Positiivisuusketju

  • 1 322 124
  • 9 613

trivekku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, IFK
Jatkoajasta saa rautaisannoksen negatiivisyyttä, milloin joukkue perseilee, Alatalo peluuttaa väärin, Holtari tekee hutihankintoja, halli on vanha, kaupunki ei tue... blaa blaa.
Ei tarvitse käydä negatiivisen ajattelun kurssia, kunhan lukee Jatkoaikaa säännöllisesti.
En ole itse yhtään parempi, tulee jurnutettua turhasta, eilenkin purnattua, kun menetettiin 2 maalin johtoasema.

Tässä oma TOP 5 positiiviset, ei järjestyksessä, muutama poiminta. Lisää ehdotuksia saa ja PITÄÄ esittää ;)
__________________________________________________
Jypin ryhtiliike konkurssiuhan jälkeen kauden 1999-2000 jälkeen.
Lähes kaikki kalliit miehet saivat mennä, joukkuetta nuorennettiin ja alettiin rakentamaan runkoa joukkueelle. Tehtiin rohkea liike, jonka ansiosta Jyväskylässä on edelleenkin liigakiekkoa.
__________________________________________________

2000-2001 oli fanille kuitenkin hankala, joukkue pelasi kuitenkin ryhdikkäästi ja uskottavasti. Vaikka oltiin toiseksi viimeisiä, joukkueen ryhti oli toista maata kuin Pelicanssin tai Saipan. Antti Virtanen teki 12 maalia. Puolutukseen poimittiin hyvä runkomies, Petri Virolainen.
__________________________________________________

2001-2002, 1 piste vaille play-offeissa, erittäin pirteä kausi kokonaisuudessaan. Antti Virtanen nousi Jypin vastuunkantajaksi ja Leinonen hyväksi liigatason maalivahdiksi.
__________________________________________________

Loistavat pelaajahankinnat by Jukka Holtari, Loikala, Chlubna, Leinonen, Korhonen, Immonen, Kovanen..
__________________________________________________

Kausi 2002-2003 Matti "Guru" Alatalon hoivissa. Kaikkien rypemisten jälkeen (surkeat kaudet 97-98, 99-00, konkurssiuhka), balsamia fanin haavoille. Koko organisaatiossa oleva "tekemisen meininki". Talouden tervehtyminen pikku hiljaa.
__________________________________________________
 

Mosabacka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hyvät ulkomaalaisvahvistukset

Jyp on tarjonnut aikojen saatossa monia herkullisia hetkiä taistellessaan joskus Daavid-Goljat asetelmassa isompiaan vastaan.

Oikeastaan hienoimmat muistot nousevat hyvistä ulkomaalaishankinnoista. He voivat joko nostaa Jypin ylöspäin tai pitää Jypin pohjasakassa.

Muistoista nousevat Gudas, Dolezal, Wortman, M. Nylander, Sjögren, Ton, Bednar, Chlubna ja Perrin. Uskomattomia kavereita!!

Oikeastaan uskomatonta, että mistä Jypin johto on nämä miehet löytänyt Jypiin.
 

trivekku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, IFK
Re: Hyvät ulkomaalaisvahvistukset

Viestin lähetti Mosabacka
M. Nylander
Oikeastaan uskomatonta, että mistä Jypin johto on nämä miehet löytänyt Jypiin.

Nylander oli aika tuntematon kaveri tullessaan Jypiin, silti hän oli paras kaikista NHL-lakon aikana sm-liigassa pelanneista, taakse jäivät Koivut, Tikkaset, Kurrit. Yhdessä Theo Fleuryn kanssa TOP 2

Nylanderin kiemurat olivat liikaa Sagu Koivullekkin.
 

tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
En viitsinyt avata uutta otsikkoa, joten murtauduin tähän.

Kuka tai ketkä olivat JYP:n nikkarivahvistukset 90-luvun alkupuolella? ainakaan teidän virallisilta tai epävirallisilta sivuilta en asiasta löytänyt informaatiota.

Työkaverini poika pelaa yliopistosarjaa jenkeissä (Clarkson Golden Knights) ja siellä oli törmänny erään toisen joukkueen valmentajaan, joka mainitsi aiemmasta pelaajahistoriastaan. Oli entinen nikkari huutanut verryttelyn aikana, että " Max tule tänne". Ei ollut sitten enempää Suomea haastanu vaan loppu meni Lontooksi.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Viestin lähetti tombraider
En viitsinyt avata uutta otsikkoa, joten murtauduin tähän.

Kuka tai ketkä olivat JYP:n nikkarivahvistukset 90-luvun alkupuolella? ainakaan teidän virallisilta tai epävirallisilta sivuilta en asiasta löytänyt informaatiota.

Kuten monet muutkin, silloinen JyP HT luotti 90-luvun alussa pääasiassa tsekkipelaajiin: Jiri Dolezal, Leo Gudas, Jiri Jonak.

Nikkareilla jos meinaat pohjois-amerikkalaisia pelaajia, ennen vuosikymmenen vaihdetta JyP HT:n paitaa kantoivat ainakin Mickey Volcan, Geordie Robertson ja Grant Martin.

Myöhemmin Pohjois-Amerikasta Jyväskylässä ovat pelanneet Kevin Wortman, David MacIntyre, Chris MacKenzie, Eric Perrin, PC Drouin sekä Alexandre Tremblay.

Vierailulla käyneet Justin Duberman ja Jamie Mattie.

Jos joku unohtui, niin lisätkää..
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Viestin lähetti tombraider
En viitsinyt avata uutta otsikkoa, joten murtauduin tähän.

Kuka tai ketkä olivat JYP:n nikkarivahvistukset 90-luvun alkupuolella? ainakaan teidän virallisilta tai epävirallisilta sivuilta en asiasta löytänyt informaatiota.

Tämä kaivelin esiin HockeyDB:sta ->
http://www.hockeydb.com/ihdb/stats/leagues/seasons/teams/0012341990.html

Vaihda ennen ".html" oleva neljän luvun rypäs (1990) joksikin muuksi vuodeksi, niin halutut kokoonpanot löytyvät. Kylläpä osui aivojen nostalgiakeskukseen noiden kokoonpanojen selailu...

Dave McIntyre, pakki
Justin Duberman (jenkki?), hyökkääjä
Kevin Wortman (jenkki?), pakki
Dean Grillo (jenkki?), hyökkääjä
Chris MacKenzie, pakki
Jamie Mattie (jenkki?), pakki
Eric Perrin, hyökkääjä
Alexandre Tremblay, hyökkääjä
PC Drouin, hyökkääjä

Lisäksi Google löysi Keskisuomalaisen raportin, jossa mainittiin seuraavaa:

"Pahimmat harhat JyP on tehnyt pohjoisamerikkalaisten hankintojensa kanssa. Kanadasta ja Yhdysvalloista on liigamiehistöön ilmestynyt kuusi miestä. Heistä vain Kevin Wortman ja Grant Martin ovat täyttäneet mitat.
Nelikosta Geordie Robertson, Mickey Volcan, Dean Grillo ja Justin Duberman JyP:n väki mieluummin vaikenee. Erikoisin oli Dubermanin visiitti syksyllä 1994. Hän pelasi kaksi ottelua, sai yhden jäähymerkinnän ja häipyi hiljaa kuvioista."

Lähde: http://lehti.keskisuomalainen.fi/sl/1997-12/01/urh/1uhyvat.htm

Eli tuossa taitavat olla kaikki JYPin amerikkalaiset/kanukit...

EDIT: Köpi ehti ensin, mutta annan oman postaukseni olla...eli Dean Grillo taisi puuttua Köpin listasta. Hän on ainakin valmentaja tätä nykyä...
EDIT2: Tässä myös taustatietoa JYPin ulkomaalaspelaajista - hävettää JYPin nettisivuston tiedon määrä...kaipaisi jonkinlaista ryhtiliikettä tuo tiedottamispuoli, etenkin historian osalta!
 
Viimeksi muokattu:

tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Kiitoksia vaan paljon tiedosta Köpi ja Huerzo. Tuo Grillo saattais hyvinkin olla etsimäni heppu.

Pistäkääs muuten toimistollenne postia, että historia-osio olisi mukava lisäys sivuihinne. Niinkuin Huerzo jo mainitsikin, että mikäpä sen mukavampaa ajanvietettä ja aivojen muistilokeroiden uudelleen aukaisua on vanhojen hyvien aikojen muistelu. Tarkoilla faktoillahan asiat tulevat elävämmin mieleen.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Viestin lähetti tombraider
Kiitoksia vaan paljon tiedosta Köpi ja Huerzo. Tuo Grillo saattais hyvinkin olla etsimäni heppu.

Juu, Grillo unohtui tosiaan listasta. Noh eipä miehestä paljon muistikuvia jäänyt, hutihankinta jos mikä.

Chris MacKenzie, joka pelasi JYP:ssä kaudella 2000-01, toimii nykyään valmennustehtävissä Kanadan junioriliigoissa. Mutta pelasi tosiaan vasta em.kaudella JYP:ssä, joten ei liene haettu peluri.

Viestin lähetti Huerzo
Jamie Mattie (jenkki?), pakki

Jamie Mattie on kanadalainen. Syntymäpaikkana tunnettu kaupunki nimeltä Antigonish..
 

trivekku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, IFK
Grillosta sanoi Jypissä tuolloin pelannut peluri, että yleensä kanukit yrittävät loppuun asti ja ovat ahkeria taklaajia. Mutta Grillolle ei tullut mieleenkään taklata ketään/tehdä töitä.

Turisti mikä turisti.
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
"Joku voi avata positiivisuusketjun sitten, kun sellaiseen on aihetta, eli varmaankin ensi kaudella".

Noilla sanoilla avasin negatiivisuusketjun taannoin tappioiden ja munattomien esitysten jäytämänä. Nyt voin todeta, että kahden vaikean vieraspelin ja niistä otetun kuuden pisteen jälkeen rohkenen tuoda valoa pimeään avaamalla ketjun myös positiivisten asioiden keskustelun kodiksi.

Positiivisuuslista:
1. Tällä hetkellä kuuden sakkiin meno näyttää hyvältä.
2. Peki pelaa voittavan moken peliä
3. Ensi kaudella vedellään uudistetulla Hippoksella!!!
4. Sopimustilanne ensi kaudelle aivan loistava. Vielä Mise ja (Ilari) jatkolapulle.

Eli tällä hetkellä taas kelpaa olla Jyppifani :)
 

proffa#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Kai Suikkanen, Pool ja NHL
Ollaan lähempänä kuuden sakkia ja tuntuu sille, että muutkin ketjut alkaa syttymään.

Tää on mun JYPPI!
 

anttibg

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP , JJK , HAPPEE !
Onko tässä ketjujen lisäämisessä mitään järkeä?

Hyvä että kaks peliä on menny hienosti. Perustetaan sille ketju. Aiemmin kaks peliä meni huonommin ni tehäämpä sillekki ketju.
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onko tässä ketjujen lisäämisessä mitään järkeä?

Hyvä että kaks peliä on menny hienosti. Perustetaan sille ketju. Aiemmin kaks peliä meni huonommin ni tehäämpä sillekki ketju.

Positiivisuusketju on hiukan isompi otsikko, kuin esim. kuvailemasi Kahden voitetun ottelun ketju. Positiiviset tuntemukset, samoin kuin negatiiviset ovat ajattomia ja aaltoilevat varsin voimakkaasti varsinkin vahvasti tunteella elävien fanien sisällä. Tästä johtuen on mielestäni perusteltua pitää näille tunnemyräköille yleispätevällä otsikolla ketjua.
 

snumi

Jäsen
Vänttinen, maalivahti- ja viisikkopeli

Huutelen sen verran vieraisiin pöytiin, että kun katselin tiistain ja torstain pelit televisiosta, niin Tuomas Vänttinen oli tosi positiivinen yllätys. Kun JYP loi tilanteita, oli Vänttinen usein osallisena. Kun huomioi alkukauden pisteet, noin 10, niin todella positiivista että mies löytää pelivireen kun edetään kauden ratkaisupeleihin.

Lisäksi voi varmaan lisätä, että maalivahtiongelmaa Jypillä ei taida olla, eli hyvä asetelma lähteä pudotuspeleihin. Pelaaminen on valmiin näköistä, esim alivoimapeli on upeaa.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Kun JYP loi tilanteita, oli Vänttinen usein osallisena. Kun huomioi alkukauden pisteet, noin 10, niin todella positiivista että mies löytää pelivireen kun edetään kauden ratkaisupeleihin.

Suurin syy tähän on kyllä Vänttisen peliaika (ennen tätä). Harvoin sai kokeilla ylivoimaa ja hyökkäävissä ketjuissa. Hänen roolinsa perustui siihen mitä tekee pisteitten ohella tällä hetkellä, ehkä SM-liigan paras alivoima pelaaja.
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Jos on Nega ketju niin sitten pitää olla myös Positiivisuusketju.

Tässä vaiheessa kautta on ilahduttavaa huomata, etä Filppula ja Hannus alkavat päästä sille tasolle mitä on kauden alusta odotettukkin. Vänttinen on ollut koko kauden hyvä ja ehkä jopo JYPin suoritus varmin pelaaja.

Tästä on hyvä jatkaa. Lauantaina äärimmäisen hankala peli Kärppiä vastaan. Pistekkin sieltä niin ...
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
No niin, tää on hyvä ketju!

Varsinaiseen negatiivisuuteen en ole missään vaiheessa vajonnut, mutta täytyy myöntää että HIFKin hyvä kunto sai aikaan pessimistisen tunteen siitä saadaanko kuudetta sijaa pidettyä. Voitto Helsingissä kuitenkin palautti uskon täysimääräisenä...ja Raumalla jatkettiin siitä mihin Helsingissä jäätiin.

5 ottelua jäljellä ja kaikki ottelut on voitettavissa. Kärppiä vastaan ollaan tällä kaudella pelattu hyvin, mutta Kärpät on pelottavassa iskussa. Varsinkin Kärppien kolmannet erät hakee tällä hetkellä vertaistaan. Myös TPS ja Pelicans ovat olleet vaikeita JYPille tällä kaudella, mutta itse veikkaan kuitenkin lopuista peleistä vähintään kolmea voittoa, mutta saattaa mennä jatkoaikojen kautta, joten pisteitä odotan jotakuinkin 8. Ikävä kyllä 8 pisteellä ei taideta pelicaaneja kiinni ottaa, mutta suorat playoffit kutsuu!

Mutta niitä positiivisia puolia...

a) tehot eivät ole enää ykkösen harteilla. Hannus ja Filppula ovat päässeet vauhtiin. D.Hemisen nousu pistepörssissä on myös upeaa...toivottavasti jatkaisi vielä Jyväskylässä...

b) Peki pelaa hyvin. Jos ei nyt aivan loista, niin hoitaa kyllä hommansa vähintäänkin hyvin!

c) Voittoja saadaan vieraissakin

d) Jarkko Immonen ei välttämättä olisi heikko valinta kuukauden pelaajaksi
 

Ponto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Filppula ja Hannus!

Helvetin hyvä, että äijät on päässeet lopulta sille tasolle, josta kesällä haaveiltiin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.. Mutta en vielä ylistäisi liikaa näitä muutaman hienosti pelatun matsin ansiosta. Alkukausi meni kuitenkin täysin surffaten ja tehottomasti..

Jos Filppula ja Hannus olisivat pelanneet tällä tasolla läpi kauden, JYP taistelisi nyt vähintään pleijareiden kotiedusta. Esim. Tapparalta löytyy ykkösketjusta super-kaksikko Ojanen-Koskela, joka on pelannut läpikauden piste-per peli tahdilta ja kakkosketjusta tehokkaat Lehterä-Endlund, jotka molemmat pelaavat yli 40 pisteen kauden. JYP:n Filppula-Hannus kaksikolta olisi hyvinkin voinut odottaa Lehterä-Enlund-maisia tehoja tältä kaudelta..

Mutta erinomainen juttu tosiaan, että JYP:llä on nyt viimein hyökkäyspäässä Immosen super-ketjun lisäksi toinen ratkaisuihin pystyvä ketju. Hytösen ketjuunkin tulee vielä lisä voimaa, kun Louhivaara saadaan takaisin sairastuvalta.. Sikäli näyttää erittäin hyvältä.

Ja voihan tuo olla, että pleijareissa kokemus on tärkeämpi ominaisuus kuin nuoruuden into. Silloin enemmän tehoja voi hyvinkin tehdä kokeneet Filppula-Vänttinen-Hannus kuin esim. spekuloimani Tapparan keltanokat Enlund-Lehterä-Nurmi.
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Oletteko miettineet, että HIFK:n pitää ottaa viimeisistä 5:stä ottelusta 2 voittoa enemmän kuin JYP päästäkseen kuuden joukkoon!

Ilveksen olen pudottanut jo laskuista.
 

MarkusMaggot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaljaliigalaiset
Alivoima vieraskentällä. Kolme edellistä peliä vieraissa ja niissä ainoastaan yksi laskettu maali alivoimalla pelatessa. Mun laskujeni mukaan noissa peleissä on ollut 17 alivoimatilannetta, eli onnistumisprosentiksi muodostuu kutakuinkin 94%. Parannusta on siis tapahtunut muuallakin kuin siinä, että nyt on otettu pari "pakkovoittoa" putkeen. Tai ehkäpä tässä on jopa aika merkittävä tekijä sille, että pelejä on pystytty voittamaan.
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuli tuohon negatiivisuus -ketjuun kirjoitettua jokin aika sitten, kun homma näytti leviävän käsiin. Nyt sitten muutama rivi tännekin, kun näyttää taas erityisen hyvältä.

Eli kyllä kai se on tunnustettava, että meillä on ensinnäkin hyvä valmennus. Kunnonajoitukset ja tiiviin viisikkopelin toteutus näyttävät onnistuvan jotakuinkin hienosti. Edelleen toistan jo syyskaudella hokemaani seikkaa: "jos tuo on robottikiekkoa, haluan nähdä lisää robottikiekkoa". Ainakaan passiivisesta nyhjäämisestä ja perässä roikkumisesta tämän kauden JYPiä ei voi syyttää, kun jopa Kärppiä vastaan pyritään aktiiviseen suunnanmuutospeliin myös itse.

Kärpistä tulikin mieleen, että jopa voitto lauantaina on mahdollinen. Kärpille pelillä ei ole niin väliä, saattavat hyvinkin ottaa jo vähän löysemmin ja siinä on paikka iskeä.

Hannus ja Filppula ovat sittenkin yhä pelimiehiä. Erittäin tärkeä tasonnosto näiltä herroilta pleijareita ajatellen! Leveyttä ei ole koskaan liikaa.

Ainoa mikä huoletuttaa, on tuo puolustuspää. Mutta jospa sekin vielä vähän petraisi.

ps. pidätän oikeudet mielipiteeni muutokseen.
 

mir

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Positiivisuusketjuun sopii tällä hetkellä ketju Hannus - Vänttinen - Filppula. Jos tuo ketju pitää tasonsa keväällä ja Louhivaara - Hytönen - Jääskeläinen toimii pleijareissa niin kuin kuvittelen, niin kaikki on mahdollista. Edellyttäen tietenkin että kolmikosta Mäntymaa, Kaijomaa, Kangasniemi ei loukkaannu kukaan.

Hyvältä näyttää silti tällä hetkellä. Tapparan kaatamista en pitäisi mahdottomana ainakaan viime kevään pleijareiden perusteella ja Jokereidenkin pakka tuntuu olevan jotenkin levällään tällä hetkellä.
 

Tinppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, F1, WRC, Kokudo Keikaku, Cleveland Crusaders
Muistuttaa muuten kovasti viime vuotista Hytöstä. Paras alivoimapelaaja, ja tekee pisteitäkin, ehkä ensi kaudella nähdään taas tulosta enemmän myös pisteiden muodossa.

Sillä erotuksella, että Vänttinen on 3 kertaa parempi ja juonikkaampi kiekon kanssa, sekä maalivainu on parempaa luokkaa.

Mutta joo kylläpä saatiin pitkään odottaa, ennenku tää ketju puhkeaa kukkaan! (Ilu - Vänä - Boris) Tai siis paremminkin saatiin odottaa pitkään, kunnes Dufva antaa näiden herrojen pelata yhdessä enemmänkin kun sen 1-2 peliä/erää. Ainakin itselläni oli koko kauden semmonen tunne, että kun peliaikaa tulee tälle kentälle niin tulostakin alkais syntymään ja mikä parasta juuri ratkaisuhetkillä Dufva luottaa tähän kenttään ja Hannus ratkoo pelejä sen minkä kerkeää!
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tällä hetkellä fiilis on varmaan niin positiivinen, kun olla voi! Mainio yhdeksän pisteen viikko takana, jolla on otettu erittäin kova kiinnitys suoraan jatkopaikkaan. Jotenkin on nyt sellainen kutina palleissa, että tästä keväästä saattaa tulla vielä ihan mitä tahansa. Peli on jo pitkään ollut hyvää ja tasaista suorittamista ja nyt on alkanut voittoja napsumaan myös siitä riippumatta kuinka kova mokke siellä vastustajan maalilla keikkuu. Eihän meitä pitele kohta mikään :D
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös