Positiivisuusketju – nyt menee hyvin!

  • 261 497
  • 1 010

Finnhopper

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Positiivista Perhosen lisäksi Niemi. Oli TPS:ää vastaan minun mielestä hyvä ellei erinomainen. Jos KooKoo sattuisi voittamaan kaksi seuraavaa ottelua niin Ässät olisi 5 pisteen päässä. Mikään ei oo mukavampaa kuin jossittelu
Samaa mieltä. Tuntui jopa että Perhosen rebound-kontrollikin olisi hitusen parantunut, vaikka toki se etukulmapeikko siellä aina välillä esittäytyy. Lisää pelejä vaan niin jospa se vielä tuostakin parantuisi.
Ja tosiaan ei jäänyt Tuhkaseltakaan mitään normimokia mieleen joten annetaan sinnekin tunnustusta hiukan. Salmelasta tulee kyllä hyvä luuta kunhan jammakoituu hiukan ja toivon mukaan myös luistelun kehittyminen jatkuu. Liikkuu kuitenkin jo paremmin kuin viime kaudella.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tps Tappara sarjasta 4/6 pistettä. Toki Tapparaa vastaan hävittiin ylivoimalla mutta enemmin kuin odotin. Ensi viikko on vaikea mutta annetaan yllättää
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
No, piste Tapparalta oli ihan ok. Silti olisin vaihtanut alumnipelin 4-3-voiton liigapelin voittoon.

Täytyy joka tapauksessa olla tyytyväinen, kun Tepsiltä ja Tapparalta pisteitä 4/6. Ennakkoveikkailuissa näiden varaan ei uskaltanut juuri laskea.
 

Funky Duck

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Noh noh. En kai minä ole ainoa ketä täällä vituttaa. Ja kai sitä on joskus tullut kirjoitettua muutakin.

Tänään toki voisi vituttaa nuo päästetyt alivoimamaalit, mutta olkoon nyt. 4/6 tältä viikolta on hyvin.
 
Suosikkijoukkue
KooKoo, TPS, Toronto Maple Leafs, Leijonat
Tosiaan 4/6 oli näistä peleistä hieno suoritus ja pleijarijunan perävaunu on vielä näköetäisyydellä sittenkin. Turha varmaan edes mainita kuinka tärkeä matsi on tulossa Ässiä vastaan!
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoon peli alkaa synkän joulukuun jäljiltä näyttämään taas hiljalleen samanlaiselta kuin alkukaudella. KooKoolta tosiaan todella hieno suoritus ottaa TPS:ltä ja Tapparalta 4 pistettä. Tapparaa vastaan kolmen pisteen voittokaan ei olisi ollut vääryys sen verran selvää hallintaa KooKoolta oli varsinkin ottelun kolmannessa erässä. No tolpat ja KooKoon huolimaton ylivoimapelaaminen pelastivat Tapparan tällä kertaa. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa.

Ensi viikolla Lukko ja Ässät vieraissa ja SaiPa kotona ja näistä peleistä olisi taas pisteitä raavittava vähintään 6/9 ja parempi tietysti olisi jos nuo pisteet napattaiisin nimenomaan Ässiltä ja SaiPalta, koska nuo joukkueet ovat niitä, jotka ovat vielä teoriassa kiinni otettavissa.
 

Warrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Perin raikasta kiekonliikkuttamista KooKoolta tosiaan viime pelit. Aika pienestä se oli kiinni noissa kärkiryhmiäkin vastaan pelatuissa otteluissa, etteikö enemmänkin olisi satanut pisteitä pussiin. Varmasti nostanut nämä pelit kuitenkin yhteishenkeä, itseluottamusta ja uskoa koko porukalla. Ei ne pudotuspelit ole kuitenkaan, kuin kymmenen pisteen päässä ja Ässät pelannut kaksi ottelua enemmän. Saas nähdä, miten vaikuttaa vielä valmentajan vaihtuminen Porissa. Tässä voisi KooKoo haistaa ensi viikolla pienen verenmaun suussaan.

Nyt vaan samaa hyvää tekemistä ja yht’äkkiä saattaakin tuo viiva jäädä seläntaakse. Pelejä riittää, riittääkö usko? Toivotaan ainakin näin!
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eikös nyt olla aika lähellä Kaakon herruutta? Laskujeni mukaan pisteet KooKoolle 9-6, ja maaliero sen 1-7-voiton myötä sen verran plussalla, että SaiPan pitäisi ottaa viimeisestä derbystä hurja rökälevoitto, jotta se pystyisi menemään maaleissa ohi. Pisteethän menevät korkeintaan tasan.
 

EagleEye

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eikös nyt olla aika lähellä Kaakon herruutta? Laskujeni mukaan pisteet KooKoolle 9-6, ja maaliero sen 1-7-voiton myötä sen verran plussalla, että SaiPan pitäisi ottaa viimeisestä derbystä hurja rökälevoitto, jotta se pystyisi menemään maaleissa ohi. Pisteethän menevät korkeintaan tasan.
Ei me vissii eilen saatu kun 2 pistettä. SaiPalle siis riittää jo voitto varsinaisella.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Posin kautta, kaksi seuraavaa voittamalla Ässät on 9 pisteen päässä. 16 seuraavaa ottelua voittamalla on todennäköisesti pleijareissa. Näin ekan kerran KooKoon voiton SaiPasta livenä joten ihmeiden aika ei ole ohi.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kaakon derbyn maalit siis KooKoolle tällä hetkellä 19-12 ja pisteet 9-6. Tuo viimeinen peli pelataan Lappeenrannassa 3.3. Kotijoukkueena SaiPa on tietenkin ennakkosuosikki, ja sillä voi olla pelissä vielä paljon panostakin sarjasijoituksen suhteen, mutta varmasti KooKoo lähtee ainakin tekemään kiusaa ja varmistamaan Kaakon herruuden, vaikka kausi olisi tuolloin jo taputeltu. SaiPalta vaadittaisiin siis kahdeksan maalin voitto, ja jokainen voi miettiä, miten todennäköinen se olisi. Sitä paitsi SaiPa on luultavasti tuolloin kiinnostuneempi varmistamaan vain pisteet kuin tavoittelemaan Kaakon herruutta, sillä se menee todennäköisesti playoffeihin, ja siellä niitä tärkeitä pelejä vasta riittääkin. Mutta KooKoolle tuo herruus toisi sentään jonkun ilonaiheen lässähtäneeseen kauteen. Eli pakkohan tuo matsi on mennä paikan päälle katsomaan. Silloin ei edes tappio vituttaisi, jos se tulisi alle kahdeksalla maalilla. Ja sitähän ei edes uskalla kuvitella, miten kiimainen tuo peli silloin olisi, jos KooKoo olisi pystynyt ihmeen kaupalla hinaamaan itsensä säälipaikkaan kiinni.
 

Coopperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ihmeiden aika ei ole ohi ja vielä roikutaan oljenkorressa. Perhonen jatkaa vakuuttavia otteita ja onnistumisia isolla rintamalla. Tuokkola otti myös aikalisän johtoasemassa pisteet siitä!
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Aloitetaan posilla: Strömwall ja Pitkänen ovat heränneet. Hyviä otteita viime matseissa, nämä jätkät ovat halutessaan hyvin tärkeitä pelaajia meille. Tosin heidän pitääkin olla. Tykkään kovasti myös Leivosta, vaikka onkin SaiPa-taustainen. Kova taistelija, joka tekee silloin tällöin pisteitäkin. Parempi versio Hyvärisestä, pitäisin meillä ehdottomasti. Myös Perhonen on ottanut ykkösmaalivahdin viitan tyylikkäästi haltuun, joten Samulle pitkää paperia nokan eteen.
 
Viimeksi muokattu:

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tykkään kovasti myös Leivosta, vaikka onkin SaiPa-taustainen. Kova taistelija, joka tekee silloin tällöin pisteitäkin. Parempi versio Hyvärisestä, pitäisin meillä ehdottomasti.

Kyllähän KooKoo pitääkin Tomi Leivon vielä ensi kaudellakin, sillä hän solmi keväällä KooKoon kanssa kahden vuoden sopimuksen.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kyllähän KooKoo pitääkin Tomi Leivon vielä ensi kaudellakin, sillä hän solmi keväällä KooKoon kanssa kahden vuoden sopimuksen.

Tämä hyvä, en ole itse ehtinyt seurata. Sitten kun vielä Tuohimaan ja Maalahden sopimukset julkaistaan, niin olen tyytyväinen.
 

Steus

Jäsen
Niemen riepottelu, Pitkäsen onnistumiset, Kähkösen taistelu, Newton, PERHONEN, Vainikaisen paluu, 3p, huomiset helpot 3p ja Keräsen aloittaminen tähän ketjuun.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Kun on jannua tylytetty, niin kehutaankin kun on paikka eli Keskitalolle ensimmäinen maali mustaoranssissa tänään 35. ottelussa. Tosin jos pelaa 71 minuuttia ylivoimaa yhtä maalia kohden ja 20 minuuttia/ottelu, niin kaipa se jossain vaiheessa pakostakin osuu. Onhan pelissään vielä parantamista, mutta mielestäni jamppa on terästäytynyt tässä tämän vuoden puolella ja erityisesti viime peleissä.
 
Viimeksi muokattu:

Funky Duck

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kirjoitetaan nyt tännekin, niin säilyy rauha kanssakirjoittajien mielissä. Steuksen listaukseen lisäisin Miro Keskitalon kauden ensimmäisen maalin ja vielä ylivoima -sellaisen. On saanut harjoitella kyllä tuota yv:tä ja nytkö alkaa sitten lunastaa?
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
+++ Kolme pistettä Vaasasta.
+++ Ässiin eroa enää seitsemän pistettä ja yksi ottelu vähemmän pelattuna.
+++ Tomek Valtosella alkaa olemaan aika lähellä pyöräilyurakka Vaasa-Alavus Häviäjälle pitkä pyöräilyurakka! SM-liigavalmentajat löivät viikonlopun peleistään vetoa - SM-liiga - Jääkiekko - Sport - MTV.fi
+++ Miikka Pitkänen
+++ Samu Perhonen
+++ Jake Newton
+++ Miro Keskitalo

Huomenna taas kolme pistettä, niin tiistaina onkin luvassa aikalailla mielenkiintoinen ottelu. Hyvä KooKoo!
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Täyspotti Vaasasta! Nyt kyllä jätkät hoitivat tämän hyvin. Vielä on toivoa, sääliviivalla on tungosta.

Kiitos myös paikalla olleille KooKoo-faneille. Olitte hyvin edustettuna telkkarissa, mahatifoakin jo toivottiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös