Muistelinkin että täällä tällainen ketju olisi. Ja koska olen kissaihminen, ajattelin kirjoitella vähän näistä meidän karvapalloista.
Ensimmäinen kaveri on kohta viisivuotias Sisu. Nimensä sai ollessaan aika sisukas elämänsä ensimmäisten viikkojen aikana. Vaimo sen kuuli vinkuvan yksi aamu töihin mennessään jossain pusikossa, ja sama toistui töistä lähdettäessä. Kävi sitten vähän tutkimassa pusikkoja, ja tämä kaveri sieltä löytyi. Oli emo ilmeisesti hylännyt, tai kuollut, ja tämä sälli oli sitten jäänyt oman onnensa nojaan. Ei tuo nähnyt oikein eteensä kun olivat silmät täynnä jotain kuonaa ja taisivat olla vähän tulehtuneetkin.
Siinä sitten pari päivää ruokittiin heppua pienin annoksin etiäpäin, ja tulihan siitä ihan kissa. Nykyään asuu yläkerrassa anopin hoteissa ja on aika hirveä läski. Anoppi tekee just mitä kissa tahtoo, ja yleensä siihen liittyy ruoka ja muut herkut. Kyllä tuo vielä ryntäilee paikasta toiseen aika nopeasti, mutta on se vähän hassun näköistä.
Toinen kaveri olikin sitten niinsanottu känninen päähänpisto. Täällä oli sellainen pieni pubi, joka oli täys kissoja. Istuskelimme eräs perjantai muutamalla oluella tuolla, ja eräs kisuli ei välittänyt ihmisistä ympärillään pätkääkään, vaan oli rennosti venyttänyt itsensä baarituolille ja veti sikeitä. Me sitten päätimme tarjota tälle kaverille kodin, ja niin se sitten illan päätteeksi kulkeutui vaimon tissien välissä meille (ei viittiny muovikassiinkaan laittaa).
Tämä heppu sai nimekseen "Putie", joka suomeksi tarkoittaa kikkeliä. Ja onhan tuo vähän tuollainen Kummelihahmo. Jätkällä ei ole yhtään mitään huolta mistään, paitsi kun on ruoka-aika. Silloin lähtee ääntä niin helvetisti ja ei pysy paikallaan millään. Tapana on myös lojua meidän sängyllä ja ottaa sellainen Heil-asento, jonka vuoksi kaveria kutsutaan myös Putleriksi.
Kännykällä en yleensä kuvaa yhtään mitään, mutta täytyy sanoa että näistä epeleistä on tullut otettua aika monta. Kova paikka tulee olemaan kun näistä aika jättää, mutta siihen toivottavasti menee vielä reilu 10 vuotta. Ja aika varmasti ainakin ensimmäinen ei olisi selviytynyt elämässään kovin pitkälle jos olisi yksin jäänyt.
En minä näitä pois vaihtaisi tai mistään hinnasta myisi. Joskus urpoilevat niin että hermot menee, mutta huomattavasti useammin hermot menevät ihmisiin. Nämä sentään ovat aina rehellisiä ja kertovat suoraan mikä on mieli.