Pohjois-Amerikan naiskiekkosarjat (NCAA, NWHL, CWHL jne.)

  • 16 945
  • 101

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Tänä keväänä palattiinkin sitten lähemmäs sarjan arjen marginaalissa olemista, kun Pirkkolassa pelattua ratkaisevaa neljättä loppuottelua oli seuraamassa 550 katsojaa. Toki lieventävänä asianhaarana oli, että varmaan enemmänkin olisi ollut katsojia, jos seinät eivät olisi tulleet vastaan.
Olihan tuo aika koomista, että Espoo pelasi harkkahallissa finaalit. Metrolle olisi voinut pelin siirtää ja tehdä isoa numeroa siitä pelistä someen. Eihän se tietenkään olisi täyttynyt kovinkaan hyvin, mutta signaali olisi ollut arvostusta osoittava ja antanut edes mahdollisuuden tehdä spektaakkeli.

Tänään oli juttua Keskarissa, miten Liitto nyt pyrkii panostamaan naisten kiekkoilun arvostamisen nostamiseen. Sälytti työtä aika pitkälti seurojen omaksi tehtäväksi ja kyllähän siinä on totta toinen puoli. Seurojen pitää tehdä työnsä, mutta kyllä Liiton pitää antaa edellytykset tälle työlle. Ei se auta vaikka olisi kuinka hyvä sovellus jos ei softan suorituskyky riitä sovellusta pyörittämään. Saas nähdä mitä Kauhanen taikoo hatustaan. Muistanko väärin vai lähtikö Liiton naistyöntekijöitä ulos juuri Kauhasen vaikutuksesta? Jos oli näin, niin ainakin löytynyt oikea mies nostamaan naisten jääkiekkoilua.
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Olihan tuo aika koomista, että Espoo pelasi harkkahallissa finaalit. Metrolle olisi voinut pelin siirtää ja tehdä isoa numeroa siitä pelistä someen. Eihän se tietenkään olisi täyttynyt kovinkaan hyvin, mutta signaali olisi ollut arvostusta osoittava ja antanut edes mahdollisuuden tehdä spektaakkeli.
HIFK:n molempina mestaruuskeväinä on pelattu myös Helsingin ottelut Pirkkolassa. Poikkeuksena tuo 2023 ratkaiseva ottelu Nordiksella, jonka ottelulähetys välitettiin Leijonat.tv:n lisäksi myös silloisen C Moren kautta.
 
Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Minnesotalle toisella jatkoajalla 0-1 voitto 2766 katsojan edessä ja toistan itseäni kun sanon odottavani Minnesotan väestöä enemmän paikalle. Komea luku kuitenkin ja sarja siirtyy 2-2 tilanteessa takaisin Torontoon. Posin kautta ajatellen Boston saa levätä, kun tämä pari hoitaa sarjan vasta vitospelissä poikki.
 
Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Toronton naiset jatkoivat Torontolaiseen tapaan hyvän runkosarjan jälkeen pleijareista lauluun ennen muita. 8501 katsojaa oli tullut ihmettelemään voisiko Torontosta päästä edes joskus finaaleihin, mutta eihän nyt sentään. 4-1 oli Minnesotalta tyly ryöstö ja sarja samalla Minnesotalle 3-2 voitoin.

Näin Finaalit pelataan Tapanin Bostonin ja Tapanin ex-seura Minnesotan välillä. Ihan ei vielä ens yönä lähde, mutta sitten. YOUTUBESTA tuon linkin kautta pääsee peliin.
 
Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Yllä olevassa viestissä on vielä linkki nähtävissä peliin. En ehtinyt itekään sitä katsomaan, mutta maalit sieltä kävin kelailemasssa. Eka finaali on nyt pelattu ja Tapani onnistui siinä tekemään joukkueensa ensimmäisen maalin finaaleissa eli Bostonin ensimmäisen finaalimaalin on siis tehnyt suomalainen. Tapanin maali oli 1-1 tasoitusmaali. Tapani pelasi pelissä 20:46 ja saalisti plussapallon, pari laukausta ja 1+0 tehot. Tapanin pelistä en voi enempää sanoa, kun peliä en nähnyt, mutta voitto kuitenkin Tapanin Bostonille lukemin 3-4. Sarja nyt avattu ja Bostonilla ensimmäinen ottelupallo otettuna. Kolme voittoa tarvitaan mestaruuteen.

Yleisöä Bostonin avausotteluun 4508 ja eihän se nyt Kanadan yleisömääriin yllä, mutta kovia lukemia naisten kiekkoon. Ehkä sarjan edetessä myös yleisöä löytyy enemmän hallille. Ei ainakaan miehet enää pelaa kummassakaan kaupungissa, niin sinänsä näitä esteitä ei ole. Ensi yönä välipäivä ja taas jatkuu.
 
Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Seuraavana yönä on jälleen tiedossa PWHL:n Finaaleja ja kyseessä toinen peli. Linkki löytyy peliin edelleen PWHL:n YouTube-tililtä, jonka tarvittaessa löytää ketjuissa olleista viesteistä. Eipä ole tullut mainittua täällä sitä, että nythän onkin jo varmistunut suomalainen voittaja, sillä Minnesotan valmennusryhmässähän on Mira Jalosuo. Toki itse olen sen verran kenttäpelaajiin erikoistunut, että toivon Tapanin nostelevan pokaalia ilmaan.
 
TuplaNolla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ruotsi-Suomi ottelun turpasauna
En ole yhtään livepeliä katsonut mutta katsoin 20min ylipitkät maalikoosteet finaaleista. Siitä sai kyllä jo riittävän hyvän kuvan millaista lätkää siellä pelataan.

En vaan osaa syttyä koska onhan toi pelaamisen taso ihan jo syöttö pelistä ja kiekonhallinnasta alkaen aivan karmeaa.

Pelinopeus on kuin katsoisi hidastettua versiota jääkiekosta. Olen joskus käynyt katsomassa B ja C junnujen pelejä, en montaa koska se taso nyt ei vaan ole riittävän hyvää. Eli samoja ongelmia kuin naisten lätkässä.

Ehkä olen sitten epätasa-arvoinen lätkäfani kun en osaa syttyä. Hyvä jos edes jotkut viihtyvät niin ehkä saadaan Suomessakin naisten lätkää suositummaksi. Pelkään pahoin että näin ei tule olemaan ihan jo siitä syystä että eihän tuollaista sähellystä voi katsoa selvinpäin 60 minuuttia mitenkään. Tai sitten pitää jo ottaa jotain taikasieniä että osaa tästä nauttia.....
 
Suosittelen katsomaan koosteita takavuosien NHL-peleistä taikka Maajoukkueen edesottamuksista. Onhan se nyt ollut aika karmean näköistä verrattuna aiempaan ja silti niin hianoa. Sulla kuten monella muulla on sama ongelma, että tullaan miesten peleistä kattomaan naisten pelejä ja odotetaan näkevän samanlaista jääkiekkoa. Jos ei pärjää miesten kiekolle, niin on auttamatta paskaa.

Naisten lätkä on todella tylsää verrattuna miesten versioon, mutta kun pääsee sen yli, niin oppii näkemään myös naisten lätkästä niitä hienoja suorituksia sekä muita elementtejä mistä urheilussa on ylipäätään kyse.

Ei kaikkien tarvi tykätä naisten peleistä. Onneksi kaikkien ei myöskään tarvi käydä tasaisin väliajoin kertomassa tuota samaa fraasia naisten pelien tylsyydestä. Jos verrataan PWHL:n pelejä taas Naisten Liigaan, niin vauhti onkin paljon parempi ja taitotaso jopa hyvä. Nää on aina vertailua eri lajien ja sarjojen välillä, mutta epäreilu vertailu on täysin typerää. Vähän niin kuin ymmärrystä sille miksi on olemassa nais- ja miesurheilu.

Se näyttää siltä miltä se näyttää ja sen hyvyys/tylsyys/kiinnostavuus yms. määrittyy sillä mihin sitä vertaa.
 
Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Avausottelussa Bostonissa oli tuo 4508 katsojaa ja kakkospeliin tulikin pieni parannus 4543. Bostonin kannalta peli ei vastannut katsojamäärien nousua vaan avauspelin 3-4 voitto kääntyi 3-0 tappioon. Pari väliyötä kunnes kiakko tippuu kolmospelissä jäähän Minnesotan puolella. Sarjan kannalta kutkuttava 1-1 tilanne.
 
Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Karavaani kääntyi Minnesotaan ja eipä yleisö jäänyt kotiin perjantaina. 9054 katsojaa on kova luku jo moneen sarjaan verrattaessa ja naisten sarjaan todella kova luku. Itse pelissä Tapani jäi miinukselle ja keräsi 0+1 tehot joukkueensa ainokaiseen. 1-4 peli Minnesotalle ja sarja nyt 1-2 Minnesotalle. Minnesotalla on mahdollisuus katkoa sarja kotonaan tai sitten on ratkaisupeli Bostonissa tilanteesta 2-2. Tällä hetkellä etu on Minnesotalla.
 
L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Tulipa jostain syystä elävästi mieleen muistot viiden vuoden takaa tuosta Minnesotan jatkoajalla tekemästä mestaruusmaalista:

Draamankaari on kyllä melkoinen, mutta on hienoa että kausi päättyy viidenteen finaaliin. Hieno alku uudelle sarjalle.
 
Viimeksi muokattu:

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Ehkä olen sitten epätasa-arvoinen lätkäfani kun en osaa syttyä.

Tässä on kyllä huomio kohdillaan ja noinhan sen pitää ollakin. Minulle alkaa taas miesten lätkä mennä yli saturaatiopisteen. Pystypainin katsominen on kuin amerikkalaista jalkapalloa katselisi, muusta ei voi olla varma, kuin siitä, että jos katsoo, niin ähkyn saa, kun tylsyyteen ryhtyy vetämään mättöä.

Eli siis, turha sotkea tasa - arvoa tai muutakaan turhaa asiaan. Laji onneksi on niin laaja, että oman mieltymyksen seurattavaa löytyy jokaiselle. Se, että lajissa on rikkautta eri silmille ja mieltymyksille on vaan jääkiekon voitto.
 
Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Tulipa jostain syystä elävästi mieleen muistot viiden vuoden takaa tuosta Bostonin jatkoajalla tekemästä mestaruusmaalista:

Draamankaari on kyllä melkoinen, mutta on hienoa että kausi päättyy viidenteen finaaliin. Hieno alku uudelle sarjalle.

Kyllä kitkeriä muistoja tulee kyllä tuosta. Tuon hylsyn vielä voin jotenkin ostaa kun suoraan ajetaan veskan päälle, mutta onko sitten siltikään niin merkittävä. Kova tuomio.

Ja ihan huomiona se oli Minnesotan "mestaruusmaali", joka hylättiin. Bostonhan vei lopulta pelin jatkoilla sarja nyt 2-2.

Yleisömäärä huikeasti 13.101 katsojaa. Melkoinen näyttö kiekkokulttuurista ja Bostonin yleisöllä on melkoinen takamatka kun vitospeli käynnistyy siellä muutaman päivän päästä.

Tapanille reilu 40min peliaikaa ja se oli eniten Bostonin joukkueesta eli jäi pakkikin 23 sekuntia Tapanin peliajasta. Minnesotan pakki Lee Stecklein pelasi vielä Tapaniakin 58 sekuntia enemmän liki 42 min. Voi tuntua jaloissa ja varsinkin hyökkääjälle tuo on aika julma lukema.
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Tapanille reilu 40min peliaikaa ja se oli eniten Bostonin joukkueesta eli jäi pakkikin 23 sekuntia Tapanin peliajasta.
On kyllä jopa hieman hämmentävää, että Tapani on tuon joukkueen ykkössentteri. Varsinkin laidoille riittää arvokisoistakin tuttuja pohjoisamerikkalaisia, mutta ei nuo muutkaan sentterit ole mitään tusinapelaajia. Ehkä tuossa on kuitenkin syy, miksi Tapani hankittiin Minnesotasta. Myös vielä hieman tuntemattomampi nuori sentteri Lexie Adzija siirtyi kauden aikana Ottawasta Bostoniin. Hän pelasi viime kaudella vielä yliopistokiekkoa.

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
On kyllä jopa hieman hämmentävää, että Tapani on tuon joukkueen ykkössentteri. Varsinkin laidoille riittää arvokisoistakin tuttuja pohjoisamerikkalaisia, mutta ei nuo muutkaan sentterit ole mitään tusinapelaajia. Ehkä tuossa on kuitenkin syy, miksi Tapani hankittiin Minnesotasta. Myös vielä hieman tuntemattomampi nuori sentteri Lexie Adzija siirtyi kauden aikana Ottawasta Bostoniin. Hän pelasi viime kaudella vielä yliopistokiekkoa.

Tapani on aina ollut lahjakas ja näyttää sitä osaamista nyt parhaassa mahdollisessa paikassa. Arvokisoissa on aina se harha, että Tapanin kanssa ei pelaa niin laadukkaita pelaajia, kun vaikka Hilary Knightin ja silloin Tapani ei luonnollisesti näytä niin hyvältä. Hämmentävää miten vain 6 suomalaista hakee paikkaa ensi kauden draftin kautta. Luulisi useamman seuraavan perässä. Savolainen ja Tulus näistä itelle selkeästi tutuimmat ja voisin kuvitella heidän nappaavan ihan pelipaikankin. Sitten oma lukunsa on Noora "sillat palaa" Räty, joka ei viime vuonna kelvannut kenellekään pitkälti hänen omasta toiminnastaan johtuen.

Ei ilmeisesti ole ilmaantunut uusia joukkueita "Original Sixsin" lisäksi pelailemaan? Miettii vain tuon draftin kannalta, että kuinka todennäköisesti draftattu pelaaja pääsee peleille, kun tuskin sieltä lähtijöitä on kovin montaa kauden jälkeen. Toki en minä mistään mitään tiedä, kunhan pohdiskelen.
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Tapani on aina ollut lahjakas ja näyttää sitä osaamista nyt parhaassa mahdollisessa paikassa. Arvokisoissa on aina se harha, että Tapanin kanssa ei pelaa niin laadukkaita pelaajia, kun vaikka Hilary Knightin ja silloin Tapani ei luonnollisesti näytä niin hyvältä.
Onhan Tapani ollut aina lahjakas. On vaan ollut melkoinen sooloilija etenkin kaukalon ulkopuolella, mutta välillä myös kaukalossa. Jääkiekkoon ja seuraan sitoutuminen on vaikuttanut olevan mahdoton yhtälö, kun samaan aikaan on pitänyt panostaa ringetteen. PWHL:ssä ollessa ei kuitenkaan onnistu samaan aikaan Raisiossa pelaaminen. Näköjään se vaati oikeasti palkan saamista pelaamisesta, että keskittyy nyt ainakin tällä erää vain jääkiekkoon. Aiemmat Kiinan reissut yms. tukee tätä samaa käsitystä.

Oma kysymyksensä on sitten kuinka oikein on pitkälti lahjojensa perusteella päästä tienaamaan, kun moni enemmän jääkiekkoon pitkäaikaisesti sitoutunut ja lajia rakentanut pelaaja ei sinne pääse. Sotii ainakin omasta mielestäni vähän joukkuelajin eetosta vastaan.

Pelillisestihän Tapani näyttäisi ihan oikeasti kehittyneen luotettavammaksi sentteriksi, joka muistaa myös puolustaa. PWHL:n tilastotkin viittavat tuohon suuntaan ja kevään MM-kisat todistavat samoin. Hän on ollut jo aiemmin hyvä aloittaja ja koko sekä liike antavat myös mahdollisuuden pärjätä kaksinkamppailuissa, kunhan vaan muistaa puolustaakin.

Tuo on ollut maajoukkueessakin aiemmin vähän kysymysmerkki sen jälkeen, kun ikään kuin peri ykkössentterin paikan Sallisen (Nieminen/Välilä) ja Leppäsen (Välimäki) lopetettua pelaamisen. 2019 Espoon kisoissahan Tapani pelasi vielä Karvisen kanssa Sallisen laitahyökkääjinä.
 
Tässä me nähdään asiat vähän eri vinkkelistä. Minusta niin kauan kun status ammatillisen toimeentulon kannalta on aste harrastelu, en näe mitään vikaa siinä, että tekee yksilöllisiä polkujaan harrastelussaan. Jos ei kerran tienaa, niin pitää ainakin olla mielenkiintoa ja motivaatiota touhuamiseen. Veteli sitten välillä mitä ringetteä tahansa, kunhan kuviot sopii omaan elämään ja mahdollisiin siviilitöihin, joilla elämisensä kustantaa.

Ymmärrän kyllä tuon ajatuksesi joukkuelajin eetoksesta ja tavallaan sen jaankin, mutta on kai kuitenkin niin, että koskaan pelkkä sitoutuminen ja motivaatio riittää perusteeksi yltää ammattilaistasolle, kyllä se vaatii ne lahjakkuustekijät sinne tueksi. Toki välillä voi näyttää, että joku pääsee ns. helpommalla tavoitteisiin kuin toinen, mutta ei se kai oikeasti helppoa ole kenellekään, jotta kateudellekaan olisi sijaa.

Mun villi veikkaus on, että Suomen kärkinaisissa on enemmänkin talenttia realisoitua parempaan tasoon jos pääsee ammattilaisena työstämään, toki ei taloudellista pähkäämistä enää, mutta myös ammattilaisympäristö, tasokkaat kanssapelaajat, kaikki tausta asiat hoidossa, eli keskittyy vain antamaan parastaan laatikkoon. Voisin jopa luonnehtia, että taso nousee sitä mukaa, mitä paremmin taustat ja talous voi ihan kaikilla pelaajilla.
 
Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Onhan Tapani ollut aina lahjakas. On vaan ollut melkoinen sooloilija etenkin kaukalon ulkopuolella, mutta välillä myös kaukalossa. Jääkiekkoon ja seuraan sitoutuminen on vaikuttanut olevan mahdoton yhtälö, kun samaan aikaan on pitänyt panostaa ringetteen. PWHL:ssä ollessa ei kuitenkaan onnistu samaan aikaan Raisiossa pelaaminen. Näköjään se vaati oikeasti palkan saamista pelaamisesta, että keskittyy nyt ainakin tällä erää vain jääkiekkoon. Aiemmat Kiinan reissut yms. tukee tätä samaa käsitystä.

Oma kysymyksensä on sitten kuinka oikein on pitkälti lahjojensa perusteella päästä tienaamaan, kun moni enemmän jääkiekkoon pitkäaikaisesti sitoutunut ja lajia rakentanut pelaaja ei sinne pääse. Sotii ainakin omasta mielestäni vähän joukkuelajin eetosta vastaan.

Pelillisestihän Tapani näyttäisi ihan oikeasti kehittyneen luotettavammaksi sentteriksi, joka muistaa myös puolustaa. PWHL:n tilastotkin viittavat tuohon suuntaan ja kevään MM-kisat todistavat samoin. Hän on ollut jo aiemmin hyvä aloittaja ja koko sekä liike antavat myös mahdollisuuden pärjätä kaksinkamppailuissa, kunhan vaan muistaa puolustaakin.

Tuo on ollut maajoukkueessakin aiemmin vähän kysymysmerkki sen jälkeen, kun ikään kuin peri ykkössentterin paikan Sallisen (Nieminen/Välilä) ja Leppäsen (Välimäki) lopetettua pelaamisen. 2019 Espoon kisoissahan Tapani pelasi vielä Karvisen kanssa Sallisen laitahyökkääjinä.
Ihan hyvää pohdintaa, mutta kallistun hieman olemaan eri mieltä kuten myös yllä oleva kirjoittaja.

Jos sulle ei makseta suorituksesta, niin ammattimainen pelaaminen on vähän niin ja näin. Silloin voi pelata Ringetteä tai mitä vain tahtoo. Ymmärrän kyllä sen näkemyksen, että osa on panostanut enemmän, mutta sillä nyt ei sinänsä ole merkitystä. Tapani on ehkä juuri Ringetenkin myötä kehittynyt pelaajana ettei se nyt ihan hukkaan ole mennyt.

Tapani on päässyt lahjojensa avulla eteenpäin, mutta varmasti on joutunut omat hikipisaransa vuodattamaan matkalla ammattilaiseksi. En osaa ajatella niin, että joku enemmän sitoutunut pitäisi mennä edelle, kun kyse on kuitenkin urheilusta. Ansaintalogiikka ei urheilussa koskaan ole pelkän työn varassa, vaan myös lahjojen sekä myös ihan silkan tuurinkin. Pitkään rakennettu unelma ammattilaisuudesta on arvostettavaa, mutta kyllä sinne PWHL:n pääseminen vaatii sitä lajitaitoa. Kovimpaan sarjaan pääsee kyllä kaikki joilla taidot riittävät elleivät nyt sitten puhuta poikkeustapauksista kuten Rädyn viime kauden ulosjäänti.

Nyt maksetaan jääkiekon pelaamisesta ja Tapani voi keskittyä vain jääkiekkoon. Ymmärrettävää, että nyt annetaan kaikki, jotta ura voi jatkua pidempäänkin. Tapanin ura kuitenkin jo pitkä ja mennyt pitkälti ilman tuloja pois lukien Kiinan vuodet. Toki en tiedä yhtään mitä miltäkin kaudelta on maksettu, mutta tässä käsityksessä olen, että vasta nyt aletaan olemaan uralla oikeassa tilanteessa ja puhumme jo 31v pelaajasta.

Elämä ei koskaan ole reilua. Varsinkaan urheilu.
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Tässä me nähdään asiat vähän eri vinkkelistä. Minusta niin kauan kun status ammatillisen toimeentulon kannalta on aste harrastelu, en näe mitään vikaa siinä, että tekee yksilöllisiä polkujaan harrastelussaan.
Ymmärrän tämänkin näkökulman ja väitän, että seuroissa otetaan kyllä huomioon todella paljon pelaajien siviilielämän aiheuttamia haasteita. Naisten jääkiekko on edelleen siinä asemassa, että on pakko.

Sitten on kuitenkin yksittäisiä pelaajia, jotka venyttävät nämä rajat ihan omalle tasolleen. Koska ovat niin hyviä, että aina löytyy joku seura, joka haluaa kokeilla, toimisiko homma heillä. Kun vaikka Tapanin urapolkua jääkiekossa katsoo, niin siellä on todella monta eri seuraa ja useimman kohdalla yhteistyö on kestänyt enimmillään yhden kauden ajan. Itselleni on ainakin jäänyt sellainen käsitys, että perään olisi jäänyt vähän palaneita siltojakin. Voin tosin olla myös väärässä tämän suhteen. Ei kannata pitää minua lähteenä asiaan. Jännästi Tapani oli PWHL:ssäkin osallisena sarjan historian ensimmäisessä pelaajasiirrossa ikinä. Miksi Minnesota halusi kaupata hänet ensimmäisenä?

Kaiken huippuna oli sitten tuo maajoukkueessa nähty häävierailu ulkomailla pelattavien arvokisojen keskellä. Kun sama säätäminen oli vuodesta toiseen onnistunut seuroissa, niin sitten kokeiltiin samaa hommaa maajoukkueessakin. Joukkueiden – jopa maajoukkueen – pitää ottaa huomioon pelaajien tarpeita, mutta kaikessa säätämisessä menee raja viimeistään siinä kohden kun joukkue ja koko laji kärsii siitä. Tapani on ylittänyt tuon rajan räikeästi ja ainakin itse odotan vielä näyttöjä kypsymisestä useamman vuoden ajan. Yksi jääkiekolle omistettu kausi ei vielä riitä, kun siinä on ollut vielä rahallinen motiivikin. Haluan ainakin ajatella, että tämä ei ole kateutta, koska en ole millään tavalla kilpailemassa samoista pelipaikoista.

Siksi itselläni on ollut koko ajan vähän ristiriitainen olo, että juuri hän on nyt suomalaisen naiskiekon lähettiläs uudessa PWHL:ssä. Hienoa, että hän on pärjännyt ja menestystäkin on tullut. Samalla on silti takaraivossa pieni pelko, että miten suomalainen jääkiekkoväki ja etenkin naiskiekkoväki petetään tällä kerralla, kun oman edun kannalta tuleekin eteen jokin toinen tuottavampi tai mielekkäämpi vaihtoehto.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Jännästi Tapani oli PWHL:ssäkin osallisena sarjan historian ensimmäisessä pelaajasiirrossa ikinä. Miksi Minnesota halusi kaupata hänet ensimmäisenä?

Ymmärrän näkökulmasi, mutta ihan noin vainoharhaisesti en osaa asioita katsella. Niin se usein menee, että ne joilla on niin erinomaista talenttia myös vastavuoroisesti voivat olla niitä muotteihin sopimattomia. Voi palaa siltoja puolin jos toisin, kun osapuolet hakee optimia omine lähtökohtineen.

Tuosta siirrosta kyllä täytyy laittaa sen verran, että näkemäni Bostonin valmentajan haastiksen mukaan HE halusivat juuri Tapanin ja liittyi siihen joku tahto pelaajasta treidissä toiseen suuntaan, en sitä tarkemmin muista enää. En kuitenkaan usko, että Tapanin sooloilua olisi ollut ja hyvinhän tuo pelasi koko ajan.

Kyllä mä nostasin samalla tohon rinnalle niitä muitakin juttuja joissa on ollut historian ensimmäinen pwhl:ssä antamaan perspektiiviä pelaajasta.
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Ymmärrän näkökulmasi, mutta ihan noin vainoharhaisesti en osaa asioita katsella.
En siis väitä, että Tapani kaupattiin pois Minnesotasta samoista syistä kuin Suomessa yhteistyö joukkueiden kanssa on jäänyt usein lyhyeen.

Hän pelasi Minnesotassa kakkosketjun laiturina ja kolmosketjun sentterinä. Keskikaistalla hänen edelleen menivät USA:n maajoukkuepelaajat Taylor Heise ja Kelly Pannek. Minnesotalla oli tarve kiekolliselle puolustajalle ja Sophie Jaques täytti sen tarpeen paremmin kuin hyvin. 9 peliä vähemmän ja 2 pistettä enemmän kuin joukkueen ykköspakki Lee Stecklein. Jostain syystä Bostonissa Jaques keräsi 7 otteluun 0+0, vaikka NCAA-ura oli ollut melkoista tykitystä. Minnesota tiesi varmasti, mikä potentiaali puolustajalla on. Boston tarvitsi puolestaan kipeästi ykköskorin keskushyökkääjää.

Kauppaan oli siis ihan pelilliset syyt, joilla molemat joukkueet vahvistivat kokonaisuutta. Tapanin ei voi sanoa pelanneen mitenkään erityisen huonosti Minnesotassa. Heise ja Pannek menivät vaan hänen edelleen nokkimisjärjestyksessä. Nyt ja ilmeisesti myös tulevaisuuteen katsottaessa. Eipä tuossa silti kovin huonosti käynyt, kun Tapani pelaa nyt ykkössentterinä ja voi viidennen loppuottelun jälkeen päättää kauden mestarina.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
En siis väitä, että Tapani kaupattiin pois Minnesotasta samoista syistä kuin Suomessa yhteistyö joukkueiden kanssa on jäänyt usein lyhyeen.

Oikeestaan koetin jotain tämmöistä avata omalla horinallani, että kun ollaan vaiheessa , jossa kohtaa pyyntöjä ja sitoutumista vailla varsinaista porkkanaa itselle, luonnollisesti kokee vapaudekseen säätää asioita itselleen palkitsevimmin, kun muuta palkintoa ei tarjolla ole. Tietenkin samaan hengenvetoon ymmärrän sen toisen puolen asenne ilmapiirin sitoutumisesta, käyttäähän sekin aikaansa ja resurssiaan, vaikkakin kokonaisuuden puitteissa pelaajaan. Tässä olisin kuitenkin kovin varovainen asettelemaan mitään oletuksia pelaajan luonteesta, yhteistyökyvystä ym. koska asetelma on eri mitallinen, seuralle joukkue, jossa pelaaja, pelaajalle koko elämä, jossa omilla valinnoilla yrittää löytää itseä parhaiten palvelevan konseptin niin ihmisenä, kuin urheilijana.

Tilanne onkin sitten siitä paikasta aivan eri, kun mukaan tulee ansiot ja ammatti, josta ura. Mä luulen, että juuri tämän kautta Tapani on tempauksistaan saanut sitä rapaa täälläkin, kun me "miehiseen" lätkään ja sen lain alaisuuksiin ehdollistuneet asiaa sen kautta katsellaan ja hiukka väärällä oletuksella päädytään hiukka väärään lopputulemaan.

Toki kuvittelenhan tämänkin, mutta mutu on, kun olen pitkin kautta pelejään saanut katsella, että pelaa todellakin uransa parasta peliä ja kokonaisvaltaisesti, jossa kaikessa huokuu hyvä olo asioiden tilasta. Toki samaa hän on ilmaissut näkemissäni haastatteluissakin. Eli nyt kun unelma on muuttunut työksi, tuntuu asennekin muuttuneen, niin pelaajana kuin joukkue pelaajana, joillain hetkillä kun katsoo hänen minuuttejaan ja raatamistaan joukkueelle olematta mikään tai pyrkimättä olemaan mikään ykköstähti, tulee mieleen eräs takavuosien ehdoton suosikkipelaajani Jere Lehtinen ja tämä ei ole minulta lainkaan vähän sanottu.

Tuossa mm - kisojen välipiipahduksessa minua on aina jäänyt vaivaamaan se, että tuolloin oli vissiin tilanne, jossa moni vakiokalustoon kuulunut mj - pelaaja kieltäytyi ajankohdan vuoksi kisoista, taas kerran pelaajat omat työt ja elämä edellä, kun nämä on vaaka kupissa vastakkain ja joukkueen kasaaminen osin meni houkutteluksi.

Tapani osaltaan esitti omat ehtonsa, joihin joukkueen johto ja valmennus sanoivat jees ja ihan sen sovitun mukaan Tapani suoritti. Se, että asia tuli osalle joukkueesta jonkinlaisena yhteishenkeä syövänä pommina ei taas ole Tapanin vika. Minusta mj - johto ja valmennus on epäonnistunut joukkueen sisäisen informaation suhteen, eikä vika ole pelaajien, ei Tapanin, eikä Meeri Räisäsen tahi muiden pelaajien ja tietty ei niin mairittelevien esitysten myötä tuli vielä lisä boosti ja särö joukkueen henkeen. Kun kierre alkaa, sitä usein seuraa herra Murphy aktiivisti vauhtia antaen, jotta suhteellisuus mahdollisimman kauas hukkuisi. JYP kannattajana kehtaan viime kauden jäljiltä moisen lauseen laittaa totena.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Ei Tapani lahjoillaan ole edennyt. Tuon luistelun aikaansaaminen on vaatinut ihan perkeleesti töitä ja vaikka pelillinen sitoutuminen on ollutkin rinkulassa on treenaaminen ollut molemmissa.

Sekään ei ole Tapanin vika, että esimerkiksi Suomessa taso on niin surkea, että voit toimia noin kun on ollut mahdollista.

Ja siitä maajoukkuejutusta. Edelleen valmennuksen moka. Jos pelaaja asettaa häät edelle ja valmennuksen ratkaisu on pelaajan käynti kotona niin olisiko siitä pitänyt kieltäytyä? Se miten maajoukkueen johto tämän viesti oli tässä se moka.
 
Alavaari

Jäsen
Ei Tapani lahjoillaan ole edennyt. Tuon luistelun aikaansaaminen on vaatinut ihan perkeleesti töitä ja vaikka pelillinen sitoutuminen on ollutkin rinkulassa on treenaaminen ollut molemmissa.
En osaa juuri Tapanista sanoa, mutta yleisellä tasolla väittäisin, että usein iso osa "lahjakkuudesta" pohjautuu tosiasiassa isoon määrään vaihtelevaa liikuntaa lapsesta lähtien.

On synnynnäisiäkin eroja tietysti. Tavallaan myös organisoidun jääkiekkoharrastuksen kannalta on sinänsä aivan sama, onko yleiset liikuntataidot hankittu millä tavalla ennen joukkueeseen liittymistä.

Toisaalta, jos me halutaan liikunnallisesti aktiivisia lapsia ja yhtenä sen sivutuotteena myös kovia urheilijoita, olisi todella tärkeää, että vanhemmat ymmärtäisivät leikkiä, kisailla, kirmailla, pelailla, kiipeillä ja muutenkin touhuilla lastensa kanssa koko kehoa aktivoiden. Samoin olisi tärkeää pyrkiä edistämään sitä, että lapsilla olisi ympärillään samalla tavalla toimivaa kaveripiiriä. Tästä syystä puhun mieluummin itse monipuolisesta liikunnallisuudesta lapsesta lähtien kuin lahjakkuudesta synnynnäisenä ominaisuutena - siis korostaen sitä, että asia on pitkälti perheen käsissä.

Lehtijuttujen perusteella vaikuttaa, että Tapaninkin "lahjakkuus" saattaa perustua laajalti juuri lapsuusajan tekemiseen.

No nyt mentiin vähän ketjun kannalta sivupoluilla. Palataanpa vielä Tapanin valintoihin.

Itse komppaan tässä jossain määrin nimimerkkejä @JypFabu ja @Kiekoton Mies . Tai sanotaan, että kun en tiedä asioiden yksityiskohtia, seuranvaihtojen syitä, tai tuon hääreissun taustoja, jätän itselleni ainakin varteenotettavan epäilyn, että kaikelle on luonnolliset selitykset. Pidän myös täysin mahdollisena, että Tapaniakin on houkuteltu noihin pahamaineisiin kisoihin. Ymmärrän sinänsä täysin sen, jos naiskiekkoilijalla - tai oikeastaan kenellä tahansa - on joskus elämässä tapahtuma, jota ei jätetä väliin minkään urheilukilpailun takia. Kuvitellaanpa vaikka tapahtumienkulku, jossa Tapani on kieltäytynyt koko kisoista, ja joukkueenjohto on sitten joutunut kehittelemään nähdynkaltaisen ratkaisun tilanteeseen. Tällöin en välttämättä näe, että kukaan olisi tosiasiassa muuten mokannut, mutta toki asiaan liittyvässä viestinnässä on selvästi mennyt jotain pieleen. Voi tietysti olla, että tapahtumat ovat menneet jollain muulla tavalla, mutta kun en tarkemmin tiedä, ajattelen toistaiseksi, että varmasti on toimittu niin viisaasti kuin siinä tilanteessa on ollut mahdollista.

Edit: myös @obi-wan lausui jossain määrin omia ajatuksiani vastaavia juttuja tuossa, viitaten siihen että on ollut mahdollista seikkailla lätkän ja ringetten välillä niin kuin Tapani on seikkaillut. En koe, että hän olisi ollut varsinaisesti kenellekään mitään velkaa niin kauan, kun korostetusti nimenomaan harrasti näitä lajeja.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös