Jees. 2 ottelua pääsi Sveitsi pelailemaan näin yömyöhään. Pisteitä tuli 4 6:sta mahdollisesta.
Ensin vastaan asettui Italia, joka hallitsi ottelun alkupuoliskoa mielinmäärin ja saikin aika nopeasti 1-0 maalin aikaiseksi. Jotenkin tuntuu, että joka ottelussa vastustaja tekee ekan maalin. Jossain vaiheessa ottelua Sveitsikin sitten heräsi ja sai otetta pelistä kovalla taklauspelillä. Loppua kohden Sveitsi sai enemmän ja enemmän tilanteita Italian päätyyn ja lopulta saikin täydet 3 pistettä 3-1 voitolla.
Ottelua häiritsi ärsyttävä lagi, jonka vuoksi laitoin oman tietskarin netin jo pois päältä jossain vaiheessa, mutta ei se tainnut pahemmin auttaa. Loppua kohden ei kyl enään niin paljoa lagannut kun ottelun alussa.
Seuraavaksi asettui vastaan hanhilauma lännestä. Ylläri, että ottelu oli taas nopeasti vastustajalle 1-0. Toisessa erässä Streit tasoitti sitten ottelun lämärillä siniviivalta, joka sit jotenkin pomppi maaliin. Itseasiassa ei ollut edes Streitille tarkoitus syöttää mutta näin tällä kertaa. Lopulta ottelu meni jatkoajalle ja rankeille ensimmäistä kertaa tässä turnauksessa. No se sit varmaan näkyikin kun rankeissa tuli pahasti turpaan 2-0.
Ottelussa oli kummallakin tilaisuudet ratkaista ottelu jo ennen jatkoaikaa, kun muutamat tolppalaukauksetkin joukkuuet saivat aikaiseksi. Itseäni jäi harmittamaan tilanne jossa pääsin 2-1 hyökkäykseen ja tein perussyötön toiselle mutta syötinkin sit takaisin mutta tolppaa lähemmäksi sekään ei mennyt, kun Lunqvist sai jotenkin ruumiinsa vielä kiekon eteen.
Vielä Ruotsista sen verran, että heidän maalintekosektorille ei kovin helposti tosiaan pääse, kun koko joukkue siinä maalin edessä. Oli hieman sormi sit suussa et mitenkäs tästä nyt kiekon saa tonne maaliin.
Tosiaan Sveitsin urakka alkaa olla päätöksessään. Enään Usa ja V-Venäjä kohtaamatta. Tiukassa on kyllä pudotuspelipaikka sillä voitot ovat tällä hetkellä 6-6-1 ja maaliero ei ole mikään kummoinen. Monella muulla on vielä pelejä enemmän pelattavana joten voipi olla, että Sveitsi ei lopulta jatkoon tästä mene. Usko ei ole kovin kova, että Usalta ja V-Venäjältä pisteitä paljon viedään. Mutta voittamaan toki lähdetään!
Laittakaas vaikka viestiä, että millon kävisi noi loput pelit. Itselleni sopisi parhaiten maanantai iltapäivästä eteenpäin.