Ja sinänsä ihan tottahan tuo Teissalan kommentti on. Keväällä pelit kovenee ja SaiPalta löytyi enemmän "miehiä" ja Tepsiltä liian moni jäi vähän "poikaseksi".
Ja sinänsä ihan tottahan tuo Teissalan kommentti on. Keväällä pelit kovenee ja SaiPalta löytyi enemmän "miehiä" ja Tepsiltä liian moni jäi vähän "poikaseksi".Tuo on suunnilleen yhtä tulkinnanvarainen asia kuin että halusiko VPetman vittuilla Teissalalle vai halusiko hän vain alleviivata että SaiPa oli loppusarjan fyysisempi.
Ja on kevät ja sekä TPS, että SaiPa pelaa edelleen (tai siis pelasi ko. hetkellä)?Ei kai siitä jää epäselvyyttä mitä tarkoittaa, kun sarjan 12. on juuri ottanut kaksi voittoa pudotuspeleissä sarjan 5.?
Enpä ollu tota aiempaa nähnytkään, kiitos tästä! Kieltämättä samaa fiilistä kummassakin.Game respect game jne.
P.S Se giffi menee samalle hyllylle kuin klassikoksi muodostunut Kukkosen huoleton luistelu aitioon Moision painiessa vieressä demoneitaan vastaan. Kutkutteli näin turkulaisena mukavasti hermoja oikeassa mielentilassa:D
Toivottavasti ei oppinut. Ihan hitosti viihdyttävämpää kun sen perinteisen jurottamisen ja jargonin jauhamisen sijaan ollaan avoimempia ja annetaan fiilisten näkyä.Teissalakin on vielä melko nuori pelaaja, joten eiköhän hän oppinut tästä, että sarjan aikana ei välttämättä kannata kaataa bensaa vastustajan tankkiin tuollaisilla julkisilla kommenteilla.
Viihdettä tää kuitenkin lopulta on. Ja olisiko TPS mennyt jatkoon ilman Teissalan kommenttia? En usko.Toivottavasti ei oppinut. Ihan hitosti viihdyttävämpää kun sen perinteisen jurottamisen ja jargonin jauhamisen sijaan ollaan avoimempia ja annetaan fiilisten näkyä.
Tai jos eilinen oliskin kääntynyt jatkoajalla TPS-voittoon, niin olisko tuo Teissalan kommentti ollutkin jotain nerokasta 5D-shakkia joka murensi lappeenrantalaisten selkärangan? :DViihdettä tää kuitenkin lopulta on. Ja olisiko TPS mennyt jatkoon ilman Teissalan kommenttia? En usko.
Samaa mieltä. Oikeastaan tämä @ElManazer riipaisevan huolestunut tunnereaktio vain alleviivaa sitä että näitä tarvitaan koska on selkeästi mennyt syvälle sisimpään.Toivottavasti ei oppinut. Ihan hitosti viihdyttävämpää kun sen perinteisen jurottamisen ja jargonin jauhamisen sijaan ollaan avoimempia ja annetaan fiilisten näkyä.
Samaa mieltä. Oikeastaan tämä @ElManazer riipaisevan huolestunut tunnereaktio vain alleviivaa sitä että näitä tarvitaan koska on selkeästi mennyt syvälle sisimpään.
Siis TPS:n pelaajat ei ikinä heittäisi tuollaista, mutta nyt kuitenkin TPS:n pelaaja ensin heitti. Tosi pikkumaista kyllä syttyä siitä.Kyllähän tuo aika pikkumaista on. Tai en ainakaan voisi kuvitella Juhani Jasun, Oliver Lauridsenin, Niklas Arellin, Casimir Jürgensin tmv. tollaista kommenttia heittävän, ikinä.
Mutta se siitä, Petman on vielä nuori kapteeni ja mennään eteenpäin.
Siis TPS:n pelaajat ei ikinä heittäisi tuollaista, mutta nyt kuitenkin TPS:n pelaaja ensin heitti. Tosi pikkumaista kyllä syttyä siitä.
Kakkospäivänä hävettää…humala, voitonkiima (mitä harvoin leprassa koetaan) ja testot löi yli , pahoittelut kaikille TurkulaisilleNämä ovat niin vitun väsyneitä. Toivottavasti osaat hävetä. Epäilen ettet.
Jonne (Leevi Teissala) heittää vaan läppää ja se pitää ymmärtää huumorilla. Paskan vitut. Jonne aukoo päätään kun sarja on vielä kesken, kun luulee jo voittaneensa. Ville Petman ei ole karavaanari ja kaikkien kaveri, joten ei kiinnosta olla Jonnen kaveri. Jonne kävi keulimaan, joten Jonne tietäköön paikkansa siinä kohtaa kun sarja on taputeltu. Tämä on just tätä nykyajan höpötystä, missä voi aukoa päätä miten lystää ja se pitää vaan ymmärtää huumorina tältä ikäluokalta. Istu alas.Lähdetään liikkeelle siitä, mikä on ilmiselvää: SaiPa oli parempi joukkue tässä sarjassa.
SaiPa voitti ansaitusti. Taitavampi, tasapainoisempi, kypsempi joukkue tällä hetkellä. Ei mitään pois siitä. TPS ei onnistunut silloin, kun olisi pitänyt. Kiekollinen peli sakkasi, ylivoima oli hampaatonta ja pelin rytmi sekä fyysisyys hävittiin lähes systemaattisesti jokaisessa ottelussa. SaiPa käytti momentumit, puolusti järkevästi jne. jne.
Tästä ei tarvitse keskustella. TPS oli tänä keväänä heikompi. Ja kun häviät, täytyy osata myös hävitä.
Mutta sitten tullaan siihen, mikä tässä sarjassa jää ikävästi mieleen – eikä se ole tappio, vaan se, mitä tapahtui sen jälkeen.
Ville Petmanin pelin jälkeinen haastattelu on yksinkertaisesti nolo.
Ei tunnepitoisuutensa vuoksi – kyllä, tunteet kuuluvat peliin, ja on inhimillistä, että ne tulevat pintaan tiukassa paikassa. Mutta se mihin ne tunteet Petmanilla kohdistuivat: neljä päivää aiemmin tapahtuneeseen, täysin harmittomaan sanalliseen piikkiin, joka tuli vastustajan pelaajalta kesken playoff-sarjan.
Leevi Teissala sanoi jotain.
Jotain, mitä sanotaan satoja kertoja sarjan aikana. Pelin sisäinen kommentti, pieni vittuilu, ehkä ironinen tokaisu tai piikki. Niin toimii pudotuspelisarja. Niin toimii kilpaurheilu, jossa ihmiset yrittävät horjuttaa toisiaan henkisesti – sääntöjen ja kohtuuden rajoissa.
Mutta nyt, neljä päivää ja koko sarjan voitto myöhemmin, SaiPan kapteeni valitsee kohokohdaksi voiton hetkellä sen, mitä joku sanoi.
Ei joukkuetovereiden panosta, ei fanien tukea, ei koko organisaation kasvutarinaa.
Vaan yksittäisen, sarjan sisäisen kommentin.
Mitä tämä kertoo?
Se kertoo, että häviäminen on jäänyt niin syvälle vuosien varrelta, että jopa voiton hetkellä on tarve palauttaa tilanne asetelmaan, jossa vastustaja asetetaan alemmas.
Ei pelillisesti – se olisi ollut ansaittua.
Vaan psyykkisesti.
Ihmisenä. Pelaajana. Läppää heittäneenä.
Kun voitat ja heti ensimmäiseksi muistutat siitä, mitä joku sanoi, se kertoo, ettei voitto vielä tunnu omalta. Että se pitää vahvistaa pilkkaamalla sitä, joka hävisi.
Se on refleksi, joka ei kuulu isoihin joukkueisiin. Se kuuluu niille, joilla ei ole kokemusta voittamisesta.
Se on surullista. Ei Petmanin vuoksi. Hän on vasta nuori kapteeni, ja tulee kasvamaan vielä. Vaan siksi, että se paljastaa koko kulttuurin ohuuden.
Ja ei – tämä ei ole moralismia. Ei tekopyhyyttä.
Jokainen, joka on ollut voittamassa sarjoja, tietää, että suunsoitto kuuluu lajiin. Mutta voittaja ei tarvitse sitä enää voiton jälkeen. Voittaja on jo saanut kaiken, mitä tarvitsi.
Jos sen jälkeen on pakko kaivaa vanhat läpät esiin, voitto ei tunnu vieläkään riittävältä.
Ja tämä on se, missä SaiPan kulttuurissa on vielä kasvun paikka. Puhumattakaan kapteenista.
Tällä hetkellä voitto on yllätys. Iloinen, helpottava, vapauttava, historiallinen – mutta yllätys.
Siksi se ei kanna vielä itsessään. Se tarvitsee tuekseen muistutuksen siitä, mitä joku sanoi neljä päivää sitten.
Ja kun SaiPa joskus ottaa seuraavan askeleen, ehkä se riittää myös heille. Ehkä seuraavan kerran kapteeni voi puhua omistaan, ei toisen virheistä. Ehkä silloin voitto ei tunnu enää niin hauraalta, että se pitäisi perustella.
Siihen saakka – toivottavasti nautitte tästä keväästä. Te ansaitsitte sen.
Tän testonkatkuisen viestin kommentiksi pakko kirjoitella, että tuo Ville Petmanin "viiltäväksi kuitiksi" medioissa nimetty terveinen Teissalalle oli kyllä mielestäni hemmetin asiallisesti ja tyylikkäästi esitetty, en todellakaan laske miksikään vastavittuiluksi. Ihan hyvässä hengessä kommentoidaan puolin ja toisin. Enemmän tällaista!Jonne (Leevi Teissala) heittää vaan läppää ja se pitää ymmärtää huumorilla. Paskan vitut. Jonne aukoo päätään kun sarja on vielä kesken, kun luulee jo voittaneensa. Ville Petman ei ole karavaanari ja kaikkien kaveri, joten ei kiinnosta olla Jonnen kaveri. Jonne kävi keulimaan, joten Jonne tietäköön paikkansa siinä kohtaa kun sarja on taputeltu. Tämä on just tätä nykyajan höpötystä, missä voi aukoa päätä miten lystää ja se pitää vaan ymmärtää huumorina tältä ikäluokalta. Istu alas.
NHL:ssä näitä vältellään ja sitten kun näin käy, niin äkkiä se kommentti on siellä vastustajan pukukopin seinällä esillä.Näin ulkopuolisen seuraajaan korvaan pisti tuo Teissalan kommentti sarjan ollessa kesken - lähinnä siitä näkökulmasta, että tuo saattaa lisätä kipinää SaiPan päässä.
Ja kaikesta päätellen niin tekikin.
Kerro ettet ole koskaan seurannut pohjoisamerikkalaista jääkiekkoa kertomatta ettet ole koskaan seurannut pohjoisamerikkalaista jääkiekkoa.Lähdetään liikkeelle siitä, mikä on ilmiselvää: SaiPa oli parempi joukkue tässä sarjassa.
SaiPa voitti ansaitusti. Taitavampi, tasapainoisempi, kypsempi joukkue tällä hetkellä. Ei mitään pois siitä. TPS ei onnistunut silloin, kun olisi pitänyt. Kiekollinen peli sakkasi, ylivoima oli hampaatonta ja pelin rytmi sekä fyysisyys hävittiin lähes systemaattisesti jokaisessa ottelussa. SaiPa käytti momentumit, puolusti järkevästi jne. jne.
Tästä ei tarvitse keskustella. TPS oli tänä keväänä heikompi. Ja kun häviät, täytyy osata myös hävitä.
Mutta sitten tullaan siihen, mikä tässä sarjassa jää ikävästi mieleen – eikä se ole tappio, vaan se, mitä tapahtui sen jälkeen.
Ville Petmanin pelin jälkeinen haastattelu on yksinkertaisesti nolo.
Ei tunnepitoisuutensa vuoksi – kyllä, tunteet kuuluvat peliin, ja on inhimillistä, että ne tulevat pintaan tiukassa paikassa. Mutta se mihin ne tunteet Petmanilla kohdistuivat: neljä päivää aiemmin tapahtuneeseen, täysin harmittomaan sanalliseen piikkiin, joka tuli vastustajan pelaajalta kesken playoff-sarjan.
Leevi Teissala sanoi jotain.
Jotain, mitä sanotaan satoja kertoja sarjan aikana. Pelin sisäinen kommentti, pieni vittuilu, ehkä ironinen tokaisu tai piikki. Niin toimii pudotuspelisarja. Niin toimii kilpaurheilu, jossa ihmiset yrittävät horjuttaa toisiaan henkisesti – sääntöjen ja kohtuuden rajoissa.
Mutta nyt, neljä päivää ja koko sarjan voitto myöhemmin, SaiPan kapteeni valitsee kohokohdaksi voiton hetkellä sen, mitä joku sanoi.
Ei joukkuetovereiden panosta, ei fanien tukea, ei koko organisaation kasvutarinaa.
Vaan yksittäisen, sarjan sisäisen kommentin.
Mitä tämä kertoo?
Se kertoo, että häviäminen on jäänyt niin syvälle vuosien varrelta, että jopa voiton hetkellä on tarve palauttaa tilanne asetelmaan, jossa vastustaja asetetaan alemmas.
Ei pelillisesti – se olisi ollut ansaittua.
Vaan psyykkisesti.
Ihmisenä. Pelaajana. Läppää heittäneenä.
Kun voitat ja heti ensimmäiseksi muistutat siitä, mitä joku sanoi, se kertoo, ettei voitto vielä tunnu omalta. Että se pitää vahvistaa pilkkaamalla sitä, joka hävisi.
Se on refleksi, joka ei kuulu isoihin joukkueisiin. Se kuuluu niille, joilla ei ole kokemusta voittamisesta.
Se on surullista. Ei Petmanin vuoksi. Hän on vasta nuori kapteeni, ja tulee kasvamaan vielä. Vaan siksi, että se paljastaa koko kulttuurin ohuuden.
Ja ei – tämä ei ole moralismia. Ei tekopyhyyttä.
Jokainen, joka on ollut voittamassa sarjoja, tietää, että suunsoitto kuuluu lajiin. Mutta voittaja ei tarvitse sitä enää voiton jälkeen. Voittaja on jo saanut kaiken, mitä tarvitsi.
Jos sen jälkeen on pakko kaivaa vanhat läpät esiin, voitto ei tunnu vieläkään riittävältä.
Ja tämä on se, missä SaiPan kulttuurissa on vielä kasvun paikka. Puhumattakaan kapteenista.
Tällä hetkellä voitto on yllätys. Iloinen, helpottava, vapauttava, historiallinen – mutta yllätys.
Siksi se ei kanna vielä itsessään. Se tarvitsee tuekseen muistutuksen siitä, mitä joku sanoi neljä päivää sitten.
Ja kun SaiPa joskus ottaa seuraavan askeleen, ehkä se riittää myös heille. Ehkä seuraavan kerran kapteeni voi puhua omistaan, ei toisen virheistä. Ehkä silloin voitto ei tunnu enää niin hauraalta, että se pitäisi perustella.
Siihen saakka – toivottavasti nautitte tästä keväästä. Te ansaitsitte sen.
Leevi Teissala Jatkoajan haastattelussa kirjoitti:− Totta kai olimme fyysisempiä! Jokaisen vastustajan kanssa sai hyvin painia ja pidän siitä henkilökohtaisesti. Juhamatti Aaltonen totesi aikoinaan, että pojat pelaa syksyllä ja miehet keväällä, Teissala kertoi pilke silmäkulmassa.
Ville Petman Jatkoajan haastattelussa kirjoitti:– Oli aivan älyttömän tasainen sarja. Menimme 2–0-häviölle, mutta meillä oli silti koko ajan usko. Varsinkin 2–0-ottelun jälkeen, kun Leevi Teissala ilmoitti, että pojat pelaavat syksyllä ja miehet keväällä, se antoi meille helvetisti lisää potkua!
Sivuhuomiona tuo jälkimmäinen oli kylläkin MTV:n tv-haastattelu.Jopas tämä tapaus Teissala on päässyt eskaloitumaan. Minun mielestäni Teissalan Jatkiksen haastattelussa heittämä kommentti oli täysin asiallinen. Leevi kuvaili miten fyysistä peli oli ollut, ja Juhikselta 'pilke silmäkulmassa' lainattu elämänviisaus alleviivasi tätä totuutta. Runkosarjassa pelataan runkosarjakiekkoa, ja playoffeissa pelataan playoff -kiekkoa.
Sarjan ratkettua Ville Petman kertoi Jatkoajan haastattelussa, miten SaiPa oli kaivanut motivaatiota tästä Teissalan kommentista. Kapteenin tehtävä kun nyt vaan on käyttää kaikki mahdolliset ja mahdottomat keinot joukkueen motivoimiseksi. Kun oman joukkueen kauden jatkuminen vaatii kolmea peräkkäistä voittoa ja joukkueen kapteeni päättää käyttää vastustajan pelaajan medialle antamaa kommentti oman joukkueen renkaiden pumppaamiseen, niin miten tästä voi kukaan pahoittaa mieltään?
Tämän kohun nostattamisesta voi myös syyttää/kiittää Jatkoajan toimitusta, jonka Petmanin haastattelun otsikkoon nostama "Petmanin Teissalalle tarjoama armoton kuitti" oli muotuiltu klikkisormea kutkuttavaksi arvoitukseksi. Mikähän se kuitti oli, täytyypä klikata ja lukea? Ja jos kuitti on pöyristyttävä, täytyy varmaan avautua sosiaalisessa mediassa. Vaan en lähde syyllistämään Jatkoaikaa tässä asiassa, rapakon takana hoki-media on pahimmillaan Seiska-lehden tasoa.
Se pitää vielä huomauttaa, että eihän Teissala enää mikään juniori ole, vaan 24-vuotias aikamies. Vain vajaan vuoden Ville Petmania nuorempi.
Ehdotus Jatkoajan toimittajille: Kysykää Juhis Aaltoselta mielipidettä Petman/Teissala -kohusta. Siteerasiko Teissala Juhista oikein ja asiallisesti, entä mitä mieltä pari kautta sitten Jukurien kapteenina toiminut Juhis on Ville Petmanin suorituksesta?
En rehellisesti sanottuna jaksanut lukea edes puoleen väliin.Lähdetään liikkeelle siitä, mikä on ilmiselvää: SaiPa oli parempi joukkue tässä sarjassa.
SaiPa voitti ansaitusti. Taitavampi, tasapainoisempi, kypsempi joukkue tällä hetkellä. Ei mitään pois siitä. TPS ei onnistunut silloin, kun olisi pitänyt. Kiekollinen peli sakkasi, ylivoima oli hampaatonta ja pelin rytmi sekä fyysisyys hävittiin lähes systemaattisesti jokaisessa ottelussa. SaiPa käytti momentumit, puolusti järkevästi jne. jne.
Tästä ei tarvitse keskustella. TPS oli tänä keväänä heikompi. Ja kun häviät, täytyy osata myös hävitä.
Mutta sitten tullaan siihen, mikä tässä sarjassa jää ikävästi mieleen – eikä se ole tappio, vaan se, mitä tapahtui sen jälkeen.
Ville Petmanin pelin jälkeinen haastattelu on yksinkertaisesti nolo.
Ei tunnepitoisuutensa vuoksi – kyllä, tunteet kuuluvat peliin, ja on inhimillistä, että ne tulevat pintaan tiukassa paikassa. Mutta se mihin ne tunteet Petmanilla kohdistuivat: neljä päivää aiemmin tapahtuneeseen, täysin harmittomaan sanalliseen piikkiin, joka tuli vastustajan pelaajalta kesken playoff-sarjan.
Leevi Teissala sanoi jotain.
Jotain, mitä sanotaan satoja kertoja sarjan aikana. Pelin sisäinen kommentti, pieni vittuilu, ehkä ironinen tokaisu tai piikki. Niin toimii pudotuspelisarja. Niin toimii kilpaurheilu, jossa ihmiset yrittävät horjuttaa toisiaan henkisesti – sääntöjen ja kohtuuden rajoissa.
Mutta nyt, neljä päivää ja koko sarjan voitto myöhemmin, SaiPan kapteeni valitsee kohokohdaksi voiton hetkellä sen, mitä joku sanoi.
Ei joukkuetovereiden panosta, ei fanien tukea, ei koko organisaation kasvutarinaa.
Vaan yksittäisen, sarjan sisäisen kommentin.
Mitä tämä kertoo?
Se kertoo, että häviäminen on jäänyt niin syvälle vuosien varrelta, että jopa voiton hetkellä on tarve palauttaa tilanne asetelmaan, jossa vastustaja asetetaan alemmas.
Ei pelillisesti – se olisi ollut ansaittua.
Vaan psyykkisesti.
Ihmisenä. Pelaajana. Läppää heittäneenä.
Kun voitat ja heti ensimmäiseksi muistutat siitä, mitä joku sanoi, se kertoo, ettei voitto vielä tunnu omalta. Että se pitää vahvistaa pilkkaamalla sitä, joka hävisi.
Se on refleksi, joka ei kuulu isoihin joukkueisiin. Se kuuluu niille, joilla ei ole kokemusta voittamisesta.
Se on surullista. Ei Petmanin vuoksi. Hän on vasta nuori kapteeni, ja tulee kasvamaan vielä. Vaan siksi, että se paljastaa koko kulttuurin ohuuden.
Ja ei – tämä ei ole moralismia. Ei tekopyhyyttä.
Jokainen, joka on ollut voittamassa sarjoja, tietää, että suunsoitto kuuluu lajiin. Mutta voittaja ei tarvitse sitä enää voiton jälkeen. Voittaja on jo saanut kaiken, mitä tarvitsi.
Jos sen jälkeen on pakko kaivaa vanhat läpät esiin, voitto ei tunnu vieläkään riittävältä.
Ja tämä on se, missä SaiPan kulttuurissa on vielä kasvun paikka. Puhumattakaan kapteenista.
Tällä hetkellä voitto on yllätys. Iloinen, helpottava, vapauttava, historiallinen – mutta yllätys.
Siksi se ei kanna vielä itsessään. Se tarvitsee tuekseen muistutuksen siitä, mitä joku sanoi neljä päivää sitten.
Ja kun SaiPa joskus ottaa seuraavan askeleen, ehkä se riittää myös heille. Ehkä seuraavan kerran kapteeni voi puhua omistaan, ei toisen virheistä. Ehkä silloin voitto ei tunnu enää niin hauraalta, että se pitäisi perustella.
Siihen saakka – toivottavasti nautitte tästä keväästä. Te ansaitsitte sen.
Niin. Petman siis pelinjälkeisessä haastattelussa, muiden kommenttien lomassa, totesi seuraavanlaisesti:Lähdetään liikkeelle siitä, mikä on ilmiselvää: SaiPa oli parempi joukkue tässä sarjassa.
SaiPa voitti ansaitusti. Taitavampi, tasapainoisempi, kypsempi joukkue tällä hetkellä. Ei mitään pois siitä. TPS ei onnistunut silloin, kun olisi pitänyt. Kiekollinen peli sakkasi, ylivoima oli hampaatonta ja pelin rytmi sekä fyysisyys hävittiin lähes systemaattisesti jokaisessa ottelussa. SaiPa käytti momentumit, puolusti järkevästi jne. jne.
Tästä ei tarvitse keskustella. TPS oli tänä keväänä heikompi. Ja kun häviät, täytyy osata myös hävitä.
Mutta sitten tullaan siihen, mikä tässä sarjassa jää ikävästi mieleen – eikä se ole tappio, vaan se, mitä tapahtui sen jälkeen.
Ville Petmanin pelin jälkeinen haastattelu on yksinkertaisesti nolo.
Ei tunnepitoisuutensa vuoksi – kyllä, tunteet kuuluvat peliin, ja on inhimillistä, että ne tulevat pintaan tiukassa paikassa. Mutta se mihin ne tunteet Petmanilla kohdistuivat: neljä päivää aiemmin tapahtuneeseen, täysin harmittomaan sanalliseen piikkiin, joka tuli vastustajan pelaajalta kesken playoff-sarjan.
Leevi Teissala sanoi jotain.
Jotain, mitä sanotaan satoja kertoja sarjan aikana. Pelin sisäinen kommentti, pieni vittuilu, ehkä ironinen tokaisu tai piikki. Niin toimii pudotuspelisarja. Niin toimii kilpaurheilu, jossa ihmiset yrittävät horjuttaa toisiaan henkisesti – sääntöjen ja kohtuuden rajoissa.
Mutta nyt, neljä päivää ja koko sarjan voitto myöhemmin, SaiPan kapteeni valitsee kohokohdaksi voiton hetkellä sen, mitä joku sanoi.
Ei joukkuetovereiden panosta, ei fanien tukea, ei koko organisaation kasvutarinaa.
Vaan yksittäisen, sarjan sisäisen kommentin.
Mitä tämä kertoo?
Se kertoo, että häviäminen on jäänyt niin syvälle vuosien varrelta, että jopa voiton hetkellä on tarve palauttaa tilanne asetelmaan, jossa vastustaja asetetaan alemmas.
Ei pelillisesti – se olisi ollut ansaittua.
Vaan psyykkisesti.
Ihmisenä. Pelaajana. Läppää heittäneenä.
Kun voitat ja heti ensimmäiseksi muistutat siitä, mitä joku sanoi, se kertoo, ettei voitto vielä tunnu omalta. Että se pitää vahvistaa pilkkaamalla sitä, joka hävisi.
Se on refleksi, joka ei kuulu isoihin joukkueisiin. Se kuuluu niille, joilla ei ole kokemusta voittamisesta.
Se on surullista. Ei Petmanin vuoksi. Hän on vasta nuori kapteeni, ja tulee kasvamaan vielä. Vaan siksi, että se paljastaa koko kulttuurin ohuuden.
Ja ei – tämä ei ole moralismia. Ei tekopyhyyttä.
Jokainen, joka on ollut voittamassa sarjoja, tietää, että suunsoitto kuuluu lajiin. Mutta voittaja ei tarvitse sitä enää voiton jälkeen. Voittaja on jo saanut kaiken, mitä tarvitsi.
Jos sen jälkeen on pakko kaivaa vanhat läpät esiin, voitto ei tunnu vieläkään riittävältä.
Ja tämä on se, missä SaiPan kulttuurissa on vielä kasvun paikka. Puhumattakaan kapteenista.
Tällä hetkellä voitto on yllätys. Iloinen, helpottava, vapauttava, historiallinen – mutta yllätys.
Siksi se ei kanna vielä itsessään. Se tarvitsee tuekseen muistutuksen siitä, mitä joku sanoi neljä päivää sitten.
Ja kun SaiPa joskus ottaa seuraavan askeleen, ehkä se riittää myös heille. Ehkä seuraavan kerran kapteeni voi puhua omistaan, ei toisen virheistä. Ehkä silloin voitto ei tunnu enää niin hauraalta, että se pitäisi perustella.
Siihen saakka – toivottavasti nautitte tästä keväästä. Te ansaitsitte sen.