Poikamme maailmalla

  • 3 529 767
  • 14 244

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ruuti on edelleen kuivaa. Mielenkiintoista nähdä millaisiin pisteisiin poika kauden loputtua päätyy.
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nimekkäillä ex-Ässillä ovat muuten kauden alut olleet todella hiljaisia. Etenkin tuolla Tapparassa missä heitä parveilee, niin Kuusela vasta 1+1, Savinainen mitättömät 0+1 ja Dixon vetelee edelleen kiikareilla! Oli se nyt ainakin tällä haavaa onni, ettei sen Savinaisenkaan kanssa nyt sitten väkisin alettu siitä palkasta vääntämään. Samoin sitten tuolla Rauman suunnalla Lähteenmäki vasta 0+2, vaikka Lukkokin on joukkueena saanut maaleja kohtuullisesti aikaan. Olin varma, että Lähteenmäki tempaisee uudessa ympäristössä ja hyvävireisessä organisaatiossa aika kevyesti piste-ennätyksensä ja menee sitä myöten ehkä myös EHT-peleihin kokeilemaan, mutta hiljaista on..

Niemi on sentään avannut odotusten mukaan aika vahvasti
Noista edellä mainituista pelureista Niemi ja Lähteenmäki olisi ollut niitä, jotka olisin ässissä halunnut nähdä. Dixonia tai Savinaista en kumpaakaan kaipaa. Niemi pelaa vahvasti ja Lähteenmäki parantaa varmasti.
 
Lätkäjope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Armia #10, Matushkin #43

Ihan mielenkiinnosta, onko jokin tietty syy, miksi Savinainen ei mahtuisi sinun Ässä-joukkueeseesi?
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ihan mielenkiinnosta, onko jokin tietty syy, miksi Savinainen ei mahtuisi sinun Ässä-joukkueeseesi?
Ei sen kummallisempaa syytä, lienee jo aika kallis kaveri ja jos nykytehoja katsoo, siinä lienee syy, hinta- ja laatusuhde ei kohtaa (ainakaan nyt). Savinaisen tyylisenä vääntäjänä menee tuossa nykynipussa jo mm. Masi ja tekee hommansa varmaankin ihan hyvin.
 
Mr.Bletch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 2013
Armia ei jostain syystä ollut roosterissa eilisessä voitto-ottelussa Edmontonia vastaan. Toivotaan, että Joppe seuraavaksi kokoonpanoon päästessään myös tehoilee.
 
Lätkäjope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Armia #10, Matushkin #43
Ei sen kummallisempaa syytä, lienee jo aika kallis kaveri ja jos nykytehoja katsoo, siinä lienee syy, hinta- ja laatusuhde ei kohtaa (ainakaan nyt). Savinaisen tyylisenä vääntäjänä menee tuossa nykynipussa jo mm. Masi ja tekee hommansa varmaankin ihan hyvin.

No tuo "liian kallis" on nyt se vakiosyy, mutta annoit vaan ymmärtää että ei olisi miehellä käyttöä. Käsitin ilmeisesti väärin. Masista ja Savinaisesta ei nyt samassa lauseessa voi edes puhua.
 
MadSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Habs
Armia ei jostain syystä ollut roosterissa eilisessä voitto-ottelussa Edmontonia vastaan. Toivotaan, että Joppe seuraavaksi kokoonpanoon päästessään myös tehoilee.
Oilers kylläkin voitti tuon ottelun. Eiköhän Joppe ollut vain lepovuorossa ja pelaa taas huomenna. Paljon on pelaajia testissä, mutta luulisi että viimeistään huomisen ottelun jälkeen jengiä karsitaan huolella.
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No tuo "liian kallis" on nyt se vakiosyy, mutta annoit vaan ymmärtää että ei olisi miehellä käyttöä. Käsitin ilmeisesti väärin. Masista ja Savinaisesta ei nyt samassa lauseessa voi edes puhua.
Ei Masi kunnossa ollessaan niin kaukana Savinaisen tasosta ole, samassa lauseessa voi ihan hyvin puhua. Nyt kun tämän sanoin, alkaa KHL, maajoukkue sekä mestaruus vertailut. Eikä mulla ole Savinaista vastaan mitään, pelatkoon vaan siellä Tapparassa, ei ratkaise ässien tämän kauden menestystä. Masi on täällä ja hyvä niin.
 
Ribals

Jäsen
No tuo "liian kallis" on nyt se vakiosyy, mutta annoit vaan ymmärtää että ei olisi miehellä käyttöä. Käsitin ilmeisesti väärin. Masista ja Savinaisesta ei nyt samassa lauseessa voi edes puhua.
Tasollaan pelatessa Savinainen on huomattavasti parempi kuin Marjamäki. Tällä hetkellä Sati ei esitä yhtään sen parempaa kentällä kuin Masikaan esittäisi (harmi kun on loukkina).

Savinaisen ja Dixonin ensimmäiset ottelut ovat menneet heikosti.
 
jalapeeno

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Lindell valittiin viime yön harjoitusmatsissa Tampaa vastaan ottelun kakkostähdeksi. Peliaikaa yli 20 min, yli- ja alivoimavastuuta ja tehot 1+1. Maali tuli ylivoimalla. Ei paha...
 
Burns Red

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Los Angeles Kings, HIFK, ManC
Lammikko teki myös kauden toisessa ottelussa tehot 1+1. Nyt kasassa pisteet 2+2=4 ja pistepörssissä neljäntenä. Saattaa tehdä aika kovat pisteet tällä kaudella.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Osaako joku kertoa, mistä tässä varsinaisesti on kyse, voittiko Raanta virallisesti Stanley cupin vai ei?

Raanta ei saanut nimeään Stanley Cupiin – uudelta seuralta hyvä uutinen - NHL - Jääkiekko - Sport - MTV.fi

Vaikee kysymys. Virallista tietoa ei näytä helpolla löytyvän oikein mistään. Joka tapauksessa saadaksesi nimen pytyn kylkeen pitää pelata ainakin yhdessä po-ottelussa tai sitten vähintään 41 runkosarjan ottelussa ja Raannalle otteluita kertyi runkosarjassa vain 14 ja playoffseissa ei edes pukenut yhteenkään otteluun. Ja sen kohulausunnon jälkeen ei liene syytä odotella, että Blackhawksien omistaja ostaisi Raannalle Stanley Cup sormustakaan. Joten vaikuttaa vähän siltä, että virallisesti Raanta ei ole SC-voittaja.
 
Quethas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Suomen maajoukkueet, Tampere United
No eihän tuo ole vaikea kysymys. Vaikka NHL:ssä maalivahdeille merkitään tilastoihin vain pelatut ottelut, Stanley Cup -voittajiksi lasketaan myös pelaaja, joka on ollut kokoonpanossa 41 runkosarjan matsissa, tai yhdessä finaalisarjan ottelussa. Näin vaikka olisi pelkästään avannut luukkua. Muutenhan aika moni kakkosvahti olisi jäänyt ilman Stanley Cup -sormusta.

41 matsin rajan Raanta ylitti, joten hän on mestari. Kannussa nimeä ei ilmeisesti ole sen takia, että nimiä voi siihen kaivertaa vain tietyn määrän verran ja yllättäen kolmosvahdin nimi on helpoin jättää pois. Eli nykyaikaisin Twitter-termein, 140 merkin raja tuli vastaan ennen kuin Raannan nimi saatiin kaiverrettua kannuun.
 
mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jospa siellä suivaannuttin Raannan kommenteista.?

Ei niisssä mitään vikaa ollut mutta NHL-jargoniin tottuneet tarttuivat irralliseen lauseesseen.
 
Valmetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, Bruins
Osaako joku kertoa, mistä tässä varsinaisesti on kyse, voittiko Raanta virallisesti Stanley cupin vai ei?

http://thehockeywriters.com/which-blackhawks-will-be-left-off-the-stanley-cup-in-2015/

Kesäkuussa kirjoitetun artikkelin mukaan, että oletusarvoisesti Raanta ei tule saamaan nimeään pyttyyn, ellei Blackhawks erikseen sitä ano. Ja kuten nyt tiedämme, ei anonut.. Siitä en tiedä, onko Raanta "oikeasti" edes voittanut koko pyttyä, tosin miksi muuten Raannalle olisi annettu Lordin pytty Rauman kansajuhlaan..

Ja olihan siellä jo maalivahdeista Corey Crawford ja Scott Darling, joten tässä tapauksessa "farmiveska" Raanta sivuutettiin..
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
No eihän tuo ole vaikea kysymys. Vaikka NHL:ssä maalivahdeille merkitään tilastoihin vain pelatut ottelut, Stanley Cup -voittajiksi lasketaan myös pelaaja, joka on ollut kokoonpanossa 41 runkosarjan matsissa, tai yhdessä finaalisarjan ottelussa. Näin vaikka olisi pelkästään avannut luukkua. Muutenhan aika moni kakkosvahti olisi jäänyt ilman Stanley Cup -sormusta.

41 matsin rajan Raanta ylitti, joten hän on mestari. Kannussa nimeä ei ilmeisesti ole sen takia, että nimiä voi siihen kaivertaa vain tietyn määrän verran ja yllättäen kolmosvahdin nimi on helpoin jättää pois. Eli nykyaikaisin Twitter-termein, 140 merkin raja tuli vastaan ennen kuin Raannan nimi saatiin kaiverrettua kannuun.

Onko tietoa, miten aiemmin noita nimiä on kaiverrettu tai lähinnä, että onko vastaavanlaista ollut aiemmin?
 
Viimeksi muokattu:

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Onko tietoa, miten aiemmin noita nimiä on kaiverrettu tai lähinnä, että onko vastaavanlaista ollut aiemmin?
Esimerkiksi Nordströmillä ja Carcillolla jäi keväällä parista ottelusta kiinni, mutta erityisluvalla ja tietysti joukkueen pyynnöstä saivat nimen kannuun.

Raanta puki yli 41peliin ja pelasi 14, mutta jäi ilman. Mun mielestä vähän epäkunnioitettavaa toimintaa, mahtoiko ne kommentit vaikuttaa niin paljon sitten?

Onneksi pelaa nyt Rangersissa, ei ole Darlingeja häiritsemässä takana. Hellberg AHL-jengin ykkösveskana ja hänellä ei ihan taida riittää vielä haastamaan Anttia.
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Raanta puki yli 41peliin ja pelasi 14, mutta jäi ilman. Mun mielestä vähän epäkunnioitettavaa toimintaa, mahtoiko ne kommentit vaikuttaa niin paljon sitten?

Outoa tuo kieltämättä on, sillä pukeneena kakkosveskana on kuitenkin joka pelissä valmiina hyppäämään askiin ja siksi laskettava kokoonpanoon kuuluvaksi.
 
Burns Red

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Los Angeles Kings, HIFK, ManC
Eero Elo ei ole taaskaan kokoonpanossa tällä hetkellä pelattavassa ottelussa Dinamo Minskiä vastaan. Onko jollain tarkempaa tietoa Elon tilanteesta? Oli ilmeisesti jo siirtolistalla, mutta kukaan ei poiminut? Kuitenkin ihan ok 2+4=6 pisteet kasassa.
 
mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Dixonilla ei kulje Tapparassa. Nyt Ässiin. Ottaa Ässsät reppuselkään, myydään tammikuussa pois ja mestaruussauna lämpimäksi.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Dixonilla ei kulje Tapparassa. Nyt Ässiin. Ottaa Ässsät reppuselkään, myydään tammikuussa pois ja mestaruussauna lämpimäksi.

Njaa, juuri saivat Saippuan kanssa niitä paljon odotettuja onnistumisia. Dixon eilen 0+2 ja Saippua 1+1.

Eero Elo ei ole taaskaan kokoonpanossa tällä hetkellä pelattavassa ottelussa Dinamo Minskiä vastaan. Onko jollain tarkempaa tietoa Elon tilanteesta? Oli ilmeisesti jo siirtolistalla, mutta kukaan ei poiminut? Kuitenkin ihan ok 2+4=6 pisteet kasassa.

Odotellaan siirtoa Hifkiin ennen joulua? :)
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Eero Elo ei ole taaskaan kokoonpanossa tällä hetkellä pelattavassa ottelussa Dinamo Minskiä vastaan. Onko jollain tarkempaa tietoa Elon tilanteesta? Oli ilmeisesti jo siirtolistalla, mutta kukaan ei poiminut? Kuitenkin ihan ok 2+4=6 pisteet kasassa.

Venäjällä logiikka ei edelleenkään ole vahvuus. Varsinkin ulkomaalainen jos ei tee yli 1p\peli tahtiin pisteitä, niin potkut ja loppukauden jatkaminen on yhtä todennäköistä. Elo tuskin Suomeen kuitenkaan tulee, koska joutuisi maksamaan varmasti vitulliset verot venäjän palkastaan palatessaan Suomeen tämän vuoden puolella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös