Mainos

Potkut päävalmentaja Mikko Mannerille

  • 141 360
  • 881

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Otsikon kirjoitushetken raivokiukku lienee laimennut nopeastikin kun jo muutaman rivin jälkeen taivutus on ihan oikein. Näitä sattuu, sanoi edesmennyt Jari Vesakin.
Joo, ja itse asiassa häpeäkseni myönnän että alunperin kirjoitin tuohon "Mannerille" mutta sitten aloin juuri ajattelemaan tuota että jos matkustaisin vaikka Etelämantereelle niin se olisi juuri noin eikä Etelämannerille. Olinpas hupsu.

Kenkää silti.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olen itse jo Mamban ensimmäisestä kaudesta lähtien hieman ihmetellyt Kärppien pelaamista. Alusta lähtien Kärpillä oli todella vaikeaa saada ehjää 60-minuuttista. Muistan paljon pelejä joita viimeisessä erässä johdettiin selvällä erolla ja loppuenlopulta päästettiin vastustaja rinnalle tai ainakin lähelle. Muistan myös paljon pelejä joissa itse tultiin viimeiseen erään tappiolla ja onnistuttiin loppurutistuksella nousemaan otteluissa rinnalle.

Mamban kaksi playoff-kevättä ovat alkaneet todella nihkeästi. Ensin oltiin vaikeuksissa Ässiä vastaan. Ässät-sarjan jälkeen oltiin jo yhden erän päässä siitä, että IFK olisi johtanut välieräsarjaa voitoin 2-0. Tapparaa vastaan finaaleissa ote tuntui lipsuvan kun sarjajohto oli 3-0, mutta herättiin onneksi kuudenteen peliin. Toisena keväänä tuntui, että se kone ei oikeastaan ikinä lähtenyt enää käyntiin. Hirveä haloo silloin nousi Kaukokarin tekemästä virheestä joka loppuenlopulta ratkaisi mestaruuden HPK:lle. Itselle siinä tuomiossa eniten herätti huomiota Niklas Frimanin reaktio siihen "korkeaan mailaan". Hänhän lähti suoraan isoista ovista ulos, täysin filmaten tilanteen, tietäen että Kärpät saa 2+2 jäähyn mikäli esittää loukkaantuneensa. Vaikka kuinka säälittävänä filmaamista pidän itsekkin, niin joka tapauksessa kaikki kivet on käännettävä oman joukkueensa eteen ja sitähän HPK juurikin silloin teki. En ikinä näe, että yksikään Kärppäpelaaja olisi siinä tilanteessa niin toiminut. Enemmänkin näen, että Kärppäpelaaja olisi mennyt rehellisesti tuomarille kertomaan, että oli oman pelaajan maila joka naamaan osui. Se pelkästään jo kertoo kuinka paljon enemmän HPK sitä mestaruutta silloin halusi. Ja ihan täysin myös ansaitsi.

Koko elämäni olen Kärppiä seurannut ja intohimoisesti kannattanut. Nyt Mamban aikana intohimoni Kärppiä kohtaan on ensimmäistä kertaa ollut laskussa ja kannatus koetuksella. Mulle ei ole paskankaan väliä millä tavalla Kärpät mestaruuksia tai yksittäisiäkään voittoja raapii. Kunhan niitä saatana raavitaan vaikka väkisin. Mikko Mannerin Kärpissä ei ole ollut minkäänlaista vaatimustasoa ikinä. Ja se on mun mielestä todella iso perseennäyttö Mambalta meidän suurseuralle. Mamba puhuu aina hyvästä fiiliksestä joukkueen sisällä ja siitä, että kaikilla olisi mahdollisimman hyvä fiilis olla osa tätä joukkuetta. Siitä, että kauden päätyttyä tulosta voidaan katsoa rehellisesti, oli se sitten kymmenes, toinen tai ensimmäinen. Ajatteleeko Mamba ikinä miltä meistä kannattajista tuntuu? Minä ainakaan en odota joukkueelta mitään muuta, kuin että kentälle mennään joka ikinen kerta antamaan se 110% itsestään. Jos se sitten jonakin kautena riittää vain siihen kakkossijaan, sille ei voi mitään. Kärpät loppuviimein pelaa vain ja ainoastaan MEILLE, kannattajilleen. Niillä 30 ihmisellä tuolla kopissa ei ole mitään virkaa jos meitä kannattajia ei ole, ja me kannattajat halutaan vain ja ainoastaan niitä voittoja. Jos Mamballa tai toimiston väellä on ajatuksena, että halutaan viihdyttää suurta yleisöä jollakin saatanan päättömällä ja vauhdikkaalla luomukiekolla, he voivat mun puolesta painua Pohjois-Ameriikkaan viihdyttämään yleisöä. Meitä ei Euroopassa juurikaan kiinnosta muu kun, että oma seura on sarjataulukossa ylhäällä.

Yksikään ihminen ei ole seuraa suurempi.
 
Viimeksi muokattu:

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Mamban kaksi playoff-kevättä ovat alkaneet todella nihkeästi. Ensin oltiin vaikeuksissa Ässiä vastaan
Ihan en allekirjoita kyllä tätä. Ässiä vastaan 2018 eka peli voitettiin suht selkeästi ja toisen pelin Ässille lahjoitti vain ja ainoastaan maailman suurin Ässäfani Jussi Rynnäs imuroinnillaan ja entisen kotiyleisön edessä sulamisellaan. Tämän jälkeen Vehviläinen astui esiin ja ei Ässät nyt mitenkään kovin isoja vaikeuksia Kärpille aiheuttanut.

Ässät-sarjan jälkeen oltiin jo yhden erän päässä siitä, että IFK olisi johtanut välieräsarjaa voitoin 2-0.
Niin no onhan se näinkin, mutta itse kyllä olen sitä mieltä että Kärpät oli pelillisesti kuskin paikalla tuon koko välieräsarjan ajan. Kevin Lankinen pelasi ihan tolkuttomassa jumalmoodissa ja oli lähellä kääntää tuon sarjan IFK:lle mutta onneksi ei.

Tapparaa vastaan finaaleissa ote tuntui lipsuvan kun sarjajohto oli 3-0, mutta herättiin onneksi kuudenteen peliin.
Tästäkin vielä sen verran että kyllä Kärpät oli tässäkin oli se joka lopulta voiton ansaitsi suht selkeästikin. Kaksi ekaa peliä Kärpät oli kuskin paikalla ja etenkin se ensimmäinen matsi oli sellainen missä Tappara ei saanut mitään aikaan ja myös se toinen peli Hakametsässä oli Kärpiltä erittäin hyvä. Kolmas peli oli tasainen mutta kääntyi lopulta Kärpille. Neljännessä pelissä Tappara vei ansaitusti kun oli pakkovoiton paikka.

Viides peli oli sitten taas sellainen mitä jääkiekossa helvetin harvoin näkee ja olen edelleen sitä mieltä että Tappara hieman väärin "ryösti" tuon pelin. Tapparan tehokkuus oli nimittäin jotain käsittämätöntä, taisivat saada jotain 20 vetoa maalia päin ja näistä viisi meni sisään, jokainen vähänkin jääkiekkoa seurannut tietää ettei tuollaiset ole normaaleja lukemia etenkään finaalitasolla. Toki Kärpät sitten hieman ryösti sen kutospelin ja ratkaisi mestaruuden, siinä Tappara ehkä jokseenkin hallitsi mutta Vehviläinen sanoi että nounou. Eli ehkä tuo 4-2 oli kokonaisuuden kannalta oikea tulos vaikka ei se 4-1 olisi myöskään väärin ollut.

Peli kyllä muuttui suhteessa runkosarjaan mutta kyllä mestaruuskevänä hommat kuitenkin rullasi ihan hyvin maaliin saakka. Onhan sekin muistettava että harvoin liigassa nykyään enää mestaruuksiin rullataan ilman että pudotuspeleissäkin tulee jonkinlaisia hankaluuksia. Jalosen aikaan toki mentiin voitosta voittoon ilman isompia ongelmia, mutta silloin mestari oli jo selvillä syyskuussa. Hymiö.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Joo, ja itse asiassa häpeäkseni myönnän että alunperin kirjoitin tuohon "Mannerille" mutta sitten aloin juuri ajattelemaan tuota että jos matkustaisin vaikka Etelämantereelle niin se olisi juuri noin eikä Etelämannerille.

Otsikko "Mikko mantereelle" olisi kyllä toiminut :)

***

Mitä tulee ketjun aiheeseen, niin laitan vielä jäitä hattuun.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Niin no onhan se näinkin, mutta itse kyllä olen sitä mieltä että Kärpät oli pelillisesti kuskin paikalla tuon koko välieräsarjan ajan. Kevin Lankinen pelasi ihan tolkuttomassa jumalmoodissa ja oli lähellä kääntää tuon sarjan IFK:lle mutta onneksi ei.

Siis nimenomaan juuri sitä meinasin, että Kärppien playoff-pelit mielestäni käynnistyi silloin toisessa välieräottelussa viimeisessä erässä. Ensimmäisessä ottelussa Raksilassa Kärpät ei todellakaan ollut niskan päällä, vaan esitti juuri niitä samanlaisia otteita, mitä on nähty aika-ajoin runkosarjassakin kotona

Viides peli oli sitten taas sellainen mitä jääkiekossa helvetin harvoin näkee ja olen edelleen sitä mieltä että Tappara hieman väärin "ryösti" tuon pelin. Tapparan tehokkuus oli nimittäin jotain käsittämätöntä, taisivat saada jotain 20 vetoa maalia päin ja näistä viisi meni sisään, jokainen vähänkin jääkiekkoa seurannut tietää ettei tuollaiset ole normaaleja lukemia etenkään finaalitasolla.

Ei todellakaan ole normaalia. Ei ole myöskään normaalia, että Kärpät häviää Lukolle 8-1, tai Raksilassa IFK kylvettää meitä 1-7. Myöskään se ei ole normaalia, että finaalissa noustaan neljän maalin takaa vielä 4-4 tasoihin, kuten Kärpät hienosti tuossa ottelussa teki.

Tässä minun omassa viestissäni kuitenkin suurimpana pointtina ehkä oli, että tätä seuraa ja joukkuetta johdetaan tällä hetkellä ihan helvetin väärin. Se ehkä meni vähän väärään ketjuun, koska kaikki siinä ei toki ole Mamban vika.
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
En tiedä pitäisikö sinne sitten joku Raimo Summanen saada kakkoseksi.

Mikkolan valintaa kaiketi kuitenkin puolustaa se, että ihan hyvää työtä junnuissa ja sieltä on puskemassa historiallisen kovia junnuikäluokkia. Jospa sieltä marinoituisi uusi pitkäaikainen runko Kärpille.
Kyllä nämä Lauri Mikkolan "hyvät" suoritukset tuolla A-junnuissa ovat jonkunlainen myytti. Mies valmensi kuusi kautta (2011-2017) A-junioreiden päävalmentajana ja sijoitukset (runkosarja&playoffs) olivat: 8. (puolivälierät), 4. (puolivälierät), 5. (hopea), 4. (puolivälierät), 2. (puolivälierät), 2. (Pronssipelin tappio). Ei nuo nyt mitään huikaisevia tilastoja ole. Ei se ole mielestäni mikään saavutus tai status, että valmentaa puolen tusinaa kautta huippujoukkueen peräsimessä tuloksien ollessa korkeintaan keskinkertaisia, vieläpä huippu materiaalilla. Ei nuo statsit nyt mitään kauheaa luottamusta herätä.

Jos vertaa vaikka Mäntymaahan, jonka tulokset ovat olleet: 2. (hopea), 1. (kulta), 1. (kausi keskeytyi).
 
Viimeksi muokattu:

Miksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, John Vanbiesbrouck
Asiasta kolmanteen. Pidän pitkäjänteisyyttä hyvänä lähtökohtana kaikelle tekemiselle. Mutta jostain syystä en ymmärrä Kärppien taktiikkaa kasvattaa päävalmentajat rooleihinsa. Ehkä tää ajatus kumpuaa pelosta ens kautta kohtaan. Mitä sitten jos kaikki kaatuu jo heti kättelyssä? Onko olemassa plan B? Onko Mikkolassa "imua"?

Miksei nousevia kykyjä voi haalia muualta kuten Marjamäen kohdalla tehtiin? Jostain syystä TPS:n kaappaama Ahokas olisi ollut ens kaudelle loistava veto ja hieman kyseinen uutinen harmitti.
 

Rekka Pinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Vancouver Canucks
Kyllä nämä Lauri Mikkolan "hyvät" suoritukset tuolla A-junnuissa ovat jonkulainen myytti. Mies valmensi kuusi kautta (2011-2017) A-junioreiden päävalmentajana ja sijoitukset (runkosarja&playoffs) olivat: 8. (puolivälierät), 4. (puolivälierät), 5. (hopea), 4. (puolivälierät), 2. (puolivälierät), 2. (Pronssipelin tappio). Ei nuo nyt mitään huikaisevia tilastoja ole. Ei se ole mielestäni mikään saavutus tai status, että valmentaa puolen tusinaa kautta huippujoukkueen peräsimessä tuloksien ollessa korkeintaan keskinkertaisia, vieläpä huippu materiaalilla. Ei nuo statsit nyt mitään kauheaa luottamusta herätä.

Jos vertaa vaikka Mäntymaahan, jonka tulokset ovat olleet: 2. (hopea), 1. (kulta), 1. (kausi keskeytyi).
Nämä lueteltuasi alan yhä enemmän pelkäämään sitä, että ensi kausi floppaa ihan täydellisesti. Aina olen epäluottavainen ollut Mikkolan taitoja kohtaan ja nuo luettelemasi tilastot tukevat tuota mielipidettäni konkreettisten asioiden kautta.
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä nämä Lauri Mikkolan "hyvät" suoritukset tuolla A-junnuissa ovat jonkunlainen myytti. Mies valmensi kuusi kautta (2011-2017) A-junioreiden päävalmentajana ja sijoitukset (runkosarja&playoffs) olivat: 8. (puolivälierät), 4. (puolivälierät), 5. (hopea), 4. (puolivälierät), 2. (puolivälierät), 2. (Pronssipelin tappio). Ei nuo nyt mitään huikaisevia tilastoja ole. Ei se ole mielestäni mikään saavutus tai status, että valmentaa puolen tusinaa kautta huippujoukkueen peräsimessä tuloksien ollessa korkeintaan keskinkertaisia, vieläpä huippu materiaalilla. Ei nuo statsit nyt mitään kauheaa luottamusta herätä.

Jos vertaa vaikka Mäntymaahan, jonka tulokset ovat olleet: 2. (hopea), 1. (kulta), 1. (kausi keskeytyi).

No huh huh, nyt muuttui kyllä oma näkemys totaalisesti. Vaikea on löytää perusteet Mikkolan pestaamiselle. Omalla näkemykselläni nyt ei ole väliä, mutta pelkään, että pelaajat kyseenalaistavat vaikeina aikoina valmentajan, joka ei ole pärjännyt edes junnuissa ja joka on pestattu ilman oikeita ansioita. Mahtavaa kun viitsit kaivella tällaisia tietoja. Kärppien junnutuotannon huomioiden tuohan näyttää melkoisen heikolta listalta.
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
No huh huh, nyt muuttui kyllä oma näkemys totaalisesti. Vaikea on löytää perusteet Mikkolan pestaamiselle. Omalla näkemykselläni nyt ei ole väliä, mutta pelkään, että pelaajat kyseenalaistavat vaikeina aikoina valmentajan, joka ei ole pärjännyt edes junnuissa ja joka on pestattu ilman oikeita ansioita. Mahtavaa kun viitsit kaivella tällaisia tietoja. Kärppien junnutuotannon huomioiden tuohan näyttää melkoisen heikolta listalta.
Nyt kun muutamankin kirjoittajan toimesta on kirjoitetu näitä kommentteja tyyliin "ohhoh, onko tosiaan näin?", niin onkohan toimistolla oltu samanlaisella jalalla liikkeellä? Päädyttiin Lateen, koska on niin mukava kaveri ja Ilun velipoika, sekä viime kaudella meni vielä suht kivasti, niin hetken hurmiossa päätettiin pistää paperit kuntoon, aiemmista näytöistä viis. Milloinkohan joku kävisi näyttämässä nuo kyseiset tilastot toimistolla? Voisi sielläkin reaktio olla vastaavanlainen "ohhoh, onko tosiaan näin?"
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Asiasta kolmanteen. Pidän pitkäjänteisyyttä hyvänä lähtökohtana kaikelle tekemiselle. Mutta jostain syystä en ymmärrä Kärppien taktiikkaa kasvattaa päävalmentajat rooleihinsa. Ehkä tää ajatus kumpuaa pelosta ens kautta kohtaan. Mitä sitten jos kaikki kaatuu jo heti kättelyssä? Onko olemassa plan B? Onko Mikkolassa "imua"?

Miksei nousevia kykyjä voi haalia muualta kuten Marjamäen kohdalla tehtiin? Jostain syystä TPS:n kaappaama Ahokas olisi ollut ens kaudelle loistava veto ja hieman kyseinen uutinen harmitti.
Itsekin arvostan pitkäjänteisyyttä, mutta toisaalta aina välillä olisi tervetullutta saada myös organisaation ulkopuolista perspektiiviä mukaan ja sitä kautta joidenkin vakiintuneiden käytäntöjen tervettä kyseenalaistamista ja uudenlaisia ajatuksia. Ja tässä Mamban vastuuvalmentajajakson päätteeksi sellaiseen olisi voinut olla oikein sopiva sauma. Kärpilläkin tuota organisaation mukavoituneisuutta on aika ajoin ilmentynyt ja vastaavasti on ollut kehityksen kannalta tärkeää saada mukaan sellaisia ulkopuolisia nimiä kuin Lauri Marjamäki ja vaikkapa Juha Junno aikoinaan ravistelemaan ja tuulettamaan seuran toimintatapoja.

Aika näyttää, miten Kärpät menestyy Mikkolan toimiessa päävalmentajana, mutta kyllähän tässä joitain ihan asiallisia huolenaiheita on asian suhteen esiin nostettu.
 

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Nyt kun muutamankin kirjoittajan toimesta on kirjoitetu näitä kommentteja tyyliin "ohhoh, onko tosiaan näin?", niin onkohan toimistolla oltu samanlaisella jalalla liikkeellä? Päädyttiin Lateen, koska on niin mukava kaveri ja Ilun velipoika, sekä viime kaudella meni vielä suht kivasti, niin hetken hurmiossa päätettiin pistää paperit kuntoon, aiemmista näytöistä viis. Milloinkohan joku kävisi näyttämässä nuo kyseiset tilastot toimistolla? Voisi sielläkin reaktio olla vastaavanlainen "ohhoh, onko tosiaan näin?"
Kyllähän tuo kieltämättä alkaa kuulostaa aika saunotulle hyväkaveri sopimukselle. Vittu että vituttaa. Tässä yritetään olla jotain Euroopan top 5 tiimiä ja sitten PÄÄVALMENTAJA valitaan jollain kaverisuhteilla.

Kyllähän Oulun Kärpät ansaitsisivat mielestäni joka kausi kokeneen, jo CV:seen meriittejä keräänneen "kehäketun" valmentajakseen, eikä mitään TET-harjoittelijoita. Mitä Mikkolaan tulee, niin joku pesti pienemmässä Liiga-joukkueessa tai jopa Mestiksen puolella voisi marinoida hänestä oikeasti potentiaalisen valmentajan tänne.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Voi johtua siitäkin, että Mikkolan tuuratessa Manneria peli on poikkeuksetta ollut nihkeämpää kuin Mannerin kanssa.
Tosin muistelisin että näin se oli Mamballakin kun tuurasi jonkun matsin Marjamäkeä silloin kun Marjis oli maajoukkueen mukana Sotshissa, Liigaahaan pelattiin tuolloin jonkun matsin verran. Muistelisin että ainakin Tapparaa vastaan (yllätys) Manner oli kaudella 2013-14 vastuuvalmentajan roolissa ja silloin Kärpät johti peliä 3-1 pari minuuttia ennen loppua ja Tappara kavensi eka 3-2:een. Tämän jälkeen peli oli ihan ok hanskassa ja aloitus oli vielä Tapparan päädyssä, peliaikaa ehkä joku 20 sekuntia jäljellä. Tappara voitti aloituksen ja siellä sitten velttoperseiltiin ihan huolella ja Tappara tuli vielä tasoihin kun ehkä 7 sekuntia oli kellossa. Tappara voitti rankkareilla.

Ei saatana tästähän löytyy vielä maalikoostekin:


Oliko muuten sattumaa että Lassekin puuttui tuosta pelistä... :)

EDIT:

Ei jumalauta se tasoitus tosiaan tuli ajassa 59:53. Jotenkin syöpynyt mieleen tuo karmeus vaikka ihan kohtuullinen loppu tuolle kaudelle saatiinkin.
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Kyllähän tuo kieltämättä alkaa kuulostaa aika saunotulle hyväkaveri sopimukselle. Vittu että vituttaa. Tässä yritetään olla jotain Euroopan top 5 tiimiä ja sitten PÄÄVALMENTAJA valitaan jollain kaverisuhteilla.

Kyllähän Oulun Kärpät ansaitsisivat mielestäni joka kausi kokeneen, jo CV:seen meriittejä keräänneen "kehäketun" valmentajakseen, eikä mitään TET-harjoittelijoita. Mitä Mikkolaan tulee, niin joku pesti pienemmässä Liiga-joukkueessa tai jopa Mestiksen puolella voisi marinoida hänestä oikeasti potentiaalisen valmentajan tänne.
Niin, tavallaan ymmärrän tuon Mikkolan noston seuraavaksi päävalmentajaksi, koska Kärpät yrittää myös tässä valmentajapolussa tälläista kasvattaja mentaliteetti, että otetaan sinne uusi apukoutsi, josta sitten marinoidaan se seuraava pääkäskijä etc. Uskon ihan vakaasti, että Kärpissäkin on vielä vuosi sitten ajateltu tämän olevan hyvä idea ja vuosi sitten menikin ihan hyvin oltiin runkosarjan ykkösiä tuohon aikaan ja Mannerin aikakausi oli ollut aikamoista rallattelua tuohon Mikkolan sainaukseen mennessä (miinus tuo 2019 kevät, joka sekin toki hävittiin tiukimmalla mahdollisella erolla). Ehkä siellä toimistolla sokaistuttiin sitten tästä, kun Manner nousi menestyksekkäästi apuvalmentajan paikalta tuohon pääkäskijäksi, että ajateltiin tämän toimivan kaikkien kohdalla ja päädyttiin nyt sitten täysin kokemattomaan ja A-junnuissa keskinkertaisia näyttöjä antaneeseen Lauri Mikkolaan.

Tähän ratkaisuun päädyttiin, koska Kärpillä oli yksinkertaisesti mennyt liian hyvin ja menestys mukavoitti ja ajateltiin, että on varaa ottaa tällainen noviisi tuohon pääkoutsiksi ja siinä sivussa ollaan edelläkävijöitä myös tässä valmentajien kasvatuksessa ja luodaan tällainen valmentajapolku etc. Olen jopa suhteellisen varma, että jos päätös pitäisi tehdä nyt, että kuka onkaan ensi kaudella Kärppien päävalmentaja, niin veikkaisin, että Late Mikkola ei välttämättä olisi se ykkösvaihtoehto, vaan siellä saattaisi esim. Kojon puhelin käydä kuumana. Tai jos Late olisi ykkösvaihtoehto, niin sitten siellä toimistolla kyllä tiedetään jotain mitä me fanit ei tiedetä ja heillä löytyy jokin looginen selitys noille Mikkolan vähintäänkin keskinkertaisille suoritteille A-junioreissa. Kuten todettua näytöt Mikkolalla ovat erittäin vähäisiä, tai pitäsikö sanoa jopa kehnoja. Mutta koska menestystä tuli, niin siellä on varmaan mukavuudenhaluisina ja "innovatiivisina" päätetty lähteä tähän "valmentajapolku" -tielle.

Kysymys on vain siinä, että onko Harri Aho pitänyt Lauri Mikkolan kanssa pelitapa ja pelikirja keskustelun siitä, millaista jääkiekkoa hän haluaa peluuttaa ja mitkä ovat hänen suunnitelmansa tuleville kausille ja kuinka selkeitä ne visiot ovat? En usko, että näitä keskusteluja on käyty vaan, siellä on nyt "innovatiivisina" haluttu olla edelläkäivijöitä ja olla kehittämässä uutta, ilman, että ollaan tehty taustatyötä huolella. Taustalla toki on varmasti myös se ajatus, että kun Mannerkin onnistui, niin pakkohan sen Latenkin on. Mikkolan ero Manneriin on vain se, että Manner tiedettiin kovana jääkiekkomiehenä ja pelitapa intoilijana. Mannerilla oli myöskin selkeä visio mihin suuntaan lähteä viemään ja kehittämään Kärppien peliä. Se oli tuo nopea, aggressiviinen, Suomi-kiekkoa mullistava jääkiekko, olkoonkin, että se hoki on nyt tullut tiensä päähän, niin Mannerilla oli silti selkeä visio aisioista. En ole ollenkaan varma Mikkolan suunnitelmista.

Tämä idea, että se seuraava pääkoutsi kypsyy siinä pari vuotta apuvalmentajan paikalla jne. on ihan kaunis ajatus ja sehän olisi tietysti erittäin toimiva ratkaisu tuollaisessa "täydellisessä maailmassa" ja tuota touhua voisi sitten jatkaa loputtomalla loopilla hamaan loppuun saakka. Se ongelma vain on siinä, että tuokin idea ja seuraavan päävalmentajan "kasvattaminen" tulee myös valitettavasti joskus tiensä päähän. Se ei vaan toimi loputtomasti niin, että tuota touhua jatketaan maailman tappiin saakka ja aina nostetaan junnuista pääkoutsi ensin edustukseen apuvalkuksi ja siitä edustuksen päävalmentajaksi. Valitettavasti tämänkin ajatuksen voi vaan viedä liian pitkälle.

Tästä on Kärpille loistavana 'huonona' esimerkkinä Liigasta JYP. JYP:illähän tämä ketju meni Risto Dufva --> Jyrki Aho --> Marko Virtanen --> Lauri Merikivi. Dufvan alaisuudessa tuli kohtalaista menestystä, kun tuli mestaruus ja pari runkosarjan voittoa. Ahon kanssa tuli myös mestaruus ja yksi pronssi. Sen jälkeen oli Virtasen aika, joka koutsasi JYP:iä viisi kautta ja tuloksena oli pari pronssia, pronssipeli tappio ja runkosarjassa muutama 4.sija. Toki myöskin CHL-mestaruus, mutta Liigassa menestys jäi jo laihemmaksi Virtasen kanssa ja lasku oli nähtävissä. Ja sitten tämän ketjun huipentumana toki Merikivi, joka potkittiin pihalle puolen kauden jälkeen. Merikivihän ei ollut aiemmalla kaudella tuossa Virtasen valmennus ryhmässä mukana, vaan nostettiin JYP:in U20-joukkueesta. Mutta tämä on aika loistava 'huono' esimerkki siitä, kun tuo ajatus tuosta valmentajan "kasvattamisesta" viedään liian pitkälle. Kärpillä kaava näyttää olevan Marjamäki --> Manner --> Mikkola ja on aika selvää, että Mikkolan kolmen vuoden stintin jälkeen päävalmentajaksi on kaavailtu ensi kaudeksi edustuksen apuvalmentajaksi noussutta Ville Mäntymaata. Mäntymaahan on ihan kohtalainen usko, koska hänellä ne näytöt A-junnuista ovat oikeasti suht hyvät, toisin kuin ikävä kyllä Mikkolalla.

Kun Lauri Mikkola aikanaan nousee Kärppien päävalmentajaksi, niin annan hänelle kyllä täyden tukeni ja työrauhan, mutta en ole ollenkaan vakuuttunut tästä nimityksestä, en sitten yhtään. On valmentanut puolen tusinaa kautta A-junnuissa keskinkertaisilla näytöillä ja kukaan ei tunnu tietävän mikä se Mikkolan pelikirja on. Edelleen en pidä sitä minään saavutuksena tai statuksena, että on koutsannut kuusi kautta Kärppien A-junnuissa keskinkertaisilla näytöillä huippumateriaalilla. Ihan sama, vaikka oli valmentanut 20 vuotta. Tässä tapauksessa määrä ei korvaa laatua, ei todellakaan. En oikein tiedä myöskään mitkä ne hänen visionsa ovat Kärppien tulevaa kautta koskien tai millaisia visoita hänellä ylipäätään on, lähinnä pelaamisen suhteen. Mannerin kanssa nämä asiat olivat jo suht ajoissa tiedossa ja hänen jääkiekko intoilunsa ja kiinnostuksena olivat kaikilla tiedossa ja myöskin se joukkueen rakentaminen oli Mannerilla hyvin hallussa ja haali varsinkin siihen ensimmäisen kauden joukkueeseen jo hyvissä ajoin sellaisi pelaajia, joita itse siihen palettiin halusi. Itse olisi nyt nähnyt ehkä mielummin jonkun kokeneen, jo taitonsa osoittaneen valmentajan Kärppien päävalmentajan paikalla ensi kaudella, mutta ehkä ne Latenkin visiot siitä selkiytyvät, toivottavasti...
 
Viimeksi muokattu:

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Koko teksti
Valmentajapolku sinällään on erittäin kaunis idea ja potkii varmasti junnujoukkueiden valmentajia panostamaan uraansa vielä isommilla paukuilla, kun tiedossa on mahdolliset näytönpaikat auringossa. Mielestäni jos jotakin tällaista polkua halutaan kehittää, niin sen päätepiste olisi lähtökohtaisesti A-junnut ja siitä sitten tilanteen salliessa katselemaan liigaympyröitä johonkin rooliin (mutta ei automaationa).

Tuo, että kehitetään "omat valmentajat" alusta alkaen ei oikein välttämättä toimi, koska jos ajatellaan hyvän (ammattilaistason) valmentajan speksejä, niin ne ovat nimen omaan kokemus erilaisista organisaatioista, liigoista ja pelaajista. Nämä speksit eivät täyty kuin käymällä marinoitumassa maailmalla, tai nyt vähintään muissa seuroissa.

Jos edustusjoukkueeseen otetaan vain oman valmentajaputken tuotoksia, niin homma rupeaa helposti junnaamaan paikoillaan, eikä uusia pelillisiä eikä pelin ulkopuolisia ideoita valu organisaatioon. Kaverisoppareilla ja sisäsiittoisuudella hommat homehtuvat melko nopsaan.

Hyvä esimerkki AC Oulun nousu Veikkausliigaan. Sinne otettiin uutta verta valmentajistoon ja homma poiki ennenaikaisen nousun aurinkoon. Käsittääkseni siellä oli valmennuksen puolella ollut homma aika pöhöttynyttä ennen "tuuletusta".
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Tästäkin vielä sen verran että kyllä Kärpät oli tässäkin oli se joka lopulta voiton ansaitsi suht selkeästikin. Kaksi ekaa peliä Kärpät oli kuskin paikalla ja etenkin se ensimmäinen matsi oli sellainen missä Tappara ei saanut mitään aikaan ja myös se toinen peli Hakametsässä oli Kärpiltä erittäin hyvä. Kolmas peli oli tasainen mutta kääntyi lopulta Kärpille. Neljännessä pelissä Tappara vei ansaitusti kun oli pakkovoiton paikka.

Otitko huomioon Tapparassa myllänneen paskataudin, joka suht selvästi vaikutti pariin ekaan peliin? Täysin energiaton joukkue, vaikka hyvän levon jäljiltä starttasi finaalisarjaan.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Otitko huomioon Tapparassa myllänneen paskataudin, joka suht selvästi vaikutti pariin ekaan peliin? Täysin energiaton joukkue, vaikka hyvän levon jäljiltä starttasi finaalisarjaan.
Jaa, en tiennyt moisesta. Kuulostaa kyllä lähinnä häviäjien selittelyltä.
 

Ränse

Jäsen
Nuo "kasvatetut" päävalkut kyllä todella harvoin onnistuu. Manner lienee jossain määrin poikkeus mutta ei ihan lasketa koska ei ole Kärppien organisaatiosta alunperin ja omasi jo päävalkkukokemusta Mestiksestä.
 

Vide68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, RoKi
Itse odottelisin miten vaikuttaa herrojen Puljujärvi ja Kuokkanen lähtö. Kavereiden flegmaattisuus vaikuttaa tällä hetkellä koko joukkueeseen, eikä tilanne varmasti parane ennen kuin kyseiset hiihtäjät pakkaavat suksensa ja poistuvat ison veden taakse.
 

avail

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Otitko huomioon Tapparassa myllänneen paskataudin, joka suht selvästi vaikutti pariin ekaan peliin? Täysin energiaton joukkue, vaikka hyvän levon jäljiltä starttasi finaalisarjaan.
Ai teilläkin oli? Kärpillä oli paskataudin lisäksi myös selkärankareuma, kiveskiertymä ja molemmat pohjelihakset repeytyneenä kaikilla pelaajilla. Osa oli kivuista niin sekaisin, että laittoi munasuojat kaulaan ja toisin päin, joka selittänee nuo Tapparan pari työtapaturmaksi laskettavaa vahinkovoittoa ko. ottelusarjassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös