Mainos

Puolivälierä Suomi - USA ke 22.2.2006 klo 18.30

  • 48 946
  • 319
Tila
Viestiketju on suljettu.
Suosikkijoukkue
Puolueeton lätkänseuraaja
Hyvä voitto, jonka arvoa mielestäni ei missään nimessä vähennä sellaiset seikat kuten "peli ei ollut kaunista" tai että "oltiin kolmas erä paineen alla mutta tuurilla selvittiin". Tämmöisessä lyhyessä turnauksessa - ja varsinkin tässä vaiheessa turnausta - eivät tyylipisteet ratkaise vaan yksinomaan tulos. Alkusarjan jälkeen kaikista kolmesta pudotuspelistä voi vaikka kaikista ottaa hikiset 1-0 (tai juuri 4-3) voitot joissa ratkaisosuma on ns. "räkämaali" ja vaikka osan pelistä olisi vastustajan jyrän alla. Ei ole mitään järkeä jos hyvän pelin jälkeen häviää ekassa pudotuspelissä. Mielestäni kannattaa ajatella nyt positiivisesti vaikka USA-voitto olikin todella hikinen: Suomi taisteli voiton ja oli ehkä onnekkaampi mutta hyvällä joukkueella on yleensä aina myös tuuria. Joskus takavuosina Suomi olisi munannut vastaavanlaisen ja vastaavasti edenneen pelin kuin tuo USA-ottelu oli. Suomi ei ehkä pelannut kauniisti mutta taktisesti todella hyvin josta minusta hyvä esimerkki oli Jarkko Ruudun keskialueella kolmannen erän loppuvaiheilla sulkema kiekko. Esimerkiksi Saksa (tai siihen aikaan Länsi-Saksa) pelasi futiksen arvokisoissa tylsää peliä mutta voitti useasti mestaruuden. Tähän mielestäni Suomenkin on pyrittävä, koska yksilötasolla Suomen pelaajat jäävät jälkeen esim. venäläisistä tai tshekeistä mutta taktisella tasolla uskallan väittää suomalaisten olevan maailman huippua. Voitot siis kotiin Venäjästä ja finaalista vaikka minkälaisella räkäpelillä! Tyylipisteitä ei jaeta - vain voittajat muistetaan!
 

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Ioota Rhoo kirjoitti:
EDIT: Mitä tapahtuu kysymykseen on mun arvaus: suurentavat kaukaloa NHL:ssä. Eivätkä osallistu turnauksiin ennen kuin varmasti pärjäävät.

No niitä kaukaloita on hiukan hankala leventää kun pitäisi ruveta poistamaan penkkirivejä ja omistajat/tomitusjohtajat ei taas siitä tykkää. Ja Vancouverissa ovat varmuudella mukana kun siitä on jo kirjallinen sopimus.
 

Lucky

Jäsen
radical kirjoitti:
Huomasitteko muuten että Mike Modano istui penkillä koko kolmannen erän?

Ja tällaista kaveri vielä kehtaa sanoa hävityn matsin jälkeen: "He criticized how USA Hockey is managed, particularly with regard to the handling of arrangements for families of the players. He said players had to make their own travel arrangements for their families." (USA Today)

OK, nämä asiat tulisi järkätä ammattimasiet, mutta jos ei, niin mitä vauvoja nämä starat oikein ovat, kun eivät pysty järkkäämään asioita, jotka sujuvat muiltakin ihmisiltä? Tai jos se niin hirveästi haittaa peliin valmistautumista, niin miksi ihmeessä vaimot eivät hoitaneet asioita itse? En usko, että suomalaisten pelaajien vaimoilta olisi mennyt sormi suuhun lentolippujen ostossa. Viiden tähden majoitusta voi toki olla viime hetkellä vaikea löytää.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Klonks, sinne lähti legot.

Hyvä ettei omatkin hampaani pudonnut eilisiltana, kun sitä Hatcherin iskua Selänteen pärstään kelailtiin hidastuksissa muutamaan otteeseen. Pahaa teki ja ikenissä vihloi, kun näki millä voimalla maila osui.

Kova temppu Teemulta palata kehiin tuollaisen iskun jälkeen, kilahti kyllä niin kovaa ja lahjakkasti komposiitti suoraan suuhun, että monelta olisi pelihalut kadonneet välittömästi.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ioota Rhoo kirjoitti:
Kasparaitis ja Chelios tekivät näyttävät taklaukset. Ne siis olivat hyvän näköiset, siksi niiden puhtautta ei ole lähdetty kritisoimaan, vaikka ehkä syytä olisi. Ruudun taklaus oli ehdottomasti puhdas, mutta se näytti pahalta, jolloin kaikki heti tuomitsivat sen vääräksi.

Ja nimet selässä vaikkuttivat tietenkin myös, niin kuin ollaan monesti todettu.

Komppaan. Chelly käytti kyllä kaikki keinot puolustuksessa - kun muu ei auttanut vetäisi nyrkillä selkään. Ikisuosikkini, kaikesta huolimatta :) Modanon pelaamattomuutta on kyseli perään jenkkisulhonikin. Mitähän mahtoi tapahtua 'Violetin' ja Modanon välillä vai herkesikö kesken ottelun peräämään vaimon lentolippuja?
 

morningstar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Buffalo Bills
Iker kirjoitti:
Kova temppu Teemulta palata kehiin tuollaisen iskun jälkeen, kilahti kyllä niin kovaa ja lahjakkasti komposiitti suoraan suuhun, että monelta olisi pelihalut kadonneet välittömästi.
Ja vielä suhteellisen äijä kommentti pelin jälkeen. "Pieni hinta jos olympiakultaa tulee. Hampaita saa uusia."

Makea voitto. Perjantain peliä on jo faninkin mukavampi katsoa. Tässä pelissä nimittäin Suomella oli pelkästään hävittävää, perjantaina päästään taas siihen meille sopivaan altavastaajan asemaan.

On muuten sanottava, että paljon on muuttunut suhteellisen lyhyessä ajassa. Kahdeksan vuotta sitten, kun ensimmäistä kertaa saatiin NHL-ammattilaiset olympialaisiin, suomalaisella medialla ja suomalaisilla faneilla oli asenne, että eihän tuollaisessa turnauksessa Suomi voi pärjätä. Korkean profiilin kiekkopersoonat antoivat sarkastisen ylimielisiä kommentteja, kuinka "tämä turnaus näyttää Suomen paikan kiekkokartalla", antaen ymmärtää että kohta näkevät karjalalippikset kuinka maailmalla kiekkoa pelataan. Juhani Tamminen antoi lausunnon, jonka mukaan Suomi sijoittuu normisuorituksella kuudenneksi, mitali olisi jonkinmoinen ihme. Nyt suomalaiset pelaajat ja fanitkin puhuvat, ihan realistisesti, ei unelmoiden, kultamitalista. Elämme hienoja aikoja, kävi turnauksessa kuinka tahansa.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Lukuunottamatta lopu tyypillistä paniikkia, niin kyllä Suomi parempi joukkue oli. Jenkit eivät oikeastaan kunnon joukkue edes ole, lähinnä vain lauma pelaajia. Oli miten oli, niin sinänsä hienoa nähdä, että P.Laviolette ilmeisesti penkitti täysin turhia veteraaneja kuten Modanoa ja Tkachukia vikassa erässä. Chelios pakistossa v.2006? Ihmettyttää Leetchin jättäminen ulos. Muutenkin jenkkien ja kanukkien joukkueen kokoaminen näissä skaboissa ei kyllä oikeen mennyt aina jakeluun. Ehkä liikaa tuijotetaan vanhoja meriittejä. Kun sitä syvyyttä kuitenkin olisi.


MACK
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
pakkovoitto

Jahas,

Täällä on sitten kaikki sanomisen arvoinen sanottukin, lukuunottamatta ehkä sitä, että hermojaraastavasta lopusta huolimatta Suomi teki eilisellä suorituksellaan historiaa. Nimittäin koska viimeksi Suomi on selviytynyt vastaavasta tilanteesta voittajana? Pelissä, johon se lähti huikaisevan alkusarjan voittojen jälkeen lievänä, mutta selkeänä ennakkosuosikkina, muistaen vielä, että vastassa olivat kivikovat ammattilaiset ja puolivälierä kerrasta poikki systeemillä, jossa suosikilla ei ole mitään muuta kuin hävittävää. Kyllä se oli kova suoritus. Allekirjoittaneella on sellainen tunne, että Suomi ei enää sorru samanlaiseen ylilatautumiseen toista kertaa näissä kisoissa, koska nyt mitalipelit ovat joka tapauksessa varmistettu.

Itse tunnustan olevani Kanadalaisen jääkiekkoilun (pelityylin) suuri ystävä, mutta ehkäpä tämä etäältä (teksti-tv & viikon highlight) NHL:n seuraaminen saa monet meistä asettamaan jenkki ja kanadalaiset tähdet vähän liiankin korkealle jalustalle? Selänne sanoi hienosti, että samaa leipää ne syövät ja samaa kaljaa juovat. Yksilöerot huipulla ovat kuitenkin loppujen lopuksi varsin pieniä tänä päivänä. Onneksi maajoukkueessa pelaa nyt kavereita, jotka tuntevat omat rahkeensa, eivätkä sorru omien mahdollisuuksiensa vähättelyyn, kuten suuri osa suomalaisista penkkiurheilijoista tuntuu edelleen tekevän.

Hieno voitto!
 

MR.D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nyt ei mikään.
hammer lynx kirjoitti:
En ole kuunnellut Mertsin selostuksia Suomen peleissä sen jälkeen kun tuo puupää totesi Saksa-ottelussa, että jos JA kun Suomi tulee Usalle häviämään. Ei muutakuin mute telkarista päälle ja radioselostusta kuunnellen.
Dumari ei ollut niin paska kuin etukäteen pelkäsin. Lievähköä kotinnpäinvetoa, muttei silmiinpistävää. No ryssiä vastaan ei tarvitse pelätä tuomarin kotiinpäinvetoa.
Kävi jatkossa miten kävi olen iloinen ja ylpeä Suomen joukkueesta, jolta etukäteen ei odotettu juuri mitään. Kiitos Leijonat!
Tein eilen juuri näin,mutta Digiboxin kuva on jäljessä Radio Suomen selostusta.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
MR.D kirjoitti:
Tein eilen juuri näin,mutta Digiboxin kuva on jäljessä Radio Suomen selostusta.

Kannattaa ehkä koittaa analogista puolta? Ei tää saa olla niin vaikeeta hei.
 

MR.D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nyt ei mikään.
Näkkäri kirjoitti:
Kannattaa ehkä koittaa analogista puolta? Ei tää saa olla niin vaikeeta hei.
Ei Analogista viitsi katsella kuvan laatu ei niin hyvä.
Ja ei tämä vaikeaa olekkaan.
Mutta kiitos vinkistä..
 

heinamies

Jäsen
morningstar kirjoitti:
On muuten sanottava, että paljon on muuttunut suhteellisen lyhyessä ajassa. Kahdeksan vuotta sitten, kun ensimmäistä kertaa saatiin NHL-ammattilaiset olympialaisiin, suomalaisella medialla ja suomalaisilla faneilla oli asenne, että eihän tuollaisessa turnauksessa Suomi voi pärjätä. Korkean profiilin kiekkopersoonat antoivat sarkastisen ylimielisiä kommentteja, kuinka "tämä turnaus näyttää Suomen paikan kiekkokartalla", antaen ymmärtää että kohta näkevät karjalalippikset kuinka maailmalla kiekkoa pelataan. Juhani Tamminen antoi lausunnon, jonka mukaan Suomi sijoittuu normisuorituksella kuudenneksi, mitali olisi jonkinmoinen ihme. Nyt suomalaiset pelaajat ja fanitkin puhuvat, ihan realistisesti, ei unelmoiden, kultamitalista. Elämme hienoja aikoja, kävi turnauksessa kuinka tahansa.

Sanoisin, että paljon on muuttunut ihan parissa viikossa. Ei täälläkään ennen turnauksen alkua kovin moni luottanut Suomen mahdollisuuksiin. Enkä itsekään väitä uskoneeni Suomen pelaavan näin hyvin.
 

Panzerfaust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Endlösung...für alle Probleme
Mack kirjoitti:
Chelios pakistossa v.2006?

44 vuotias kreikkalainen terroristiveteraani pelasi oikein hyvän ja vittumaisen matsin. Taattua Cheliosta vielä kerran.

Leetchin pois jättämistä ja Rafalskin suhteellisen pientä vastuuta voikin ihmetellä.
 

TML

Jäsen
Panzerfaust kirjoitti:
44 vuotias kreikkalainen terroristiveteraani pelasi oikein hyvän ja vittumaisen matsin. Taattua Cheliosta vielä kerran.

Leetchin pois jättämistä ja Rafalskin suhteellisen pientä vastuuta voikin ihmetellä.

Chelios oli yksi yksi tilanteissa hukassa mutta ah sitä oman pään pelaamista ja uhrautumista alivoimalla. Cheli pelas sillon ku maalivahdit pelas ilman kypäriä ja pelaa vieläkin. Pakko arvostaa.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Tappara
heinamies kirjoitti:
Sanoisin, että paljon on muuttunut ihan parissa viikossa. Ei täälläkään ennen turnauksen alkua kovin moni luottanut Suomen mahdollisuuksiin. Enkä itsekään väitä uskoneeni Suomen pelaavan näin hyvin.
Samaa mieltä. Ennen turnauksen alkua Veikkauksen kertoimissakin jääkiekon olympikullan voittamiseen Suomella oli kerroin muistaakseni 16,00 ja Kanadalla 3,00. Suomella taisi olla isoin kerroin suurista maista.

Tällä hetkellä tuntuu, ettei olympiakullan voittaminen ole mahdottomuus, vaikka se siltä tuntui ennen turnauksen alkua.
 
Niin, kyllähän totuus on se että Suomi voitti parempansa.
Kolmas erä pelattiin jo täysin yhtä maalia.

Olin jo etukäteen sitä mieltä että USA on pahin mahdollinen vastustaja, sillä niin kuin tähän asti kisat ovat menneet niin Suomella oli tässä ottelussa vain hävittävää. Kuitenkaan amerikkalaiset eivät anna ikinä periksi.
Kuten nytkin nähtiin: voit olla kahden, kolmenkin maalin johdossa, mutta silti he eivät lakkaa yrittämästä.

Siinä suhteessa välierästä on tulossa helpompi: psykologisesti oikealla hetkellä tehty maali on tappoisku, josta ryssä ei toivu. Usko loppuu, slaavilainen melankolia valtaa mielen ja pää painuu.

Tämä ei suinkaan tarkoita sitä että Suomi voittaisi välierän.
Se tarkoittaa vain sitä että välierässä vastus on tässä suhteessa helpompi.
 

Panzerfaust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Endlösung...für alle Probleme
Special Guest kirjoitti:
Niin, kyllähän totuus on se että Suomi voitti parempansa.
Kolmas erä pelattiin jo täysin yhtä maalia.

USA oli paperilla parempi, mutta joukkueena huonompi. Suomi pelasi paremmin omilla vahvuuksillaan, vaikka vetäytyikin turhaan(veikkaisin väsymystä enemmän kuin paniikkia) kolmannessa antaen aloitekyvyn jenkeille. Kuitenkin 4-2 johtoasemassa mikä tahansa jengi ryhtyy kuolemanpelissä puolustuskannalle, niin kylmäpäisiä kavereita ei ole olemassakaan, etteikö jonkinlaista passivoitumista tuossa tilanteessa tapahtuisi.

Pitää myös muistaa, ettei jenkkien laukaukset lopun painostuksessa (heidän 3. maalia lukuunottamatta) tulleet kovinkaan vaarallisista paikoista, vaikka laadukkaita vedot olivatkn.

Turnauksen parhaan pelinsä jenkit kuitenkin pelasivat oikeaan aikaan ja sitä on syytä kunnioittaa.
 

morningstar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Buffalo Bills
heinamies kirjoitti:
Sanoisin, että paljon on muuttunut ihan parissa viikossa. Ei täälläkään ennen turnauksen alkua kovin moni luottanut Suomen mahdollisuuksiin. Enkä itsekään väitä uskoneeni Suomen pelaavan näin hyvin.
Menee jo ohi aiheen, mutta sen verran haluan vielä tarkentaa, että tarkoitin ihan tuollaista kokonaisvaltaista suhtautumista tällaisiin turnauksiin. Minäkään en ollut kovin luottavainen tämän turnauksen alla, mutta Nagano ja World Cup ovat näyttäneet että näissä voidaan pärjätä kun asiat natsaavat. Tuolloin Naganon alla pidettiin ihan kategorisesti mahdottomana ajatuksena että Suomi voisi ikinä pärjätä tämän tasoisissa turnauksissa millään kuviteltavissa olevalla joukkueella. Muut olivat muka niin paljon edellä. "MM-kisat ovat Suomen paikka iskeä", oli Juhani Tammisen kommentti.

Summa summarum: moni meistä ei uskonut Suomen pelaavan näin hyvin, mutta tuskin monikaan meistä piti Suomen menestymistä (mitalia) minään varsinaisena Miracle on Icena.
 
New York Daily News - USA hidas, pieni ja vanha

Nyt luvassa on varmasti muutoksia Yhdysvaltojen maajoukkueessa. Nimittäin aika raskasta palautetta on tullut kotimaassa..

Yle.fi kirjoitti:
- Tämä olympialaisten emämunaus on juuri sellainen kylmä isku, jota amerikkalainen jääkiekkoilu on kaivannut jo vuosikymmenen ajan, kommentoi sanomalehti San Francisco Chronicle, jonka mukaan tappio Suomelle osoitti lajin suurta kriisiä.

[..]

- Kuinka kauan Yhdysvaltain kiekkoliitto uskoi selviytyvänsä sen sukupolven pelaajilla, jotka saivat innoituksensa vuoden 1980 olympiavoitosta ja mahtavan Neuvostoliiton kaatamisesta, San Francisco Chronicle kysyi.

[..]

New York Daily News -lehden mukaan Torinossa pelannut joukkue oli vanha, hidas ja pienikokoinen.

Maajoukkueessa ei seuraavissa arvokisoissa nähdä vähintään 1/3 nykyjoukkueen miehistöstä. Ainakin Chelios sekä mahdollisesti myös Schneider, Tkachuk, Weight sekä Hatcher ovat pelanneet viimeiset pelinsä maajoukkueessa. Myös pelaajat kuten Rolston ja Modano ovat rajatapauksia ikänsäkin puolesta, vaikka he pysyivätkin kohtuullisen hyvin kyydissä isolla jäällä. Grahame aloitti maalilla, mutta turnauksen lopussa luotto oli siirtynyt Rick DiPietrolle.

Uusista pelaajista Eric Cole ja Brian Gionta ovat NHL:n huippua, mutta muuten vaisummalta näyttää tuo tulevaisuus. Pakistossa Lilesin ja Leopoldin etunenässä pitäisi olla seuraavat kansainväliset kärkinimet. DiPietron taas luulisin myös olevan jatkossakin ainakin maajoukkueringissä, mutta ei tästäkään ole Mike Richteriksi.

En usko, että USA:n seuraavalla sukupolvella voitetaan kertaakaan merkittävää arvoturnausta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös