Mainos

Polttoaineen hinnannousu

  • 161 402
  • 1 298
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Tiistai on kaupallisesti outo päivä. Silloin ihmiset ovat passiivisimmillaan viikossa.
Tämä tuli aikanaan huomattua kun olin myyjänä ja sittemmin pistänyt saman merkille monessa asiassa. Esimerkiksi liigamatseissa vaikuttaisi olevan tiistaisin vähemmän katsojia kuin ke-to.

Siis jos haluat vaikka sovitella vaatekaupassa rauhassa, mene sinne tiistaina.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Näyttäisi Brent-Öljyn hinta kohonneen eilen 89 dollariin, ehkä tässä vähän hassuinta että tuo hinta oli jo etukäteen pumpuilla nostettu ja ei taida vielä ihan mennä että jos tuo hinta 4 dollaria nousee että pompulla tarvitsisi 30sn ylöspäin mennä. Taisi olla omaa lisää asemilla kun vielä samaan aikaan puhuttiin veronalennuksista. En yllättyisi vaikka ensiviikolla nähtäisiin alle 2 euron alituksia loppuviikosta niillä asemilla jossa nyt yli, vaikka öljyn hinta puskee samaan aikaan alaspäin.
 
Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Eilen aika jännä ilmiö, kun käväisin Vaasassa (Oulusta).
Kokkolan pohjoispuolella 95 hinta keskimäärin 2,0 ja paikoin 1,9 alkuistakin. Eteläpuolella keskimäärin 2,1 ja paikoin ylikin. Siis mikä tällaisen oikein selittää?
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Eilen aika jännä ilmiö, kun käväisin Vaasassa (Oulusta).
Kokkolan pohjoispuolella 95 hinta keskimäärin 2,0 ja paikoin 1,9 alkuistakin. Eteläpuolella keskimäärin 2,1 ja paikoin ylikin. Siis mikä tällaisen oikein selittää?
Mikään ihme, jengi haluaa Kokkolasta etelään.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Jaahas vieläkin yli 2 euroa hinta. Eli nyt leikki lopetettiin tai sitten keskiviikkona noustaan 2,30-2,40 euroon.

Tänään bongasin ST1 aseman jossa hinta oli n. 1.98€/ltr

Huomenna ja Keskiviikkona pitäs tällä tietoa työmatkan mennä siitä ohi, tarviikin seurata hintaa silloin
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tänään bongasin ST1 aseman jossa hinta oli n. 1.98€/ltr

Huomenna ja Keskiviikkona pitäs tällä tietoa työmatkan mennä siitä ohi, tarviikin seurata hintaa silloin

Täälläpäin taas tipahti jo lauantaina tuohon vähän alle 2e ja siinä ainakin tänään toistaiseksi pysynyt. Tuntuu että ei oikein logiikkaa :D
 
smugu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk

Näin Ruotsissa, meillä samaan aikaan alennetaan näennäisesti 3-4snt verran ja tiputetaan muutamalla kympillä ajoneuvoveroa vanhemmissa autoissa.
Eikö polttoaineveron laskeminen ole vähän ristiriidassa näihin liikenteen päästöjen vähentämisen tavoitteisiin? Oma veikkaus, että lähitulevaisuudessa tullaan näkemään entistä korkeampia hintoja polttoaineissa. En siis kannata sitä, mutta pakko kai päättäjien on alkaa entistä enemmän kurittamaan (polttomoottori)autoilijoita.
 
Jos todellinen halu päästöjen vähentämiseen olisi keskittyminen pitäisi olla ilmaiseen joukkoliikenteeseen, sähköautojen ja pyörien tukeminen ja kaasuautot. sen sijaan että varsinkin perusduunareita ja vähätuloisia aletaan kulkuneuvon perusteella kurittamaan tai ainakin ajoneuvoveron alennus pitäisi olla kovempi vähätuloisilla jos polttoaineen hinta nousee.
 
Tumpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lipö ty.

Näin Ruotsissa, meillä samaan aikaan alennetaan näennäisesti 3-4snt verran ja tiputetaan muutamalla kympillä ajoneuvoveroa vanhemmissa autoissa.
Heikko kruunu ja jo ennestään alennettu polttoaineen hinta tietää 20-30snt eroa Suomen hintoihin. Kesällä tankkasin Ruotsissa lomamatkalla 98:a 1.7x euroa litralta.
 
msg

Jäsen

Näin Ruotsissa, meillä samaan aikaan alennetaan näennäisesti 3-4snt verran ja tiputetaan muutamalla kympillä ajoneuvoveroa vanhemmissa autoissa.
Ruotsissa ei ole erinomaista hallitusohjelmaa eikä Ruotsissa ole aivan vihon viimeinen hetki pelastaa hyvinvointivaltio totaaliselta romahdukselta. (Niillä on jo ne väestörakennetta korjaavat ihmiset maassa kun täällä mietään miten pitää ne rajojen ulkopuolella)
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Saas nähdä mitä huomenna tai keskiviikkona tapahtuu.

Viime viikolla esimerkkinä dieselin hinta oli maanantaina iltapäivällä jotain 1,920e/L about.
Tiistaina aamusta kun ajoin töihin oli se samalla asemalla jotain 2,15e/L.
Tiistaina kun lähdin töistä, oli hinta taas tippunut tuonne about 1,940e/L.
Tämän jälkeen tuo tiistai-iltapäivän hintataso pysyi varsin samana loppuviikon.

Hämmentävä nosto ja lasku yhdeksi aamuksi ja tämä tapahtui kaikilla asemilla siinä 100m säteellä.
 
Aika sahaamista tuntuu olevan ja menevän alueellisesti, täällä mennyt viimeviikot oudommin kun joku yrittäjä tiputtanut jo viikonloppuna alle 2e, yleensä kun Lempäälän suunalla ollut halvempaa niin nyt onkin Valkeakoskella saattanut olla halvemmat polttoaineet varsinkin viikonloppuna. Joskus oli jopa kymmeniä senttejä kalliimpia mutta viimeaikoina kääntynyt toisinpäin. Tuntuu kyllä että aika paljon alueellisia kartelleita ja ihmettelisi jos jotain yhteisiä viestiketjuja jossa hintoja sovitaan.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Taas muuten näytti että 1,8 alkavia lukuja asemilla, mutta tässä kun taas mediassa ollut näitä bensanhinnan kallistumisuutisia niin eiköhän loppuviikossa saada nauttia jotain 2,20e.
 
Tänäänhän ne tuonne sitten kipusi.

Aamulla oli diesel noussut mukavat 0,30e/L eiliseen verrattuna sinne noin 2,150e/L lukemiin.
Päivällä oli tipahtanut 2,050e/L lukemiin.

"Mystinen" keskiviikon 30snt nousu taas sieltä kerran.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Eikö polttoaineveron laskeminen ole vähän ristiriidassa näihin liikenteen päästöjen vähentämisen tavoitteisiin? Oma veikkaus, että lähitulevaisuudessa tullaan näkemään entistä korkeampia hintoja polttoaineissa. En siis kannata sitä, mutta pakko kai päättäjien on alkaa entistä enemmän kurittamaan (polttomoottori)autoilijoita.

Näin voi käydä. Fiksut hallitukset - tässä tapauksessa siis myös edellinen hallitus - ymmärtävät itsensä kannalta silti, että liian kallis polttoaine syö paitsi hallituspuolueiden kannatusta, on myös yksi keino tukea kansalaisten taloutta. Parempiakin tukimuotoja on kuin bensan/dieselin hinta ja sähkölaskujen alentaminen, mutta tällaisiin meillä päädytään vaikka olisi vasemmistohallitus.

Orpon hallitus tulee tarvittaessa alentamaan fossiilisia polttoaineita lisää, sillä erityisesti PS-perse mutta myös muiden hallituspuolueiden perse ei kestä melkeinpä kaikkien päähenkilötukimuotojen leikkauksia, jos vielä bensakin ylikallistuu.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tarkka tankkaaja tietää varoa keskiviikkoja – hintahyppäys ylöspäin on nyt jopa kymmeniä senttejä

Nyt on YLE tehnyt jutun tästä keskiviikkoisin tapahtuvasta hinnankorotuksesta.

ST1 kertoo syyksi, että "töihin palaillaan alkuviikosta ja tutkitaan maailmanmarkkinaa" ja Neste kertoo, että joka keskiviikko ei tapahdu mitään ihmeellistä maailmalla.

Nopeat on maailmanmarkkinoiden muutokset, kun taannoin oli keskiviikkoaamuna noussut bensa yli 30snt/L tiistai-illasta ja laskenut taas keskiviikkona päivällä melkein samat 30snt/L takaisin...
 
Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Minkä takia ST1 tarvitsee selitellä asiaa täysin keksityllä kommentilla? Kilpailu- ja kuluttajaviraston edustaja sen sijaan kertoo todellisen syyn. Yksi nostaa ensin ja kaikki muut seuraavat perässä ilman mitään erityistä syytä.
 
Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
Tämä MOT oli kyllä todellinen pettymys ennakko-odotuksiin nähden. Katsoin jo alkuillasta Areenasta, ja 27 minuutin ohjelma-ajasta noin 16 minuuttia puhuttiin öljy-yhtiöiden viime vuosien suurista voitoista, Suomen hallitusten ilmastotavoitteista jne. Ja sitten kun päästiin kaiketi itse varsinaiseen pointtiin, niin ainakaan näin asiaa seuranneelle ei oikeastaan mitään uutta ollut tarjolla. Samat selitykset öljyn maailmanmarkkinahinnoista ja paikallisesta kilpailutilanteesta kuultiin, niin kuin aina ennenkin. Ylen resursseilla olisin odottanut edes vähän enemmän.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Tämä MOT oli kyllä todellinen pettymys ennakko-odotuksiin nähden. Katsoin jo alkuillasta Areenasta, ja 27 minuutin ohjelma-ajasta noin 16 minuuttia puhuttiin öljy-yhtiöiden viime vuosien suurista voitoista, Suomen hallitusten ilmastotavoitteista jne. Ja sitten kun päästiin kaiketi itse varsinaiseen pointtiin, niin ainakaan näin asiaa seuranneelle ei oikeastaan mitään uutta ollut tarjolla. Samat selitykset öljyn maailmanmarkkinahinnoista ja paikallisesta kilpailutilanteesta kuultiin, niin kuin aina ennenkin. Ylen resursseilla olisin odottanut edes vähän enemmän.
Katselin kanssa alkupuolikasta ennen muihin touhuihin ryhtymistä ja ihmettelin syitä mm. Shellin eittämättä heikon julkisuuskuvan läpikäynnissä. Varmaankaan suoriin kartellisyytöksiin ei ollut löytynyt niin paljoa todisteita että tuolla olisi ihan suoraan voineet sanoa että tämä on silkkaa kusetusta koko touhu.

Toisaalta kuluttajanhan pitäisi olla vaan kiitollinen että se hinta vielä laskee siitä keskiviikkopompsusta.

Tarkka tankkaaja tietää varoa keskiviikkoja – hintahyppäys ylöspäin on nyt jopa kymmeniä senttejä

Nyt on YLE tehnyt jutun tästä keskiviikkoisin tapahtuvasta hinnankorotuksesta.

ST1 kertoo syyksi, että "töihin palaillaan alkuviikosta ja tutkitaan maailmanmarkkinaa" ja Neste kertoo, että joka keskiviikko ei tapahdu mitään ihmeellistä maailmalla.

Nopeat on maailmanmarkkinoiden muutokset, kun taannoin oli keskiviikkoaamuna noussut bensa yli 30snt/L tiistai-illasta ja laskenut taas keskiviikkona päivällä melkein samat 30snt/L takaisin...
Tuohon ST1 antamaan perusteeseen olisi mielenkiintoista kuulla että onko tosiaan niin että viikonlopputapahtumat maailmanmarkkinoilla ovat vuodesta toiseen semmoisia että keskiviikkona pitää pompsauttaa sen 10-20% hintaa. Jotain stabiilia sentään tässäkin maailmassa jos näin, etenkin kun se maailmanmarkkina sallii joka viikko tuon hinnan tiputtelun seuraavaan tiistaihin.
 
Oiskohan tuossa jotain että siinä tiistai-keskiviikko akselilla aina aseman omistajien mielestä maailmantilanne näyttää heikolta, mutta kun lähtevät viikonloppuna radalle viihteelle niin sitten yhtäkkiä maailman tilanne ei näytäkään niin huonolta ja hintaa alas.

Kyllähän tuossa taitaa olla myös toimittajien taso mennyt alaspäin jos eivät tuon enempää saanut irti tästä jutusta.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Ei nyt varsinaisesti hintaan liittyvä uutinen, mutta Shell asemat "katoavat" tulevaisuudessa Suomesta.

Linkki vie aamulehden uutiseen
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Feissarimokissa oli nostettu esille kommentti eräältä mieheltä, jonka lompakkoa polttoaineen hinnannousu ei rasita. Hän nimittäin tankkaa aina 50 eurolla, eli hinnalla ei ole hänelle väliä eikä ahne bensa-aseman pitäjä saa häneltä penniäkään enempää kuin tuon 50 euroa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös