Kyllä se, että sain viime keväänä kokea vihdoinkin Lukon Suomen mestaruuden, antaa sellaista sisäistä rauhaa tällaisissa synkissä marraskuun tappioputkissa.
Olin viimeiset vuodet jo aika ”väsynyt” siihen loputtomalta tuntuvaan haaveen metsätykseen. Lukuisat pettymykset vuosikymmenten aikana söivät miestä ja tekivät kannattamisesta pakonomaista ja voitoista riippuvaista. Kevään 2020 pettymys oli lähellä olla se viimeinen niitti. Pitkään otinkin etäisyyttä koko jääkiekkoon. Kun heti viime syksystä Lukon lento sen kuin jatkui, ja ylivoimaisuus oli suorastaan maagista, aloin taas elämään täysillä mukana all in -asenteella. Epävarmuus Liiga-kauden viemisestä maaliin meinasi välillä koetella, mutta onnen kyyneleisiinhän se mestaruustarina sitten lopulta päättyi. Sillä hetkellä, kun summeri soi Turkuhallissa kevään viimeisen kerran, oma pettymyspajatsoni tyhjeni kerta kaikkiaan totaalisesti. Rauha ja levollisuus laskeutui kannattajasieluuni.
Positiivista jatkoa kaikille Lukon kannattajille! Kyllä tämä taas iloksikin muuttuu.