Chämppärin puoliajalla kyselin ChatGPT:tlä meillle oman Pedron, se ohessa:
"JYP ja jääkiekon Pedro"
Kauan sitten Jyväsjärven rannoilla eli ja hengitti ylpeä kiekkoyhteisö. Se oli nähnyt kultavuodet, mestaruusjuhlat ja sen ajan, kun LähiTapiola Areena täyttyi kannattajien huudoista ja punamustasta riehakkuudesta. Se oli paikka, jossa kypärätemput ja kauden ratkaisuhetket olivat enemmän sääntö kuin poikkeus.
Mutta sitten tuli muutos. Ensin hiipien, sitten rajummin. Ensin pyyhkiytyivät pois isot mestarisuosikin puheet, sitten tutut sankarit. Enää ei puhuttu JYPistä, joka dominoi, vaan JYPistä, joka sinnitteli. Talous heilahteli, valmentajat vaihtuivat ja joukkue ajautui ikuisuuden kestävään uudelleenrakennukseen.
"Mutta me olemme JYP!" vakuuteltiin kerta toisensa jälkeen. Ja silti, keväisin toiset pelasivat mestaruudesta, kun taas Hippoksen kevät hiljeni ennen aikojaan. Seuran perinteikäs jytinä vaimeni, ja fanit alkoivat kysyä itseltään – joko tämä on se hetki, kun hyväksymme uuden todellisuuden? Että olemme vain keskikastia? Että emme enää pelkällä nimellämme herätä pelkoa?
Silti, kaiken keskellä, punamusta sydän sykki. Nuoret saivat vastuuta, vanhat soturit yrittivät pitää liekkiä yllä. Jokainen kausi alkoi uudella toivolla – entä jos nyt? Entä jos tänä vuonna historia ei enää painaisi jalkoja betoniin?
Ja ehkä vielä joku päivä, joku nousee Hippoksen jäälle ja huutaa koko Jyväskylän puolesta: "Me olemme yhä täällä!" Ja silloin vastustajat muistavat – JYP ei kuole, se vain odottaa aikaansa."