Popeda

  • 233 557
  • 1 341

Jaakkon78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Joko olette käyneet äänestämässä kolmea parasta Popeda-biisiä Radio 957:n sivuilla?

Mun oli helppo valita Punaista ja makeaa sekä Savusuudelma, mutta kolmannen kanssa oli hankalaa. Hyviä vaihtoehtoja on aivan liian paljon. Aperiitalle annoin ääneni, vaikka sen olisin voinut antaa yhtä hyvin esim melkein mille tahansa biisille Harasoo -levyltä, joka mun mielestä on albumeista paras. Toisaalta joku hauska ralli, kuten Silimiklasikyy kävi myös mielessä.

Top 100 -listaa on mahdollisuus kuunnella koko Ratina-viikonlopun ajan samaiselta kanavalta. Mielenkiintoista kuulla, mitä kaikkea tuolta löytyy. Voisi kuvitella, että kärkipää on tylsähkö ja sieltä löytyy Kuuma kesä, Karoliina ja Tahdotko mut tosiaan aivan kärjestä, mutta eiköhän tuonne mahdu paljon harvinaisempaakin tekelettä. Erotomania luultavasti kerää myös hyvin pisteitä.

Listaa selatessa tuli mieleen, että minnekähän on "unohdettu" sellaisetkin kappaleet kuin Kuinka kummassa voikin käydä näin ja Siankorvaa ja raanavettä. Näitä soitettiin tuoreeltaan radiossakin, mutta minä en ole ainakaan koskaan osunut sellaiselle keikalle, jossa näitä olisi kuullut. Mainioita perus-Popedamaisia biisejä kuitenkin.
Siankorvaa ei Pate kehtaa laulaa.Sano jossain lehtijutussa että on jotenkin korni biisi. Paljon on niitä joita Pate ei enää kehtaa veisata.
 

Luke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Matkalla Alabamaan
Kuuma kesä
Kaasua, komisaario Peppone

TOP 5 olisi ollut myös Repe ja Lissu + Palle and the Boys.
 

Ferris

Jäsen
Kellot lyö
Eläinten vallankumous
Christina

Tajusin just, että omat suosikit on pitkälti aikakaudelta jolloin bändissä oli vielä toinen kitaristikin.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
En ole Popeda konossööri mutta äkkiseltään kolme suosikkia olisi Eläinten vallankumous, Motörhead-pastissi Kuulat sekaisin ja ehkä Da Da.
 

Jaakkon78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
No kyllähän tämä oli jo tiedossa.

Syyskiertue luvassa omalla nimellä ja siellä soitetaan Popedaa, Hurriganesta, omaa soolomatskua ja Sensuuria. Bändissä Alex ja Jimi ja Sampsa Rättäri
 
Viimeksi muokattu:

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Joko olette käyneet äänestämässä kolmea parasta Popeda-biisiä Radio 957:n sivuilla?

Mun oli helppo valita Punaista ja makeaa sekä Savusuudelma, mutta kolmannen kanssa oli hankalaa. Hyviä vaihtoehtoja on aivan liian paljon. Aperiitalle annoin ääneni, vaikka sen olisin voinut antaa yhtä hyvin esim melkein mille tahansa biisille Harasoo -levyltä, joka mun mielestä on albumeista paras. Toisaalta joku hauska ralli, kuten Silimiklasikyy kävi myös mielessä.
Da Da
Mauno soittaa stereoo
Repe ja Lissu
 

ace

Jäsen
Aino
Pohjantähden alla


Da Da kuuluu myös kärkikolmikkoon, samoin kuin Bandiittipolkka ja Kuulat sekaisin.

Mahdotonta nimetä vain kolmea.

Eikös Costi enää esitä Erotomaniaa soolokeikoillaan? Jotain vuosia sitten kuului tiiviisti settilistaan.
 

Jaakkon78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Aino
Pohjantähden alla


Da Da kuuluu myös kärkikolmikkoon, samoin kuin Bandiittipolkka ja Kuulat sekaisin.

Mahdotonta nimetä vain kolmea.

Eikös Costi enää esitä Erotomaniaa soolokeikoillaan? Jotain vuosia sitten kuului tiiviisti settilistaan.
Kai se joskus muttei kovin usein. Ehkäpä ei sekään kehtaa kun on jo kohta 60v setämies.
 

ace

Jäsen
Kai se joskus muttei kovin usein. Ehkäpä ei sekään kehtaa kun on jo kohta 60v setämies.
Tavallaan ymmärrän, mutta sit taas toisaalta miksi sitä häpeilemään omaa tuotantoaan? Omista suosikeista Twisted Sister soitti The Kids Are Back livenä loppuun asti. Skid Row ja Youth Gone Wild, WASP ja Wild Child.

No Erotomaniassa asiat sanotaan suoraan ja oli Petanderin biisi, mutta en nyt silti ihan ymmärrä varsinkaan Costin settilistassa. Biisihän se loppujen lopuksi on ja ajankuva.

Liian kiltti mies biisin boikottiin joutumisen ymmärrän vähän paremmin, vaikka en täysin sitäkään.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Vai kolme parasta Popedan veisua?

Punaista ja makeaa
Viimeiset kaupungit
Raakaa voimaa
 

jiihoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
Heitetäänpä jotain:

Repe ja Lissu, Matkalla Alabamaan ja jokerina biisi, josta ei niin hirveästi kuule puhuttavan, mutta mielestäni on silti hienoa kaahausta ja hyvin popedamainen eli Raz, Dva, Tri.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Joko olette käyneet äänestämässä kolmea parasta Popeda-biisiä Radio 957:n sivuilla?
Kellot lyö
Tahdotko mut tosiaan
Punaista ja makeaa

Kyllä Popeda on ns. vitun hyvä bändi ja Mustajärvi karismaattinen laulaja. Muu bändi toki täyttä timanttia myös, mutta on vain yksi Pate.

Onneksi tuli käytyä katsomassa yhtyeen keikka muutama vuosi sitten, vetivät mahtavan setin. Costello antoi vielä senaikaiselle bestikselleni plektransakin, kyllä kitaristi toisen tunnistaa.
 

Jaakkon78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Tavallaan ymmärrän, mutta sit taas toisaalta miksi sitä häpeilemään omaa tuotantoaan? Omista suosikeista Twisted Sister soitti The Kids Are Back livenä loppuun asti. Skid Row ja Youth Gone Wild, WASP ja Wild Child.

No Erotomaniassa asiat sanotaan suoraan ja oli Petanderin biisi, mutta en nyt silti ihan ymmärrä varsinkaan Costin settilistassa. Biisihän se loppujen lopuksi on ja ajankuva.

Liian kiltti mies biisin boikottiin joutumisen ymmärrän vähän paremmin, vaikka en täysin sitäkään.
Joo sitäkään Pate ei ole halunnut livenä esittää ja ei edes biisin ilmestyessä vuonna 1997. Niinpä sitten Holmin Kari luki jostain paperilapulta sen biisin sanat ja lauloi sen keikoilla Paten ollessa varmaankin rummuissa. Ei mahtanut olla häävi esitys sillä Holmin Kari ei ole kaksinen laulaja ja mitä Paten rumpalointia olen kuullut niin ei se mitään tajunnan räjäyttävää ole. Holmin Kari halusi biisin settiin ja Pate siihen sitten että laula se sitten itte.

Sanat oli Paten mielestä ihme ruikutusta ja siihen aikaan Pate oli vielä ulosanniltaan, jutuiltaan ja imagoltaan niin pirun machoa vaikka ei Erotomaniaa suostunutkaan esittämään.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös