Playoffs 2021 finaalit: Lukko (1.) – TPS (3.)

  • 115 971
  • 1 114
Viimeisestä 12 runkosarjan kohtaamisesta TPS on voittanut Lukon vain kerran ja se oli tällä kaudella tuo joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen. Kova tilasto, sanoisin.
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viimeisestä 12 runkosarjan kohtaamisesta TPS on voittanut Lukon vain kerran ja se oli tällä kaudella tuo joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen. Kova tilasto, sanoisin.

Kuinka monesti Tepsi voitti vuonna 2010 Lukon runkosarjassa? Aivan.

Yön yli nukuttua on aivan huikeaa, että TPS pelaa finaaleissa. Jos semifinaaleihin lähdettäessä, oli itsellä maha täynnä, niin viimeistään nyt on nälkä kasvanut syödessä ja toivottavasti nähdään huikeat ja tiukat finaalit, mutta videopelleilyt voisi jäädä pois.
 

RL1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raumam Boja
Mielenkiintoinen vastus sitä tuli ja naapuri sopii oikein hyvin. TPS on vuosikausia vaeltanut pimeydessä ja koko TPS:n organisaation toiminta on ollutkin surkuhupaisaa. Tämä ei tosin ole estänyt TPS:n kannattajia keulimasta vuodesta toiseen Jatkoajalla.

Kävin illalla tuota TPS:n joukkuetta tarkemmin läpi ja pakko on todeta, että TPS ei paperilla pärjää millään mittarilla Lukolle. Maalivahdit, puolustus, hyökkäys ja valmennus sekä erikoistilanteet, pelin virtauksen hallinta ja pelitavan moninaisuus menevät selvästi Lukolle. Jo Pelicans osasi pelata tuota koohotusta vastaan ja lopulta tuo eka sarja oli yhden maalin peli, joka ratkesi 3 minuuttia ennen "vitospelin" loppua. Jostain kumman syystä HIFK ei osannut ja TPS marssi yllättäen jopa selvästi jatkoon. TPS kirjaimellisesti ja kliseisesti luisteli jalat alta HIFKiltä. Lukkoa vastaan tuohon ei ole mitään mahdollisuuksia. Lukko pystyy helposti vastaamaan tuohon luisteluvoimaan. Eli Raipelta pitää löytyä joku ässä hihasta.

Sinänsä toki virkistävää toki nähdä joukkue ilman kunnollista pelitapaa finaaleissa asti. Mutta jos TPS pelaa samanlaista koohotuskiekkoa kuin HIFKiä ja Pelicansia vastaan, tulee TPS:lle noutaja suoraan kolmessa pelissä, aivan kuten runkosarjan lopussa Lukkoa vastaan. Normaalisti runkosarjan peleistä ei kannata vetää isoja johtopäätöksiä, mutta nyt pitää muistaa, että nuo pelattiin nelisen vikkoa sitten.

Varmasti mielenkiintoinen ja tunteikas sarja tulossa. Jos raumalaiset toverit eivät ole seuranneet TPS:n otteita pudotuspeleissä tai runkosarjassa, kannattaa seurata kavereita Juuso Pärssinen ja Eemil Viro. Tuossa kaksi todella kovaa tulevaisuuden pelaajaa. Myös taitava venäläisjunnu Ishakov näyttää heränneen Pelicans-sarjan jälkeen.

Veikataan taas tylysti "sweeppiä" Lukolle 3-0 ja maalit 12-4.
 

Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Ehkä Tepsifanit tulevassa finaalisarjassa suonevat jo etukäteen anteeksi pienen keulimisen raumalaisten taholta. Viimeksi oltiin tosiaan finaaleissa vuonna 1988 ja sen jälkeen ollaan joka vuosi odotettu pettyneinä pronssiotteluissa tai yms. sijoilla. Nyt on se vuosi, kun helvetti jäätyy ja Lukko voittaa mestaruuden. Ainakin odotusarvot ovat korkeammalla kuin koskaan aiemmin. Joskus 20 v ikäisenä totesin, että elämässäni olen nähnyt kaiken kun 1. Suomi voittaa MM kultaa lätkässä, 2. Suomi voittaa Eurovìisut, 3. Lukko voittaa mestaruuden. Tosin laastaria haavoille Raumalle saatiin jo kuukausi sitten lohdutuspalkinnoksi vaikkapa.

Nyt on aika.... jolloin mahdollisesti vuosikymmenien odotus palkitaan. Tämä on iso päivä raumalaiselle kiekkoilulle, vaikka aamun eka kuittaus täällä Turussa oli kommentit ostojoukkueesta. Kaikkihan nämä on ostojoukkueita nykyisin enemmän tai vähemmän. Nykyisenä turkulaisena voin sanoa, että on paljon antoisampaa voittaa Lukon väreissä yksi mestaruus tai saada finaalipaikka kuin voittaa se joka toinen vuosi tai kerran kymmenessä vuodessa. Nyt on aika ottaa ilo irti, kun on sen aika...
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Mielenkiintoinen vastus sitä tuli ja naapuri sopii oikein hyvin. TPS on vuosikausia vaeltanut pimeydessä ja koko TPS:n organisaation toiminta on ollutkin surkuhupaisaa. Tämä ei tosin ole estänyt TPS:n kannattajia keulimasta vuodesta toiseen Jatkoajalla.

Kävin illalla tuota TPS:n joukkuetta tarkemmin läpi ja pakko on todeta, että TPS ei paperilla pärjää millään mittarilla Lukolle. Maalivahdit, puolustus, hyökkäys ja valmennus sekä erikoistilanteet, pelin virtauksen hallinta ja pelitavan moninaisuus menevät selvästi Lukolle. Jo Pelicans osasi pelata tuota koohotusta vastaan ja lopulta tuo eka sarja oli yhden maalin peli, joka ratkesi 3 minuuttia ennen "vitospelin" loppua. Jostain kumman syystä HIFK ei osannut ja TPS marssi yllättäen jopa selvästi jatkoon. TPS kirjaimellisesti ja kliseisesti luisteli jalat alta HIFKiltä. Lukkoa vastaan tuohon ei ole mitään mahdollisuuksia. Lukko pystyy helposti vastaamaan tuohon luisteluvoimaan. Eli Raipelta pitää löytyä joku ässä hihasta.

Sinänsä toki virkistävää toki nähdä joukkue ilman kunnollista pelitapaa finaaleissa asti. Mutta jos TPS pelaa samanlaista koohotuskiekkoa kuin HIFKiä ja Pelicansia vastaan, tulee TPS:lle noutaja suoraan kolmessa pelissä, aivan kuten runkosarjan lopussa Lukkoa vastaan. Normaalisti runkosarjan peleistä ei kannata vetää isoja johtopäätöksiä, mutta nyt pitää muistaa, että nuo pelattiin nelisen vikkoa sitten.

Varmasti mielenkiintoinen ja tunteikas sarja tulossa. Jos raumalaiset toverit eivät ole seuranneet TPS:n otteita pudotuspeleissä tai runkosarjassa, kannattaa seurata kavereita Juuso Pärssinen ja Eemil Viro. Tuossa kaksi todella kovaa tulevaisuuden pelaajaa. Myös taitava venäläisjunnu Ishakov näyttää heränneen Pelicans-sarjan jälkeen.

Veikataan taas tylysti "sweeppiä" Lukolle 3-0 ja maalit 12-4.
Tulee niin lämmin ja pörröinen olo kun lukee näitä analyysejä..antaa tulla vaan ja sen verran niille jotka ei ole seurannut Tepsin pelejä, sieltä tulee muutama muukin nimi tutuksi. Näin jo kun Anttalainen pyöritteli päätään kun ei häntä tuossa mainittu..samoin teki Rafkin..Kessukin vähän naureskeli kun ei maalipörssin ykkösnimeä mainittu. Tasaisen varmat mutta näkymättömät Bohm ja Ivarssonkin heitti ylävitoset.
Runkosarjan kolme viimeistä kohtaamista kannattaa unohtaa siellä Raumallakin, TPS treenasi just silloin kovaa, tavoite ei silloin ollut haastaa Lukkoa vaan kuukauden päästä haastaa kaikki ja hyvin toimii.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Runkosarjan kolme viimeistä kohtaamista kannattaa unohtaa siellä Raumallakin, TPS treenasi just silloin kovaa, tavoite ei silloin ollut haastaa Lukkoa vaan kuukauden päästä haastaa kaikki ja hyvin toimii.

Ehkä kannattaa myös unohtaa ajatus, että TPS olisi tuossa vaiheessa toiminut jollakin poikkeuksellisella tavalla. Toki noilla peleillä ei tulevissa matseissa ole enää mitään merkitystä, mutta tuo selitys aiempiin tappioihin on aivan täyttä roskaa.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Tulee niin lämmin ja pörröinen olo kun lukee näitä analyysejä..antaa tulla vaan ja sen verran niille jotka ei ole seurannut Tepsin pelejä, sieltä tulee muutama muukin nimi tutuksi. Näin jo kun Anttalainen pyöritteli päätään kun ei häntä tuossa mainittu..samoin teki Rafkin..Kessukin vähän naureskeli kun ei maalipörssin ykkösnimeä mainittu. Tasaisen varmat mutta näkymättömät Bohm ja Ivarssonkin heitti ylävitoset.
Runkosarjan kolme viimeistä kohtaamista kannattaa unohtaa siellä Raumallakin, TPS treenasi just silloin kovaa, tavoite ei silloin ollut haastaa Lukkoa vaan kuukauden päästä haastaa kaikki ja hyvin toimii.

Ehkä kannattaa ottaa pilke sinne silmäkulmaan ja jatkaa niitä mestaruusjuhlien pitopaikansuunnitteluja. "Toivottavasti joukkue ajattelee samoin" ja muuta yhtä naurettavaa:D
 

Samout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko - Suomen Mestari 2021
Tulee niin lämmin ja pörröinen olo kun lukee näitä analyysejä..antaa tulla vaan ja sen verran niille jotka ei ole seurannut Tepsin pelejä, sieltä tulee muutama muukin nimi tutuksi. Näin jo kun Anttalainen pyöritteli päätään kun ei häntä tuossa mainittu..samoin teki Rafkin..Kessukin vähän naureskeli kun ei maalipörssin ykkösnimeä mainittu. Tasaisen varmat mutta näkymättömät Bohm ja Ivarssonkin heitti ylävitoset.
Runkosarjan kolme viimeistä kohtaamista kannattaa unohtaa siellä Raumallakin, TPS treenasi just silloin kovaa, tavoite ei silloin ollut haastaa Lukkoa vaan kuukauden päästä haastaa kaikki ja hyvin toimii.

Jaa se olikin vain se kuuluisa Treenijumi? Tämähän selittääkin kaiken ja pelit voisikin jättää yhtä hyvin pelaamatta :(
 

Dino Koff

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kävin illalla tuota TPS:n joukkuetta tarkemmin läpi ja pakko on todeta, että TPS ei paperilla pärjää millään mittarilla Lukolle. Maalivahdit, puolustus, hyökkäys ja valmennus sekä erikoistilanteet, pelin virtauksen hallinta ja pelitavan moninaisuus menevät selvästi Lukolle.
...

Höpö höpö... Kuinka monta NHL-peliä Lukon huoltajilla onkaan vyöllään?
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Mutta jos TPS pelaa samanlaista koohotuskiekkoa kuin HIFKiä ja Pelicansia vastaan, tulee TPS:lle noutaja suoraan kolmessa pelissä, aivan kuten runkosarjan lopussa Lukkoa vastaan.

Veikataan taas tylysti "sweeppiä" Lukolle 3-0 ja maalit 12-4.

Tämähän se on todennäköisintä. Väittäisin kuitenkin, että Lukko pääsi helpompaa reittiä finaaliin ja sen parasta esitystä ei vielä ole nähty. TPS kyllä aika ajoin luisteli IFK:lta jalkoja alta etenkin toisessa ja kolmannessa pelissä, mutta eilisessä pelissä mun mielestä suurinta osaa Tepsin pelistä vaivasi pelokkuus ja arkailu mikä oli välierän ensimmäisessä pelissä jatkuvasti läsnä Tepsin pelissä. Kestner tuli pelastamaan Tepsin tasoihin ja riman päässä olimme game fivesta, joten ihan niin raikasta tempokiekkoa ei Raipe enää pystynyt ulosmittaamaan Tepsistä eilen kuin kahdessa aikaisemmassa.

HIFK:ta vastaan ja Pelicansia vastaan sarjojen ensimmäiset pelit ovat olleen Tepsiltä todella surkeita velttoiluja ja mikäli näemme kolmannen sarjaus avauspelin Tepsiltä samaan malliin, niin väitän että sieltä ei nousta. Nyt on heitettävä puita uuniin heti alussa, sillä siinä on heti Raipen legioonan iskunpaikka. On totta, että luontoäiti-lätkällä ei Virran pelitapaa murreta, mutta mä olen varma, että jotain lääkettä Lukon pelitapaan on olemassa ja heikkoudet ovat sielläkin. Ei se mikään Jordanin Dream Team nyt kuitenkaan ole, vaikka tehokasta kiekkoa hyötysuhteillaan ovat esittäneet.

Mä luulen, että Moisanen on tässä nyt se iso hahmo Tepsillä. Hän tietää jotain Lukosta, millä sitä voidaan horjuuttaa ja näin haluan uskoa, mutta en toisaalta usko radikaaleihin pelitavan muutoksiin, vaan pitkälti Tepsin hankitun flow:n kautta tätä hommaa edelleen toteutetaan. Jos Lukko sen murtaa ja saa Tepsin jäähyilemään, homma on förbi Tepsille, mutta mikäli Lukko luulee jotain tai jostain syystä aristelee, niin TPS haistaa mahdollisuutensa. 2-0 johtoon sarjassa Lukkoa ei saa päästää, muuten heidän pelirentoutensa tulee entistä enemmän näkyviin.

Jonkinlainen toisinta tämä on 2010 kevään puolivälieristä, vaikka nyt tapaamme finaaleissa. Suurta ja mahtavaa ei pitänyt silloinkaan pystyä kenenkään kaatamaan ja Tepsin piti olla vähän nuhjuinen ja haiseva kynnysmatto Lukolle kohti kannua, mutta kuinka kävikään. TPS kaatoi Lukon tuolloin omilla lääkkeillään ja iski sen heikkouksiin sekä piti Petruzalekit, McLeanit sun muut Morrisonit pois siitä tärkeimmästä eli kiekosta. Tuolloin maalilla patsastellut moninkertainen arvokisamitalisti Tellqvist romahti kuin kevätlumet peltikatolta, joten kyllä mä väitän, että nyt Lehtistäkin mitataan ja hänen pelaamisensa pitää tehdä (sallituin keinoin) erittäin epämukavaksi, koska helpoilla vedoilla hänet vain lämmitetään pleijareiden parhaaksi maalivahdiksi.

Sisäinen tilastomatemaatikko/statistikko sanoo, että nyt kyyti on kylmää, mutta mun motto on nyt tunnepuolella MUSTA HURMA - BELIEVE.

.....ja niin kuin juuri pudotetut uusimaalaiset hokivat -> nothing is over...
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Tulee niin lämmin ja pörröinen olo kun lukee näitä analyysejä..antaa tulla vaan ja sen verran niille jotka ei ole seurannut Tepsin pelejä, sieltä tulee muutama muukin nimi tutuksi. Näin jo kun Anttalainen pyöritteli päätään kun ei häntä tuossa mainittu..samoin teki Rafkin..Kessukin vähän naureskeli kun ei maalipörssin ykkösnimeä mainittu. Tasaisen varmat mutta näkymättömät Bohm ja Ivarssonkin heitti ylävitoset.
Runkosarjan kolme viimeistä kohtaamista kannattaa unohtaa siellä Raumallakin, TPS treenasi just silloin kovaa, tavoite ei silloin ollut haastaa Lukkoa vaan kuukauden päästä haastaa kaikki ja hyvin toimii.
Ei voi muistaa teidän kaikkia huippupelaajia, kun niitä vilisee huoltajistossa asti. TPS on vanhanliiton suurseura ja sen resursseilla kuuluu aina pelata finaaleissa. Jos tässä parissa on yksi suosikki, niin se tulee Mati ja Tepo kaupungista. Vuorineuvokset elää ja voi hyvin. TPS on tämän parin suosikki, koska on treenannutkin niin hyvin.
 

ElManazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, Málaga Club de Fútbol, New York Islanders
Pidän itseäni toisinaan ehkä vähän vmäisenäkin ihmisenä, mutta nyt sisältäni puskee pintaan niin vahvaa ylpeyden tunnetta molempien joukkueiden finaalipaikoista, että en viitsi (ainakaan vielä tässä vaiheessa...) lähteä ilkkumaan yhtään vastustajan leiriin.

Luotan urheiluun ja uskon siihen, että rehdisti pelaamalla ratkaistaan Suomen mestaruus, ja on se mestari sitten kumpi vain, niin on kyllä mestaruutensa ansainnut. Yritin löytää Twitteristä eilistä twiittiä, jossa joku nosti hattua niin IFK:lle kuin TPS:llekin, että miten hieno oli seurata sarjaa, jossa voittaja ratkaistiin pelaamalla jääkiekkoa. Ei sikailemalla tai päähän kohdistuneilla taklauksilla. Tähän on helppo yhtyä, etenkin kun vielä otetaan huomioon se, että sarjassa ei nähty muistaakseni juuri yhtäkään jäähyn korostamista tai filmaamista, niin ei voi kuin toivoa, että sama jatkuu finaalisarjassa. Antaa taitojen ratkaista ja annetaan meille maksaville katsojille tunnetta kotikatsomoihin. Taklata toki saa ja niin myös pitää, mutta yhtäkään rumaa ylilyöntiä tämäkään sarja ei kaipaa.

Itse lopputuloksesta en osaa sanoa mitään. Jos TPS häviää tämän ottelusarjan 3-0, niin sitten häviää. Ei se vie yhtään mitään keneltäkään pois. Olen silti ylpeä koko jengistä ja tästä upeasta kaudesta sekä tiedän, että tämän kauden kehityksen ja kokemuksen ansiosta sieltä on kasvamassa monta hienoa pelaajaa. RadioCityn Jarkko Laitinen sanoi upeasti, että TPS:n ei enää tarvitse todistaa yhtään mitään, TPS voi vain nauttia pelaamisesta ja antaa kaikkensa. Se on hieno asetelma, ja vaikka se myös luo Lukolle painetilan, niin en usko sen haittaavan itse pelin tasoa. Lukon tilanne on todettu moneen kertaan, ja jos jollekulle mestaruuden suon mielelläni, niin Lukolle. Antaa kuitenkin urheilun päättää, kumpi mestaruuden vie. Molemmilla on vahvat joukkueet ja vahva joukkuepeli unohtamatta hienoja yksilöitä.

Raipestakin on sanottu jo vaikka ja mitä, mutta se on omaltakin osaltani sanottava, että en voi kuin ihailla tuota miestä. Ihailen hänen käytöstään ja hänen ystävällisyyttään. Katselin tuossa muutamia päiviä sitten jonkun YLEn urheiluruudun, jossa Raipea haastateltiin ja kaikki se kunnioitus, jonka antoi turkulaisille, tälle kaupungille, joukkueelle ja kaikille tässä ympärillä oli jotenkin niin tyylikästä, että menin sanattomaksi. Jos jotain haluaisin, niin oppia jotain Raipen käytöksestä. Uskomattoman hieno mies. Ja se on sanottava, että on kyllä tarinaa Virran Peksilläkin. Kerta kaikkiaan hieno lähtökohta, joten kunnioittakaamme kumpaakin osapuolta.

Ja hei, vaikka yleisöä ei halliin pääsisi, niin nämä finaalit ovat takuulla iso juttu molemmissa kaupungeissa. On kuitenkin jokaisen meidän ilomme ja onnemme, jos tämä liigakausi saadaan pelattua loppuun saakka eikä mikään koronanperkele katko kautta.
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Ei voi muistaa teidän kaikkia huippupelaajia, kun niitä vilisee huoltajistossa asti. TPS on vanhanliiton suurseura ja sen resursseilla kuuluu aina pelata finaaleissa. Jos tässä parissa on yksi suosikki, niin se tulee Mati ja Tepo kaupungista. Vuorineuvokset elää ja voi hyvin. TPS on tämän parin suosikki, koska on treenannutkin niin hyvin.
Voi kyynel, ymmärrettiinkö siellä nyt aivan väärin. Tässä sarjassa on vain yksi ennakkosuosikki ja se on Lukko. Jos meidän junnuille on vähääkään vatsa täynnä tulee kylmää kyytiä mutta jos sitä nälkää on jäljellä, sarja ei tule olemaan sellainen jossa Lukko kävelee yli. Uskon ja toivon sarjan menevän viidenteen ja siinä ratkeaa Lukolle.

Tuo treenijumi perustuu vain siihen että Tepsin pelaajista ja valmennuksesta moni on jo sen haastatteluissa sanonut että nyt on treenattu kovempaa kuin koskaan ennen. En väittänyt että muut on vaan palautellut.
Luulisi vaan siellä Raumalla varsinkin olevan hyvässä muistissa se ettei runkosarjaan kannata paljon katsella.

Hyvä sarja tästä tulee, se on varma ja Lukolle prossat 75-25.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Sen enempää en viitsi nyt länkyttää, mutta kummankin joukkueen tulee pistää pöytään parasta peliään kolmen voiton ansaitsemiseksi. Ainakin TPS on allekirjoittaneen säväyttänyt tällä kaudella hienolla taistelulla ensimmäisestä keskinäisestä pelistä asti, joten ainakin luulisi Lukon pelaajien muistavan jokaisen kohtaamisen runkosarjasta hyvin. Ilmaisia pisteitä ei ollut jaossa kummallekaan niissäkää ja voitot olisivat ihan hyvin voineet mennä vaikkapa 3-3.

Ilmeisesti molemmat joukkueet pääsevät finaaleihin suht terveenä, poislukien Kareyev joka on vaihtunut TPS:n maalilla Rämöön ja Korpikoski joka saattaa kuin saattaakin pelaata? Muita mahdollisia poissaoloja ei taida olla tiedossa tällä erää kummallakaan?
 

Lehmussaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, Rangers, TPS
Mielenkiintoinen vastus sitä tuli ja naapuri sopii oikein hyvin. TPS on vuosikausia vaeltanut pimeydessä ja koko TPS:n organisaation toiminta on ollutkin surkuhupaisaa. Tämä ei tosin ole estänyt TPS:n kannattajia keulimasta vuodesta toiseen Jatkoajalla.

Ehkä Tepsifanit tulevassa finaalisarjassa suonevat jo etukäteen anteeksi pienen keulimisen raumalaisten taholta.

Niin mielellään sitä soisi anteeksi jo etukäteen, mutta on muutamien tekstit sitä luokkaa, että en tiedä pystynkö itse siihen. Pakko tietysti ei ole lukea ja aina voi estää kirjoittajia, mutta onhan tämä JA oma suolansa tässä seuraamisessa ja homma kärsii, jos liikaa blokkailee. Etenkin IFK-sarjassa oli rehtiä keskustelua jääkiekosta ja vähemmän sitä suun soittamista. Täällä ollaan ikävä kyllä jo vauhdissa molemmin puolin.

Itse otteluparista:
Veikkaan Lukkoa voittajaksi voitoin 3-1. Liian ailahtelevaa on Palloseuran peli ja reilusti pitäisi parantaa, jos tästä 2-3 voittoa haluaa ottaa. On se toki mahdollista ja johan tässä on Raipe kaikki yllättänyt housut kintuissa moneen kertaan eli mene ja tiedä. Lukko ansaitsisi kyllä mestaruutensa ja ei tuntuisi itsestä niin pahalta kuin monen muun joukkueen voitto. Eikä Tepsin häviökään tunnu pahalta, jos pelataan omalla tasolla ja pelaajat antavat kaikkensa. Kyllähän historia tuntee tapauksia, joissa Daavid on Goljatin voittanut, mutta jokainen ymmärtää, että miten siinä 8-9 kertaa kymmenestä käy.
 
Suosikkijoukkue
Goldie Goldthorpe
Kyllä tämä sarja on pelattu ennen kuin se edes alkaa, Lukolla ei ole mitään mahdollisuutta voittaa tepsiä kertaakaan. Ylivoimaisesti liigan paras joukkue, omat junnut lisättynä parhailla ulkkareilla. Onneksi Lukko saa kuitenkin hopeata kun ei Raumalle ole sitäkään hetkeen tullut. Onnea uudelle suomenmestarille TPS, olette sen ansainneet.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Etenkin IFK-sarjassa oli rehtiä keskustelua jääkiekosta ja vähemmän sitä suun soittamista. Täällä ollaan ikävä kyllä jo vauhdissa molemmin puolin.

:D Kai tiedät että me kaikki pystyimme/pystymme lukemaan kyseistä ketjua? Aika hurja meno siinä(kin) ketjussa.
 

Darumax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Veikkauksen kertoimet mestariksi 1,22 vs. 4,10. Prosentteina tämä tekee noin 77 % - 23 %, eli Lukko olisi suurempi suosikki kuin Tapparaa vastaan, vaikka kyseessä on kuitenkin finaali. Pientä ylikerrointa näkisin tepsukoille.

Erilainen vastus nähdään ehdottomasti kuin semifinaaleissa. Maalivahtina Rämö ei luultavasti aivan yllä hienosti pelanneen Heljangon tasolle, mutta kenttäpelissä nähdään liikkuvampi vastustaja. Kovia maalintekijöitä löytyy kuten Kester, Pajuniemi ja Nurmi, jotka laittaa kiekkoa pussiin paria pykälää kovemmin kun Levtchit ja kumppanit. Alaketjujen sentteritkin Jasu ja WIrtanen ovat kuin tehty playoff-vääntöihin. Lukon onneksi ei olla yhden tai edes kahden ketjun varassa, vaan rullataan melko tasaisesti neljällä ketjulla, joten varsinaista pimentämistä ei TPS voi harjoittaa (vs. Björnisen ketju kvartseissa).

Lukko pystyy vastaamaan liikkeeseen ja sitä kuuluisaa omaa peliä pelatessa uskon kyllä voittoon. Varmasti pyritään taas kulmaralleihin nuorta pakistoa vastaan. Ylivoima ollut keväällä kaksijakoista - Ipaa vastaan helähti joka toisella yv:llä kun taas välierissä näytti varsin hermostuneelta ja ennalta-arvattavalta.

Veikkaus: Lukko mestariksi voitoin 3-1.
 

Lehmussaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, Rangers, TPS
:D Kai tiedät että me kaikki pystyimme/pystymme lukemaan kyseistä ketjua? Aika hurja meno siinä(kin) ketjussa.
Uutta tietoa itselleni, kiitos tästä. Olen ajatellut, että modet tekevät täällä aina jaot keskustelulankoihin sen perusteella, mitä lukee suosikkijoukkueen kohdalla.
 

RL1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raumam Boja
Tämähän se on todennäköisintä. Väittäisin kuitenkin, että Lukko pääsi helpompaa reittiä finaaliin ja sen parasta esitystä ei vielä ole nähty. TPS kyllä aika ajoin luisteli IFK:lta jalkoja alta etenkin toisessa ja kolmannessa pelissä, mutta eilisessä pelissä mun mielestä suurinta osaa Tepsin pelistä vaivasi pelokkuus ja arkailu mikä oli välierän ensimmäisessä pelissä jatkuvasti läsnä Tepsin pelissä. Kestner tuli pelastamaan Tepsin tasoihin ja riman päässä olimme game fivesta, joten ihan niin raikasta tempokiekkoa ei Raipe enää pystynyt ulosmittaamaan Tepsistä eilen kuin kahdessa aikaisemmassa.

HIFK:ta vastaan ja Pelicansia vastaan sarjojen ensimmäiset pelit ovat olleen Tepsiltä todella surkeita velttoiluja ja mikäli näemme kolmannen sarjaus avauspelin Tepsiltä samaan malliin, niin väitän että sieltä ei nousta. Nyt on heitettävä puita uuniin heti alussa, sillä siinä on heti Raipen legioonan iskunpaikka. On totta, että luontoäiti-lätkällä ei Virran pelitapaa murreta, mutta mä olen varma, että jotain lääkettä Lukon pelitapaan on olemassa ja heikkoudet ovat sielläkin. Ei se mikään Jordanin Dream Team nyt kuitenkaan ole, vaikka tehokasta kiekkoa hyötysuhteillaan ovat esittäneet.

Mä luulen, että Moisanen on tässä nyt se iso hahmo Tepsillä. Hän tietää jotain Lukosta, millä sitä voidaan horjuuttaa ja näin haluan uskoa, mutta en toisaalta usko radikaaleihin pelitavan muutoksiin, vaan pitkälti Tepsin hankitun flow:n kautta tätä hommaa edelleen toteutetaan. Jos Lukko sen murtaa ja saa Tepsin jäähyilemään, homma on förbi Tepsille, mutta mikäli Lukko luulee jotain tai jostain syystä aristelee, niin TPS haistaa mahdollisuutensa. 2-0 johtoon sarjassa Lukkoa ei saa päästää, muuten heidän pelirentoutensa tulee entistä enemmän näkyviin.

Jonkinlainen toisinta tämä on 2010 kevään puolivälieristä, vaikka nyt tapaamme finaaleissa. Suurta ja mahtavaa ei pitänyt silloinkaan pystyä kenenkään kaatamaan ja Tepsin piti olla vähän nuhjuinen ja haiseva kynnysmatto Lukolle kohti kannua, mutta kuinka kävikään. TPS kaatoi Lukon tuolloin omilla lääkkeillään ja iski sen heikkouksiin sekä piti Petruzalekit, McLeanit sun muut Morrisonit pois siitä tärkeimmästä eli kiekosta. Tuolloin maalilla patsastellut moninkertainen arvokisamitalisti Tellqvist romahti kuin kevätlumet peltikatolta, joten kyllä mä väitän, että nyt Lehtistäkin mitataan ja hänen pelaamisensa pitää tehdä (sallituin keinoin) erittäin epämukavaksi, koska helpoilla vedoilla hänet vain lämmitetään pleijareiden parhaaksi maalivahdiksi.

Sisäinen tilastomatemaatikko/statistikko sanoo, että nyt kyyti on kylmää, mutta mun motto on nyt tunnepuolella MUSTA HURMA - BELIEVE.

.....ja niin kuin juuri pudotetut uusimaalaiset hokivat -> nothing is over...
Hyvä viesti.

Uskon, että TPS:llä ja Raipella on joku ässä hihassa. Onko se sitten Moisanen..? Kyllä Lukolla heikkouksia takuuvarmasti on. Mutta se mitä näin TPS:n esittävän HIFKiä vastaan ei tule toimimaan Lukkoa vastaan. Esimerkiksi nopeaan ja kovaan luisteluun perustuva karvaus, jossa kohdistetaan pakkeihin painetta. HIFK oli jatkuvasti ongelmissa. Lukolta taas löytyy Pressiä, Saarijärveä ja Gregoirea, jotka pystyvät rauhallisiin syöttöihin tai nousuihin paineistuksesta huolimatta. Itse toivonkin, että TPS jatkaisi tuolla samalla tavalla, koska se olisi minun nähdäkseni Lukon pussiin pelaamista. Niin HIFK kuin myös Pelicans onnistuivat ajoittain rankomaan TPS:ää purkamalla tuon paineistuksen. Parhaiten tuossa paineistuksessa Lukkoa vastaan onnistui KooKoo.

Ainoa mikä Lukon kannalta hieman arveluttaa, on Lasse Lehtinen. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, häntä kohti on tullut aivan liian vähän vetoja. Lehtinen pelaa paremmin kun saa paljon ja tasaisesti vetoja. Ilves ja Tappara saivat 7 peliin vain 109 torjuntaa Lehtiselle. Esimerkiksi HIFK sai Rämöä vastaan 4 pelissä lähes saman. Tosin nyt pari viimeistä ottelua olivat erinomaisia enkä tietenkään usko, että Lukko kaatuisi Lehtiseen. Maalivahtitaistelu saattaa kuitenkin olla jopa se tasaisin pari, kun Rämö sai varmasti uskomattoman buustin tuosta voitetusta HIFK-sarjasta.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
videopelleilyt voisi jäädä pois.

Voisiko nyt kaikki opetella säännöt ja keskittyä peliin. Videolta tarkistetaan onko maali tehty sääntöjen mukaan, ja jos ei löydy mitään sääntöjen vastaista niin maali hyväksytään.

Se on sitten eri asia pitäisikö turhasta haastosta aiheutua jäähy, niin videoiden kelaus vähenisi, mutta sellaista muutosta ei tehdä kesken kauden. Ensi kaudelle sitä voisi yrittää.

Mestaruuden tulee voittamaan ihan varmasti parempi joukkue, vaikka jokainen maali tarkistettaisiin videolta.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Uutta tietoa itselleni, kiitos tästä. Olen ajatellut, että modet tekevät täällä aina jaot keskustelulankoihin sen perusteella, mitä lukee suosikkijoukkueen kohdalla.

No sitten ihan hyvä yritys kusettaa vaikka yritys oli kritisoida ketjun tasoa:D
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös