Hieno juttu, että ollaan eka kerta tällä kaudella neljän ottelun voittoputkessa. Toivotaan, että tämä putki ei katkea mihinkään luulotautiin, vaan vastustuksen kovetessa ja sarjataulukon tiukentuessa pelisuoritus paranee.
Sitten yleisökysymys. Radio Ramonassa haastateltiin eka tauolla Rantasta ja toisella Morrisonia. Molemmat puhuivat kuin yhdestä suusta, että parannettava on, enemmän on painettava ja yritettävä, sillä muuten voi käydä kylmät.
Ja samat sanat varmaan toistettiin pukukopissa, samoin kuin Tappara pelin toisella erätauolla, ettei nyt saa ruveta löysämään 6-1 asemasta huolimatta.
Onneksi ei silloin lepsuiltu kuin pari maalia eteen, ja tänäänkin voitto tuli.
Mutta se kysymys: kun joka iikka osaa radiohaastattelussa analysoida pelisuoritusta oikein ja takaraivossa tajuaa, että tämä ei riitä, vaan yritystä ja taistelua enemmän, niin miksi se jää vain puheiden asteelle? Tilannearvio on aivan oikea, mutta teot puuttuvat.
Onko tänne kirjoittavien joukossa ketään psykoloogia tai edes kotipsykoloogia, joka osaa selittää tämmösen kummallisen ilmiön? Pukukopissa puhutaan yhtä ja kentällä sitten kumminkin tehdään toista.
Tarttis kurssi kääntää ajoissa ja pysyvästi. Ja pelata ne kuuluisat 60 minuuttia, jos meinataan pitkälle mennä.