Mainos

Positiivisuusketju

  • 3 052 761
  • 12 637

Huopis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, HJK, Detroitin jengit, Puotinkylän Valtti
Ensimmäinen viestini tälle keskustelupalstalle!

Jokerien uusi tuleminen on aiheuttanut itsessäni yllättävänkin suurta positiivisuutta. Futis on aina ollut itselleni ykköslaji, kentällä ja katsomossa, joskin vielä skidinä jako penkkiurheilun suhteen oli selkeä; kesällä futista, talvella lätkää. Vieraannuin narreista hieman uuden hallin ja sen jälkeisen ajan megalomanian myötä. Oli vaikea kokea sitä juttua omaksi. Stadin kiekkojengien myrkyllinen ja epäterve vastakkainasettelu vuoden 2012 paikkeilla söi kiinnostusta entisestään, ja KHL-kieppi tappoi lopunkin, taisin käydä hallilla 10 vuoden aikana kolme kertaa, ja ylipäätään kiekon seuraaminen tuona aikana rajoittui lähinnä aamukahvin taustalla satunnaisesti pyörineisiin NHL-jälkilähetyksiin.

Uskoin vahvasti tämän junan jo menneen osaltani, kunnes karmeasta maailmantilanteesta seurasikin jotain hyvää. Yllätyin itsekin, miten vilpittömän iloinen olin Jokerien paluusta Suomen sarjoihin, miten hyvältä tuntui ilmoitus Mestis-paikasta. Nordiksesta. AJ:stä. Yksi ilta mainitsin kotona tilanneeni Jokereiden uuden pelipaidan, ja tyttöystäväni vastasi ihmetellen, ettei ole kolmen seurusteluvuoden aikana kuullut minun puhuvan sanaakaan lätkästä, ainakaan mitään positiivista. Pystyin vain toteamaan, ettei siitä ole mitään puhuttavaa vuosiin ollutkaan. Nyt on.

Liput on sekä ekaan Espoon vieraspeliin, että Nordiksen avaukseen. CMore on tilattu. Tänään hain paidan postista. Ysärillä Jokereita fanittanut ja pikku-Huopista peleihin vieneelle mutsille olen jo luvannut yhteisen pelireissun, ja oman, 12-vuotiaan tytön aion myös viedä elämänsä ekaan peliin talvella.

Hienoa olla mukana, sekä seuraamassa tätä uutta, tuoretta ja optimistista aikaa, että palstalla!
 

Huopis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, HJK, Detroitin jengit, Puotinkylän Valtti
Miten suhtaudut Klubin ja IFK:n väliseen vastakkainasetteluun? Eikös sielläkin ole aika raju meininki ollut?
Off topic, mutta vastataan kysymykseen.
Korostan, että ei mua tietenkään paikalliskilpailijoiden välinen, luontainen vastakkainasettelu haittaa. Sehän vain lisää fiilistä ja luo lisää merkityksellisyyttä.
Klubin ja IFKn välillä on toki historiaa, mutta koska IFK on futiksessa viimeiset 50 vuotta ollut niin pieni tekijä, ja koska vuoden 2014 nousua edeltävät derbyt olivat 70-luvun alusta, niin ihan niitä ”ensimmäisiä”, vuoden 2015 derbyjä lukuunottamatta ainakin itseä on aina vastustajana sytyttänyt enemmän 2000-luvun perinteinen vihollinen, FC Lahti. Sit jos vähälahjaiset ihan ehdoin tahdoin haluavat mennä mätkimään toisiaan dunkkuun, niin kunhan tekevät sen siellä jossain Porvoon hiekkakuopalla kuten tähän asti, niin kai se on lähinnä luonnonvalintaa.
 

AC/DC MAN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United
6 päivää ja olis taas Jokereilla kotimatsi. Treenipeli ja vastassa Kiekko- Vantaa.
Pääsee taas pelifiikseen.
Paitaa päälle ja ekaa kertaa Keravan hallille kannustaa.
Matsipäivä vielä perjantai!!.
Mikäs sen parempi. Kohta mennään taas. On vain Jokerit.
 

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Jokereiden kaikki kolme pelipaitaa ovat niin upeita, etten oikeasti osaa päättää, minkä ostan. Tai ehkä heittäydyn todella villiksi ja ostan ainakin kaksi.

Tällä hetkellä vaaka kallistuu tuohon Nordis-paitaan, koska siellä tulen kaikki pelit näkemään, ja kyllähän se nyt vaan säväyttää. Moderni ja retro samaan aikaan. Toisaalta, sininen on minulle THE pelipaita väri mitä tulee Jokereihin. Mutta onhan tuo valkoinen vieras paita sinisillä numeroilla ihan helvetin seksikäs.

Ostan varmaan kaikki kolme.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Otto-maskotti on jatkossakin mukana Jokereiden tapahtumissa! Tälle iso peukku!
Onko sallittua, kun Otto-maskotti oli kuitenkin K*L:ssä? Otto ei siis ole cäncelöity? (Hymiö)
 

Lartem

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilainen lätkä ilman möyrimistä
Liigassa sääntöuudistus tappeluista. Nyt ns. se puolustautunut osapuoli ei automaattisesti saa pelirangaistusta, vaan voi selvitä myös femmalla. Nujakointi siis oletettavasti lisääntyy ja kansa viihtyy, kun on ”sirkushuveja”. Yleinen konsensus uudistuksesta taitaa olla selvästi myönteinen, mutta juolahti vaan mieleen, että onko tämä yksi keino, jolla Liiga yrittää pistää kampoihin ”Suomen viihdyttävimmälle sarjalle”, joka viime aikoina paistatellut mediassa.

Miksei tätä päivän selvää sääntömuutosta ole aikaisemmin edistetty? Alkaiskohan viimeisetkin jääräpäät ymmärtämään, että kilpailun koventuminen pakottaa juuri nimenomaisiin uudistuksiin, joilla ainakin lähtökohtaisesti pyritään parantamaan loppukäyttäjien eli meidän katsojien lätkätuotetta.
 

Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret
Pelipäivä Kervossa. Viikon päästä vielä Ketterä ja sitten seuraava peli onkin sarjan avaus Espoossa. Tänään verkot heilumaan.
 
Viimeksi muokattu:

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Huikeaa! Ensinnäkin, vaikka kyseessä oli vasta ensimmäinen "evakkomatsi", niin me missään evakossa ollaan, vaan jo hallin ovista sisään astuessa tuntui kuin olisi kotona. Jokeriyhteisön lämpö huokuu, vaikka valtaosa jengistä tuntemattomia kasvoja olisikin. Minä, me, Jokerit!

Maalirikas ottelu, eikä Kiekko-Vantaa päästänyt helpolla, mutta kolmannessa erässä Jokerit meni menojaan. Tunnelma harjoitusotteluksi erinomainen ja Eteläpäädyn chantit kaikuivat hienosti pikkuhallin rakenteissa. Hienoa oli olla mestoilla. Tästä se lähtee!
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Heh :D
Millonkohan Otto on lanseerattu? Muistan nähneeni Oton tai vastaavan hahmon areenalla joskus 2000-luvun alkupuolella. Oli mun ensimmäinen Jokerien peli, jonka kävin Jaffalassa katsomassa.
Tähän osaan melko varmana tietona sanoa, että Oton ensimmäinen peli oli lokakuussa -98 pelattu Jokerit-HPK. On jäänyt muistiin joku Hockey Night-otteluvälähdys, jossa maskotti mainittiin erikseen nimeä painottaen. Sopivasti taisi itse Otto Janecky olla sen pelin suurin hahmo.
 

jokerijunnu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit vuodesta -95
En nyt keksi mitään muutakaan ketjua tälle.

Näkyy kyllä aika selkeästi tuossa Pohjoiskaarteen tekemisessä, että siellä hyvinkin saattaa olla juuri Eteläpäädyn entisiä jäseniä ydinrooleissa, niin kuin @Clubittaja joskus mainitsi.

Olisi kyllä siistiä saada noita jätkiä takaisin mukaan.
 

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En nyt keksi mitään muutakaan ketjua tälle.

Näkyy kyllä aika selkeästi tuossa Pohjoiskaarteen tekemisessä, että siellä hyvinkin saattaa olla juuri Eteläpäädyn entisiä jäseniä ydinrooleissa, niin kuin @Clubittaja joskus mainitsi.

Olisi kyllä siistiä saada noita jätkiä takaisin mukaan.

Kuulemma ainakin Nordis-kausareita on osa tästä jengistä hankkinut. Toivottavasti innostuisivat kunnolla, olisi todella tärkeää saada vähän uskottavuutta sieltä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös