Mainos

Playoffs 2022 puolivälierät: TPS (4.) – HIFK (5.)

  • 149 446
  • 2 037

jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
No huhhu mitä paskaa. Kuinka moni on sanonut pelikiellon olleen aiheeton tai edes kohtuuttoman pitkä? Tyyliin jokainen IFK:n fanikin on tuon tuominnut pelikiellon arvoiseksi, filmasi Nurmi tai ei.
Ikävä kyllä tuo pelikielto on täysin oikein. Kertoo vain häikäilemättömyydestä myös TPS:n osalta, että siellä lähdetään valituslinjalle ja kuritetaan toisen joukkuetta entisestään joka siis on jo koronakurimuksessakin. No kukin tyylillään.

Toki tuo päätös olisi pitänyt jo tulla eilen ilman valituksiakin.

Hain ton sun toisen viestin HIFK:n ketjusta. Tossa toki otat kantaa, että pelikielto aiheellinen. Ja tästä käytännössä kaikki ovat samaa mieltäkin. Tä ei ollu tarkoitus olla mun pääpointti. Mutta on toi jotenkin hauskaa, että sun ja monen muun mielestä on väärin nostaa asia kurinpitodelegaatiolle. Delegaatio tekee kuitenkin päätöksen onko aihetta pelikieltoon vai ei. Mutta alunperin delegaatio ei saanut tapausta edes käsiteltäväksi, koska päävideotuomari ei asiaa vienyt sinne. Ja tuota nostin esille.

Sitten on näitä lisää. En nyt kaikkea jaksanut läpi käydä.

Jaahas, Geeli sitten on lähtenyt valittelemaan. Yllättyneitä tuskin löytyy muualta kuin Kurikasta.
En arvosta lainkaan tällaisten valitusten tekoa. Turkulaiset osoittavat jälleen kerran, miksi ovat niin monelta osalta kakkoskorin kaupunki; juntit eivät voi luonteelleen mitään.
Olis kannattanu TPS:n lähettää kurinpidolle enemmän rahaa, niin olisi arvottu pidempi pelikielto Schmaltzille kun vaan 2 peliä. Esimerkiks 7500€ ni pelikielto olis ollu 3 peliä, ja 10t€ jo neljä ottelua.
No vaikka kurinpito onkin ollut poukkoileva jo kauan, niin eiköhän nyt mennä kuitenkin sillä heidän arvioillaan. Tuomaristo teki ratkaisunsa pelissä: ulosajo, ja sen jälkeen arvoisa delegaatio katsoi nauhat ja teki ratkaisunsa. Sitten rahalähetys Turusta ja humps, eiku kyl siitä pitää sittenkin muutama peli antaa kun kerran rahaakin saatiin. Tosi uskottavaa toimintaa kaikkinensa. Luotto nousi hemmetisti heihin tämän jälkeen.

Herra doupi:n viesteistä saa sen kuvan, ettei pelikiellon arvoinen. Toki tunne kun vie valtaa niin vastaukset ei ehkä ole rationaalisimmasta päästä.
 
jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mun mielestä niin iso osa IFK:n faneista on sanonut pelikiellon olleen täysin aiheellinen ettet voi mennä sanomaan, että IFK:n fanit näkevät pelikiellon aiheettomaksi. Se on yksinkertaisesti väärä väitös. Toki siellä voi olla joku täysin yksittäinen mielipide joukossa en nyt jaksa lähteä viestejä kahlaamaan lävitse.

Tämä hemmetin filmaus keskustelukin nousi pinnalle vain ja ainoastaan Ahokkaan toimesta kun piti mennä sellaisia syytöksiä median eteen lavertelee kolmospelin jälkeen. Turha siitä on IFK-faneja syyttää kun oma koutsi asteli median eteen ja rupesi ihan pokkana väittämään, että siellä vastustaja filmaa.

