Playstation 3

  • 255 501
  • 1 077

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Mikä on kun pleikkari ei tunnista ohjaimia ilman piuhaa? Ja kun piuhan ottaa irti niin taas ei tunnista.

Tuo oli sama itselläkin. Latausjohdon kanssa toimi, mutta kun sen otti pois niin punaiset valot jäi vaan vilkkumaan ohjaimessa. Tosin tuon sain korjattua.
 
Filatovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & TS
Yhteen uutuuspeliin lienee kuitenkin varaa, sillä GameStopissa oli esimerksiksi jokunen aika sitten tarjous, jossa pleikkarin ostaja sai kaupan päälle minkä tahansa pelin kympillä. NHL tullee ostettua sitten ahvenanmaalta ennakkotilauksella, mutta suurin osa siis todennäköisesti hankitaan käytettynä/kavereilta. Se ei kuitenkaan estä vinkkaamasta tuleviakin pelejä, sillä joskushan niistäkin tulee käytettyjä.
?
Itse kävin eilen Game Stop:sta ostamassa pikkubroidille Ps3:n hintaan 290e, ja kassalla myyjä sitten kysyi, että haluaisinko jonkin kuudesta kampanjapelistä siihen mukaan hintaan 9,80. Vaihtoehtoina oli mm. Portal 2, Fifa 11 ja NFS Shift 2. Sanoin että en oikeastaan välitä mistään noista peleistä, eli en taida ostaa.. Myyjä sitten sanoi että kannattaa ottaa esimerkiksi Portal 2, ja palauttaa se meille huomenna, siitä saa 28e kun tuo vaihdossa, ja kun arvon lataa lahjakortille, saa vielä 20% lisää, eli yli 33e. Otin sitten sen Portal 2-pelin, ja myyjä sitten veloittikin sen siitä, otti heti palautuksena takaisin ja antoi minulle lahjakortin arvoltaan 33,60e :) Tuossa jää siis käytännössä voitolle 23,60 ja tuon lahjakortin voi sitten käyttää, kun NHL12 ilmestyy!

Mitä tuohon uusien pelien hankkimiseen tulee, kokeilin kaverin luona vähän aikaa sitten Top Spin 3-tennispeliä ja totesin että on ihan mielenkiintoinen (vaikken tennistä juurikaan ole seurannut tai pelannut). Latasin sitten PSN:stä Top Spin 4-demon ja sitä kokeiltuani kävin heti seuraavana päivänä ostamassa koko pelin. Sen saa esim Game Stopista muistaakseni hintaan 34,80, eli melko edullisesti, peli on hyvin kattava ja helppo opetella. Arvosteluissakin saanut hyviä arvosanoja kauttaaltaan.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Itse kävin eilen Game Stop:sta ostamassa pikkubroidille Ps3:n hintaan 290e...
Kiitos tarkennuksesta. Olin ymmärtänyt homman väärin, mutta eipä tuokaan huonolta tarjoukselta kuulosta.

Mitä tuohon uusien pelien hankkimiseen tulee, kokeilin kaverin luona vähän aikaa sitten Top Spin 3-tennispeliä ja totesin että on ihan mielenkiintoinen (vaikken tennistä juurikaan ole seurannut tai pelannut). Latasin sitten PSN:stä Top Spin 4-demon ja sitä kokeiltuani kävin heti seuraavana päivänä ostamassa koko pelin. Sen saa esim Game Stopista muistaakseni hintaan 34,80, eli melko edullisesti, peli on hyvin kattava ja helppo opetella. Arvosteluissakin saanut hyviä arvosanoja kauttaaltaan.
Erittäin suurena tenniksen ystävänä ja säännöllisen epäsäännöllisenä harrastajana tennispelit ovat kyllä kiinnostaneet jo pidempään. Jotenkin olen kuitenkin aina kuvitellut, että homma menee helposti yksitoikkoiseksi, kun pelimuotojen määrä on vähän pakostakin kapea ja kun koko lajin ainoa tarkoitus on saada pallo verkon toiselle puolelle, en ole uskonut siitä syntyvän kovin pitkäikäistä peliä. Tämä täytyy kuitenkin ehdottomasti ottaa vähintään demon muodossa testiin. Kiitos vinkistä!

Paljon kiitoksia myös muille vinkkaajille. Eiköhän näillä eväillä pari peliä löydy änärille kavereiksi. Luin ajan kuluksi arvosteluja peleistä eri saiteilta ja silmään tarttui täällä ehdotettujen ulkopuolelta Brutal Legend. Idea kuulostaa niin järjettömältä, että pelin on pakko olla loistava. Täytyy kyllä tehdä vielä hieman taustatutkimusta ennen ostopäätöstä.
 
Duffman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chelsea, Florida Panthers, Azzurri
Onko kenelläkään muulla ollut sellaista ongelmaa pleikkarin kanssa kuin minulla nyt, elikkäs kun pistää NHL 11 levyn sisään niin kaikki etenee normaalisti siihen asti kunnes pitää painaa start nappia, napin painamisen jälkeen ruutuun pamahtaa seuraavanlainen teksti: "Kovalevyllä ei ole tarpeeksi vapaata tilaa. Pelin pelaamiseksi vaaditaan vähintään 4544kt lisää vapaata tilaa. Poistu pelistä ja vapauta lisää tilaa."
Olen jo yrittänyt poistaa vanhoja tallennuksia ja demoja mutta ei vaikuta mitenkään.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers

Kuulostaa kummalliselta. Jos jonkun demonkin olet poistanut, niin kyllä sitä tilaa pitäisi olla helvetisti enemmän kuin tuo mainittu määrä.

Käy nyt varmuuden vuoksi vielä tarkistamassa, paljonko sitä kovalevytilaa on. Eli Asetukset -> Järjestelmäasetukset -> Järjestelmän tiedot (muistaakseni).

Tuon jälkeen en kyllä enempää osaa auttaa, sori.
 
vehhhmanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Viesti2

ditrim

Jäsen
Järjestelmäpäivitystä pukkaa. Änäriä ei päässyt pelaamaan verkossa ennen päivitystä.
 
kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Suositelkaas PS3:lle co-op pelejä joita voisi hakata samalta ruudulta. Ja muitakin kaksinpelejä saa suositella.

Resident Evil 5 oli broidin kanssa tajuttoman hauskaa mättöä. En odottanut peliltä mitään, mutta yllätyksekseni oli aivan loistava kauhuräiskintäpläjäys.
 
Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
Resident Evil 5 oli broidin kanssa tajuttoman hauskaa mättöä. En odottanut peliltä mitään, mutta yllätyksekseni oli aivan loistava kauhuräiskintäpläjäys.

Kannattaa vaan varata tarpeeksi iso töllö moiseen. Pelin graafinen toteutus kun ei oikein pääse oikeuksiinsa puolitetulta näytöltä. Vihollisten paikantaminen voi tuntua hyvinkin vaikealta. Erittäin antoisa peli kuitenkin kyseessä! Melkoinen saga tuli koettua kun kaverin kanssa pelattiin läpi. Etenkin lopun tehdaskohtaukset loppumattomalta tuntuvin vihollisineen sekä nopeasti ehtyvin kudein loi mukavasti painetta.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Storessa myynnissä oleva Dead Nation on yksi parhaista coop-peleistä. Twin-stick shooter zombiemättö. Hauskaa yksinkin, mutta viela parempi kaverin kanssa. Myös verkon yli toimii coop.
 
eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Suositelkaas PS3:lle co-op pelejä joita voisi hakata samalta ruudulta. Ja muitakin kaksinpelejä saa suositella.

Army of Two:t on ainakin hyviä co-oppeja. Jos kiinnostaa vähän muunlaiset co-opit, kuin FPS:t, niin Sacred 2 löytyy varmaan halpana ja hauskana RPG:nä(diablotyylinen peli).
 
Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Vaihdoin vanhaan playstation 3:eeni 40 GB:n kovon tilalle 250 GB:n kovalevyn kun sellainen oli pyörimässä nurkissa ylimääräisenä. Olisin tehnyt tämän homman jo paljon aikaisemmin jos olisin tiennyt kuinka helppo homma oli kyseessä. Ainu vaikeus oli että kaksi ruuvia oli jämähtänyt pahasti kiinni. Onnistuin vääntämään pienestä rukarista kärjen paskaksi ruuvin kireyden takia.

-Tinke-80
 
Kouhia

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Saako Säästöpankin Visa Debit -korttia toimimaan PSN Storessa? Faijan luottokortilla tuli aiemmin vedeltyä, mutta nyt tuli tuommoinen hommattua. Laitoin tiedot täysin saman lailla kuin aikaisemmin, mutta ei suostu starttaamaan. Hyväksyy kyllä kortin kun laittaa asetuksista, mutta sitten kun pitäisi rahaa siirtää tilille tai ostaa jotain lisähärpäkettä niin tulee ilmoitus "luottokortin tiedot ei ole voimassa" ja pitäisi mennä takaisin asetuksiin josta tiedot laitoin.

Tiedän sen, että tuo Debit ei ole luottokortti, mutta moni on saanut tuon toimimaan Electronillakin.
 
Jeepeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Islanders
Pitää hieman avautua pleikan ohjaimesta. Pleikka ykkönen oli aikanaan ja tuntui että mahtava ohjain on kätösissä. Sitten kuitenkin Xboxin ohjaimen sain näppeihin ja varsinkin kun ne ekat suurensuuret ohjaimet vaihtui pienempiin, en parempia ole näppeihini saanut. Xboxilla ja Xbox360:llä meni monta vuotta ja viime vuoden lopulla ostin lopulta PS3:n kaveriksi.

Kaikilla muilla alueilla Pleikka tuntuu Boksia kyykyttävän mutta ohjain syö miestä. Tatit ja varsinkin liipasimet ovat valovuosia Boksilla edellä ja muutenkin ohjain istuu kuin hansikas verrattuna Pleikan vastaavaan. Viimeisin esimerkki tuli tänään, kun änärin uutta demoa Pleikalla koitin. Monta vuotta siis olen änäriä pieksänyt Boksilla ja nyt eka kerta Pleikalla tuntui karmealta siihen verrattuna. Tattien käyttö tuntuu vaikeammalta, sormet lipsuu ja tuntuu, että tatit lähtevät irti hetkenä minä hyvänsä. Liipasimista en edes viiti puhua samana päivänä. Muissa peleissä ei asia NIIN paljoa ole häirinnyt mutta tuossa, kun pitää tatteja aika lailla vemputella, tuntuu ero liian kovalle Boksin eduksi. Tilasin kuitenkin pelin Pleikalle, joten pakko kai se on totutella.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Kyllähän PS3:lle sellaisiakin ohjaimia pitäisi olla tarjolla, joissa muoto ja nappien sijoittelu on kopioitu Boksilta (ja myös toisin päin). Muuten noiden laadukkuudesta en sitten mene mitään sanomaan kun en ole testannut.

Nopeasti Verkkiksestä löytyi DreamGearin ja Giotechin mallit.
 
RDivis

Jäsen
Kaikilla muilla alueilla Pleikka tuntuu Boksia kyykyttävän mutta ohjain syö miestä. Tatit ja varsinkin liipasimet ovat valovuosia Boksilla edellä ja muutenkin ohjain istuu kuin hansikas verrattuna Pleikan vastaavaan. Viimeisin esimerkki tuli tänään, kun änärin uutta demoa Pleikalla koitin. Monta vuotta siis olen änäriä pieksänyt Boksilla ja nyt eka kerta Pleikalla tuntui karmealta siihen verrattuna. Tattien käyttö tuntuu vaikeammalta, sormet lipsuu ja tuntuu, että tatit lähtevät irti hetkenä minä hyvänsä. Liipasimista en edes viiti puhua samana päivänä. Muissa peleissä ei asia NIIN paljoa ole häirinnyt mutta tuossa, kun pitää tatteja aika lailla vemputella, tuntuu ero liian kovalle Boksin eduksi. Tilasin kuitenkin pelin Pleikalle, joten pakko kai se on totutella.

Mieltymyksiä on monia. Itse pidän PS3-ohjaimesta reippaasti enemmän. Ehkä mulla on pienet kädet, mutta XBoxin ohjain tuntuu samanlaiselta halolta, kuin ne 2000-luvun alussa PC:llä käyttämäni Game Padit. Ei hyvä...
 
kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Mieltymyksiä on monia. Itse pidän PS3-ohjaimesta reippaasti enemmän. Ehkä mulla on pienet kädet, mutta XBoxin ohjain tuntuu samanlaiselta halolta, kuin ne 2000-luvun alussa PC:llä käyttämäni Game Padit. Ei hyvä...

Näinpä. Tämän lisäksi boxin ohjaimen nuolinäppäimet on syvältä anaalista ja tatit on sijoitettu kehitysvammaisia varten. PS3-ohjain sopii myös muotoilultaan käteeni paremmin.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Vaihdoin vanhaan playstation 3:eeni 40 GB:n kovon tilalle 250 GB:n kovalevyn kun sellainen oli pyörimässä nurkissa ylimääräisenä. Olisin tehnyt tämän homman jo paljon aikaisemmin jos olisin tiennyt kuinka helppo homma oli kyseessä. Ainu vaikeus oli että kaksi ruuvia oli jämähtänyt pahasti kiinni. Onnistuin vääntämään pienestä rukarista kärjen paskaksi ruuvin kireyden takia.

-Tinke-80

Ehkä tyhmä kysymys, mutta jos kovalevyn vaihtaa isompaan, niin miten vanhan kovon (80 Gb, ihan täynnä) tiedot saa kätevimmin siirrettyä uudelle?
 
Jeepeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Islanders
Näinpä. Tämän lisäksi boxin ohjaimen nuolinäppäimet on syvältä anaalista ja tatit on sijoitettu kehitysvammaisia varten. PS3-ohjain sopii myös muotoilultaan käteeni paremmin.

En vielä ole huomannut kehitysvammaa itsessäni, vaikka tatit ja koko ohjain sopivatkin huomattavasti paremmin kouriini. Ehkä Pleikan ohjain sopii paremmin pieniin kätösiin, omat räpylät kun on melkoiset. Mutta niinhän sitä sanotaan, että mitä isompi käsi, sen isompi... hanska.

Vintsukalle kiitokset linkistä, tuo jälkimmäinen näyttää tattien ja liipasinten osalta jo melkoisen hyvälle, pitää hommata tuollainen jos vanha koira ei enää opi uusia tapoja ohjaimien suhteen.
 
Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat

Ritarisydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers, Real Madrid
Onkos kellään kokemuksia tai voisiko joku auttaa langattoman internetin käytössä pleikalla? Itse tuli tossa vähän kokeiltua, mutta kokeilu tyssäsi siihen, että se kysyi jtn salasanaa/avainta. Itselläni on saunalahden mokkula. Ja asetukset pitäisi olla ihan kunnossa pleikan järjestelmässä... Vastata voi tänne tai sitten ihan yv:llä, mulle aivan sama...
 
Err.. siis käsitykseni mukaan mokkulahan ei tee langatonta verkkoa kotiisi samalla tavalla kun wlan adsl modeemi / tukiasema.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Steve Clarkes tartan army
Err.. siis käsitykseni mukaan mokkulahan ei tee langatonta verkkoa kotiisi samalla tavalla kun wlan adsl modeemi / tukiasema.

Juuri näin. Eli mokkulan kanssa on turha kuvitella, että saa pleikan nettiin.
 
Lunatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mulla on pleikkari 40gb kovolla, eli aika pieni. Mietinkin tässä, mistä päin nettiä löytyisi 200-300 gigan kovo ja mitä ne yleensä maksaa? Voisi vaihtaa tuon pienemmän tilalle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös