Mainos

Projekti: Kissa

  • 348 019
  • 1 630

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Mikähän mahtaa olla tuolla paremman puoliskon vanhalla herralla? Kyseessä on 14-vuotias leikattu ja sisällä asuva maatiaiskolli, jolla ei ole ikinä ollut sisäsiisteyden kanssa mitään ongelmia. Kuitenkin tuo on nyt alkanut pissailemaan tiskipöydälle. Ensimmäisen kerran pari viikkoa sitten, jolloin tuo ehti jo aiheuttaa huolta, että pojalla ei nyt ole kaikki hyvin. No, tuon jälkeen tuo on kuitenkin taas normaalisti käynyt hiekkalaatikolla, tähän päivään asti jolloin yllätys oli taas tiskipöydällä.

Onko palstan kissaihmisillä näkemystä, mikä nyt mättää? Yksi vaihtoehto tosiaan on, että tuo on tulossa vanhuuden höperöksi tai sitten sillä on nyt jokin sairaus tjsp. Pitkä väli tapahtumien välillä ja tuo varsin epäkäytännöllinen paikka pissailulle kuitenkin kielisi mielestäni enemmän siitä, että katin rontti tekee tuon tahallaan, esim. osoittaa mieltään jostakin.

Onko kellään käynyt vastaavaa, tai tietämystä tällaisesta?
Kissat eivät osaa osoittaa mieltään ulostamalla johonkin "väärään" paikkaan.
Lääkäriin tutkituttamaan ettei ole virtsakiviä, tai virtsatie tulehdus, aiheuttaa kipua pissatessa, jolloin kissa alkaa yhdistämään kivuntunteen ja vessan toisiinsa, täten etsii jonkin muun paikan tehdä tarpeensa.

Onnistuu myös niin, että käyt hakemassa apteekista näytekipon, kyttäät milloin kissa menee vessaan ja kun kissa alkaa pissaamaan, niin eivät yleensä lopeta sitä kesken. Ei kun kippo alle ja pissanäyte talteen ja toimitat sen eläinlääkäriin. Toki on hyvä soittaa sinne lekurille ensin, että toimiihan näin. Tällöin ei tarvitse sitten lääkärin ottaa näytettä neulalla ja ruiskulla suoraan rakosta siellä lääkärissä. Kunnalliset lekurit halpoja ja siellä ainakin pitäisi onnistua, osaavat myös kertoa puhelimessa miten näytettä pitäisi säilyttää ja kauan aikaa toimittaa, että se näyte on tutkimiskelopoinen.

Tämä on kaikista helpoin ja yksinkertaisin tapa toimia asian suhteen. Lisäksi huomattavan edukas toimintamalli, ihan kaikkien kannalta.
 
Viimeksi muokattu:

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Kissat eivät osaa osoittaa mieltään ulostamalla johonkin "väärään" paikkaan.

Joo näinhän se on, vaikkei tuota aina uskoisi, kun kissoista on kyse.

Mutta selvisipä, että pari viikkoa sitten läheinen valintatalo, josta hiekkalaatikkoon on hiekkaa ostettu, muuttui K-Marketiksi ja näin ollen tuo vuosia käytetty kissanhiekka (Eldorado) ei ole enää valikoimassa. Näinköhän tuo reagoi muuttuneeseen hiekkalaatuun, eli ei tunne laatikkoa ns. omakseen.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Joo näinhän se on, vaikkei tuota aina uskoisi, kun kissoista on kyse.

Mutta selvisipä, että pari viikkoa sitten läheinen valintatalo, josta hiekkalaatikkoon on hiekkaa ostettu, muuttui K-Marketiksi ja näin ollen tuo vuosia käytetty kissanhiekka (Eldorado) ei ole enää valikoimassa. Näinköhän tuo reagoi muuttuneeseen hiekkalaatuun, eli ei tunne laatikkoa ns. omakseen.
Tuskin. Tuokin on yksi perhanan myytti, että kissa protestoisi hiekan vaihdosta. Sen ymärtäisi jos kyseessä olisi selvästi vaikka teräväreunainen hiekka, mikä hiertäisi tassuja. Näin ei vain markettihiekoissa yleensä ole. Lisäksi silloin kissa yleensä tekee tarpeensa laatikon välittömään läheisyyteen, koska se mieltää sen paikan "vessaksi".

Meillä on kissa mikä kärsi vuosia virtsaus ongelmista, parasta tai no pahinta oli kun kusi naamalle sängyssä ja silloin oli katin lähtö lähellä. Oli kaikki eläinlääkärin virtsakivi ruoat yms. todellinen syy sitten selvisi, että ko. moska oli sellasta paskaa, että oli aiheuttanut kissalle diabeteksen ja se taas lisäsi sokereita virtsaan ja tämä taas antoi bakteereille kasvualustan. (Samaa markettien sokerimoskaa, mitä ihmiset syöttää kissoilleen ja ihmettelee miksi ne sairastaa, mutta tupla/tripla hinnalla) Hoidettiin sitten kissa ruokavaliomuutoksella ja lääkkeillä ensin stabiiliksi, sittemmin täysin terveeksi ja ex-diabeetikoksi (kyllä, kissan diabetes voi parantua). On tullut käytettyä tuota aikaa, vaivaa ja rahaa näihin kissojen pissaus juttuihin melkoisen paljon. Enkä voi sanoa kuin yhden neuvon, aina. Vie se kissa lääkäriin! Tai vähintään se virtsanäyte. Sitten jos sieltä ei vikaa löydy, niin voi alkaa spekuloimaan ja rajaamaan asioita jollain hiekoilla, naapurien kissoilla, merkkaamisilla yms.

Edit. lisätään nyt vielä, että on mielestäni aika käsittämätöntä miten ihmiset suhtautuu lemmikkeihinsä. Jos se oma pikkulapsi Tiina tai Matti alkaisi potalle opittuaan yhtäkkiä kuseen sänkyynsä, niin silloinkin alkavat varmaan ekana etsimään vikaa sieltä potalta, että onkohan nyt potta väärän värinen, kun ei se Tiina siellä halua enää pissiä. Joo lemmikkien pitäminen maksaa, jos ei ole valmis maksamaan, niin sitten ei pitäisi hommata lemmikkiä. Se ei nyt ole kuitenkaan järkyttävä summa minkä joku yks eläinlääkäri reissu kustantaa jos se tapahtuu kerran helskutin moneen vuoteen. Tiinan sairaalareissut on kyllä "ilmasia", kun siellä ravataan korvatulehduksessa sen 100 kertaa vuodessa. Ja kyllä, vertasin ihmislasta eläimeen, tarkoituksella.
 
Viimeksi muokattu:

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Niin, kyllähän se lääkäri on varmasti paras vaihtoehto, vaikka nuo hiekan vaihdot ja muuttunut vessakäytös vain kummasti osuvat samaan ajankohtaan. Naisystävällä tuntuu myös olevan kauhean korkea kynnys viedä kissaa lääkärille, ja tämä johtuu ihan puhtaasti siitä, että kollilla on jo ikää ja hän pelkää lääkärin antavan sen viimeisen tuomion kissalle. Kauheasti ei viitsisi painostaakaan, kun kyseessä ei oma eläin ole varsinaisesti.

. Joo lemmikkien pitäminen maksaa, jos ei ole valmis maksamaan, niin sitten ei pitäisi hommata lemmikkiä. Se ei nyt ole kuitenkaan järkyttävä summa minkä joku yks eläinlääkäri reissu kustantaa jos se tapahtuu kerran helskutin moneen vuoteen. Tiinan sairaalareissut on kyllä "ilmasia", kun siellä ravataan korvatulehduksessa sen 100 kertaa vuodessa. Ja kyllä, vertasin ihmislasta eläimeen, tarkoituksella.

Yleisellä tasolla tästä muuten pitää olla ihan samaa mieltä. Korkea on kynnys viedä eläintä lääkärille, vaikka itse siellä ravaisi tuon tuosta tai muuten käyttäisi kuinka löysästi rahaa ties mihin turhuuteen (kuten jääkiekon aktiiviseuraamiseen). Toisaalta myös esimerkiksi uudenkarheat autot vakuutetaan yleensä viimeisen päälle vaikkei olisi pakko, mutta eläimelle lääkärikäyntejä kattavaa vakuutusta harva ottaa etenkään, jos kyseessä on seuraeläin ilman sen kummempaa harrastus- tai hyötykäyttöä. Kummallinen on tämä maailma välillä.
 
Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Lääkäriin tutkituttamaan ettei ole virtsakiviä, tai virtsatie tulehdus, aiheuttaa kipua pissatessa, jolloin kissa alkaa yhdistämään kivuntunteen ja vessan toisiinsa, täten etsii jonkin muun paikan tehdä tarpeensa

Kolli käytetty lääkärissä. Ottivat virtsanäytteen paikan päällä, eikä siitä löytynyt mitään tulehdukseen tai virtsakiviin viittaavaa. Lääkärin mukaan kyseessä vaikuttaisi olevan enemmänkin stressireaktio, koska tässä välillä kissa oli myös kakannut lavuaariin ollessaan toisen kollin kanssa keskenään kotona. Kissa on vanhemmiten muuttunut luonteeltaan entistä ihmisläheisemmäksi, ja ilmeisesti ihmisten lähteminen pois on alkanut stressata poikaa. Kolli on myös hylätty kerran elämässään (tuli naisystävälle parivuotiaana) niin voisiko sitten yhdistää tuollaiseen, mene ja tiedä.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kolli käytetty lääkärissä. Ottivat virtsanäytteen paikan päällä, eikä siitä löytynyt mitään tulehdukseen tai virtsakiviin viittaavaa. Lääkärin mukaan kyseessä vaikuttaisi olevan enemmänkin stressireaktio, koska tässä välillä kissa oli myös kakannut lavuaariin ollessaan toisen kollin kanssa keskenään kotona. Kissa on vanhemmiten muuttunut luonteeltaan entistä ihmisläheisemmäksi, ja ilmeisesti ihmisten lähteminen pois on alkanut stressata poikaa. Kolli on myös hylätty kerran elämässään (tuli naisystävälle parivuotiaana) niin voisiko sitten yhdistää tuollaiseen, mene ja tiedä.
Voi toki, nyt kun on suljettu se ilmiselvä asia pois laskuista. Toisten kissojen oleileminen samalla reviirillä voi hyvinkin johtaa stressikäytökseen. Onhan bokseja vähintään kissojen määrä+1 kappale talossa? Kannattaa myös jatkossa seurata sen toisen kissan käytöstä toisen ollessa tarpeillaan, eli ahdisteleeko se toinen. Tuollainen häirintä on kissoille melkoisen tyypillistä "pomottamista" ja voi johtaa näihin tarpeiden tekemisiin vääriin paikkoihin. Feliwayn feromoni haihdutinta kannattanee koittaa tälläisessä tapauksessa. Laittaa päälle ennen kuin lähtee ja ottaa pois kun tulee kotiin. Muutaman viikon jos käyttää ja saa kissan rentoutumaan, niin eiköhän ne oireetkin sitten katoa.

Vaikea on sanoa enempää, kun ei tiedä ympäristöä ja muita olosuhteita. Kiitosta kuitenkin siitä, että kissa on lääkärillä käytetty, koska se on se ensimmäinen asia, tai pitäisi aina olla. Se on sitä oikeaa välittämistä.
 
Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
@BlackWolf ilmeisesti toinen laatikko oli hankittu lääkärikäynnin yhteydessä ell:n suosituksesta. Tosin sen verran vielä olosuhteista, että puheenaiheena ollut kissa dominoi tuota nuorempaansa silkalla auktoriteetillaan, että tuskin tuosta johtuu tämä käytös. Seuraillaan kuitenkin nyt vielä, kiitos vielä asiallisista vastauksista/neuvoista.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
@BlackWolf ilmeisesti toinen laatikko oli hankittu lääkärikäynnin yhteydessä ell:n suosituksesta. Tosin sen verran vielä olosuhteista, että puheenaiheena ollut kissa dominoi tuota nuorempaansa silkalla auktoriteetillaan, että tuskin tuosta johtuu tämä käytös. Seuraillaan kuitenkin nyt vielä, kiitos vielä asiallisista vastauksista/neuvoista.
Toivotaan että ongelma ratkeaa tuolla toisella boksilla. Pitikin sanoa jo aiemmin, että se lavuaari missä kissa on käynyt tarpeillaan kannattaa sitten pestä huolellisesti jollain kunnon puhdistusaineella. Kissoilla on tarkka hajuaisti ja jos siellä on yhtään ulosteen hajua, niin se vetää kissaa sinne uudemman kerran, kun se paikka on ns. merkattu vessaksi. Klorite, tai muu klooripohjainen aine on hyvää tavaraa tuohon siivoamiseen.
 
Tekila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kloritehan vetää sitten kissoja puoleensa. Ainakin meillä ne pitää sitä yhtä mahtavana juttuna kun esimerkiksi kissanminttua. Klorite on luonnollisesti myrkkyä kissalle, joten pesty paikka pitää extra hyvin huuhdella.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Pitikin sanoa jo aiemmin, että se lavuaari missä kissa on käynyt tarpeillaan kannattaa sitten pestä huolellisesti jollain kunnon puhdistusaineella.

Etikalla.

Tehokkain aine häivytään kissinpissin hajua kissin omista sieraimista.. toki myös meitin ihmisten.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Mahdollisia syitä on useampia, sairaus, stressi, vikaa laatikossa jne. Mielenosoitukset yms on myyttejä. Sellaista kissa ei harrasta.

Lue tarkemmin vaikka eläinlääkäriin.fi sivustolta: Kun kissan hiekkalaatikkokäytös muuttuu | Eläinlääkäriin

Minulla on eriävä mielipide asiaan. Tämä tapahtui aikana jolloin formulat tulivat vielä vapaalta kanavalta. Jo edesmennyt kissamme oli tottunut saamaan iltapäivällä tiettyyn aikaan kuivamuonaa ja oli sitä nytkin vailla istuen tarjottimen vieressä odottamassa. Koska kisassa oli loppuratkaisut käsillä sanoin katille että kohta saat. Hetki tuosta ja kissa väänsi tarjottimelle ison tortun koska kuivamuona ei tullut ajallaan.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Nyt on pisuongelmaa täälläkin. Meillä on nuoremmat kissa veljekset ja vanhempi kissa rouva, kaikki sisäkissoja ja leikattuja. Toinen veljeksistä on alkanut sitte kusemaan pitkin. Ekana kusi plikan treenikassin päälle, kun tuli treeneistä joka oli kankaisella kulmasohvalla. Sen jälkeen kaksi kertaa kulmasohvalle yöllä. Sitten emännän takin päälle, kun se tuli töistä. Takki oli meidän sängyn päällä. Nyt tultiin juuri kotio ja nyt oli pojan sängyn päällä kuset. En tie mikä nyt oikein on, mutta vituttaa hinkata sohvaa ja untuvapeittoja puhtaaksi. Aikamoisia läikkiä vielä, en tie kuseeko muuten. Nytkin oli kyllä hiekka puhdasta. Yksi laatikko on kaikille, mutta neiti kusee bideeseen. :) Täytyy nyt tutkia mikä on.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
@Squit,

Ensin eläinlääkäriin tutkittavaksi. Kun leikattuja ovat mikään merkkaamisjuttukaan tuskin on kysymyksessä, mutta kai sitäkin voisi pitää mahdollisena, että kissojen välille on joku skisma tullut ja toinen kuseskelee nyt pitkin poikin. Lisäksi kissat on niin omalaatuisia eläimiä. Niissä laatikoissa voi olla jotain vikaa/tai sitten kissallasi on jotain virtsakiteitä ym. ja se assosioi sitten sen kivun kustessaan siihen laatikkoon.

Meille tuli sisäsiisti kaksikko vuosi takaperin, siskokset. Vähän aikaa täällä meni hyvin, mutta sitten kolli alkoi paskoa ja kusta ympäri kämppää. Paskominen saatiin loppumaan vaihtamalla ruuat (tuolla kaupan peruskamalla mentiin aluksi ja siinähän on jotain viljaa jauhettu sekään ja tuo sekoitti pojun vatsan) ja kuseskelu lopulta niinkiin yksinkertaisella jutulla kun hiekan vaihdolla hienoksi ja hajustamattomaksi ja laatikoiden vaihdolla sellaiseksi matalareunaiseksi. Jostain syystä kolli ei vaan pitänyt sellaista korkeareuanaisesta mallista. Onneksi siskonsa sitten on alusta asti ollut täysin sisäsiisti ja tuntuu tekevän tarpeensa laatikkoon kun laatikkon.

Ja onhan kissoilla riittävästi virikkeitä. Kiipeilytelineitä, paikkoja jossa pääsevät mulkoilemaan häiritsemättä ikkunasta ulos, yleensä tasoja missä kissa pääsee "lattiasta irti" vilkuilemaan maailmaa. Ja pääseekö katti noihin ilman muiden kissojen häiritsemistä/eli onko kissoillasi sellaista nokkimisjärjestyksen haku-juttua meneillään siellä. Kaikki tällainen voi laukaista juuri noita ongelmia.
 
Viimeksi muokattu:

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Nyt on pisuongelmaa täälläkin. Meillä on nuoremmat kissa veljekset ja vanhempi kissa rouva, kaikki sisäkissoja ja leikattuja. Toinen veljeksistä on alkanut sitte kusemaan pitkin. Ekana kusi plikan treenikassin päälle, kun tuli treeneistä joka oli kankaisella kulmasohvalla. Sen jälkeen kaksi kertaa kulmasohvalle yöllä. Sitten emännän takin päälle, kun se tuli töistä. Takki oli meidän sängyn päällä. Nyt tultiin juuri kotio ja nyt oli pojan sängyn päällä kuset. En tie mikä nyt oikein on, mutta vituttaa hinkata sohvaa ja untuvapeittoja puhtaaksi. Aikamoisia läikkiä vielä, en tie kuseeko muuten. Nytkin oli kyllä hiekka puhdasta. Yksi laatikko on kaikille, mutta neiti kusee bideeseen. :) Täytyy nyt tutkia mikä on.
Kuten Rinksu tuossa kirjoittikin, niin ensimmäisenä eläinlääkäriin, sitten kun se on käyty, niin voidaan alkaa ihmettelemään muita asioita. Lisäksi edelleen kissojenmäärä + 1 vessaa kämppään. Merkkailua en usko kun ovat leikattuja, mutta nuo paikat vaikuttavat pehmeiltä, eli virtsakiteet/tulehdus hyvin suuri mahdollisuus.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Joo, eläinlääkäri on aina se eka paikka, jos se kissa alkaa kuseskella pitkin poikin.

Jos virtsakiteitä ei sitten löydy, niin tosiaan kippo per kissa ja yksi ylimääräinen kaupan päälle. Laatikot sellaisiin paikkoihin, että kisut niihin pääsevät häiriöttä (eli mikään pesukone ei esim. ole vieressä). Sitten vielä yksi vinkki, elikkä laatikoiden sännöllinen (kerran pariin viikkoon ainakin) pesu kloriitilla. Jotkuthan väittävät, että kloriitin tuoksu houkuttelee kissat tekemään tarpeensa laatikolleen. Toiminut tässä taloudessa ainakin.
 
Maglor

Jäsen
Suosikkijoukkue
EDM
Tuore 7-kuisen kissan omistaja täällä hei.

Kuinka rutiinitoimenpide kollin kastrointi on? Toisin sanoen, onko kukaan palstalainen kuullut, että pallien poisto-operaatio olisi mennyt perselleen? Pohdin tässä, että vienkö kisulini halvalle kunnaneläinlääkärille vai pulitanko vähän enemmän rahaa jollekin yksityiselle klinikalle. Jostainhan tuo paikallinen lääkärikin on pätevyytensä hommannut, ja mokoma napsauttaisi kissan kulkuset irti 65 eurolla.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Kuinka rutiinitoimenpide kollin kastrointi on? Toisin sanoen, onko kukaan palstalainen kuullut, että pallien poisto-operaatio olisi mennyt perselleen?

Kollin osalta täysin rutiinitoimenpide, jonka pieleenmeneminen on kyllä todella harvinaista. Itte en ole kuullut moisesta ikinä. Kunnan eläinlääkäri on ihan tasan yhtä pätevä kuin se yksityinenkin. Toisaalta eipä niillä operaation hinnoillakaan ole juuri eroa. Itse suosittelisin valita eläinlääkärin, joka on lähellä ja käyttää tätä sitten aina kaikessa (pysyy recordit ajan tasalla)
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Tuore 7-kuisen kissan omistaja täällä hei.

Kuinka rutiinitoimenpide kollin kastrointi on? Toisin sanoen, onko kukaan palstalainen kuullut, että pallien poisto-operaatio olisi mennyt perselleen? Pohdin tässä, että vienkö kisulini halvalle kunnaneläinlääkärille vai pulitanko vähän enemmän rahaa jollekin yksityiselle klinikalle. Jostainhan tuo paikallinen lääkärikin on pätevyytensä hommannut, ja mokoma napsauttaisi kissan kulkuset irti 65 eurolla.
Ehdottomasti kunnaneläinlääkärille, mars mars. Toki jos se yksityinen on joku oikeasti yksityinen, eikä siis näiden ruotsalaisten isojen firmojen sivuliike, niin sitten sinne tukemaan kotimaisia toimijoita. Nämä Animagit yms. ovat ketjuillaan ajaneet eläinlääkärit kuseen ja yksityisten toimijoiden tilanne on todella tukala. Onhan se hauskaa, miten tässä tapauksessa on taas saatu luotua kilpailusta tosiasiassa oligopoli.
 
Maglor

Jäsen
Suosikkijoukkue
EDM
Kiitokset @Tarinankertoja ja @BlackWolf vastauksista! Ajattelinkin, ettei kassileikkaus mitään ydinfysiikkaa ole, mutta piti palstalta tarkistaa. Ettei vain isin pikku karvapallerololleromuruliini joudu mihinkään ylimääräiseen vaaraan. Mikä on tietysti typerä ajatus, koska kyseessähän on eläinLÄÄKÄRI.
 
FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Nyt just kaivattais vähän apua.. Kohteena päälle puolivuotinen maatiaiskissanarttu, joka tuli talouteen syyskuussa ja elämä on ollut vallan mainiota tuon kanssa, sen verran huomionkipeä ja "isännän rakas" tuosta on tullut, että pois en vaihtaisi. Yksi iso miinus tässä nimenomaisessa kissassa tuuppaa kuitenkin olemaan: Se perkele syö kaiken pienen minkä eteensä saa jos ei ole kokoajan kyttäämässä. Ja vaikka kuinka koittaa siivota ja pitää pienet esineet poissa, niin jostain se niitä aina saa kaivettua. Esimerkiksi kaksi kännykänlaturia ja kolmet kuulokejohdot on menneet pedon hampaissa katkipoikki. Sen enempää ei kuitenkaan niitä syö, luojan kiitos.

Sen sijaan isompi ongelma tuntuu olevan emännän hiuspompulat. Niistä aina motkotan ja onkin oppinut heittämään ne visusti jemmaan, mutta silti tasaisin väliajoin tämä mokoma on jostain pompulan / muun vastaavan kaivanut. Niin oli nytkin tuossa muutama päivä sitten järsimässä pompulaa kun äkkäsin hänet puuhissaan: Pompula pois, roskiin ja eteenpäin. Näytti suht kokonaiselta pompulalta, lähinnä poikkipurrulta.

Nyt kuitenkin sitten eilen oksensi kolmesti - Sellaista keltaista limaa. Eipä tule tuollaisesta panikoitua, koska ko. kissa on sitä ennenkin harrastanut - Milloin karvapallojen takia, milloin on saanut liikaa ruokaa mokoma ja on ylensyönyt, milloin on syönyt jotain sopimatonta jotain käsittämätöntä kautta -, joten ei muuta kuin seurantaan. Tänään sitten tuli tarkistettua, että leikkii (sen mitä ennenkin), joi kun antoi raikasta vettä, suostui syömään vähän (ko. kissa yleensäkin tekee niin, että syö ensin vain vähän ja käy sitten myöhemmin syömässä jäljelle jääneet kun kokee tarpeelliseksi | Ei siis ole vielä toistaiseksi tyhjentänyt kuitenkaan ruokakuppiaan). Olisiko kuitenkin mennyt ehkä tunnin verran niin pullautti sitten äsken niellyt ruuat takaisin ylös. Oksennuksessa ei näkyvissä määrin karvoja / vierasesineitä mukana, mutta alkaa tämä jo perkele huolestuttamaan. Että mitähän se on mennyt syömään ja onko huoleni aiheeton? Astialla tuo kävi, mutta tarkistuskierroksen jälkeen sieltä löytyi vain virtsaa, ei siis ulostetta ollenkaan. Tässä olen koittanut nyt seurata, että josko kävisi tekemässä sen kakkosenkin niin huoleni edes vähän hälvenisi, mutta kun ei vieläkään...

Ja kerrottakoon siis, että kissoja on pyörinyt elämässäni varhaislapsuudesta alkaen ja koskaan ei ole kyllä ollut vastaavanlaista kissaa omalla kohdallani, jota saisi vahtia kuin pikkulasta, ettei vaan mene ja syö jotain ponnaria / muuta joka voisi esim. tukkia suoliston.. Aiemmat kissat ovat vähät välittäneet tälläisistä - Joskin yksi aiempikin katti, nykyinen ex-kihlatun kissa, tuuppasi pureksimaan myös johtoja rikki ihan vaan huvin ja urheilun vuoksi..

Mitäpäs kannattaisi tehdä / miten kissan oloa voisi koittaa helpottaa ja avata esim. mahdollista suolitukosta neidin suolistosta? :(

e. Lisätään vielä, että kissalla oli juuri äskettäin päällänsä elämänsä ensimmäinen kiima. Ei kai voi tuohon liittyä moinen?
 
Viimeksi muokattu:

Viivapelote

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@FutureHockey tosta pampuloiden järsimisestä sanoisin, että osta ylimääräisiä pampuloita joita kissa voi järsiä. Tai jotain vastaavia leluja. Eli siis joku johdon pätkä, pampula tms. jota kissa saa vapaasti järsiä. Kauhean kalliita leluja ei kannata hankkia. Kokemuksesta voin sanoa, että mitä hienompi ja kalliimpi, niin sitä vähemnän se kissaa kiinnostaa.

Tuosta suolitukoksesta, niin kissan mallas jotenkin helpottaa ulostamista. Siis suun kautta annettava tahna. Jos ei tuo auta niin peräruisketta. Tutki nyt tilannetta kuitenkin vielä hetken aikaa. Kissan laattaaminen nyt ei vielä välttämättä tarkoita yhtään mitään.
 
Okei! Kiitos helpottavista sanoista! :) Onko siis niin, että noista pompuloista nyt ei kuitenkaan sitten ole ns. hengenvaaraa? Siksi juuri olen noita tuolta koittanut kätkeä kun niitä järsii, että ei vain tukehdu tms., mutta jos on noin, että voisi turvallisin mielin jotain tuollaistakin harkita niin ehdottomasti menee hankintalistalle! :D
 
Harvoin kissat tukehtuvat mihinkään tuollaiseen. Hommaa nyt kuitenkin varmuuden vuoksi sellainen jota ei saa järsittyä paloiksi. Ei kissa esim puhelimen laturia järsi niin pieniksi paloiksi, että siihen tukehtuisi. Meilläkin on muuten tuo puhelimen laturi parhaita leluja.
 
Outsider

Jäsen
Toi on muuten jännä juttu, lapsena kun oli kissoja niin kaikenlaista hifistelyruokaa kissoille ostettiin, mutta kaikista halvimmat ruoat vaan maistui.

Vaikka edellä taisikin olla puhetta leluista, niin pitää kommentoida tähän ruoka asiaan, että noissa halvimmissa ruoissa taitaa lihapitoisuus olla jotain 4% luokkaa, joten aika paljosta määrästä kissalle hyödyttömästä ja jopa haitallisesta tavarasta siinä maksaa samalla, vaikka itse tuote olisikin halvempi. Joillekin ihmisillekin toki maistuu sipsit ja karkit oikeaa ruokaa paremmin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös