Positiivisuusketju

  • 2 172 996
  • 11 119

kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
+ Tuollakin pelillä olisi KalPa ollut ihan hyvin voitettavissa, kun syötöt ja vastaanotot olisivat hiukan tarkempia ja viimeistely ei olisi niin pirun hätäistä
 

Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021
Hei Ässät on sentään vielä sarjataulukossa perässä !
Ei nyt lähdetä tähän. Ei tuota minkäänlaista iloa oman joukkueen nykyformissa.
 

LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä se, että sain viime keväänä kokea vihdoinkin Lukon Suomen mestaruuden, antaa sellaista sisäistä rauhaa tällaisissa synkissä marraskuun tappioputkissa.

Olin viimeiset vuodet jo aika ”väsynyt” siihen loputtomalta tuntuvaan haaveen metsätykseen. Lukuisat pettymykset vuosikymmenten aikana söivät miestä ja tekivät kannattamisesta pakonomaista ja voitoista riippuvaista. Kevään 2020 pettymys oli lähellä olla se viimeinen niitti. Pitkään otinkin etäisyyttä koko jääkiekkoon. Kun heti viime syksystä Lukon lento sen kuin jatkui, ja ylivoimaisuus oli suorastaan maagista, aloin taas elämään täysillä mukana all in -asenteella. Epävarmuus Liiga-kauden viemisestä maaliin meinasi välillä koetella, mutta onnen kyyneleisiinhän se mestaruustarina sitten lopulta päättyi. Sillä hetkellä, kun summeri soi Turkuhallissa kevään viimeisen kerran, oma pettymyspajatsoni tyhjeni kerta kaikkiaan totaalisesti. Rauha ja levollisuus laskeutui kannattajasieluuni.

Positiivista jatkoa kaikille Lukon kannattajille! Kyllä tämä taas iloksikin muuttuu.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Totta se on että ei tässä nyt ole sellainen itsarifiilis mitä ennen kautta 2020-21 oli aina, kun peli ei kulkenut. Kummasti se mestaruus rauhoittaa ja lämmittää edelleen mieltä, mutta toisaalta ei se huonojen pelien ja tappioiden aiheuttama vitutuskaan sentään kokonaan poissa pysyttele. Huomattavasti lievempänä vaan silloin tällöin olemassaolostaan ilmoitteleepi.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Kyllä nyt hieman rauhoittuneena on fiilis että peli oli voitettavissa. Varmaan samaa kuin muutama käyttäjä ja Kalle näki pari vuotta sitten samoihin aikoihin, eli edistyneet tilastot näyttävät parempaa ja peli lähtee sekoilemaan turhautumisen yms takia.

Ja käytännössä yksi erittäin kova tutkaparin puuttuu kaukalosta, ei se Repo kauheasti lohduta jos Skalicky menee samaan aikaan saikulle.

Puolustuspeli oli jo parempaa. YV varsinkin täyttä kuraa
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Thomas Gregoire on edelleen todella kova vahvistus. Huikeaa viivajazzia ja pikkujättöjä hyökkäysalueella. Taisi viime kauden tähtipakisto peittää alleen sen, miten taitavasta pelaajasta on kyse.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
En laittanu ko eurolla. Joku 70€ tuli kotiin. Ihan kiva summa vahingoksi kuitenkin. Ja vielä isoon tarpeeseenkin tuli. Lupaan olla haukkumatta Lukkoa seuraavien viiden tappion jälkeen. Toivottavasti toki niitä ei tulekaan.
Mulla oli Lukon 5-2 Tulosvedossa. Euron panos vaan, eikä voitto ole vielä päivittynyt pelitilille mutta mitäs me rikkaat, lyödään kättä näin virtuaalisesti.
 

nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Lukko on tällä hetkellä 10. pistekeskiarvon mukaan. Edellä ovat HPK ja Sport eli lähtökohtaisesti kaksi joukkuetta joiden ohi pitäisi olla suhteellisen helppoa mennä. Sitten oltaisiinkin yhtäkkiä top 8:ssa ja alkaa tulla vastaan kastia: Tappara, Pelicans, KooKoo eli ihan voitettavissa olevia joukkueita.
 

Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Tärkeä voitto vaikeassa tilanteessa, mutta näitä 3 pisteen voittoja tarvitaan nyt saman verran putkeen kuin tuli tappioltakin ja siltikin 8 pelin piste p/o on 1.5.
Nyt pitää toivoa että eilinen vire säilyy muuta vaihtoehtoa ei ole.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olipa elintärkeä voitto. Ilomäeltä, Pooleyltä ja Nymanilta nappisuoritus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös