Eilinen matsi oli ekan erän jälkeen hyvää lätkää, josta löytyi tunnetta, voittamisen riemua ja häviön katkeraa kalkkia.
Riittää että siitä pelaaminen tuo kunnon lisäviihdettä hommaan, eilinenkin käsittääkseni kohtuullisen raivopäinen taistelu vikasta mitalista nosti kummasti omalla tapauksellaan kauden huipennuksen tasoa.
Ei näköjään katsottu samaa peliä. Sanat "hyvää lätkää" ja "raivopäinen taistelu" ovat melko kaukana tuosta tämän kauden pronssipelistä.
Pelihän näytti joltain elokuun harjoitusmatsilta sillä erolla, että elokuun peleissä on enemmän yritystä kun taistellaan pelipaikoista ylemmissä ketjuissa tai kokoonpanossa ylipäätään.
Tässä pronssipelissä oli yhteensä alle kymmenen taklausta (ja niistäkin varmaan puolet esitti Jari Sailio). Ei yhtään maalineduskähinää tai torikokousta. Tilanteita ei ajettu loppuun. Puolustaminen oli todella puolittaista ja iholle ei menty kunnolla. Ei provosointia, ei suunsoittoa. Kokonaisuutena täysin tunteetonta paskaa. Toni Kähkösen kommentti Jatkoajan jutussa kuvasi aika hyvin peliä: "No joo, se oli vähän sellaista ettei kukaan halua loukkaantua kesäksi."
Mitään pelillisiä perusteita pronssiottelun pelaamiseksi on vaikea löytää. Jääkiekon raiskaamista pahimmillaan. Varmasti on tietenkin mukavampaa voittaa kuin hävitä, kyllä mäkin mieluummin jossain ulkojäähöntsyissä voitan kuin häviän. Kuitenkin pelaajistakin suurin osa jättäisi mieluummin pelin pelaamatta (ei ole mitään linkkiä, kyselkää itse pelaajilta).
Yleisöä pronssiottelu saattaa tosiaan kiinnostaa jossain määrin. Hartwalliltakin tosin lähti jokaisella erätauolla porukkaa ulos toistellen sanoja "vittu mitä paskaa". Varsinkin kolmannen erän ja jatkoerän välisellä tauolla ovet kävivät ulospäin kuin Stockan Hulluilla Päivillä. Mutta joo, saahan tuosta SM-liigan seurat rahaa ja pronssimitalit itsessään saattavat joitakin kiinnostaa. Se on kuitenkin varmaa, että yksikään jääkiekon ystävä ei pelillisistä syistä tuota höntsää lähde katsomaan. Ainakaan jos on jo kerran pronssipelin nähnyt.