Uleåborgir
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Majuri ja hänen koiransa astuvat näyttämölle. Leijonan jahtaamana gibbonina. Elämä vilisee filminauhana silmieni edessä.
Valitsin tikkaat, valitsin ne, vaikka pelkään korkeita paikkoja. Silti päättelin, että korkeus suojaa minua nikkelimyrkytykseltä, se on tappava tauti. Olin survaissut rautaputken povariini murskaten siellä vetelehtivän Camel-savukerasian. Olisinpa voinut sytyttää Camelin. En kuitenkaan ajatellut sitä. Aloin nousta tikkaita, ja alakaupungin neonvalot välkkyivät silmissäni kuin öiset kangastukset, kuin jalokaasukäyttöiset kummitukset. En kuitenkaan huomannut niitä, koska adrenaliini virtasi suonissani. Käteni lipsuivat liukkailla pienoilla, mutta etenin, kuten etenee sellainen gibboni, jota leijona jahtaa.
Luoti oli tehdä minulle uuden jakauksen. Se otti kimmokkeen vastapäisen ruskeakiven fasadista. En kuitenkaan huomannut luotia. Silloin alimman kattotasanteen vieressä ollut ikkuna avautui, ja näin, että sieltä minua katseli vanha mies sotilaspuvussa juoden kuumaa suklaata. Saattoi olla vetsku, ajattelin, majurin tähdet. Tai sitten b-mielisairaalan ukkoja, karannut. Ehkä nisti, jolle huumeet tarjosi Setä Samuli ja jätti sitten katuojaan, jossa puliukko eli viimeiset päivänsä kuollen. Tämä mies ei kuitenkaan ollut yksin, vierelläään sillä oli valtava piski, jonka keltaiset hampaat kiilsivät yössä kuin viemärityömaan keltaiset varoitusvalot. Piski haukkui minulle yhä koristen, ja mies käski sen olla hiljaa. Taisi kirotakin. Hänen peililasinsa kiilsivät yössä kuin öljyiset lätäköt, joihin laitapuolen kulkija on sortunut, metroasemalla. Kädessään hänellä oli valkoinen keppi. Asunnon seiniä valaisivat sinertävät varjot, huoneessa oli televisiovastaanotin auki, mitä ihmettelin.
- Sotamies ryömii sisään, mies kiljaisi nostaen ikkunalasin ylös.
Tottelin miestä, vaikka piski haukkui leuat vaahdossa ja sen kaihin värjäämät silmät muljahtelivat. Toisella kädellään mies piti kiinni koiran kaulapannasta, jossa ei ollut veromerkkiä tai sitten piirikunnan veromerkit on asetuksella määrätty tekemään puhtaasta kullasta.
- Rita, suu kiinni, mies komensi. Koira rauhoittui. Minusta näytti, että koira olisi puhunut miehelle hieman jotakin. Sitä paitsi koiralla oli ilmiselvät pallit, miksi sillä oli naisen nimi? Olinko tulossa hulluksi? Kenties, mutta se ei nyt ollut suurin huoleni. Takaani kuulin, kuinka tikkaita noustiin. Gubbe laski verhon alas. Vaikka koira makasi television edessä, ei koiran hahmo heittänyt varjoa. Kylmä hiki virtasi selkääni pitkin, vaikka olin läkähtyä ponnistuksesta. Huoneen lattia oli kylmä kuin Cloudyn raukea katse, kun antaudun hänen kanssaan kuumiin syleilyihin. En kuitenkaan voinut ajatella Cloudyä, kireys housuissani oli muuttunut kahdeksi kutistuneeksi rusinaksi.
- Kumarra ja suojaudu, mies huusi kehottaen minua hörppäämään hieman kuumaa suklaata ja ottamaan jonkin verran kinkkuvoileipää. Tottelin. Ikkunalasi helähti rikki murskautuen tuhansiksi siruiksi, mutta ääni sekoittui alakaupungin riettaisiin ääniin. Lattialle kolahti käsikranaatti, josta oli sokka irti. Elämäni kelautui filminauhana silmieni edessä, tiesin kuolevani…
Valitsin tikkaat, valitsin ne, vaikka pelkään korkeita paikkoja. Silti päättelin, että korkeus suojaa minua nikkelimyrkytykseltä, se on tappava tauti. Olin survaissut rautaputken povariini murskaten siellä vetelehtivän Camel-savukerasian. Olisinpa voinut sytyttää Camelin. En kuitenkaan ajatellut sitä. Aloin nousta tikkaita, ja alakaupungin neonvalot välkkyivät silmissäni kuin öiset kangastukset, kuin jalokaasukäyttöiset kummitukset. En kuitenkaan huomannut niitä, koska adrenaliini virtasi suonissani. Käteni lipsuivat liukkailla pienoilla, mutta etenin, kuten etenee sellainen gibboni, jota leijona jahtaa.
Luoti oli tehdä minulle uuden jakauksen. Se otti kimmokkeen vastapäisen ruskeakiven fasadista. En kuitenkaan huomannut luotia. Silloin alimman kattotasanteen vieressä ollut ikkuna avautui, ja näin, että sieltä minua katseli vanha mies sotilaspuvussa juoden kuumaa suklaata. Saattoi olla vetsku, ajattelin, majurin tähdet. Tai sitten b-mielisairaalan ukkoja, karannut. Ehkä nisti, jolle huumeet tarjosi Setä Samuli ja jätti sitten katuojaan, jossa puliukko eli viimeiset päivänsä kuollen. Tämä mies ei kuitenkaan ollut yksin, vierelläään sillä oli valtava piski, jonka keltaiset hampaat kiilsivät yössä kuin viemärityömaan keltaiset varoitusvalot. Piski haukkui minulle yhä koristen, ja mies käski sen olla hiljaa. Taisi kirotakin. Hänen peililasinsa kiilsivät yössä kuin öljyiset lätäköt, joihin laitapuolen kulkija on sortunut, metroasemalla. Kädessään hänellä oli valkoinen keppi. Asunnon seiniä valaisivat sinertävät varjot, huoneessa oli televisiovastaanotin auki, mitä ihmettelin.
- Sotamies ryömii sisään, mies kiljaisi nostaen ikkunalasin ylös.
Tottelin miestä, vaikka piski haukkui leuat vaahdossa ja sen kaihin värjäämät silmät muljahtelivat. Toisella kädellään mies piti kiinni koiran kaulapannasta, jossa ei ollut veromerkkiä tai sitten piirikunnan veromerkit on asetuksella määrätty tekemään puhtaasta kullasta.
- Rita, suu kiinni, mies komensi. Koira rauhoittui. Minusta näytti, että koira olisi puhunut miehelle hieman jotakin. Sitä paitsi koiralla oli ilmiselvät pallit, miksi sillä oli naisen nimi? Olinko tulossa hulluksi? Kenties, mutta se ei nyt ollut suurin huoleni. Takaani kuulin, kuinka tikkaita noustiin. Gubbe laski verhon alas. Vaikka koira makasi television edessä, ei koiran hahmo heittänyt varjoa. Kylmä hiki virtasi selkääni pitkin, vaikka olin läkähtyä ponnistuksesta. Huoneen lattia oli kylmä kuin Cloudyn raukea katse, kun antaudun hänen kanssaan kuumiin syleilyihin. En kuitenkaan voinut ajatella Cloudyä, kireys housuissani oli muuttunut kahdeksi kutistuneeksi rusinaksi.
- Kumarra ja suojaudu, mies huusi kehottaen minua hörppäämään hieman kuumaa suklaata ja ottamaan jonkin verran kinkkuvoileipää. Tottelin. Ikkunalasi helähti rikki murskautuen tuhansiksi siruiksi, mutta ääni sekoittui alakaupungin riettaisiin ääniin. Lattialle kolahti käsikranaatti, josta oli sokka irti. Elämäni kelautui filminauhana silmieni edessä, tiesin kuolevani…