköhän se Tsekki ole kuitenkin NHL:nkin huomioonottaen paras kiekkomaa?
 

tt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähetti laatokka
Luin äskettäin jostain forumista, jonkun ilmeisesti nuorehkon suomalaisen "niskalippaisen" kommentin. jossa hän mahdollisessa Suomi-Kanada-ottelussa surisi enemmän Kanadan häviämistä kuin Suomen voittoa. Onkohan tällaisia "kaveruksia" enemmänkin?

Lippalakkia en kyllä käytä, mutta kuulun lienee tuohon kategoriaan. Kanada on Suomen lisäksi suuri suosikkini ja eilen surin Kanadan putoamista enemmän kuin iloitsin Suomen voitosta.

Kanada-Suomi pelit ovat aina sellaisia skitsofrenisia kokemuksia minulle. Hienoa, kun kaksi suosikkia kentällä, mutta ikävää, kun joutuu toinen häviämään. Viime vuosina on jopa tullut useammin näissä peleissä kannatettua Kanadaa johtuen Mertarannan patoutuneesta Kanada-vihasta.

Yleisestikin toivon MM-kisoissa pohjois-amerikkalaisille joukkueille menestystä. Menestyksestä seuraisi lisää arvostusta kisoille sielläpäin, mikä toisi kisoihin parempia pelaajia, mikä tietäisi tasokkaampia otteluita, joita olisi sitten kotisohvalla mukava seurata.

Edelleenkään ei mielestäni kannata sotkea mitään isänmaallisuutta ja jääkiekkoa keskenään, mutta tämä aihe tuntuu nousevan jatkuvasti esiin kansainvälisten turnausten aikana. Esimerkkinä vaikkapa tämä ketju SLC:n ajoilta:
Esimerkkiketju

Kuten JHag on jo hieman eri sanoilla on todennutkin, on melko turha hehkuttaa eurooppalaisen kiekkoilun ylivertaisuutta tämän turnauksen perusteella. Kärjistetysti voisi sanoa, että nyt pelataan EM-turnausta...

--
tt
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Viestin lähetti laatokka
Ansaitusti Kanada voitti olympiakultaa, vaikka kaikki oli silloinkin niin pienestä kiinni. Kicksejä en mainitsemasta asiasta kyllä saa, mutta en voi ymmärtää sellaista Kanadan kiekon ihannointia, joka vie isänmaallisuudenkin edelle. Harmittaako, kun et syntynyt kanadalaiseksi? Eiköhän se Tsekki ole kuitenkin NHL:nkin huomioonottaen paras kiekkomaa?

Hei, hakekaa nyt vaikka Turusta mulle jotain kunnon vastusta. Emmä jaksa näitä....L-mies, get in the ring;)
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Saako kaikki tappaa vs. autuaita ovat ne jotka kääntävät toisenkin posken...

Siitä huono oon näitten tyyliasioitten kanssa että on tunnustettava että voittaminen on se ensisijainen kysymys. Mielellään se tulisi taitavalla, vauhdikkaalla ja tietyllä tavalla fyysiselläkin pelillä. Ei kylläkään joukkotappeluita, polvi/laitataklauksia, maalivahtien päälleajeluita, mailavahingoittamisia. Vähän asiantuntemattomana mikään näistä ei itselleni kuulu kovaan peliin ja sallittaviin keinoihin voiton eteen. Mutta näitten raamien sisällä voisin kyllä katsoa hidasta, isoa ja puukätistä Suomea kunhan se vaan voittaisi pelejä. Vähän epätodennäköisestä se tosin lienee, olen sitä mieltä että taitoa tarvitaan todella paljon että joukkue menestyisi ison jään peleissä.

Ottelusta itsestäänkin vähän. Ensimmäinen erä ja toisen erän alku olivat pelottavan huonoa peliä. Toisaalta tuntui aivan tervetulleelta että vaihteeksi ei tarvinnutkaan surra toivottoman huonoa viimeistelyä ja tehotonta pelinhallintaa, kun paikkoja ei juuri ollut ja USA hallitsi peliä pitkiä aikoja. Sitten tehtiin paikoista kaksi maalia, eleettömästi ja tehokkaasti ja ottelu ratkesi pitkälti siihen. Lopputulos on tärkeämpi kuin tyylipisteet. Mieluummin tämä tulos ja nämä kaksi erää USA:ta vastaan kuin Ruotsi-ottelun 2-1 hienon pelin ja dominoinnin jälkeen.

MM-kisojen kiinnostavuus on puhtaasti makuasia, urheilun seuraaminen ja siitä saatava nautinto ei ole objektiivisesti mitattavissa. Varmaan asiantuntevuus saa aikaan sen että MM-kisat kiinnostavat suhteessa vähemmän - mutta välttämättä ei. Kysymys lienee siitä mihin mielenkiinto kohdistuu, itse nautin suuresti alasarjojen pesäpallopeleistä tapahtumina, vaikka pelin taso ei olekaan yhtä korkea kuin huippujoukkueilla.

Varmasti Stanley Cupin loppuottelu on hieno ja suuri jääkiekkotapahtuma, mutta jännitän sitä suurin piirtein yhtä paljon kuin ruohonleikkuuta jos sitä vertaa Suomen pudotuspeleihin MM-kisoissa. Henkilökohtaisia makuasioita nämä. Joka tapauksessa hienoa että päästiin eteenpäin ja jännitys jatkuu!
 

PIISPA

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
mm-KISOISTA

Tungenpa vähän lusikkaa soppaan tässä asiassa minäkin. mm-kisathan ovat enemmänkin tällaista kevääseen liittyvää iloista vapun tienoon hulinointia kuin varsinaista totista urheilua. Mukava mahdollisuus faneille alkukeväästä lähteä viikoksi juhlimaan kesän tuloa odotellessa. Tottakai aina on mukava seurata miten Suomi pärjää ja ottaahan ne jatkuvat finaalitappiotkin vähän päähän, mutta ei tämä nyt sentään niin kauhean vakavaa ja oikein Maailmanmestaruus -tiittelin arvoista toimintaa ole. Hauska kevätturnaus -ei juuri muuta.

Jos haluaa katsoa oikeasti hyvää jääkiekkoa, kannattaa hakea Salt Lake Cityn videoita ja kelailla niitä, jos taas kovaa, aggressiivista ja tiukkaa tosivääntöä, seuraa NHL-pudotuspelejä. Näistä yksikään ei kuitenkaan loppupeleissä ole yhtä tärkeää kuin se, mitä maalis-huhtikuussa tapahtuu Kanada-maljalle. Näin se vain on.

Ja sitten vielä JHagille erikseen, Rintasen ja Nummelinin arvostelun otan vielä myhäilleen vastaan, Jasminin, Ressun ja Tommi Läntisen mukaan vetämisenkin vielä vain vähän punottaen, mutta että Saku on EX-turkulainen... tai EX-tepsiläinen, EI PRKL, nyt tippuu hanskat jo rauhalliselta turkulaiseltakin...
Ei kai teillekään Jere ole EX-hifkiläinen?
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Täsmälleen eri mieltä!

Viestin lähetti tt
Yleisestikin toivon MM-kisoissa pohjois-amerikkalaisille joukkueille menestystä. Menestyksestä seuraisi lisää arvostusta kisoille sielläpäin, mikä toisi kisoihin parempia pelaajia...
Menestys kakkosketjun pelaajilla tuskin lisäisi arvostusta. Sehän osoittaisi kisojen olevan niin surkeat, että menestykseen ei tarvita huippupelaajia. Uskon jääkiekkoilun emämaassa olevan senverran ammattiylpeyttä, että lähdetään mieluummin hakemaan pelillistä haastetta kuin helppoa voittoa. Hienoa näissä kisoissa oli se, että Kanadan joukkueessa oli tosiaan näitä kakkos- eikä vain nelosketjun pelaajia.

Seuraavissa kisoissa voidaan kuitenkin odottaa entistä parempaa kanadalaisjoukkuetta, koska nyt pudonneen joukkueen pelaajat ovat arvostelleet melko rankasti niitä, jotka kisoista kieltäytyivät. Olihan tuossa arvostelussa ripaus isänmaallisuuttakin mukana. Toivottavasti arvostelu poikii jotain hyvää myös USA:n joukkueen osalta (tai olisiko heillä nyt ollutkaan kovin paljon huippupelaajia käytettävissä?)

Too many rejections from players the real reason Team Canada failed at worlds (lähde: Faceoff.com)
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
PIISPA: Missä se L-mies viipyy? Tosin haastajat ovat nyt parantuneet huomattavasti.

Viestisi alkuosa: couldn´t agree more. Hauska kevätjuhla, jota mummot ja vaaritkin seuraavat. Ei sen vakavampaa.

Koivusta/Jerestä: Provo, provo.....Onko Saku muuten ilmoittanut julkisesti olevansa aina uskollinen TPS:lle? Jerehän muistaa aina mainita "oikean kotinsa" ja velkansa sinne. Saku Koivu on niin sisukas, että on vaikea uskoa hänen edustaneen samaa joukkuetta kuin Rintanen, Nummelin ja Kiprusoft.
 

PIISPA

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllähän minä sen provon tajusin, mutta jotkut täyt ovat niin herkullisia, että niihin on pakko tarttua. En tiedä onko Saku vannonut, että ei muualla pelaa, mutta kovasti merkilliseltä tuntuisi jos Suomessa jonkin muun paidan päälleen pukisi. Ja käsittääkseni on sanonut haluavansa uransa lopuksi vielä TPS-paidassa esiintyä (tämä on puhtaasti omien muistikuvien pohjalta heitetty, että saa oikaistakin)

Ei kai tämän tasoisten enää tarvi käydä Espoossa rahastamassa. Jos ajatellaan, että Selänne pelaisi vielä täällä, niin eiköhän se Jokeri ole ja Koivu mustavalkoisissa. Eihän Kurrikaan muualle enää mennyt rahastamaan eikä Tikkanen..:)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös