Ilmoitukset

Nimimerkin RiverDog vähäinen tuotanto on sisältänyt henkilökohtaisuuksia, offtopicia ja itsemoderointia. Häntä on jo aiemmin huomautettu käytöksestään, mutta kun huomautus ei auttanut, on raati laittanut hänet viikon rauhoittumislomalle.

Lisäksi päätimme viikonloppuna, ettei nimimerkki Bawdy enää jatkossa avaa ketjuja. Meille ei ole väliä, milloin "valmentajalle X kenkää!"-ketju avataan, mutta myös näiden ketjujen avauksiin odotamme edes jonkinlaista panostusta. Tähän Bawdy ei ole kyennyt, sillä hänen ketjunavauksensa sekä Merikiven että Tirkkosen potkuille ovat olleet aivan luokattomia.

Sulje ilmoitus

Nimimerkin Hatchetman tuotanto Jokerit-osiossa on ollut silkkaa flametusta ja ohi aiheen huutelua. Koska aiemmat huomautukset ja viikon pelikiellot eivät ole tepsineet, kyseinen nimimerkki päätyy tällä kertaa kahdeksi viikoksi jäähyaition puolelle.

Sulje ilmoitus

Poikamme maailmalla

Viestiketju osiossa 'Ässät' , aloittajana Annuli, 19.10.2004 klo 09.03.

  1. Vellihousu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Porin Ässät
    Lainaus:
    Voi olla, mutta Puola on nouseva kiekkomaa, jossa panostetaan rahallisesti kiekkoon juuri nyt ja jossa ulkolainen nauttii varmasti olosuhteisiin nähden ihan kohtuu palkkaa. Tuskin Makkosta tässä aiheessa uraa kiinnostaa tasoero Tanskan ja Puolan pääsarjojen välillä.
     
  2. TosiFani Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ässät
    Lainaus:
    Ihan mielenkiinnosta, miten olet tehnyt tämän arvion?
     
  3. Porilaine miäs Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Porin Ässät
    Lainaus:
    Varmaan perus maajoukkueen menestymisillä, sekä NHL pelaajien määrällä.
     
    korkki tykkää tästä.
  4. PataJaska Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ässät, sympatiat HPK ja espoolainen kiekko
    Lainaus:
    No niin, sen siitä taas saa kun kirjoittaa kiireellä :D unohtui välistä yksi sana, ja koko viestin merkitys muuttui. Eli siis "Puolan sarja on VARMAANKIN tasoltaan joitain Suomi-sarjan ja nelosdivarin väliltä"
     
  5. Myrvold Jäsen

    Masi Marjamäki jatkaa uraansa Cardiff Devilsissa.
     
  6. Porilaine miäs Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Porin Ässät
    Lainaus:
    Eikös kyseinen seura ole ollut varsinainen pesäke ex-ässäläisille? Vai oliko joku muu samasta liigasta?
     
  7. Jyty Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    käyttää lehväslukkoa logonaan.
    Lainaus:
    Tomek Valtonen antoi haastattelun puoli vuotta sitten Puolan maajoukkueen käydessä Suomessa pelaamassa pari matsia Mestis-joukkueita vastaan. Hänen kommenttinsa tasosta on hieman erilainen kuin sinun;

    – Tietysti jääkiekko on erilaista siellä, mutta Puolan liigan 6-7 kärkijoukkuetta voisivat pelaajien tason ja urheilullisuuden puolesta hyvin olla Mestiksen kärkijoukkueita.

    Jos on noin monta laadukasta joukkuetta, niin tuskin sarjan taso vaipuu nelosdivarin tasolle.
     
    lumperi ja Oto Hascak tykkäävät tästä.
  8. Rannari Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pata
    Lainaus:
    En aivan tuohon usko, mitä Tomek sanoi, mutta ei tuo kyllä mitään nelosdivarinkaan tasoa ole. Jossain siellä välimaastossa mennään silti selkeästi kuitenkin lähempänä Tomekin kommenttia.
     
    korkki tykkää tästä.
  9. Vellihousu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Porin Ässät
    Lainaus:
    Näyttää muuan Dixon olevan ainakin rosterissa. Ja viime kaudella myös Hedden.

    Lontoon kielisille varmasti mainio paikka pelata.
     
    Porilaine miäs tykkää tästä.
  10. ValkMan Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Porin Ässät
    Lainaus:
    Jaaha, entinen valmennettava siis jatkaa yhä uraansa. Luulin, että olisi jo siirtynyt valmennushommiin. Saa nähdä, että onko tämä uran päätepiste vai tekeekö samassa seurassa pelanneen Bloodin tavoin paluun liigaan. Ässissä pelaaminen taitaa olla jo menneisyyden asioita.
     
  11. Porilaine miäs Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Porin Ässät
    Lainaus:
    Jos hieman realismia halutaan käyttää ei pitäisi edes verrata Bloodin ja Marjamäen lähtökohtia, oikeesti. Nyt kun Korpisalon utj ura on ohi, niin Ässissä ainakaan ei Masi pelaa.
     
  12. San Jose Shark #50 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendell Clark
    Saas näkee meneekö herrain Lehkonen ja Armia sopimuskuviot välimiehen käsittelyyn asti vai tuleeko Montrealista sitä ennen kelvollista tarjousta....
     
  13. Zeta03 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Porin Ässät, sympatiat KooKoo
    Lainaus:
    Eikös se ollut jo selvä juttu, että menevät? Mielestäni tästä oli jo jossain uutistakin
     
    korkki tykkää tästä.
  14. RaikkA Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ässässäsäsä
    Lainaus:
    Olikos se viime vuonna jotenkin niin, että 40 pelaajaa hakeutui välimies-käsittelyyn ja lopulta vain 3 pelaajaa meni käsittelyyn asti. Muut tekivät sopimuksen ennen käsittelyä. Todennäköisempää siis on, että eivät mene sinne, kuin että menisivät.



    Edit. 44 hakijasta 4 meni käsittelyyn asti.
    2018 NHL Arbitration Tracker: 40 of 44 cases settled before hearings - Sportsnet.ca
     
    Viimeksi muokattu: 08.07.2019 klo 08.33
  15. aceman81 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ässät. KaMa.
    Pohdin tuossa taannoin, että mikähän on ranking isoimpien sopimusten/vuosiansioiden suhteen kategoriassa Ässäpaitaa kantaneet.

    Aho varmasti omilla lukemillaan, total salary laskee 12 milj. dollarista viimeisen sopimusvuoden 6,0.

    Esa Lindellin kuusivuotisessa huidellaan messevissä lukemissa 7,0.

    Antti Raanta 5,0.

    Jason Williams parhaimmillaan 2,2 eli Joel Armia ohitti juuri (2,8).

    Erik Haula 2,75 sopimuksensa viimeisen vuoden alkaessa. Mihin suuntaan numerot osoittaa kauden edetessä/jälkeen.

    Joonas Korpisalo 1,15.
    Jesse Joensuu 1,0.

    KHL-rahat sitten tietysti päälle.

    Pääsköhän tuhattaituri Vujtek koskaan tekemään isoa sopimusta. Ainakin kolme visiittiä Pohjois-Amerikkaan jäivät vajaiksi.

    Kiilaako Kotkaniemi keulan tai Lindellin tuntumaan parin vuoden päästä, nähtäväksi jää.
     
  16. Myrvold Jäsen

    Komarov taitaa päästä johonkin 4 miljoonaan dollariin / kausi.
     
  17. Pratu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ässät
    Lainaus:
    Mainittujen lisäksi voi lisätä ainakin Leo Komarov parhaimillaan 4milj.$ ja Niklas Hagman 3milj.$ kaudessa.
     
  18. korkki Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    FBT Karhut ja Nicefutis
    Ja muistetaan AINA myös se että 30 vuotta myöhemmin syntynyt Vellu vetäis sen 10M/kausi.
     
    Oto Hascak tykkää tästä.
  19. Zeta03 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Porin Ässät, sympatiat KooKoo
    Lainaus:
    Ja 30 vuotta myöhemmin syntynyt maalitykki Javanainen vetäis sen 12M/kausi
     
  20. Myrvold Jäsen

    Näitä palkkoja kun vertaillaan, niin kannattaa muistaa erot verotuksessa. Esim . Dallasissa Lindell maksaa palkasta veroa 35,19% ja Armia Montrealissa vastaavasti 50,95%.

    Tähän päälle agentin osuus n. 3% ja escrow maksu joka hetki sitten oli luokkaa 18%. Tästähän toki osa palautuu pelaajalle, mutta viime vuosina siitä on jäänyt myös palautumatta merkittäviä summia.

    Vielä kun muuntaa dollarit euroiksi ja ynnää nuo edellä mainitut Armian palkkaan, niin ei tarvi olla edes kateellinen ;)
     
    Viimeksi muokattu: 12.07.2019 klo 11.23
  21. Pistelinko87 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Lukko,Bruins,KHL-Jokerit, kansainvälinen jääkiekko
    Ässä-kasvatti ja tuore MM-kultamitallisti Juho Lammikko siirtyy Kärppiin vuoden mittaisella sopimuksella.
     
  22. Zeta03 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Porin Ässät, sympatiat KooKoo
    Lainaus:
    Tätä juuri muistelin Armian ketjussa, että yli puolet palkasta katoaa kaikkiin maksuihin. No mutta kyllä siitä silti jää vähän säästöönkin
     
  23. Zeta03 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Porin Ässät, sympatiat KooKoo
    Lainaus:
    Olisi kelvannut hyvin Ässiinkin mutta realisti ymmärtää, että Kärppien tarjoama kokonaispaketti (raha + menestysmahdollisuudet) ovat huomattavasti paremmat Juhon uran jatkokehityksen kannalta.
     
    korkki ja Porilaine miäs tykkäävät tästä.
  24. Janiz80 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Porin Ässät
    Odotellaas mielenkiinnolla, missä kohtaa joku tulee itkemään perseilystä.

    Toivotaan Juholle paljon onnistumisia ja pikaista paluuta rapakon toiselle puolelle!
     
    Oto Hascak tykkää tästä.
  25. Raimoton Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
    Lainaus:
    Ai niin kuin "petturi, juudas, polttakaa Noormarkku! Helvetin kerttula, karhu takasi!"?

    Toki Lammikolle olisi huippu tontti ollut Porissa, mutta tällä hetkellä Oulusta ponnistetaan nopeammin eteenpäin. 23v potentiaalia omaava kaveri ei takuulla vielä tule Liigaan jäämään pitkäksi aikaa.
     
    Janiz80 tykkää tästä.