Mää olin kaikilla kolmella Tavastian keikalla. Eka oli ehkä paras, koska sain sieltä pysyvät arvet jalkoihini :-) Niin juu, eihän tuolle Hetsonille voinut kovinkaan vihainen olla. Kaiffa kun ilahtui vaan niin kovasti nähdessään jonkun itsensä pituisen. Tuolla ekalla keikalla oli muuten ainakin Ruuttu suhteellisen mojovassa laitamyötäisessä, jos en aivan väärin muista. Keikan jälkeen sai Graffinin viereensä baaritiskillä, eikä selvästikään tiennyt kenen kanssa keskusteli... Punk-asennetta siis.
Mutta milläs korpivaelluksella se Monte-Cristo on viimoiset puoli vuotta ollut, kun ei ole täällä näkynyt? No, pääasia että BR-keskustelu teki tehtävänsä ja houkutteli sinutkin taas avaamaan sanaisen arkkusi...
Viestin lähetti Monte-Cristo
Loppukaneetiksi vielä, että mikäli näiltä bändin parjatuilta kolmelta Atlantic/Sony-aikakauden levyltä pitäisi tehdä jonkinlainen rusinat pullasta -kooste, niin tässä listaa (itse tosin pidän Gray Raceä kokonaisuudessaan laatutavarana):
Innostuinpa sitten minäkin kasaamaan virtuaalista älppyä. Ja kyllähän tuon aikakauden tuotoksista saisi suhteellisen helposti kaksikin erinomaista levyä. Kolmeen BR-tason pläjäykseen ei aivan rahkeet riitä, sillä noilla klassikkolevyillä ei juurikaan suvantoja tai täytebiisejä ole... Kyllähän Gray Race –plätältä löytyy nimenomaan vallan oivia kappaleitakin, mutta mielestäni seassa on valitettavasti myös täyttä tuubaa.
Evertonin majorlafka-ajan hittilevyille kuuluvat siis seuraavat kappaleet.
Gray Race
*Them And Us
*Empty Causes
*Nobody Listens
*Ten in 2010
*Come Join Us
*Cease
No Substance
*Hear It
*Mediocre Minds
*Strange Denial
*In So Many Ways
The New America
*You’ve Got a Chance
*1000 Memories
*A Streetkid Named Desire
*Whisper in a Time
*Believe It
*Let It Burn
*Don’t Sell Me Short
*The Fast Life
Yksikään Testedin kolmesta uudesta biisistä ei parhaimmistoon mahdu, mutta sen sijaan mukaanm kuuluvat vielä ehdottomasti kappaleet:
*The Dodo (Punk Rock Song –sinkulta)
*Lose as Directed (New America –sinkulta)
Jonkun verran MC:n kanssa saimme siis samoja valintoja, mutta myös eroja löytyy. Tämä ehkä kertoo sen, että näihin "parjattuihinkin" levyihin kannastaa tutustua. Kaksi erimielistä fania ei voi olla väärässä?
Sitten vielä muutama pikkuseikka bändiin liittyen. Ensteks Graffinin soololevy. Mahtaako kukaan tietää kuinka tuon American Lesionin voisi itselleen hankkia? Sitähän tehtiin aikoinaan hyvinkin pieni painos, ja levy-yhtiön sivuilta sai ladata sen ämpeekolmosina ihan laillisesti. Hidas kone, modeemiyhteys ja c-kasetti. Arvaatte varmaan, millainen kuuntelunautinto... Enää sitä ei taida netissä olla. Mielelläni kyllä sen hankkisin, sillä ihan mukavan kuuloisia kappaleitahan se sisältää. Seuraavaksi sitten muutama kirosana siitä, ettei BR tullut sitten tänäkään syksynä Tavastialle. Ja nupiksi vielä vuolaat kehut Lysis17:n coverversiolle kappaleesta Pessimistic Lines. Hieno pianotulkinta.
Sitten riittäköön BR-vuodatus hetkeksi. Tässä yhteydessä voisi kuitenkin suositella erästä aikoinaan YLEnkin esittämää dokkaria kaikille punkin ystäville. Läntisen sivilisaation rappio on rainan nimi, ja kertoo jenkkien länsirannan skenestä kasikytluvun alussa. Germsit, Circle Jerksit, Black Flagit, X... Keikoilla pogotaan todellakin veren maku suussa. Ja se pakollinen Bad Religion –kytköskin löytyy. Soittihan Hetson tuolloin Jerkseissä ja huitaiseekin kerran mojovasti kitarallaan katsojaa. Eli jos jossain moiseen törmäätte (tervetuloa vaan meille jos liikutte soppapullon kanssa täälläpäin) niin tsekatkaa ihmeessä.
Niin ja mitäs vielä piti punkista puhumani? Ainakin kun täällä muutamakin on Ypö-5:n legendaarisen nimen maininnut, niin voisi kysellä vähän faktatiedon perään. Kappale "Steppaava hirvi Kouvolan asemalla". Mikä mahtaa olla tarina tsipaleen takana? Paluumatka junalla laskuhumalassa Helsingistä?
NoFX:stä voisi kanssa muutaman sanan kirjailla. Määhän olin teininä oikein kunnon punkpuritaani noin niinkuin musan suhteen. 70-luvun brittimeininkin oli kova sana, ja hyvä etten palopommeja lähtellyt niille, jotka erehtyivät kutsumaan vaikkapa Offspringiä punkiksi. Vihoviimeisin asia maan päällä oli tietty tilpitappi-punkki, jota halveksin kovaäänisesti. Ymmärtänätte minkälaista musiikkia tarkoitan edellämainitulla määreellä. No, kävipä kuitenkin niin, että osallistuin johonkin Iltalehden (!) typerään skabaan, jossa kysyttiin maailman parasta punkbändiä. Kirjoitin vastaukseksi liudan kirosanoja, ja ilmoitin punkin kuolleen jo kauan kauan sitten. Taisinpa vielä mainita nimeltä muutaman bändin varustettuna mahdollisimman ikävillä ja teiniangstisilla kuvauksilla. No, koska IL ei kuulunut vakiolukemisiini, meni se lehti jossa voittoni ilmoitettiin tietty ohi, ja kerran koulusta palatessani odotti postilaatikossa yllärinä NoFX:n Heavy Petting Zoo. Varsin ennakkoluuloisesti laitoin plätän soittimeen samalla kun menin syömään, ja kyllähän ruoka jäi jäähtymään kun jalka alkoi väkisinkin vispata. Sen jälkeen olen yrittänyt olla hivenen vähemmän varauksellinen huonosti tuntemieni musa-asioiden suhteen. Täytyy kyllä sanoa kuitenkin, ettei NoFX:n ohella muut saman tyylin bändit ole sitten iskeneet. Niiltä puuttuu se jokin. Ehkä huumorintaju. Kill all the white man!
