Mainos

Pudotuspelit kaudella 2023–2024

  • 61 165
  • 470

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niin. En tiedä pitäisikö tämän nyt olla uusi vai vanha asia, mutta selvästi Määtälle joukkoineen on Mestispudotuspelien vaade tullut silmille. Runkosarjaläpsyttelyt joensuuvantaita vastaan on eri kisat kuin pudotuspelit. Se sama Jokerit kuin nyt on ollut jäällä runkosarjassa monesti hermesipkketterää vastaan. Siellä ei onnistuttu, ei onnistuta nytkään. Taikanappia ei ole olemassa. Oleellista on, mitä muutetaan ensi kaudelle, jotta ei uusita samoja virheitä?
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Liigan suunnalta säännöt ja kriteerit nousuun on viimeisen vuoden aikana muttunut lähes kuukausittain.
Kukaan ei kai tiedä saati ymmärrä, mikä on viimeinen versio.
Itse ymmärtänyt, et Jokereiden tarkoitus ollut koko ajan hakea Liigaan nousua kaudeksi 25-26.
Sitä ennen todistettava se 'urheilullinen menestys'. Veteen piirretty epämääräinen viiva, jota kukin tulkinnee omin aivoin. Ensi kauden mestaruus lienee kuitenkin tarpeeksi vakuuttava?
Tänä vuonna vajaassa vuodessa koottu organisaatio, joukkue, runkosarjan kolmonen ja yleisökeskiarvot todistanee jotain nekin. Antaa pohjaa.
En edes jaksa vaivata päätäni helppoheikkinen muuttuvien ja epämääristen kabinettitouhujen kanssa.
Faktat julkiseksi ja neuvottelut avoimiksi.
Jätän tämän asian vatvomisen tähän.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Voihan sen lisenssin antaa kaudelle 2025/26 samalla tapaa ehdollisena kuin annettiin Espoolle, meidän kohdalla vain sen rahallisten ehtojen lisäksi pitäisi täyttää ensi kauden päätteeksi myös se menestys ehto jos ei pystytä sitä vielä tällä kaudella täyttämään. Tosin tämä on siis enemmän tuon Jokereiden liigapaluuketjun kamaa kuin tän kauden pudotuspelejä, vaikka tän kauden pudotuspeleillä tietenkin on vaikutusta tuon menestysehdon täyttöön.
 

Jvg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sehän tässä ihmetyttää, että kun playoffit alkoivat nämä pelaajat ovat hävinneet täysin kuvioista? Forslundia ei enää edes erota kentällä, kun ei ole edes kultaista kypärää.
Nyt pitäisi torstain peliin herätä kyseisten pelaajien sieltä unten mailla.
Odotan tason nostoa myös Karviselta ja Vauhkoselta.
Ylivoima peli ei edelleenkään toimi.
Kertokaa joku Määtälle, että hyökkäyspäässä ei tarvitse kulmissa pyöriä.
Mun mielestä kyllä Karvinen on erottunut aggressiivisuudellaan. On niitä harvoja jotka taklaa ja karvaa minkä ehtii. Pl omat junnut jotka sitä kyllä tekevät. Forslundista samaa mieltä. Vaikkakin eilen oli mun mielestä näkyvämpi kuin aiemmissa koitoksissa. Jopa laukoi kerran ainakin. Toki tulosta pitäisi tulla. 4 peliä kiikareilla on surkea tulos. Olisiko sitten niin että ei ole kevään pelaaja? Siltä vähän vaikuttaa.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllähän Jokereiden koko kärjen voi sanoa alisuorittaneen näissä 4 matsissa.

Nimenomaan niiden, joiden pitäisi tehdä tulosta:
Henritius,Forslund,Vauhkonen,Lemberg,Kalajanniska, Seppälä, Häkkilä.

Mikäli minkäänlaista toivoa jatkoonmenosta halutaan pitää yllä, niin tästä joukkiosta sen tuloksen pitää tulla. Seppälä ja Forslund täysiä floppeja tuloksen osalta, samoin Kalajanniska.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Seppälä ja Forslund täysiä floppeja tuloksen osalta, samoin Kalajanniska.

Seppälältä on kyllä tällä peluuttamisella ihan turha odottaa edes yhtään mitään. Eilen laidoilla pyöri milloin Hakasta, milloin Karvista ja välillä Sirkiää. YVllä pääsee jäälle kun minuutti 40sek yvtä on ensin tuhlattu tämän hetken Forslundin yvllä.
 

Rampage

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Seppälältä on kyllä tällä peluuttamisella ihan turha odottaa edes yhtään mitään. Eilen laidoilla pyöri milloin Hakasta, milloin Karvista ja välillä Sirkiää. YVllä pääsee jäälle kun minuutti 40sek yvtä on ensin tuhlattu tämän hetken Forslundin yvllä.
Juurikin näin! Forslundin ylivoima tahkonnut 80% ylivoima-ajasta, eikä ole saanut mitään aikaiseksi! Henritius, Vauhkonen, Kalajanniska kaikilla tehotilastossa -4!!! Hyökkääjistä kolmikolla selkeesti eniten peliaikaa/ottelu.
 

One#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, SoJy, ManU, Ac Milan, Barcelona
Vauhkosella ei riitä jalka kyllä yhtään näihin peleihin. Maalinedustalta voi yyveessä saada jotain aikaa. Toivottavasti ei tehdä jatkoja.

Henritius pärjää ihan ok, mutta ei ehkä enää ole se pelaaja, jonka pitäisi joukkuetta kärrää. 3-4 sentteriä voittavassa joukkueessa. Ensi kaudella 4 ja Liuksiala kolmoseksi.

Kalajanniskalla poikkeuksellisen paljon maaleja tällä kaudella runkosarjassa. Ei ole pelityyliltään puhdas maalintekijä. Sellanen all round hyökkääjä, mutta ehkä liian pehmeä ottaakseen steppiä ylöspäin.

Forslund on kyllä kadonnut täysin kuvista. Yritystä on ja liike hyvää. Mitään ei silti saa aikaan. Taitaa olla kovasti merkitty mies.

Seppälän liikkeellä ei päästä mihinkään tuolla kaukalossa. Kädet on hyvät, mutta muuta ei oikein ole. Ei jatkoon.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Seppälältä on kyllä tällä peluuttamisella ihan turha odottaa edes yhtään mitään. Eilen laidoilla pyöri milloin Hakasta, milloin Karvista ja välillä Sirkiää. YVllä pääsee jäälle kun minuutti 40sek yvtä on ensin tuhlattu tämän hetken Forslundin yvllä.
On totta, että ketju ei ole paras mahdollinen, mutta toisinpäin --> Henritius ja Forslund söi Seppälän runkosarjassa. Aivan aiheellisesti se Seppälä on oman paikkansa sieltä kolmosen keskeltä löytänyt. Toisekseen ei kait nämä laiturit estä Seppälän pelintekemistä, josta olen kuullut isoilta pojilta, että on miehen vahvuus. Suurta magiikkaa en ole nähnyt.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Niin. En tiedä pitäisikö tämän nyt olla uusi vai vanha asia, mutta selvästi Määtälle joukkoineen on Mestispudotuspelien vaade tullut silmille.
Jotenkin tuntuu siltä, että tämä on aika yleistä tulokasvalmentajille.

Meillä taisi muuten ensimmäinen Mestis-kausi mennä niin, että voitettiin runkosarja ja puolivälieristä lähdettiin lomille. Vähemmän yllättäen vastassa oli tuolloin Hermes.

Tsemppiä Jokereille!
 

otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
لօҟҽɾìէ
Olen kiitollinen siksi, että Jokerit on ylipäätään olemassa, tältä kaudelta emme sitä suurempaa palkintoa voi saadakaan. Pahalta silti tuntuu kun kannattajat luopuvat toivosta. Nyt tämä jengi tarvitsee kaiken tuen mitä me voimme tarjota, ei siksi että he ansaitsevat sen, vaan siksi että me rakastamme Jokereita.


Heitellään sitä kakkaa sitten kun pelit on pelattu.
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Yksi ehkä snadisti huolestuttava seikka on se, että tänä vuonna Jokerit on päässyt lähtemään playoffseihin käytännössä paineitta (jos näin nyt oikeasti voi ikinä Jokereissa / HIFK:ssa sanoa). Suurin osa faneistakin on ollut tämän kauden sillä fiiliksellä, että kiva kun jossain pelataan muttei tässä nyt kannata vielä mistään menestyksestä stressata.

Mutta sitten siihen huolestuttavaan seikkaan, että ensi kaudelle tilanne ei ole todellakaan tämä. Ensi vuonna Jokerit ei ole lähdössä sarjaan enää osallistumaan tai "hakemaan kotietua playoffseihin". Jokerit on hyvin selkeästi ilmaissut, että Liigaan edelleen tavoitellaan paikkaa kaudeksi 2025-26. Vähimmäistavoite tuon saavuttamiseksi lienee se Mestiksen mestaruus keväällä -25 ja sitten, että riittääkö tuokaan jäänee tulevien kuukausien jännitysnäytelmän selviteltäviksi.

Jos siis rosterissa on tällä hetkellä pelaajia / valmentajia, joille tämän kevään playoffsit ovat olleet liian jännittävä paikka niin oikeastaan tuollaisista henkilöistä pitäisi tulevana kesänä päästä eroon, koska tosiaan vuoden päästä paineet ovat kymmenkertaiset tähän hetkeen verrattuna.
 

Wessel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Penguins
Mahtavaa jännittää taas näitä pelejä keväällä vaikka toistaiseksi ei kovin hyvältä näytä. Sellasta kritiikkiä pitää antaa kaikki pelit katsoneena että omaan silmään pelit ovat olleet todella tylsiä. Ensimmäiseen kotipeliin raahasin kaverin mukaan ja sanoi matsin jälkeen ettei ole näin tylsää lätkämatsia nähnyt, mutta kehui kyllä tunnelmaa.

Kaikki ollut maalinpelejä, mutta kyllähän tuo Hermeksen keskialueen träppi heti 1-0 saatua on aivan tuskallista katsottavaa. Tuntuu että tässä sarjassa ne viihdyttävät pilkahdukset ollaan nähty kun peli on tasan tai Jokerit johtaa. Hermes alottaa sumputtamisen sillä sekunnilla kun saavat maalin johdon. Tottakai Jokerien penkin takana pitää löytää lääkkeet tuon murtamiseen, mutta ei hyvältä näytä sen suhteen. Avausmaalin merkitys on tässä sarjassa aivan valtava.

Playoff lätkä on playoff lätkää ja tottakai kaikki mahdollinen pitää tehdä voiton eteen, tuli se millä tyylillä tahansa. Jotenki vaan entistä enemmän menee ihon alle hävitä jengille jotka pelaa tollasta lätkää.

Mitään ei oo vielä hävitty, mutta jos noutaja tulee niin siellä ei kyllä Hermeksen seuraava vastustaja varmaankaan kilju riemusta jos jatkavat tuollaista playoff kiekkoa vielä kun ottaa huomioon että Jokerit on kultakaivos sille joka sen vastaansa saa. Toivon vaan kovasti että koko Mestiksen playoffit ei vaivu valtamediassa täysin unholaan Jokereiden tiputtua. Kun lehtiä lukeen niin 90% Mestikseen liittyvistä otsikoista liittyy Jokereihin. Uskotaan ja toivotaan, että täältä vielä noustaan ja Määttä löytää lääkkeet Hermeksen sumpun hajottamiseen.
 

Quaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
O'Neill, KiVa
Me ollaan voitettu tän illan peli. Ainakin teksti-tv:n mukaan Jokerit pelaa lauantaina.

[/ATTACH]
 

Liitteet

  • 1711000460559.png
    1711000460559.png
    7,1 KB · kertaa luettu: 128

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pakkovoiton paikka tänään. En usko että tekemistä tai taktiikkaa on pystytty muuttamaan merkittävästi tässä ajassa. Pelitavallinen etu on vastustajalla, eli just samanlainen matsi tulossa kuin aiemmakin. Toivottavasti tänään vain käy hillomunkki-tuuri ja hyökkäys saa pompoteltua yhden enemmän sisään kuin vastustaja.

Ehkä YV voisi taas vihdoin tuottaa edes yhden maalin.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Ensimmäisen maalin merkitys on valtava tänään(kin). Jos Jokerit saa sen tehtyä niin peli vapautuu varmasti kuten näkyi sunnuntainakin. Jos Hermes menee johtoon niin mailan puristaminen muuttuu kahta kauheammaksi.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Pakkovoiton paikka tänään. En usko että tekemistä tai taktiikkaa on pystytty muuttamaan merkittävästi tässä ajassa. Pelitavallinen etu on vastustajalla, eli just samanlainen matsi tulossa kuin aiemmakin. Toivottavasti tänään vain käy hillomunkki-tuuri ja hyökkäys saa pompoteltua yhden enemmän sisään kuin vastustaja.

Hillomunkkituuria seuraavat kolme peliä? Ylivoimaisilla resursseilla. Tää tuntuu taas oikeelta.
 

Quaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
O'Neill, KiVa
Kuten edellä, Jokereille avausmaali ja mielellän pari. Runsasmaalinen voitto sen sijaan ei olisi hyvä seuraavaa peliä ajatellen.
 

Kims85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jotenkin on pelko perseessä, että tänään nähdään sen odotetun raivoisan taistelun sijaan sarjan isoin ulospuhallus jonka päätteeksi mietitään tässäkö tää nyt oli? Enemmän kuin mielelläni olen väärässä.
 

Ice raven

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Liverpool
Kaipa se lippu fanikatsomoon pitää laittaa tilaukseen. Tänään olisi vihdoin mukava todistaa joko 1.Voittavaa pleijarilätkää tai 2.Viihtyttävää narrilätkää. Kumpikin on pysynyt aika visusti piilossa ja näiden yhdistelmä eli kolmonen taitaa olla liikaa vaadittu meidän valmennukselta sekä pelaajistolta. Uutta ilmettä ja heräämistä odoteltu vasta neljä peliä. Selittelyn aika on ohi olitpa sitten fani, pelaaja tai Tero.
 

Bökki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Kärpät
Ymmärrän teidän toiveet, mutta jos Määttä sanoi Kokkolassa, että nähtiin hyvää playoff-lätkää molemmilta, niin onko realistista odottaa muutosta? Jos noin vähään on tyytyväinen, niin en tiedä pitääkö edes ansaita jatkopaikkaa.

No, me kannattajat ja fanit tietysti odotamme aina kaikkea kauhulla ja riemulla, pelolla ja vihalla, joten eiköhän sieltä tule jotain paskan ja taivaan väliltä… molemmilta joukkueilta.
 

Ice raven

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Liverpool
Ymmärrän teidän toiveet, mutta jos Määttä sanoi Kokkolassa, että nähtiin hyvää playoff-lätkää molemmilta, niin onko realistista odottaa muutosta? Jos noin vähään on tyytyväinen, niin en tiedä pitääkö edes ansaita jatkopaikkaa.
No ei todellakaan ole mutta fani on halutessaan maailman sokein ja kuuroin eliömuoto. Oma uskoni muutokseen on noiden infernaalisen hölmöjen hyvälätkäkommenttien jälkeen 6,66%.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Ymmärrän teidän toiveet, mutta jos Määttä sanoi Kokkolassa, että nähtiin hyvää playoff-lätkää molemmilta, niin onko realistista odottaa muutosta? Jos noin vähään on tyytyväinen, niin en tiedä pitääkö edes ansaita jatkopaikkaa.
Tätä muutosta nyt täällä vähän väliä huudetaan, mutta itse kysyisin tässä vaiheessa, että mihin halutaan muutosta ja millä tavalla se tehdään? Valmentaja on valittu joskus vuosi sitten, valmentajan peluuttama pelitapa on valmentajalla selkäytimessä ja sitä on luultavasti jalostettu seuran (=Yrjänheikki) toiveiden ja Jokereiden rosterin mukaisesti (tai pelaajat on pyritty valitsemaan pelitavan perusteella). Tätä pelitapaa on siis nyt hakattu jostain heinäkuusta tähän päivään asti. Millä helvetillä se siis muutettaisiin parissa yössä? Luuleeko joku, että kaikki 10kk aikana harjoiteltu, opittu ja koettu unohdetaan nappia painamalla ja yhtäkkiä kaivetaankin jostain joku Sheddenin pystysuunnan kiekko tai Kahvakorven 2000-luvun alun träppi tuohon tilalle?
 

Bökki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Kärpät
Tätä muutosta nyt täällä vähän väliä huudetaan, mutta itse kysyisin tässä vaiheessa, että mihin halutaan muutosta ja millä tavalla se tehdään? Valmentaja on valittu joskus vuosi sitten, valmentajan peluuttama pelitapa on valmentajalla selkäytimessä ja sitä on luultavasti jalostettu seuran (=Yrjänheikki) toiveiden ja Jokereiden rosterin mukaisesti (tai pelaajat on pyritty valitsemaan pelitavan perusteella). Tätä pelitapaa on siis nyt hakattu jostain heinäkuusta tähän päivään asti. Millä helvetillä se siis muutettaisiin parissa yössä? Luuleeko joku, että kaikki 10kk aikana harjoiteltu, opittu ja koettu unohdetaan nappia painamalla ja yhtäkkiä kaivetaankin jostain joku Sheddenin pystysuunnan kiekko tai Kahvakorven 2000-luvun alun träppi tuohon tilalle?
Oikeassa olet, mutta toivossa on hyvä elää.
Siksi kysyinkin ja nostin tuon faninäkökulman esiin, että tottakai me odotamme omiltamme, mutta jos Määttä oli tyytyväinen edelliseen peliin, niin ei varmaan erityisemmin kannata odottaa isoa muutosta, pieniä viilauksia yms?
 

Artisokka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | The Neule
Kolppanen maalilla. Lahtinen kokoonpanossa.

Kangas kokoonpanossa, Lehtinen sivussa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös