Playoffit alkavat ensi yönä, ja kausi alkaa näinollen olemaan paketissa. Olen pohtinut tässä viime aikoina pelaamiseen liittyviä asioita lähes urakkatyylisesti, ja tullut siihen tulokseen, että tällä vallitsevalla toimintamallilla eteneminen on tullut tiensä päähän. Muutama joukkuetoverimme on alkanut menettämään kiinnostustaan koko touhuun, sekä joukkueeseen, koska pelit eivät enää ole joukkueelle pelaamista, haetaan omia tehopisteitä, alivoimatilanteissa sooloillaan, esimerkkinä nöyrien purkukiekkojen määrä on laskettavissa tämän kauden osalta kahden käden sormilla, tappiota ei vihata, vaan lyödään homma läskiksi viimeistään kahden maalin tappiotilanteessa, jne. Nämä nyt muutamia mainitakseni.
Kaipaan kovasti mm. Beaglea jo takaisin tositoimiin, Ernesto on yksi parhaita miehiä alakertaan ja duunariosastolle. Lisäksi hän on tämän joukkueen isä, äiti ja huoltaja. Mihin lie hänen lisäkseen kadonnut alakerran kiekollinen liideri, rautainen pommikone Sakke Kamenski.
Uusien pelaajien rekrytoinnista, sekä vanhojen pelureiden uudelleenaktivoitumisesta johtuen on joukkueessa tällä hetkellä toistakymmentä aktiivista pelaajaa. Lienee selvää, että kyseinen tilanne aiheuttaa jonkinlaisia toimenpiteitä, sillä ainakin allekirjoittanut on hieman turhautunut asiaan, ettei ns. ihmisten aikaan ole nykyään enää koskaan asiaa peleille, vaan aina joutuu odottamaan vuoroaan tuonne iltamyöhään, jolloin toki usein parhaat matsit pelataan, kiitos Calcin ja Sauben.
Yöllä alkavissa playoffeissa vain kaksi asiaa on varmaa. 1. Tällä kertaa Footter Persbäri on pelaavassa kokoonpanossa, jouduttuaan jättämään tähän mennessä kaikki pudotuspelit (kolme kautta) väliin. 2. Tämä joukkue on viimeistä kertaa tällä tasan samalla kokoonpanolla kasassa, eli eiköhän hoideta homma kotiin.