Tästä oon toki samaa mieltä, että filmauskeskustelu voisi pysyä pois mediasta. Siitä miinus Ahokkaalle. Muttei sen kolmannen pelin jälkeen mun mielestä ole filmaamisesta syyttänyt. En toki ole noita lehdistötilaisuuksia katsonut, koska niiden informaatioarvo on yleensä nolla (ainakin Turussa), joten varmaa tietoa ei ole. Mutta ei Ahokas mun mielestä nyt mitenkään suurielkeisesti syytä filmaamisesta ja tuomareita, kuten täällä saa kuvan.

Mitä siihen Haapasen tilanteeseen, niin paikan päällä se näytti siltä, että HIFK:n pelaaja haki kontaktin ja heppoisesti kaatui. Toki siinä oli mahdollisuus viheltää jäähy ja se vihellettiin. Ja eilen Turussa vihellettiin samanlainen HIFK:lle. Mutta kyllä se siinä tilanteessa vitutti itseä ja varmasti Ahokasta, kun omissa soi. Tietenkin valmentajan olisi hyvä pitää noista suu kiinni, koska ei tuollaisessa tilanteessa voi tietää korostaako vai ei. Ja rike kuitenkin oli.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura

HunajaKeisari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eipä tietenkään näy. Sitä paitsi olen vahvasti siinä käsityksessä, että keihästäminen tapahtuu nimenomaan keskikropan seudulle. Et siis "keihästä" toista pohkeeseen, se on enemmänkin tökkäisy sitten. Tai huitaisu. Mutta eipä yllätä, että tätä ei näy missään ja mennään huhujen varassa...

E: Ja siis lähtikö Paajanen omalta alueeltaan asti seuraamaan Nurmea keskialueelle tämän mennessä vaihtoon, kun omissa oli TPS:n hyökkäys päällä? Erikoista.
Tää keihästys taisi tapahtua aika ekan erän alussa. Yleisö ainakin reagoi siihen mutta tv kuvissa ei varmaa sitten näy. Itsekkin ihmettelin paikanpäällä mitä tapahtui koska peli oli aivan muualla silloin.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Tää keihästys taisi tapahtua aika ekan erän alussa. Yleisö ainakin reagoi siihen mutta tv kuvissa ei varmaa sitten näy. Itsekkin ihmettelin paikanpäällä mitä tapahtui koska peli oli aivan muualla silloin.
Juurikin tämä tapaus. Itse satuin kaksikkoa seuraamaan ja punaviivan paikkeilla, lähellä jo vaihtoaitiota kopsahti. Nurmi katolleen ja siinä kohdin yleisö muuallakin ymmärsi että jotain tapahtui. Ja peli oli silloin käynnissä päädyssä.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse otteluketjussa eilen jo kyselin, että miten voi olla mestaruutta tavoittelevan joukkueen kokoonpanossa nimiä kuten Åsten, Karvinen, Karjalainen, Talberg (ylivoimassa!!), Jardine etc.

Kun ei riitä niin ei riitä. Sitten selvisikin, että aika lauma sieltä puuttuu lähtökohtaisesti parempia nimiä. Se on sääli, sillä olisi mielenkiintoista nähdä mihin Peltonen saisi joukkueen vietyä. Tosin urheiluun kuuluu loukit ja poissaolot, mutta jokuhan on mennyt mönkään, jos tauti kaataa ”puolet” joukkueen kärkiukoista tärkeimmissä peleissä, huonoa tuuria tietysti myös.
Otto Karvinen ja Miro Karjalainen ovat molemmat Suomen mestareita, joten ovat hyvin aiemminkin voineet olla mestaruutta tavoittelevan joukkueen kokoonpanossa.
 
Klapperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mutta onko tämä nyt sitten joku juttu, jos ei olekaan korona, vaikka näin arveltiin? "Eipäs ollut pois koronan takia, vaan jonkun muun, ähäkutti"
Oliko viestissäni mitään tähän suuntaan viittaavaa? Ei. Ajattelin vain, että joitain saatta tälläinenkin tieto kiinnostaa. Ja en itsekään pidä Jonnea 100% luotettavana tietolähteenä, mutta jos tosiaan oli eilen jonkin muun kuin koronan takia sivussa, niin sehän voi antaa pientä toivonkipinää hesalaisille, että saattaisi huomenna taas pelata, tai sitten ei, se jää nähtäväksi.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Oliko viestissäni mitään tähän suuntaan viittaavaa? Ei. Ajattelin vain, että joitain saatta tälläinenkin tieto kiinnostaa. Ja en itsekään pidä Jonnea 100% luotettavana tietolähteenä, mutta jos tosiaan oli eilen jonkin muun kuin koronan takia sivussa, niin sehän voi antaa pientä toivonkipinää hesalaisille, että saattaisi huomenna taas pelata, tai sitten ei, se jää nähtäväksi.
Käsi ylös virheen merkiksi. Toisessa lainauksessa oli tähän viittaavaa, ei sinulla.

Kuullaankohan tästä sitten totuutta ikinä, ja onhan tuo voinut olla koronaan liittyvä varotoimi joka tapauksessa. Edelleen muuten ihmetyttää, että ykskaks tippuu pari ukkoa, jotka edellisenä iltana pelas loppuun asti oikeen terveen näkösenä. Sen takia tuota koronaa vahvasti epäiltiin.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura

IFK:lla ei varmaan ollut aamujäitä? Voihan se olla, että jos aamujäät oli niin siellä tullut kolhua. Muuten kyllä aika vaikea perustella poisjääntiä ilman koronaa.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
IFK:lla ei varmaan ollut aamujäitä? Voihan se olla, että jos aamujäät oli niin siellä tullut kolhua. Muuten kyllä aika vaikea perustella poisjääntiä ilman koronaa.
Joo, onhan kaikki aina mahdollista. Tosin taitaa nuo tuplapelien aamujäät olla aika rauhallista herättelyä, mutta voi niissäkin tietysti sattua. Tai venytellessä, olis sekin kyllä =D
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Herra doupi:n viesteistä saa sen kuvan, ettei pelikiellon arvoinen. Toki tunne kun vie valtaa niin vastaukset ei ehkä ole rationaalisimmasta päästä.
Aivan tarpeettoman kovaa Schmaltz mailallaan lyö Nurmen mailaa. Kuitenkin jos joukkueet alkavat itse arvioimaan kuuluuko jostain pelikieltoa vai ei, eli siis ei usko siihen tehtyyn näkemykseen kurinpitoon menemisestä, niin aika usein siellä saa olla Tapolamaisesti sormi pystyssä heristelemässä sinne suuntaan ja kitistä pelikieltoa vaikka mistä tilanteesta.

Tosta TPS:n eteenpäin viemisestä jäi suhmuroinnin maku kyllä kaikkinensa, jolla nyt vaan yritettiin saada vastustajalta 1 pelaaja lisää pois, kun edellisiäkin on 1-2 ketjullista. Se nyt ei tietenkään TPS:n vika ole, mutta eiköhän nyt jatkossa mennä ihan vaan niillä näkemyksillä, että pelin jälkeen asianomaiset tekevät arvion meneekö joku asia kurinpitoon. Tossiposkimeininkiä Ahokkaalta. En arvosta yhtään tollasta.
 
Viimeksi muokattu:

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Hain ton sun toisen viestin HIFK:n ketjusta. Tossa toki otat kantaa, että pelikielto aiheellinen. Ja tästä käytännössä kaikki ovat samaa mieltäkin. Tä ei ollu tarkoitus olla mun pääpointti. Mutta on toi jotenkin hauskaa, että sun ja monen muun mielestä on väärin nostaa asia kurinpitodelegaatiolle. Delegaatio tekee kuitenkin päätöksen onko aihetta pelikieltoon vai ei. Mutta alunperin delegaatio ei saanut tapausta edes käsiteltäväksi, koska päävideotuomari ei asiaa vienyt sinne. Ja tuota nostin esille.
Niin olen tuominnut teon ja tuomitsen sen, mutta en olisi ainakaan itse lähtenyt valituslinjalle vaan antanut sitten asian olla.

Huomenna on HIFK:llä näytön paikka, mutta pahoin pelkään että halli tulee olemaan lähes tyhjä koska fanit ovat jo luovuttaneet.
Taitaa tehdä jo 6000 katsojaa tiukkaa.

Innalan koronan puolesta puhuisi seuraavat asiat:
- Kaksi pelaajaa pelaa edelliset pelit täysin normaalisti loppuun asti.
- Joukkueessa on todistetusti koronaa.
- Innala on merkittynä päivällä vielä kokoonpanoon, mutta vedetään pois sitten. Jos olisi jokin loukkaantuminen, niin kaiken järjen mukaan olisi joko game time decision tai sitten tiedossa jo päivällä ettei pysty pelaamaan eikä tuollaista pomputteluu.

Toivottavasti ei olisi korona, niin voisi ehkä huomenna pelata ja muutenkin henkilökohtaisesti olen niin täysi tuota koronaa. Toki nämä poissaolot ovat vain liikaa, mutta se että niistä osa tai kaikki johtuu koronasta, niin se pistää vituttamaan kahta rankemmin ainakin minua.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Hain ton sun toisen viestin HIFK:n ketjusta. Tossa toki otat kantaa, että pelikielto aiheellinen. Ja tästä käytännössä kaikki ovat samaa mieltäkin. Tä ei ollu tarkoitus olla mun pääpointti. Mutta on toi jotenkin hauskaa, että sun ja monen muun mielestä on väärin nostaa asia kurinpitodelegaatiolle. Delegaatio tekee kuitenkin päätöksen onko aihetta pelikieltoon vai ei. Mutta alunperin delegaatio ei saanut tapausta edes käsiteltäväksi, koska päävideotuomari ei asiaa vienyt sinne. Ja tuota nostin esille.

Sitten on näitä lisää. En nyt kaikkea jaksanut läpi käydä.

Herra doupi:n viesteistä saa sen kuvan, ettei pelikiellon arvoinen. Toki tunne kun vie valtaa niin vastaukset ei ehkä ole rationaalisimmasta päästä.
Missä näistä syytettiin Nurmea filmaajaksi?
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Joo, onhan kaikki aina mahdollista. Tosin taitaa nuo tuplapelien aamujäät olla aika rauhallista herättelyä, mutta voi niissäkin tietysti sattua. Tai venytellessä, olis sekin kyllä =D
Voihan sitä saada vaikka pullonkorkin silmäänsä. Kaikkea hassua sitä sattuukin..
 
Brooklyn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varsinais-Suomalainen juniorikiekko
Mielenkiintoista on, kuinka etenkin tietyille nimimerkille pinttyy omasta kirjoittelusta mielikuvat päähän ja kohta keskustelu luuppaa totaalisesti. Filmauskeskustelu ja miksei myös HIFK:n kausi loppuu koronan vuoksi ovat parhaita esimerkkejä tästä.

Mikäli koronasta ei olisikaan kyse etenkään Innalan tai Hirvosen kohdalla, putoaisi osittain pohja esim. yhden W:llä alkavan nimimerkin paasauksesta. Mielenkiinnolla odotan miten tämä narratiivi jatkuu ja pitää.

Filmauskeskustelu on mielestäni relevantti, sillä IFK:n pelaajat ovat filmanneet ensin ja he ovat filmanneet sarjassa enemmän. Eivät TPS:n pelaajat ole läheskään yhtä törkeästi kierineet jäässä kuin esim. Auvitu kolmannen kohtaamisen pelikatkolla, sen jälkeen että oman pelaajan maila osui kurkkuun. Toki itsekin lakoaisin jos osuu kurkkuun tai naamaan, mutta jätkä pyöri siellä kuin Neymar parikymppisenä. Katsojat saivat suurinpiirtein laskea kuinka monta kertaa kiertää itsensä ympäri siellä jäässä. Se oli oikeasti räikeää filmaamista, ja ikävä kyllä osoittautui vasta myöhemmin hänelle että kyse oli joukkuekaverin mailasta. Korostan, kaatua voi tuosta ja ymmärrän sen, mutta se teatteri sen jälkeen oli aivan silkkaa huumoria alusta loppuun.

Ahokas luonnollisesti pyrkii tekemään kaikkensa voittaakseen ja ennen kaikkea joukkueensa eteen. Hän valmentaa jäljellä olevien joukkueiden nuorinta (?) hyökkäystä, jota tässä sarjassa benchmarkataan valtakunnan absoluuttisesti parhaan hyökkäysmateriaalin vastaavaan. Totta helvetissä kaikki mahdollinen mediapeli pelataan loppuun saakka. Samaa tekee monet muutkin valmentajat playoffeissa, ja samaa ovat tehneet aikojen saatossa IFK:n valmentajat. Alkuperäinen nostonsa filmaamisesta oli kuitenkin ihan legit, sillä IFK ei ole tunnettu sellaisesta sekoilusta vaan kovaa pelaavana joukkueena joka fyysisesti haastaa ihan kaikki joukkueet tällä planeetalla halutessaan. Sitten nähdään jotain Auvitun kaltaisia juttuja.

Myös Väänäsen tilanne sikäli on ymmärrettävä Ahokkaan kommentoinnin kohde, että se tapahtui jatkoajalla jolla kynnys viheltää mitä tahansa, erityisesti tuomarilinjan ollessa pelissä nähdyn kaltainen, tulisi olla korkein mahdollinen. Siihen ottelu myös ratkesi. Olisi siinä matsissa oikeasti ollut jokseenkin kuvan mukaista, että korkeat mailat ja kiekko katsomoon-tilanteet sekä väärät vaihdot vihelletään - ei muita. Mutta poimittiin pois estäminen tilanteessa jossa ei ollut maalipaikkaa ja lisäksi samankaltaisia tilanteita ei todellakaan kaikkia poimittu matsissa eikä kukaan oleta että yhtäkkiä poimittaisi, etenkään jatkoajalla. Se oli huono vihellys ennemmin kuin todella räikeää filmaamista Väänäseltä, mutta selkeästi kalastettu jäähy oli ja kaatuminenkin oli liian helpon näköinen.

Upea sarja. Itse ainakin rakastan tätä keskustelua ja sen tunnepitoisuutta. Silti nostan esim. nimimerkin Synyster esille - siellä pysyy kyllä kommentointi todella älykkäänä ja tyynenä suurimman osan ajasta.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mikäli koronasta ei olisikaan kyse etenkään Innalan tai Hirvosen kohdalla, putoaisi osittain pohja esim. yhden W:llä alkavan nimimerkin paasauksesta. Mielenkiinnolla odotan miten tämä narratiivi jatkuu ja pitää.

Tuskin saamme kuulla koskaan joukkueen toimesta suoraan, että ketkä olivat koronassa ja ketkä eivät olleet kun protokolla ja tiedottaminen on hyvin tiukkaa. Peltosella siellä on ollut ärhäkkä korona ja sisäpiiristä on kuulunut, että Turunen on ollut 10 pv täysin oireeton, mutta pcr-arvon ollessa koholla ei ole päässyt mukaan peleille.

Vähättele vain koronaa, vähättele vain poissaolojen vaikutusta. Se ei minua kiinnosta vittuakaan. Minä tiedän, että poissaoloilla on vaikutusta eikä ole yhtään esimerkkiä olemassa, että tuollaisella listalla poissaoloja yksikään seura olisi saavuttanut huippu-urheilussa mitään suurempaa.

Ei se sattumaa ja turhaa paskanlätinää ole, että NHL:ssä usein yhdeksi isoimmista syistä menestykselle menestyneiden toimesta nostetaan terveys. Jos sulla puuttuu kaksi kentällistä pelaajia, niin vittu morjes.
 
jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Missä näistä syytettiin Nurmea filmaajaksi?

Näet varmasti itsekkin, ettei missään? Herra Walkki nosti mun väitteen pelikiellon aiheellisuudesta ja siihen kohdistuvasta valituksesta. Ja tähän nostin kommentit. Mutta on mun silmiin osunu väitteitä TPS:n pelaajien filmamaisesta. Tai en tiedä mistä tilanteista on ollut kyse, mutta kyllä HIFK:n fanit on väittänyt TPS:n pelaajien filmaavan. Mutta niitä en nyt tohon kaivanut. Oman muistikuvaan Tammelaa ja Nurmea on ainakin syytetty.

Mutta kaivetaan tässä nyt muutama esimerkki, vaikka näitä on taatusti lisääkin. Toki noita viestejän kun selaa niin suurinosa tuomitsee teon eikä nillitä pelikiellosta. Mutta se, etteikö kukaan vihjaisi filmauksesta niin ei pidä paikkaansa. Nämä tosiaan case Nurmesta, mutta on Tammelakin maininnan saanut:
Tänään voisi tepsiläisesti filmata niin paljon kun vain voi. Ihan vaan että saataisiin turkulaiset huuruun. Taklauksen jälkeen jäälle makaamaan ja jokainen koukkua ja isku niin kierimään jäälle.

Tätä tämä Liiga haluaa ja tällaista lätkää täällä pitää pelata jotta pärjää.

Lisäksi kannattaa lirkutella tuomareille jatkuvasti jotta käsi nousee herkemmin.

Liiga 2022! Paras filmaaja ja itkijä voittakoot!
Juu, mutta Ahokas antoi noista filmeistä palautetta viime pelin jälkeen. Jos nyt oikeasti sattui noin paljon niin…
Nurmi oli kun handu olisi viidessä osassa.
Innala ja Hirvonen poissa, ja se jos jokin kruunaa tämän kauden =farssin. Eilen ”kovat” tällit saaneet Nurmi ja Tammela tietenkin jatkavat. Noh, ainakin ihan hieno lopetusmaali Innalan IFK-uralle, jos se oli siinä.

En kyllä nyt muista milloin IFK:n vastustajista tai kenenkään ykköspelaajista ylipäätänsä kukaan tippuisi pois kauden tärkeimmillä hetkillä. IFK on kyllä maailman huonoin tässä oli koronaa tai ei. Ei voi mitään ja nyt varmaan viimestään on selvää myös pelaajille ja valmennukselle kuka on altavastaaja. Apinan raivolla kohti uusia pettymyksiä.
Niinpä, mailalla mailaan lyömisestä ulosajo plus pelikieltoja.
Vaikka Nurmi käyttäytyi kuin pahasti kätensä satuttanut, kohta oli kentällä taas.
Parastahan että toi TPS:n karvanaama selittää, että HIFK filmaa, vittu ihan oikeesti. Tammela ja Nurmi aivan oksettavia pelaajia. Muista ei ole pahaa sanottavaa.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Jännästi TPS:llä ja HIFK:llä on ollut molemmilla alivoima yhtä paskaa playoffien aikana. Molemmilla siis tämänhetkinen alivoimaprosentti 76,92%. HIFK:llä tosin ollut melkein 5,5min enemmän alivoimaa kuin Tepsillä.

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Aivan tarpeettoman kovaa Schmaltz mailallaan lyö Nurmen mailaa. Kuitenkin jos joukkueet alkavat itse arvioimaan kuuluuko jostain pelikieltoa vai ei, eli siis ei usko siihen tehtyyn näkemykseen kurinpitoon menemisestä, niin aika usein siellä saa olla Tapolamaisesti sormi pystyssä heristelemässä sinne suuntaan ja kitistä pelikieltoa vaikka mistä tilanteesta.

Tosta TPS:n eteenpäin viemisestä jäi suhmuroinnin maku kyllä kaikkinensa, jolla nyt vaan yritettiin saada vastustajalta 1 pelaaja lisää pois, kun edellisiäkin on 1-2 ketjullista. Se nyt ei tietenkään TPS:n vika ole, mutta eiköhän nyt jatkossa mennä ihan vaan niillä näkemyksillä, että pelin jälkeen asianomaiset tekevät arvion meneekö joku asia kurinpitoon. Tossiposkimeininkiä Ahokkaalta. En arvosta yhtään tollasta.

Se oikeus joukkueille on kuitenkin annettu, että voivat viedä tilanteita kurinpitoon ja eihän siinä pitäisi taustalla painaa kuinka monta pelaajaa siltä toiselta joukkueelta on jo valmiiksi pois. Ainoa kuka tuossa tilanteessa suhmuroi oli päävideotuomari, joka ei nähnyt tilanteessa mitään väärää, vaikka jatkoajassakin taisi vallan yksimielisesti todettua pelikiellon arvoiseksi. Ei se ole Tepsin ongelma ettei tämä päävideotuomari hoitanut hommiaansa kunnolla.
 
Eihän joukkueet sitä arvioi. Tolla logiikalla maalejakaan ei saisi haastaa, koska silloin seura tekee arvion onko se maali vai ei. Se, että menee kurinpidon käsittelyyn ei tarkoita että tulee tuomiota. Seuroilla on ihan sääntöihin perustuva oikeus viedä tapahtumat tonne. En siis käsitä, miten se on vastoin oikeustajua tai mitään muutakaan jos ihan oikeutetusti viedään tuomio käsiteltäväksi niinkuin se olisi alunperinkin kuulunut. Tuo mielestäni vain lisää kaikkien oikeusturvaa kun on mahdollisuus viedä kurinpitoon, vaikka päävideotuomari ei syytä näkisi. Kuten maalien haastoissa. Vai onko se silloin oikeutetumpaa jos tuomari ei näe pelissä koko tilannetta eikä videotuomari ja talloin viedään tapahtuma kurinpitoon oikeutetusti? Vai onko se silloinkin väärin. Eli pitäisi koko pykälä kieltää. Vai onko kaikki sallittua mitä tuomarit ei vihellä.

Yhtälailla asiaa voi nähdä niin, että jos HIFK:n puolustaja hakkaa kaksin käsin TPS:n kultakypärää niin pelikiellolla turvataan, ettei kyseinen kaveri ole pistämässä seuraavan kerran kaveria katsomoon loppukaudeksi. Eikä se, että halutaan kaverilta pelaaja pois. Enemmänkin halutaan suojella omia. Eise kuitenkaan niin suuresta ole kiinni, että osuuko mailaan, hanskaan vai ranteille. Tuo kun olisi osunut ranteille niin Nurmi ei tällä kaudella pelaisi. Sitä tosin ei tiedä kuin kaveri itse, että mihin yritti huitoa. Mutta täysin tyhmä teko ja pelikiellon arvoinen joka tapauksessa.
 
Noh, itse en tollasta meininkiä valmentajissa arvosta tipan vertaa. Oli sitten kyse pelikiellon vaatimuksesta tai muusta kitinästä. Keskittyisivät nyt vaan omaan hommaansa täysillä, ja jättävät tuomarin hommat tuomareille pelissä ja pelin jälkeen. Ja kitinät faneille.

Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös