Muutama "kaveri" oli ensin vain rajoitusvastaisia. Ensin se muuttui rokotevastaisuudeksi ja nyt mukana on jo NWO, vapaamuurari hörhöilyä. Yhtäkkiä lainaavat myös Raamatun tekstejä, vaikka millään tavalla olleet uskonnollisia aiemmin.
Miksi VKK on sitten jopa vaarallinen viritelmä?VKK ja sen ympärillä oleva porukka tarjoaa tätä paskaa kyllä niihin helposti tarttuville ihmistyypeille.
Kun salaliittoteorioille antaa pikkusormen, ne vievät helposti koko käden, etenkin jos on vähänkin taipumusta uskonnolliseen ajatteluun. Eli kyllä noillakin kavereillasi todennäköisesti jonkinlainen "uskon siemen" on ollut sisimmässä, mutta aiemmin ne eivät ole puhjenneet kukkaansa.
Itseltäkin löytyy kuvailemiasi esimerkkejä yllin kyllin niin kavereista kuin sukulaisista. Ensin oli messias Trump, sitten puheissa alkoi kuulua qanon-retoriikka, Yhdysvaltain vaalivilppi, NWO, koronahuijaus, rajoitusten, rokotteiden ja tieteen raivokas vastustus, ynnä muut pakettiin kuuluvat hölinät. Nyt syvä pääty on nielaissut muutamat jo sen verran lopullisen oloisesti, että tuskinpa koskaan toipuvat enää ns. normijärkisten tasolle.
Anon opetuslapsiahan näistäkin hyvin pitkälti tuli, kun persuista ja Trumpin paluun odottelusta ei enää irronnut riittävän voimakkaita kiksejä. Ano kuulemma "puhuu asioista niiden oikeilla nimillä, ja uskaltaa puolustaa totuutta, vaikka se vaatisi kuinka äärimmäisiä tekoja", totesi taannoin yksi valaistuksen kokenut veijari minulle.
VKK:n oikeampi lyhenne kuuluu: "Vältä Kaikin Keinoin".