Ekan kerran tuli nähtyä Popeda livenä Köyliön Lallintalolla syksyllä 1987. Tuolloin reilu kolmekymppinen laulusolisti Mustajärvi taisi olla enemmän humalassa lavalla, kuin teini-ikäinen yleisö katsomossa keskimäärin. Sehän oli sitä aikaa, kun bändi oli hiljakkoin päättänyt jatkaa toimintaansa kitaristi Arwo Mikkosen kuoleman jälkeen, vaikka koko Popedan taru oli silloin vaakalaudalla.
Myöhempinä vuosina kävin tsekkaamassa bändin lähes aina, kun tänne Rauman seudulle ilmestyivät. Tietenkin RMJ-festarien 1999-2007 keikat, ehkä yhtä niistä lukuunottamatta. Jokunen ravintolakeikka ja eräät vappukekkeritkin täällä päin on muistoissa.
Miehistön vaihdoksista sen verran, että Petanderin ollessa basistina homma jotenkin väljähti. Mutta kun J. Melartinin jykevä hahmo maastohousuissaan palasi taas remmiin, siinä oli sitä jotain. Sehän enteili jo orkesterin loppua, kun Jysky otti toiset loparit.
Lacu Lahtinen rummuissa oli ja on toki mies paikallaan, mutta minulle sitä ehtaa ja aidointa Popeda-rytkettä edusti Kari "Hohdin" Holmin takoma komppi.
Paten puolesta täytyy olla iloinen, että sai laittaa homman pakettiin omilla ehdoillaan ja lähti eläkkeelle ns. saappaat jalassa. Ettei käynyt esim. kuten Yö-yhtyeelle. Lindholm suunnitteli bändin 40-vuotisjuhlia reilun parin vuoden päähän, kunnes viikko tämän lausuttuaan oli vainaa.
V-P Hautamäki, alias Costello oli Popedan musiikillinen kiistaton liideri ja hänellä varmasti vielä kitara vinkuu niin kauan kuin terveitä päiviä riittää. Helkkarin nuorekas ukko muuten kuusikymppiseksi edelleen!
Lopuksi megalomaaniset kiitokset Manse-rockin veteraaneille lähtemättömästä jäljestänne maamme musiikkielämälle. Elämässä pitää olla runkkua!