Mainos

Punaviiva takaisin?

  • 33 755
  • 98

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
En olisi uskonut, että Suomessa tehdään KERRANKIN hyödyllinen päätös jääkiekkoon!

Samaa mieltä koko kirjoituksesi kanssa. Taitokiekon ja kiekollisten pakkienmerkitys kasvaa. Voihan se alussa olla opettelua ja pelikatkojakin tulee ehkä enemmän, mutta nopeasti tuo tasaantunee.
 
ronkpukki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Liverpool FC, Toronto (seurailen)
Mixed feelings. Tavallaan, kaipaan punaviivaa, ja se voisi tarjota futismaista porukan todellisella pelialuuella pysymistä, kun ei tarvitse kytätä salibandy-syöttöjä puolustuksen taakse. Toisaalta, kaikki lisärajoituksetkin tuntuvat lähtökohtaisesti huonolta. Mutta silti, varovainen kyllä.

(Tässä ketjussa on myös ehdotettu NHL-tyyliin siniviivojen siirtoa, mutta mielestäni se tekee homman kohtuuttomaksi alivoimajoukkueeelle, vaikkakin varmaan maalimääriä lisäisi.)
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Riski on siinä, että linjatuomareiden rooli kasvaa yli linjatuomareiden tason. Paitsio ja pitkä kiekko ovat riittävän haastavia, siltä välillä tuntuu. Toisaalta oto-korvauksilla ei voi otoa kovempaa tasoa vaatiakaan.

Onneksi tilanne on kuitenkin se, että Kalen kaverit eivät tätä päätä yksin. IIHF on riippuvaisempi NHL:stä kuin NHL IIHF:stä.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Siis tuota jos tämä pitää paikkansa, tämähän on hieno uutinen.

Aikanaan, kun kahden viivan syöttö poistui, joukkueet oli pakotettuja tiputtamaan varmistustaan alemmas, jolloin sumppu lyötiin omalle siniselle. Aiemmin sumppua pystyi pelaamaan myös punaviivalle, koska "kärkkyminen" oli vaikeampaa. Itse en silloin pitänyt säännön poistaneesta muutoksesta, koska se teki pelistä enemmän varmistelevaa ja sumputtavaa.

Itse tosin uskaltaisin väittää, että nopean pystysuunnan kiekon joukkueet hyötyvät tästä, koska vastustajan puolustajat uskaltavat pelata rohkeammin hyökkäyspäässä. Ei se pystysuunnan kiekko kuitenkaan ole pelkästään pitkää hyökkäyssiniselle, vaan nimen omaan nopeita suunnanvaihtoja.
 
Hawk #22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Ilves, Tampa Bay Buccaneers
(Tässä ketjussa on myös ehdotettu NHL-tyyliin siniviivojen siirtoa, mutta mielestäni se tekee homman kohtuuttomaksi alivoimajoukkueeelle, vaikkakin varmaan maalimääriä lisäisi.)

Siniviivojen siirtoa olisin itsekin ehdottanut. Jää se turha keskialueella pyöriminen minimiin, kun keskialueen koko pienenee.

Mitä taas tulee tuohon mainitsemaasi alivoiman vaikeutumiseen, niin sehän vain muuttaa alivoiman taktiikkaa. Enää et voi pitää vastustajan puolustajaa kiinni, koska keskelle jää liikaa tilaa, jolloin kiekkojen blokkaaminen ja hyvä sijoittuminen nousevat entistä tärkeämmiksi taidoiksi. Ei ainakaan minun mielestäni kuulosta miltään kovin huonolta muutokselta. Tosin kaukaloiden koko hieman lisää puolustamisen vaikeutta, sillä tilaa tulisi käytännössä paljon enemmän suhteessa pieneen kaukaloon. Silti tämä olisi mielestäni fiksumpi muutos, kuin punaviivan takaisin tuominen.
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Tuntuu tosiaan että nykyään ei tule enää niin paljon läpiajoja kuin tuolla vanhalla säännöllä. Koko puollustus paketti on valahtanut pykälän alaspäin. Vanhalla säännöllä sentteripeli oli tärkeässä roolissa koska keskialue oli ylitettävä syöttelemällä.

Kärpille tämä punaviivasääntö sopisi varmasti erinomaisesti, koska tälläkin hetkellä joukkue pelaa kuin sääntö olisi olemassa.
 
Fortuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Fortuna Sittard
Mielestäni keskialueen paitsion takaisin tuomisesa ei ole mitään järkeä, sillä se johtaisi vain siihen, että läpiajoja ei tulisi senkään vertaa kuin nyt. Katkoja sen sijaan tulisi lisää ja keskialueen nyhjäämistä samoin. Perustan nämä väitteet siihen, että itse keskialueen paitsion poisto ei tappanut ylhäältä karvaamista vaan ihan vaan asenteet pelissä. Kun ennen ajateltiin, että tehdään enemmän maaleja kuin vastustaja, niin nyt ajatellaan, että päästetään vähemmän omiin kuin vastustaja, joka johtaa myös samaan tulokseen, eli voittoon. Oli keskialueen paitsiota tai ei, niin ihan samalla tapaa trappi toimii. Tämän kauden Ässät sitä paitsi näytti, että ylhäältä voi karvata edelleen reippaasti.

Minä kannattaisin myös sinisten vetoa lähemmäksi toisiaan, eli keskialueen pienentämistä.

Tärkein olisi kuitenkin muuttaa siinä samassa pitkän kiekon määritelmää niin, että vain puolustus-sinisen takaa heitetty päätylätty on pitkä, ei punaisen takaa. Se tekisi todellakin kannattavaksi nostaa karvausta, mutta avaisi myös puolustusjoukkueelle hyvät mahdollisuudet vastaiskuun, kun keskialueen paitsiota ei ole ja läpisyöttöä voisi hakea heti kunhan pääsee omalta alueelta pois. Trappi, eli keskialueen sumppu, jota pidän suurimpana pelin tappajana, joutaisi romukoppaan, koska sen voisi murtaa helposti heittämällä pitkän päätyyn ja kaikki perään heti oman sinisen jälkeen. Lisää laitataklauksia, nopeaa pelin kääntämistä ja maalipaikkoja, vähemmän palautuksia ja viivelähtöjä, sopisi kyllä mulle.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Ei kyllä kuulosta lainkaan hyvältä. Syöttöpelaaminen vähenisi entisestään, kun jengit voisivat jo oman siniviivan ylitettyä heittää kiekon taisteltavaksi toiseen päätyyn, mahdollisimman kauas omasta maalista. Peli menisi pitkälti pelkäksi päätykiekkojen heittelyksi. Valmentajathan rakastavat tällaista paskalätkää, koska päätyheitot ovat paljon riskittömämpi ja helpompi tapa ylittää keskialue kuin syöttäminen tai kuljettaminen. Hyökkääminen lyhytsyöttöpelin kautta vaatii taitavia pelaajia ja sisältää suuren riskin kohtalokkaille kiekonmenetyksille - tämän takia, varsinkin pienessä kaukalossa, jossa tilaa on muutenkin vähemmän, dump 'n chase on niin suosittua.
 
juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät
Heti on tamperelainen muuttamassa sääntöjä
Ässien voiton jälkeen...

Vakavasti puhuen kahden viivan syöttö on hyvä
vain keskialueen taklausten kannalta. Luultavasti
alkaa tulla rumaa jälkeä kun nopeammat nykypelaajat,
jotka ovat pelanneet junnusta alkaen ilman sitä hakevat
syöttöä ennen punaviivaa ja pakki pystyy ennustamaan
milloin syöttö tulee paremmin kuin nyt.

Pitkänkiekon siirtäminen omaan siniviivaan on vielä huonompi.
Eikös euroliiga kokeillut sitä noin kymmenenvuotta sitten ja
pelit olivat jatkuvaa päätyyn roiskimista.
 
Durden

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kummolan lausunto punaviivan palauttamisesta on kirjoitettu jo 28.4., mutta yksikään alan media ei ole vaivautunut edes uutisoimaan sitä? WTF? Nukkuuko Jatkoajan toimitus ja Urheilulehti kun olisi jotain oikeaa uutisoitavaa?

Otan uutisen vastaan mielenkiinnolla, nykylätkä on mennyt hieman tylsäksi ja jos punaviivan palauttaminen tuo pelin takaisin peliin, niin syleilen sitä innolla. Kokeilemisen arvoista joka tapauksessa, aina voidaan palata vanhaan jos punaviivan palauttaminen ei toimikaan nykylätkässä. Sääntömuutosten myötä myös ideaalipelaajan profiili saattaa muuttua. Nousevatko peliä rakentavat sentterit taas uuteen arvoon? Myös valmentajat saavat uusia haasteita fläppitauluille. Tällä hetkellä siis peukku ylös tälle päätökselle, katsotaan ainakin kausi tai pari miltä meno näyttää.
 
Wolves

Jäsen
Otan uutisen vastaan mielenkiinnolla, nykylätkä on mennyt hieman tylsäksi ja jos punaviivan palauttaminen tuo pelin takaisin peliin, niin syleilen sitä innolla.

Tylsäksi? Mietippä kuinka tylsää peli on siinä vaiheessa, kun joukkue kuin joukkue vetää Ukraina-tyylistä viiden miehen linjaa punaviivan tuntumaan ja kumpikin joukkue roiskii Old Time hockey tyyliin "kiekko päätyyn ja halukkaat perään" 60 minuutin ajan. Sillähän pelistä tehdään paljon mielenkiintoisempi.

En tiedä kuka kansainvälisessä jääkiekkoliitossa tuon idean on saanut päähänsä, mutta suosittelisin että mies käy pikaisesti tarkastuttamassa päänsä.
 
Rocco

Jäsen
Mielestäni keskialueen paitsion takaisin tuomisesa ei ole mitään järkeä, sillä se johtaisi vain siihen, että läpiajoja ei tulisi senkään vertaa kuin nyt.
Montako maalia nykyään tehdään läpiajoista? Montako maalia tehdään nopeilla vastaiskuilla punaviivan paremmalta puolelta? Veikkaan että vertailu menee noin 1-30 suhteella nopeiden vastaiskujen puolelle. Näitä tilanteita syntyy uuden säännön myötä takuuvarmasti enemmän kuin ennen, ja maalipaikkoja tarvitaan maalintekoa varten. Veikkaan että läpiajojakin tulee uudella säännöllä pari enemmän, kun vastustajan puolustajat eivät enää odota hyökkäyksiä omalla puolustussinisellä, vaan paljon ylempänä.
Pitkänkiekon siirtäminen omaan siniviivaan on vielä huonompi.
Eikös euroliiga kokeillut sitä noin kymmenenvuotta sitten ja
pelit olivat jatkuvaa päätyyn roiskimista.
Kokeiltiin, ja hyvin nopeasti se hylättiin. Ei toiminut lainkaan.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Tärkeämpää kuin keskialueen paitsio olisi poistaa nykyinen siirretty paitsiovihellys, jossa kuka tahansa puukätinen anssirantanen voi heittää möhlimänsä viivakiekon takaisin vastustajan alueelle. Noissa tilanteissa olisi paljon mahdollisuuksia kiekonriistoihin, jolloin laiturilla olisi syytä antaa enemmän painetta pakille. Samalla kun laituri antaa painetta pakille, vapautuu myös hyökkäysalueelle enemmän tilaa kun laitahyökkääjä ei blokkaa pelkästään laukauslinjaa kiinni.
 
Suosikkijoukkue
#41 & #66
Punaviivan palauttaminen ei missään nimessä vähennä läpiajoja, korkeintaan nyt kasvattaa sitä läpiajon pituutta. Punaviivan poistamisella oli muutamia kielteisiä vaikutuksia, kuten se, että hyökkäyspelin helpotuttua jouduttiin panostamaan entisestään puolustukseen. Maailman historia on todistanut moneen kertaan, että mitä helpommaksi hyökkäämistä tehdään, sen vaikeampaa on tehdä maaleja, koska puolustamiseen panostetaan niin paljon.

Itse olisin nähnyt mielelläni ensin, mitä tapahtuu Pohjois-Amerikassa kehitetylle ja kehitteillään olevalle Bowman-linelle (lue tästä lisää). Meinaan, jos Bowman line osoittautuu fiksuksi, peliä kehittäväksi ideaksi, tulee tuo varmasti myös Eurooppaan jonain päivänä ja silloin tämä punaviivan palauttaminen hetkellisesti tuntuu hieman typerältä.
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Parempi tapa olisi vain pienentää kaukaloa. NHL-mitat kaukaloihin ja kun turha keskialue pienenee niin pelistä tulee viihdyttävämpää ja parempaa.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Niin, nimestäni huolimatta en ehkä kannata että tämä sääntö otettaisiin takaisin.. Ennemmin toivoisin nhl-tyylistä ratkaisua jossa hyökkäysalueet suurenee ja keskialue pienenee (siniviivat lähemmäs punaista), kuin myös nhl mallista pitkäkiekkosääntöä.. Suorastaan vituttaa välillä meidän tuomareiden "pelisilmä" siinä että voiko puolustaja oikeasti yrittäessään saavuttaa kiekon ennen päätyä vai..... Loppuis ainakin se pelleily.. Ja nyt varmasti sitten jotkut tulee itkemään kuinka tulee turhia taklauksia näissä kiekontavoittelutilanteissa jne..
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki

Ei tule tapahtumaan. Turhat loukkaantumiset ovat johtaneet siihen, että NHL taitaa ennemminkin siirtyä meikäläiseen sääntöön tai hybridiin, jossa tuomari voi viheltää pitkän kiekon turhan luistelukilpailun välttämiseksi, jos se katsoo, että puolustavan joukkueen pelaaja on ehtimässä kiekkoon ensin.

Alla linkki NBC:n sivuille Joni Pitkäsen loukkaantumisesta kertovaan artikkeliin, jossa Kirk Muller kertoo mielipiteensä NHL:n nykysäännöstä. Artikkelissa myös video ikävän näköisestä loukkaantumisesta.

| ProHockeyTalk
 
PJx

Jäsen
Punaviivan palauttaminen ei missään nimessä vähennä läpiajoja, korkeintaan nyt kasvattaa sitä läpiajon pituutta. Punaviivan poistamisella oli muutamia kielteisiä vaikutuksia, kuten se, että hyökkäyspelin helpotuttua jouduttiin panostamaan entisestään puolustukseen. Maailman historia on todistanut moneen kertaan, että mitä helpommaksi hyökkäämistä tehdään, sen vaikeampaa on tehdä maaleja, koska puolustamiseen panostetaan niin paljon.

Itse olisin nähnyt mielelläni ensin, mitä tapahtuu Pohjois-Amerikassa kehitetylle ja kehitteillään olevalle Bowman-linelle (lue tästä lisää). Meinaan, jos Bowman line osoittautuu fiksuksi, peliä kehittäväksi ideaksi, tulee tuo varmasti myös Eurooppaan jonain päivänä ja silloin tämä punaviivan palauttaminen hetkellisesti tuntuu hieman typerältä.
Tämä tuntuu hienolta ehdotukselta. Rajoittaisi pitkiä syöttöjä vähemmän kuin vanha sääntö, mutta antaisi nykyistä paremmat edellytykset "puolustaa" hyökkäyssinistä. Saattaisi hyvinkin poistaa molempien sääntöjen kaikkein huonoimmat puolet.

Jos en ihan väärin muista, niin alunperin 2-viivan syöttö oli tarkoitettu "väliaikaiseksi" säännöksi kun paljon pelaajia menetettiin hyvästä syystä. Sääntö taisi kuitenkin tehdä hyvää pelille kun se kesti "ikuisuuden".

Onko ringette-viiva se optimaalinen "toinen" viiva, on arvoitus, mutta puolustaa paikkaansa sillä, että se on maalattu useisiin halleihin. Luultavasti se on osapuillee oikealla tontilla.
 
PJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevat Mestarit
Näin MM-kisojen aikana olisi hyvä muistella kisoja "punaviivalla", kahden viivan paitsiolla. Hienoja 1-0 otteluita ja sitä pystypainia, johon se johti. Ah, those where the days :)

Tämä on sellainen tuulahdus menneisyydestä, että siinä löyhkää vähän jopa Neuvostoliitto. Punaviivaa ei todellakaan kaivata takaisin.

Westerlund varmaan edelleen kaipaa sitä kenttäkontrolliaan ja mahdollisesti sieltä tämä mädän tuoksu kumpuaakin. Onneksi tämä keskialueen pystypaini tuskin palaa riesaksamme. Tuo taklausperustelu on erittäin kaukaa haettu. Ongelmataklauksia on hyvin vähän ja ne johtuvat pelaajien ja varusteiden kehityksestä. Riittävän vauhdin lanaamiseen nykypelaaja saa liun jälkeen parissa metrissä ja eikä täydy edes rynnätä eli potkia vauhtia juuri ennen taklausta. Merkittävintä on mihin taklaus kohdistetaan, päähän kohdistettaessa se sattuu käytännössä aina.

Punaviivan puolustamisen lisääminen ei lisää hyökkäyspeliä käytännössä yhtään. Se veisi huomion ja pelin väistämättä vielä enemmän keskialueelle.

Sen sijaan tässä voisi olla jotain:

Tämä tuntuu hienolta ehdotukselta. Rajoittaisi pitkiä syöttöjä vähemmän kuin vanha sääntö, mutta antaisi nykyistä paremmat edellytykset "puolustaa" hyökkäyssinistä. Saattaisi hyvinkin poistaa molempien sääntöjen kaikkein huonoimmat puolet.

Jos en ihan väärin muista, niin alunperin 2-viivan syöttö oli tarkoitettu "väliaikaiseksi" säännöksi kun paljon pelaajia menetettiin hyvästä syystä. Sääntö taisi kuitenkin tehdä hyvää pelille kun se kesti "ikuisuuden".

Onko ringette-viiva se optimaalinen "toinen" viiva, on arvoitus, mutta puolustaa paikkaansa sillä, että se on maalattu useisiin halleihin. Luultavasti se on osapuillee oikealla tontilla.

Erittäin mielenkiintoinen kokeilu tulossa.

Pelaajien taitotaso ja varusteiden taso on noussut jatkuvasti, joten tietysti peli muuttuu. Siksi on hyvä pohtia, miten sääntöjä kehitetään. Jääkiekkoväki on vain siksi konservatiivista, eikä se ole vain huono ominaisuus, että muutokset ovat aina hitaita. Menneisyydestä niiden etsiminen, kun muut tekijät muuttuvat, on vähän hassua. Eipä sinänsä saahan sitä keskustella ja ideoida, se on toki vain hyvä asia.

Tätä Bowman-viivakokeilua täytyy seurata. Se vaikuttaa mielenkiintoiselta ja siinä karvaaminen syvältä voimakkaasti jopa neljällä (2+2) voi olla erittäinkin hyvä vaihtoehto. Yleensäkin peli hyökkäysalueella on aina mielenkiintoisempaa kuin muualla. Siksi tuo kentän keskiosan kaventaminen tai jopa siniviivojen poisto voisi olla myös mielenkiintoinen kokeilu. Sitä pitäisi testata.
 
axe

Jäsen
Näin MM-kisojen aikana olisi hyvä muistella kisoja "punaviivalla", kahden viivan paitsiolla. Hienoja 1-0 otteluita ja sitä pystypainia, johon se johti. Ah, those where the days :)

Tämä on sellainen tuulahdus menneisyydestä, että siinä löyhkää vähän jopa Neuvostoliitto. Punaviivaa ei todellakaan kaivata takaisin.

MM-kisoista mää en muista mitään kuin 4-1 vuonna 1995, mutta SM-liigassa punaviivan poistumisen ja maalittomuuden yhteys on aika korutonta kertomaa. Ei pysty 1-0 -tuloksia helpolla tässä kaivelemaan, mutta eiköhän se korreloi aika hyvin noiden ihan kokonaan maalittomien pelien kanssa, joista ensin monet ja nykyään jo kaikki päättyy lopulta 1-0.

Punaviiva-sääntö muuttui kaudelle 1998-99. Ennen sitä SM-liigan historiassa 23 kauden aikana oli nähty kuusi maalitonta ottelua (varsinaisen peliajan jälkeen). Säännön muututtua tähän nykyiseen tarvittiin vajaa neljä kautta, että oltiin nähty samat kuusi 0-0 -matsia. Syksyyn 2009 mennessä maalittomia pelejä sen noin kymmenen vuoden aikana oli jo 33 kpl.

Ei jaksa googlettaa lopullista tilannetta tähän mennessä, mutta aika karusti nuo vähämaaliset matsit vain lisääntyivät sääntömuutoksen jälkeen.
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Ei jaksa googlettaa lopullista tilannetta tähän mennessä, mutta aika karusti nuo vähämaaliset matsit vain lisääntyivät sääntömuutoksen jälkeen.

Mielenkiintoinen tilasto.
Tosin pitää muistaa että veskareiden kamat on kasvaneet ja toisekseen peli (ja pelaajat) muutenkin kehittyneet. Lisäksi tässä viime vuosina on koitettu karsia sitä mailahäirintää tiukemmin, joka nousi samoihin aikoihin kuin punaviiva poistui aikamoiseen määrään.
 
Rocco

Jäsen
Maalittomiin otteluihin varmasti on johtanut myös koko kentän pleksien korotuksen, joka on edelleen helpottanut puolustuksen pelaamista. Heti jos on kiire, kiekko korkeana plekseihin ja pois omalta alueelta ilman riskiä. Kun ei kiekolliseen peliin pakoteta, eli pleksit on korkeat ja karvausta ei pahemmin harrasteta pitkien syöttöjen pelossa, ei riskejä kiekonmenetyksiinkään oikein ole.

Itse en näe kuin hyötyä punaviivan palauttamisesta. Se pakottaa joukkueen tulemaan omista pois lyhyemmillä syötöillä ja se kasvattaa aina riskiä kiekonmenetyksiin. Samalla se nostaa vastustajan koko kentällisen peliä ylemmäs, jolloin alueelle pääsykin helpottuu.

Maalithan nykykiekossa tulee tosi usein ylivoimalla, tai kiekonmenetyksistä keskialueella. Oliko vain 4% maaleista nykyään omasta päästä lähteneen kontrolloidun hyökkäyksen kautta? Todella vähäinen määrä kuitenkin. Nyt tuo riski menettää kiekko lähellä omaa maalia tulee kasvamaan, kun ei tarvi miehittää enää neljällä miehellä omaa siniviivaa, ja se lisää taas näitä normaaleita pelinomaisia maalipaikkoja molemmille. Sekä karvaavalle joukkueelle, että hyökkäävälle joukkueelle. Kuten kaikki ovat varmasti nähneet vuosien saatossa, niin ei nykysääntö ole tuonut lisää läpiajoja. Päinvastoin.

Kuten aikanaan sanoin, niin muutos nykymalliin oli kuin nyrkkeilyssä, missä otetaan kypärät pois. Molemmat vain kärkkyvät ja odottavat vastutajan virhettä, ja sitten voi hakea tyrmäystä. Mutta jos liikaa innostut niin kaveri voi 10. erässä yhdellä lyönnillä pudottaa itsesi. Vaikka amatöörinyrkkeilyssä on kypärät, niin ei niitä tyrmäyksiä tule kovinkaan usein, mutta iskuja jaetaan sitäkin hanakammin ja rohkeammin.
 
Handyy

Jäsen
Eiköhän tuo maalivahtien jatkuva kehittyminen nopeammin kuin kenttäpelaajien ole yksi suurimmista syistä maalimäärien tippumiseen.

SM-Liigassa kaudella 00-01 vetoprosentti 6,0%, kaudella 12-13 5,4%.

NHL:ssä kaudella 03-04 9,2%, kaudella 11-12 8,9%.

NHL:ssä kun lasketaan vedoiksi vain maalille menneet, niin käänteisesti voidaan katsoa myös keskimääräinen torjuntaprosentti 03-04 90,8% ja 11-12 91,1%.
 
JoKP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kabinettiurheilua vastustavat joukkueet
Palataan takaisin jääkiekon perus-sääntöihin ja oikeaan pelitapaan. Kaukalopalloahan peli on muistuttanut viimevuodet, taitopelaajat ja yksilötaidot pääsevät paremmin esille.

Paluu vanhaan ja hyväksi koettuun on hieno asia, vielä sarjajärjestelmään ja karsintamalliin muutos, niin ollaan jääkiekon "ytimessä"!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös