Mainos

Presidentinvaalit 2006

  • 307 973
  • 4 281
Tila
Viestiketju on suljettu.

Kaivanto

Jäsen
dohf kirjoitti:
Mutta sana ennuste sisältää olettamuksen tulevaisuudesta, jolloin ennusteen laskijat joutuvat käyttämään laskettujen äänten lisäksi arveluja äänten laskennan edistymisestä eri osissa Suomea. Käsittääkseni tässä joudutaan ottamaan huomioon entinen äänestyskäyttäytyminen, jonka perusteella voidaan esittää arvailuja muutoksista, kun esim. isojen paikkakuntien ääniä rupeaa tippumaan.

Ei siinä mitään aiempaan äänestyskäyttäytymiseen nojautumista tarvita, jotta vaikkapa Helsingissä lasketuista 10 000 äänesta voidaan arvioida ennusteeseen kaupungin kaikkien puolen miljoonan asukkaan äänestyskäyttäytyminen. Tietysti pitää ottaa huomioon, mistä kaupunginosista nuo ovat yms., mutta periaate perustuu yleistämiseen laskettujen äänien perusteella eikä mitenkään esim. siihen, mihin suuntaan käppyrät ovat aiemmissa vaaleissa milloinkin kääntyilleet. Edit: Paitsi että aiemmista äänestysprosenteista pitää tehdä päätelmiä, että jotenkin samoihin sfääreihin päädytään, mutta systeemi ei mitenkään perustu siihen.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Milhouse Nixon kirjoitti:
Aivan kuten oli jo arvattavissa, on YLE:n ennusteen mukaan Halonen ottanut todella rajusti kuuppaan viimeisen viikon aikana. Todellinen kannatus on jossain 44%:n lähellä. Halonen on syöksykierteessä ja kun hän joutuu ottamaan kantaa Natosta kaksintaistelussa Niinistöä vastaan, tulevat lukemat vielä enemmän alas. Niinistöllä on kaikki saumat nousta presidentiksi.

Nyt on vähän niin että (aivan neutraalisti todettuna, itselläni ei ole kovin voimakasta kantaa jäsenyyteen) että vain pieni vähemmistö äänestäjistä kannattaa Nato-jäsenyyttä. Niinistön pitää pyrkiä kokoamaan laaja koalitio saadakseen enemmistön - mukaanlukien hyvin suuria määriä Naton vastustajia. (Eli jatkaa aivan varmasti keskustelun hämmentämistä epä-älyllisellä "eurooppalainen Nato" -höpinällään, jonka tarkoitus on puhutella sekä jäsenyyden vastustajia että kannattajia, ja jonka ainoa ongelma on se ettei se ole reaalinen vaihtoehto kenellekään). Mutta tosiaan, jos vihreät laskisi vasemmistoon (sinänsä osittain avoin kysymys) niin prosentteja on juuri alle 50% - eli mikäs olisi yksinkertaisempaa kuin maan luonnollisen enemmistön, ei-sosialistien, valita Niinistö presidentiksi. Vai olisiko vähän monimutkaisempi yhtälö? Mielenkiintoinen toinen kierros tulossa!
 

Särki

Jäsen
Nännimäinen kirjoitti:
Tulee jännä toinen kierros. Keskustaa äänestävä ei helposti anna kannatustaan SDP:n ehdokkalle - Kokoomuslaiset olisivat lipsuneet helpommin. Siksi Niinistö antaa Haloselle tiukemman vastuksen.

Kyllä Keskustan vahvoilta alueilta, esimerkiksi Pohjanmaalla, Niinistö tulee saamaan vähemmän Keskustan äänistä kuin Halonen toisella kierroksella. Lisäksi Vihreiden äänet siirtyvät suurimmassa määrin Halosen taakse ja tässä valossa Niinistöllä on melkoisen mahdoton tehtävä edessä, mutta katsotaan nyt kumminkin kuinka lähelle pääsee.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
1.kierros jääkiekkofanin silmin

Presidenttivaaleissa kävi niin kuin ennakkoon oli odotettavissakin.

Niinistö käytti laadukkaasti hyödykseen ylivoimat ja vastahyökkäykset ja se toi tulosta. Halosen omanpäänpelaaminen sen sijaan ontui pahemman kerran.

Presidenttipelissä joudutaan siis hakemaan ratkaisua jatkoajalla. Jatkoajalle ylsivät vastakkain tasaisen vahvat Tarja Halonen ja Sauli Niinistö.

Tästä jatkoajasta on ennakkoasetelmissa hyvinkin odotettavissa tasainen vääntö, kahden laadukkaan ehdokkaan välillä. Matti Vanhasen äänet, kun treidattaneen Sauli Niinistön puolelle.

Tarja Halosen peliesitys on ollut laskussa tasaiseen tahtiin. Mikä tässä sitten auttaisi, niin on toinen kysymys. Joukkuetta ei tässä vaiheessa voi enää vaihtaa, joten eräänlainen aikalisä lienee paikallaan.

Matti Vanhanen tarjosi kahdelle päävastustajalleen tiukan vastuksen, mutta lopulta heikon loppukirinsä vuoksi hyytyi kolmannelle sijalle.

Pienemmät ehdokkaat jäivät selvästi omaan puolustuspäähän purkamaan kiekkoja siinä vaiheessa, kun kolme parasta kirmasivat jo vaarallisiin maalintekotilanteisiin hyökkäyspäässä.

Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa ja äärimmäisen jännittävä jatkoaika lienee edessä. Kummankin ehdokkaan on pelattava tiiviisti oma pää ja käytettävä hyödyksi ne tilanteet, mitkä hyökkäyspäässä tarjoontuu. Kummankin on väistämättä pystyttävä 110- prosenttiseen suoritukseen.

Se kuka on Suomen presidenttipelin voittaja on meistä kiinni. Mutta mikä on varmaa, niin on että tämä peli on saanut aivan uudenlaisen lähtökohdan. Tästä on hyvä jatkaa.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Germanicus kirjoitti:
... perrrkeleen rrrr-vikaiset taistolaiset!!!

Jotenkin näen tässä Niinistön toisen kierroksen sloganin: pyrkii vetoamaan maamme älylliseen enemmistöön!
 

juudas

Jäsen
Näkkäri kirjoitti:
Eipä voi Saulikaan. Suomeen ei porvaripresidenttiä ainakaan vielä näissä vaaleissa valita ja se on sillä sipuli.

No tarkoitin lähinnä sitä, että Vanhasella asema haastamiseen olisi ollut vaikea jo nykyisen aseman ja yhteisesti Halosen kanssa väsättyjen kuvioiden takia. Lisäksi Vanhanen ei ole luonteeltaan sellainen, joka voisi "pelata kovaa", mitä nyt vaaditaan, koska nyt ei riitä Niinistön hyvä kampanja vaan vaaditaan Haloselta "mokaa" tai etäännyttävää käytöstä, jota ei tapahdu vastaehdokkaan hyssyttelylinjalla.

Varsinaiseen Niinistön mahdollisuuteen on vaikea vielä ottaa kantaa, mutta parempi se on kuin mitä Vanhasella olisi ollut. Jos puhutaan todellisesta haastamisesta.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä nämä alkavat jo muistuttaa demokraattisen maan vaalituloksia. Sekin on jo pieni voitto, vaikka muumimamma pääsisikin jatkokaudelle.

Pienien ehdokkaiden äänistä varmaankin vian Hautalan äänet menevät selkeästi Haloselle ja Soinin, Laxin ja Kalliksen kannattajien voisi kuvitella hyppäävän ennemmin Saulin kelkkaan. Lahdesta on paha sanoa, mutta ei sillä taida olla juuri merkitystäkään.

Sitten vaan porvariyhteistyö kunnolla toimimaan, niin kaikki on mahdollista. Paitsi että naisten äänet ne taitavat pitkälti tämänkin ratkaista, kun suuri osa heistä on kuitenkin tässä asiassa yhtä helposti ymmärrettäviä ja johdonmukaisia kuin yleensäkin...

Kahden viikon päästä sitten piirtämään uudemman kerran kolmonen vaalilippuun.
 

massimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils, FC United of Manchester
Soinille hiebo tulos! Täytyykin miettiä kummalle oman äänen siirrän. Harmittaa ettei pienillä ehdokkailla ole kuitenkaan mitään mahdollisuuksia isojen seurassa.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
JV kirjoitti:
Eipäs hätäillä. Itse äänestin tänään Saulia ihan vain sen takia että Vanhanen ei pääse jatkoon. Itselleni on aivan sama huitooko siellä presidenttinä Sauli vai Tarja noilla valtaoikeuksilla.

En ole niinkään kiinnostunut, ketä sinä äänestit ja minkä takia. Mutta jos olet seurannut galluppeja, tiedät Tarjan suosion olleen vielä hetki sitten huomattavasti ylempänä. Se oli jossain vaiheessa 60%, sitten ennen vaaleja 52%. Nyt hän saa 46,5% äänistä, vaalipäivänä vielä vähemmän. Jos tämä ei todista Tarjan suosion tippumista, niin mikä?

Toki ymmärrän sen, että Tarja tulee saamaan ääniä niiltäkin seuraavalla kierroksella, jotka eivät häntä nyt äänestäneet. Hyvin todennäköisesti hänet valitaan presidentiksi. Se ei edelleenkään kuitenkaan muuta sitä, että erot ovat pienentyneet. Jos Niinistön kyykytys onnistuu nappiin, voidaan mahdollisesti joutua vielä melko tiukalle. Toivon parasta.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Tästä on tulossa hyvä matsi. Halonen joutuu tappelemaan tosissaan voitosta vaikka ennakkosuosikki edelleen onkin. Jälleen YLE:n vaalistudion kommenteissa tuttua kireyttä ilmassa ja puheet pelkkää "minä" -muotoa. Vanhaselle propsit selkeästä viestistä yhdistää voimia myös rightin pelaajien puolella. Hyvä Suomi!
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Suoraselkäistä toimintaa kepulaisilta, jotka ovat luvanneet tukensa Niinistölle toisella kierroksella. Toivotaan, että maaseudulla myös lähdetään liikenteeseen toisella kierroksella.
Nato-asiasta Niinistön kannattaa olla aika hiljaa, sillä sillon hän tulee häviämääm ääniä ja rutkasti. Kannattaa keskittyä talouspolitiikkaan, vaikka se onkin vähemmän seksikäs aihe.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Moto kirjoitti:
Soinin... kannattajien voisi kuvitella hyppäävän ennemmin Saulin kelkkaan.

Tätä logiikkaa en kyllä ymmärrä. Jos Soinin pointti on ollut EU-vastaisuus ja sen kylkiäisenä kaiken ulkomaalaisen vierastaminen, miten EU-Natoa ajava Euroopan investointipankin varajohtaja puhuttelisi heitä?

Luulenpa Soinin rotestiäänien jäävän sohvalle uusinnassa.
 

Filosofem

Jäsen
Odotettu tulos, vaikka Tarja Halosen äänimäärä toiselle kierrokselle valitettavasti vaikuttaakin olevan ennakkoon selvästi suurempi, kuin mitä Niinistö tulee saamaan. Kaikesta huolimatta, piirrän Moton tavoin numero kolmosen paperiin myös seuraavalla kerralla.
 

Viljuri

Jäsen
Cube kirjoitti:
Mistä porvariyhteistyöstä noi koko ajan puhuu? Eikö vastakkainasettelun aika olekaan ohi?

Mielenkiintoinen näkemys, että se mikä vasemmalla on sallittua, olisi kiellettyä ei-sosialistisesti ajattelevien välillä.
 
Yläpesä kirjoitti:
Jos Soinin pointti on ollut EU-vastaisuus ja sen kylkiäisenä kaiken ulkomaalaisen vierastaminen, miten EU-Natoa ajava Euroopan investointipankin varajohtaja puhuttelisi heitä?

Luulenpa Soinin rotestiäänien jäävän sohvalle uusinnassa.
Sepä se. Vaikea tässä on kallistua kummankaan kannalle. Pitäneekö kuitenkin laittaa ääni Niinistölle vaihtelun vuoksi, en tiedä...
 

MS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Et-Po 72, EuPa, Veitsiluodon Vastus,Hoopi Hänninen
Milhouse Nixon kirjoitti:
Aivan kuten oli jo arvattavissa, on YLE:n ennusteen mukaan Halonen ottanut todella rajusti kuuppaan viimeisen viikon aikana. Todellinen kannatus on jossain 44%:n lähellä. Halonen on syöksykierteessä ja kun hän joutuu ottamaan kantaa Natosta kaksintaistelussa Niinistöä vastaan, tulevat lukemat vielä enemmän alas. Niinistöllä on kaikki saumat nousta presidentiksi.
Halonen tuli selkeästi kärttyisämmäksi ja ärtyneemmäksi lähestyttäessä ensimmäisen kierroksen loppua. Viimeiset kaksi viikkoa voivat koitua Haloselle vielä kohtalokkaaksi ellei tyyli muutu.
 

Cube

Jäsen
Viljuri kirjoitti:
Mielenkiintoinen näkemys, että se mikä vasemmalla on sallittua, olisi kiellettyä ei-sosialistisesti ajattelevien välillä.
Kenen näkemys tuo mahtaa olla? Itse ihmettelin vain sitä, että työväen presidentti ja suuren vastakkainasettelun päättäjä Saul The Uniter puhuukin nyt yhtäkkiä jostain porvariyhteistyöstä. Miten tämä sopii yhteen kampanjassa rummutettuihin teemoihin?
 

Kaivanto

Jäsen
Viljuri kirjoitti:
Mielenkiintoinen näkemys, että se mikä vasemmalla on sallittua, olisi kiellettyä ei-sosialistisesti ajattelevien välillä.

Lupaapa hyvää tulevalle "demokratialle hyvää tekevälle asiakeskustelulle" tällainen tarkoituksellinen hölmöksi tekeytyminen.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Mietin menikö ääni hukkaan, mutta siinä vaiheessa kun Soini kävelee Isoon Pajaan Millwalin kaulaliina päällä, tiesin että ei mennyt. Go Timo Go!
 

juudas

Jäsen
HemmoP kirjoitti:
Halosta äänesti alle 35% kaikista äänioikeutetuista. Todella huonosti istuvalta presidentiltä.

No tuo nyt on väkisin hakemista. Vaaleissa lasketaan annetut äänet. Ääliöt eivät halua äänestää ja on parempi, että ääliö ei äänestä ja antaa siis fiksumpien päättää puolestaan.
 

MS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Et-Po 72, EuPa, Veitsiluodon Vastus,Hoopi Hänninen
Cube kirjoitti:
Mistä porvariyhteistyöstä noi koko ajan puhuu? Eikö vastakkainasettelun aika olekaan ohi?
Mikä ero on SDP:n, Vasemmistoliiton ja kommunistien poliittisella linjalla?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös