Positiivisuusketju

  • 2 790 524
  • 11 169
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onha tää nyt tällä hetkellä lähes pelkkää posia.
Torstain matsi oli kuin käsikirjoitus suoraan parhaasta urheiluleffasta. Vaikeuksien kautta voittoon ja fanit!
Fanit, täysi halli, kotijoukkueen juhlat ja moniselitteinen valtava tifo; "viime kaudella tehtiin historiaa, nyt on teidän vuoronne". Se eka maali, kirous ja saman tien kannustus. Vaiherikas matsi, jatkoaikavoitto. Kaiken yllä ja yläpuolella koko ajan se fanien rytmikäs huuto.
Perjantai. Tosi laimea alku, sekä kentällä että katsomossa. Alle oman riman.
Sitä en muista tai huomannut, kumpi kiihtyi ensin, peli kentällä vai meteli katsomossa, mutta molemmat ruokkivat toisiaan. Esimerkki kuinka joukkue ja fanit hengittää samaan tahtiin, samaa ilmaa.
Lopputulos otti päähän, kaikkia, lopulta valmentaja antoi haastattelussaan hitutukselle kasvot.

Kaikella leinee tarkoiksensa.
Nyt jengi tietää, oppi sen kuuluisan kantapään kautta, että heti, alussa, kiekon pudottua jäähän, on oltava valmis, silloin on pelattava kuin viimeisellä minuutilla. Kaikki joukkueet tulevat pelaamaan meitä vastaan satasella, asennoituneena, keskittyneenä ja panostamalla kaiken energiansa heti alkuun. Siihen on oltava valmiita, jaksettava matsista matsiin, illasta iltaan.

Tiistaina on vielä erikoista, vielä kerran pelataan statuksella 'ekaa kertaa'.
Nautitaan siitä, mutta sen jälkeen loppuu ns juhlaottelut ja alkaa arki. Sen jälkeen on pelattava ja kannustettava ilman ylimääräisiä habituksia.
Tappioita tulee varmasti, nuori, vielä yhteenhiomaton joukkue. Mutta luotan (tiedän) jokerifanien olevan joukkueen tukena vaikeinakin aikoina, jokaisessa matsissa marras-joulukuun iltoina. Silloin, kun kaikesta tulee vakio.
Keravan matsit myyty ilmeisesti aika hyvin loppuun, et nyt vaan Nordiksen liput kaupaten. Muistetaan jokainen houkutella ainakin pari tuttuamme katsomoon, liput ei liikaa kustanna.
Joku haikaili Karvisen perään, mikä ettei, toki kentällä tarvitaan kokemusta ja ikää, mutta minä haikailen Kuuslan ja Lindin perään. Olis jo poikien aika päästä korkkaamaan Mestis, omien poikien.
 

pappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kotona Lappeenrannassa. Vieläkin on mahtavat fiilikset reissusta. Vaimollekkin yritin tuoda positiivista fiilistä siitä että Jokerit on takaisin Suomen sarjoissa ja mahtavasta reissusta. Ei oikein ollut innostunut.
Sanoin että minulle Jokerit merkitsee todella paljon.
 
Viimeksi muokattu:

Yellow Jester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ajattelin hieman avata omia fiiliksiä, jotka ehdottomasti on tämän ketjun kamaa.

Torstai aamuna sitä tiesi jo, että jotain suurta on tulossa, kun heräsin poikkeuksellisesti jo ennen herätyskellon pärinää. Heti tunsi, että tänään on jotain suurta tapahtimassa, sillä perhosia oli todellakin vatsassa. Onneksi duunipäivä oli tuolloin poikkeuksellisen kiireinen, joten päivä meni yllättävänkin nopeasti.

Etkot tuli tällä kertaa hoidettua toisaalla (vaikka metromarssi oli aivan törkeän hieno idea).

Hallille päästessä sen sitten huomasi heti mistä on kyse. Valtava määrä Jokerifaneja käytävillä, ja kaikista paistoi samaan aikaan vilpitön ilo, onnellisuus, odottavaisuus ja palo, että nyt muuten mennään.

Ja perkele mikä Jokeri-inferno valtasi Metro areenan. Vieläkin menee kylmikset, kun miettii mikä meno oli hallissa. Koostevideoita tullut myös kelailtua joista tuon menon näkee kokonaosuudessaan. Meitä oli mestoilla PALJON :)

Ryzzä liiga aikoina sitä väkisinkin mietti tullaanko tällä viikolla nähtyä enää koskaan olemaan. Kaikkien näiden sysimustien ja epävarmojen vuosien jälkeen voi onneksi vihdoin todeta, että Jokerit ja kannattajat ovat takaisin. Tuo Espoon matsi tulee jäämään isona muistona Jokerihistoriaan.

Onneksi sai itse olla mukana tuona historiallisena päivänä. Sitä todellakin näki ja koki mitä Jokerit merkkaa hyvin suurelle määrälle ihmisiä.

Eilinen matsi tuli väijyttyä telkkarista. Vaikka tappio tuli, niin huh mikä meininki oli jälleen :)

Kiitos kaikille jotka olivat tällä viikolla mukana. Nämä on todellakin poikkeuksellisen hienoja aikoja meille.

Vain yksi jengi Stadista.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyllähän eilistä huikeaa iltaa Keravalla on tultu päivän mittaan fiilisteltyä, eikä tappiosta huolimatta virne lähde. Espoo jäi valitettavasti välistä, mutta eilinen tunnelma oli jotain, mitä en muista kokeneeni aikoihin. Paikan päällä olen nähnyt 2002 mestaruusjuhlat, 2005 ja 2007 finaalitappiot, useampi stogereissu, talviklassikot jne. mutta kyllä eilinen, lähtökohtaisesti pelkkä runkosarjamatsi muiden joukossa nousee upeimpien lätkäkokemuksien joukkoon. Kenties pienen hallin etu, mutta eilen tuntui ihan oikeasti siltä, että yleisö ja jengi olivat yhtä. Ei mitään valjua änärimenoa, missä katsojat... no katsovat peliä ja vetävät jonkin "Let's go team name" chantin johonkin väliin, vaan koko halli eli ja hengitti Jokereita.

Passissa lukee syntymäpaikkana Stadi, mutta käytännössä koko ikäni olen elänyt Sherwoodissa. Isossa kuvassahan koko PK-seutu (mihin Keravakin käytännössä kuuluu, eräänlaisena Vantaan jatkeena) on samaa entiteettiä, mutta itselle Jokereiden pelaaminen kävelymatkan päässä kotoa on jotain yhtäältä surrealistista, mutta samalla huikeaakin huikeampaa.

Jokerit ovat tulleet takaisin. Narri nauraa!
 
Viimeksi muokattu:

Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit. SJK.
Pelipäivä!

Hieno ilta taas edessä. Tunnelma varmaan taas aivan uskomaton. Kunnon huutomyrsky päälle ja uudet katsojat haluavat päästä uudestaan kokemaan samaa myös muissa peleissä. Ysäripaidat ja hopeiset kypärät. Ai saatana. Toivottavasti Jokerit on valmiina tällä kertaa alusta asti. On varmaan pelaajille hämmentävää pelata ison yleisön edessä.
 

-Ville-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadin Jokerit 1967-2014 & 2023> | Leijonat | Nato
Matsipäivä!

Jokeripaita päällä yleisillä duuniin, Jokerien paluu Stadin jäähalliin, sinne mistä kaikki alkoi. Tänään on upea, vihreäviolettipäivä.

Nautitaan!
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aika lailla on samat fiilikset kuin useimmille Jokerit-kannattajilla !
5.4. 1997 meni Tepsi nurin kolmannessa finaalissa Nordiksella. Sen jälkeen ei olla tuossa hallissa kotijoukkueena oltukaan, mutta niinpä vain tänään ollaan!
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
En tiedä, jotenkin epäuskonen olo, että viiden tunnin päästä ollaan Nordiksella Jokereiden kotiottelussa yli 6000 katsojan edessä pelaamassa Mestistä. Tätä tarinaa ei olisi voinut käsikirjoittaa.
Ylipäätään yhdistelmä 6000 katsojaa + Mestis kuulostaa ihan mielettömältä.

Espoossa karu realiteetti iski vasten kasvoja heti tokassa pelissä, joskin ovat edelleen tavoitteessaan.

Hieno kausi tulossa.
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Helsingin Jäähalli on kokenut ja kokemassa aikamoisen remontin ja vaikkei ihan kaikkea ifk:hon viittaavaa saadakkaan pois, niin käsittääkseni mm. koko hallin pääväri muuttuu punaisesta mustaksi. Edistystä. Näin se kehitys kehittyy.
Miltä siellä näyttää?
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Ekaa kertaa Nordiksella, sitten vuoden 2009 ja aika samalta näyttää kuin silloin, mitä nyt ravintolat ovat uudistuneet.

Naapurin mestaruusviirit todella pienet.
No niin. "Ihan kaikkea" ei ole kuitenkaan tosiaan saatu pois :-)
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ruotsi vs USA
  • 2.46
  • 4.40
  • 2.34
Tshekki vs Suomi
  • 2.66
  • 4.20
  • 2.36
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös