Pokemon Go – taskuhirviöiden uusi tuleminen?

  • 161 956
  • 788

Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Meillä on Pokestop parvekkeen alapuolella. Se luonnollisesti tarkoittaa sitä että meikäläisen vastuulle jää tuo kylttien pyörittely näin yöaikaan.
Tuo on kyllä melkoinen etu. Meikäläisellä on tien toisella puolella, mutta juuri muutaman metrin liian kaukana ettei kotoa käsin yletä, paitsi satunnaisesti kun GPS heittää riittävän paljon. Parin minuutin kävelymatkan päässä onkin sitten leikkipuisto, joka on muodostunut sangen suosituksi tässä viime päivien aikana. Lure on päällä lähestulkoon ympäri vuorokauden ja alkuillasta kun kävin istuskelemassa, paikalla hengaili parhaimmillaan joku 30 tyyppiä ja ympärillä olevien kerrostalojen parvekkeillakin kävi melkoinen kuhina. Ilokseni olen huomannut, että teinilaumojen lisäksi täällä lähistöllä pyörii hirveän paljon päälle kaksvitosiakin metsästämässä. Hauskasti alkaa tulla jo naamat tutuksi, kun tuolla pihoilla on melkein joka ilta tullut tunnista neljäänkin tuntiin pyörittyä.
Nuo kysymysmerkit CP:n kohdalla tarkoittaa sitä, että sillä Pokemonilla on korkeampi CP mitä yhdelläkään tällä hetkellä omistamallasi Pokemonilla.
Ah, niinpä tietysti. No, sitä suuremmalla syyllä tuo tirppa olisi kyllä kelvannut. Nyt ei vaan ollut tuurikaan puolella, kun heitin päälle 10 lähes täydellistä palloa ja syötin sille vielä marjoja joka välissä, mutta ei vain suostunut pysymään pallossa. Toki kai sekin voi olla, että tuohon olisi tarvinnut jo parempia pallojakin.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Meikäläisellä on tien toisella puolella, mutta juuri muutaman metrin liian kaukana ettei kotoa käsin yletä, paitsi satunnaisesti kun GPS heittää riittävän paljon.

Jos sinulla on kännykästä erillinen nettiliittymä ja modeemi niin kokeile laittaa puhelimesta wifi päälle. Olen huomannut että joissakin tilanteissa tuo tarkentaa Google Mapsin sijaintia ja auttoi myös tässä. Ilman tuota joudun menemään parvekkeelle mutta tällä tavoin en.
 
Nick Neim

Jäsen
Mites tuo pyydystäminen oikeasti menee? Minä kuvittelin aina eiliseen asti, että kun se "pallo" heitettäessä on mahdollisimman pieni, niin Pokemon jää todennäköisemmin palloon. Kuitenkin eilen vasta tajusin, että isolla "pallolla" tai "renkaalla" tulee huomattavasti enemmän Nice ja Great heittoja.

Meneekö myös nuo karkaamiset ihan randomisti? Aivan järkyttävän moni on meikäläiseltä juossut karkuun, kaveri ei ole nähnyt sellaista vielä ollenkaan.
 
Mad E

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eihän tässä tarvii kävellä ollenkaan jos ei halua.
Jälkikasvu auttoi eilen illalla alkuun ja kotisohvalla sain kehitettyä ukon tasolle 5. Pokemoneja ilmestyi varmaan yhteensä sata, 12 erilaista. Stoppi vieressä, mutta just rajoilla. Välillä herjaa että liian pitkällä. Ukkeli käppäilee itsekseen jonkin verran, 0.9km näytti vaikka en siirtynyt kun makkariin.
Tänään sitten autolla kävellyttänyt hahmoa, toimii jos ajaa tosi hiljaa. Varmaan joku 20 km/h?
Ja akkua kuluttaa kyllä tosi paljon.
 
Komposiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onkos kellään mitään vinkkejä siihen et saan sen AR toimimaan? elikkä et ku pyydystetään Pookkemonia niin et se näkys takakamerassa. Aukasen sen AR moodin sielt niin se herjaa jotain. En sit tiä et onko puhelin niin jäte.

Sit toinen, meinaako se mitään et ku painelee tuol kylillä menemään niin siinä kartassa välillä "pölähtää" jossain kohdassa ei jotain lehtiä nousee ilmaan yms?
 
Ameno

Jäsen
Onko pokemonien koolla mitään merkitystä? Esim mulla on pidgey joka on puolet kevyempi kuin lajitoveri, mutta sillä on silti cp yhden isompi (44/43). Tällä pienellä on lisäksi xs merkki painossa.

Käsittääkseni pokemonien koko ja paino määrää sen maksimi cp tason lajin sisällä, eli mitä isompi sitä kovemmaksi se voi kehittyä. Sitten taas pienet ja heikot ei voi saavuttaa samaa maksimia. Sen näkee sieltä pokemonin kohdalta siitä kaaresta, että missä vaiheessa ne on niiden kehityskaarta.

Minun käsittääkseni tuolla koolla ei ole mitään väliä potentiaaliin tai mihinkään, se on vain kosmeettista.

Onkos kellään mitään vinkkejä siihen et saan sen AR toimimaan? elikkä et ku pyydystetään Pookkemonia niin et se näkys takakamerassa. Aukasen sen AR moodin sielt niin se herjaa jotain. En sit tiä et onko puhelin niin jäte.

Sit toinen, meinaako se mitään et ku painelee tuol kylillä menemään niin siinä kartassa välillä "pölähtää" jossain kohdassa ei jotain lehtiä nousee ilmaan yms?

Jos sulla AR moodi ei toimi puhelimessa, niin se ei silloin toimi. Meinaa siis, että puhelimestasi puuttuu gyroskooppi, jota peli käyttäisi puhelimen asennon määrittämiseen. Itsellä pääpuhelimessa sama homma, mutta toisaalta tuossa toisessa moodissa pokejen nappaaminen onkin helpompaa. Tuon puuttuminen tarkoittaa myös sitä, että tuo power saving moodi, jonka asetuksista saa päälle ei toimi.

Sellainen lehtien pölähdys siellä kartassa tarkoittaa, että sen lähistölle ilmestyy paremmin pokemoneja kuin pölähtämättömille alueille.
 
Ameno

Jäsen
Mites tuo pyydystäminen oikeasti menee? Minä kuvittelin aina eiliseen asti, että kun se "pallo" heitettäessä on mahdollisimman pieni, niin Pokemon jää todennäköisemmin palloon. Kuitenkin eilen vasta tajusin, että isolla "pallolla" tai "renkaalla" tulee huomattavasti enemmän Nice ja Great heittoja.

Meneekö myös nuo karkaamiset ihan randomisti? Aivan järkyttävän moni on meikäläiseltä juossut karkuun, kaveri ei ole nähnyt sellaista vielä ollenkaan.

Sen lisäksi, että sen pienenevän ympyrän pitää olla mahdollisimman pieni, sinun pitää osua pokepallollasi sen ympyrän sisään, jolloin saat niitä "nice", "great" tai jopa "excellent" heittoja. Isompaan ympyrään on helpompi osua, jolloin tietenkin helpommin tulee juuri niitä "nice" heittoja.
Kyllä, karkaamiset menevät ihan randomisti, kun se pokemon kyllästyy sun heittelyihisi.
 
No niin, nyt ymmärrän tuon idean sen ympyrän taustalla. Kiitokset.
 
Spuddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, littipeukku IPK:lle, KuPS
Sunnuntaina latasin pelin ja kokeilin pienen hetken, kun pyörähdimme anopin luona maaseudulla. Gloomin nappasin 200m jälkeen aloituspokemonin lisäksi. Alkuperäiseen pokemon-villitykseen ei oikein päässyt, kun ikää oli jo sen verran, että kaveripiirissä siitä olisi saanut "turpaan" ja urpon maineen. Silloin tulikin parin vuoden viiveellä pelattua emulaattoreita hieman tietokoneella. En hirveän pitkälle jaksanut pelata, enkä juuri pokemoneja tunne.

Tämä sen sijaan on tuonut uutta mielenkiintoa liikkumiseen, jopa siinä määrin, että ostin pyörääni akullisen puhelintelineen (20e). Asun pienessä Espoon lähiössä, joten pokestoppeja tai muutenkaan itse pokemoneja ei oikein ole oman kodin lähettyvillä, ellei liiku vähintään muutamia satoja metrejä, mikä ei sinänsä ole mikään ongelma. Kunhan serverit alkavat paremmin toimia (välillä kilometrejä ilman pokemonia kävellen/pyöräillen hitaasti, pokestopit ei toimi), niin kaipa tätä tulee jatkettua. Nyt tasolla 7.

e: Pitikin kysyä noista kahisevista ruohoista, mutta tuonne olikin jo vastattu. Olen muutaman kerran jäänyt niitä kiertämään valittuani pokemonin nearby-kansiosta. Onko sillä vaikutusta tuohon kahinaan? Nimittäin vläillä kun vaihdoin tergettia, niin samoissa paikoissa ei ruoho enää heilunut hetkeen. Saako haluamansa pokemonin ulos ruohosta esim. jollain houkuttimella?
 
Viimeksi muokattu:

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaossseura
Tämä sen sijaan on tuonut uutta mielenkiintoa liikkumiseen, jopa siinä määrin, että ostin pyörääni akullisen puhelintelineen (20e).
Offtopicia, mutta mistäs moinen löytyi? Tuollainenhan ois kätevä ja hintakin menee heräteostoksena.
 
Lavis

Jäsen
Perjantaista lähtien pelannut. Aluksi tein pitkiäkin lenkkejä, mutta enää pelaan työmatkat (bussissa istuen) ja mitä tulee käveltyä esim. kauppaan tai bussipysäkille. Hyvä peli, ei siinä mitään ja toiminutkin ongelmitta. Laitteena iPhone 6. MUTTA. Kaipaisin peliin jotakin taktista puolta sekä taisteluita oikeita ihmisiä vastaan ja niistä jonkinlainen ranking-järjestelmä. Kun eihän noita gymeja voi ainakaan Tampereella voittaa sielä päin missä minä asun. Lue: minulla ei ole 3000CP Charizardeja tai mitä lie vastaavia Gyaradoksia.
 
Spuddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, littipeukku IPK:lle, KuPS
Viimeksi muokattu:

Spuddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, littipeukku IPK:lle, KuPS
Perjantaista lähtien pelannut. Aluksi tein pitkiäkin lenkkejä, mutta enää pelaan työmatkat (bussissa istuen) ja mitä tulee käveltyä esim. kauppaan tai bussipysäkille. Hyvä peli, ei siinä mitään ja toiminutkin ongelmitta. Laitteena iPhone 6. MUTTA. Kaipaisin peliin jotakin taktista puolta sekä taisteluita oikeita ihmisiä vastaan ja niistä jonkinlainen ranking-järjestelmä. Kun eihän noita gymeja voi ainakaan Tampereella voittaa sielä päin missä minä asun. Lue: minulla ei ole 3000CP Charizardeja tai mitä lie vastaavia Gyaradoksia.

Sama. Gymeihin ei oikein ole mahdollista tunkeutua ilman massiivista ajallista ja rahallista panostusta, varsinkin näin virallisen julkaisun jälkeen aloittaneena.
 
HockeyForLife

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wild
Alan ymmärtään, miten jotkut etenevät noin vauhdilla pelissä. Täysin turhaa kierrellä ympäriinsä, kun voi katsella vaan kartasta paikan missä on lure pokestopilla ja sieltä saakin sitten haalittua pokemoneja noin yhen per minuutti -tahdilla. Eikä tarvi edes kuntoilla! Nopiaa haudataan puheet siitä, että tämä saisi nuorison liikkumaan.
 
hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaossseura
Nettikaupassa näköjään 15e hintaan tai sitten muistan väärin kun liikkeestä hain. XXL:n nettikaupasta ja liikkeistä kuitenkin löytyy.
Kiitoksia, pitää käydä huomenna koukkaamassa kunhan kotiutuu reissusta.
 
marse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onko noita Pokemoneja ylipäänsä tarkoitus löytää mistään muualta kuin stopien läheltä? Ei itselleni ainakaan käytännössä koskaan ole tullut vastaan missään keskellä ei mitään yhtään Pokemonia. Sitä vähän kaipaisin tähän, että johonkin metsään menemällä voisi löytää jonkun harvinaisuuden, mutta ei se kyllä vaikuta olevan tämän pointti, vaan tosiaan stopilla hengailu. Kävelyä tarvitsee sitten lähinnä munien hautomiseen.
 
Nukkumattix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Detroit Lions, Chelsea
Koiran kanssa kävelylenkillä ollessani päätin lähteä metsään pyörimään ja katsomaan löytyykö mitään. Noh, neljä pokemonia löyty joista paras 127cp hypno. Kyllä niitä vissiin ihan mistä tahansa löytyy kun noikin nappas keskeltä ei mitään.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Onko noita Pokemoneja ylipäänsä tarkoitus löytää mistään muualta kuin stopien läheltä? Ei itselleni ainakaan käytännössä koskaan ole tullut vastaan missään keskellä ei mitään yhtään Pokemonia. Sitä vähän kaipaisin tähän, että johonkin metsään menemällä voisi löytää jonkun harvinaisuuden, mutta ei se kyllä vaikuta olevan tämän pointti, vaan tosiaan stopilla hengailu. Kävelyä tarvitsee sitten lähinnä munien hautomiseen.
Saman huomasin tänään. Painoin saareen, toki siis sillalla mantereeseen yhdistettyyn, mutta kun tiet lakkasi ja hyppäsi jalkapatikkaan, niin siellä oli tasan tarkkaan täysin tyhjää. Minä jotenkin oletin, että ideana olisi saada porukkaa luontoon liikkumaan, mutta ei kannata paljoa eräretkelle pokemoneja lähteä metsästämään sieltä ei löydy yhtään mitään. Ennemminkin tämä on tehty joksikin paikallisten nähtävyyksien katselu ohjelmaksi, kuin oikeasti liikuttamistarkoitukseen. Lisäksi autoillessa saa helvetin hyvin pokemoneja.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Tämä lienee sopiva ketju tämänkin aiheen purkamiseen. Olen suorastaan hämmentynyt millaisella paatoksella osa ihmisistä vastustaa tätä peliä ja ikään kuin kaikki sen tuoma hyöty ja riemu on vain velttoutta ja mielen köyhyyttä. Puhutaan siis aikuisista 30+ eikä parikymppisistä muka-aikuisista joiden kohdalla tämä olisi ymmärrettävämpää. Saako siitä jotain tyydytystä vai mikä siinä on tarkoitus? Ymmärrän toki jos ilmiöstä on hieman hämmentynyt mutta tietynlainen viha menee kyllä yli ymmärryksen. Eikä näille tyypeille käy selitykseksi se että se voi olla kivaa touhua lasten tai kavereiden kanssa sillä niin on sienestys ja marjastuskin. Ei saatana.
 
Se on kato muotia.
http://i.imgur.com/PLhZkqN.jpg (linkki asiaan liittyvään simpsoni meemiin)
 
Tekila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kyllä mun pokemoneista useat on löytynyt ihan muualta kun stoppien läheltä. Aika paljon on tullut pyöräiltyä pitkin omakotitaloalueita, rantoja, hiekkateitä ja siitä sitten koukattu stopeille kun pallot loppuu. Viikonloppuna on tiedossa reissu mökille, siinä selviää sitte miten pienemmässä kylässä löytyy pokemoneja.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Tämä lienee sopiva ketju tämänkin aiheen purkamiseen. Olen suorastaan hämmentynyt millaisella paatoksella osa ihmisistä vastustaa tätä peliä ja ikään kuin kaikki sen tuoma hyöty ja riemu on vain velttoutta ja mielen köyhyyttä. Puhutaan siis aikuisista 30+ eikä parikymppisistä muka-aikuisista joiden kohdalla tämä olisi ymmärrettävämpää.
Minun kuplani koostuu pääosin juuri noista vähän yli parikymppisistä "muka-aikuisista" ja Pokemonista valittamisen määrä on ollut suorastaan hämmentävän pieni. Todennäköisesti tämä johtuu siitä, että n. kaikki pelaavat itse. 18-25 vuotiaat osuvat suurimmaksi osaksi siihen sukupolveen, joka on pelannut kaikki ensimmäisen ja toisen sukupolven Game Boy-versiot läpi, kerännyt kansiokaupalla kortteja ja katsonut animesarjaa. Vaikka juuri tästä pelistä ei innostuisikaan, niin ilmiön ymmärtävät kaikki ja siihen päälle kun lisää tämän liikunnallisen ja sosiaalisen elementin, niin arvostelu on aika hankalaa. Sen uskon, että 30+ ikäisten mielestä tämä voi olla typerää.

Keskustassa kävin tänään pyörimässä ja siellä olisi kyllä kouluttajan taivas. Kaivopihalla, Kaisaniemessä ja Espalla esimerkiksi käytännössä päättymättömät luret päällä ja stoppeja jokaisen nurkan takana. Jatkossa tarttee varata aina vähän ylimääräistä aikaa, kun käy jotain juoksevia asioita hoitamassa. Onneksi meidän leikkipuistossakin on päivittäiset luret pystyssä.
 
Ameno

Jäsen
Onko noita Pokemoneja ylipäänsä tarkoitus löytää mistään muualta kuin stopien läheltä?

Pääsääntönä pokemoneita ilmestyy eniten alueille, joilla on paljon mobiililiikennettä, ja pokestopit yleensä sijaitsee tällaisilla paikoilla. Esim. Helsingin keskusta lienee paras paikka Suomessa pokemonien metsästykseen. Mutta kyllä niitä muualtakin löytyy. Esimerkiksi viime viikolla huomasin, että työpaikkani alueelle ilmestyy suhteellisen paljon pokemoneja, myös hieman harvinaisempiakin, eikä siellä ole pokestoppia lähimaillakaan. Sijainti on aika syrjässä, mutta firma on aika iso, ja töissä siellä on useampi sataa ihmistä, joten kännykkäliikennettä siltäkin alueelta varmaankin syntyy jonkun verran.
Täällä onkin jo mainittu tuo lähellä olevien pokemonien lista ja tällä hetkellä sitä vaivaava bugi, joka näyttää jokaisen pokemonin olevan 3 jalanjäljen päässä, mutta kun tuo saadaan korjatuksi, niin se kyllä taas innostaa liikkumaan hieman enemmän, kun listassa näkyy joku harvinaisempi pokemon, niin sitä haluat kyllä lähteä metsästämään pois turvalliselta pokestopiltasi, johon ilmestyy vain niitä pidgeytä ja rattatoita.

Nettikaupassa näköjään 15e hintaan tai sitten muistan väärin kun liikkeestä hain. XXL:n nettikaupasta ja liikkeistä kuitenkin löytyy. Linkki: https://www.xxl.fi/bits-alypuhelinlaukku-+-lisaakku/p/1108939_1_style

Kiitos tästä, pitää varmaan huomenna käydä ostamassa.

Miettikää omaa isoisäänne metsässä huutelemassa japanilaisen pikkutytön äänellä "Pikaaaa, Pikaaaa, Pikachuuu". Kylhän se varmaan monelle on vähä outo hetki, ku tottunu äijän yleensä hakkaavan halkoja, rassaavan haulikkoa tulevaa sorsastuskautta silmällä pitäen ja huutavan perkelettä polttaessaan kylkensä kiuasta sytytellessä.

Pelaaminen ei vaadi mitään äänenmuutosleikkejä, tahi huutelua. Peliä voi pelata ihan yhtä hyvin vaikka puhumatta yhtään mitään. En itsekään esimerkiksi jalkapalloa pelatessani huutele argentiinalaisen selostajan äänellä "GOLGOLGOLGOLGOLGOLGOLGOLGOLGOOOL" tai baarissa olutta tilatessani huutele saksalaisen Brunnhildan äänellä "Bier, Bier, BIER!!" (ainakaan ensimmäistä tilatessani). En ole tällaiseen huuteluilmiöön vielä ainakaan törmännyt, tosin olen kyllä huomannut, että tämän pelin takia toisilleen tuntemattomat ihmiset ovat puhuvat toisilleen normaalia enemmän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös