Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Jos KeuPa voittaa tänään, mahdollisuudet seiskapeliin ovat 90%. Henkinen yliote siirtyisi KeuPalle ja kotonaan pistäisivät homman tasoihin ja olisivat myös niskan päällä game sevenissä. Jos taas Ketterä voittaa, Imatra sekoaa. Itsekin taktikoin jo loppuviikon vapaaksi, joten ihan sama milloin ratkeaa. Tänään kun on Suomen paras jääkiekkoerotuomari viheltämässä, ennakkoon on mahdotonta sanoa kumpi on vahvemmilla. Erikoistilanteet ratkaisevat illan pelin ja vähintään yksi kymppi nähdään, koska niitä ei ole finaalisarjassa oman muistin mukaan vielä tullut.
Jos KeuPa voittaa tänään, niin Ketterä olisi siitä huolimatta niukka ennakkosuosikki perjantaina myös vieraspelissään. Sellainen 55-45 Ketterälle ja siis sillä oletuksella, että perjantaina edes ylipäätään pelattaisiin, todennäköisesti ei pelata, tänään Ketterä on kotonaan sellainen 70-30 ennakkosuosikki. Toivottavasti tänään osuisi tuo about kerran kolmesta ja KeuPa saisi siirrettyä ratkaisua vielä ainakin parilla päivällä. :)

Onkohan Pelamo pelannut lievän loukkaantumisen kanssa viime aikoina? Ei ole finaalisarjassa ainakaan juuri edukseen erottunut, kaarrellut lähinnä varovaisesti pelin ulkopuolella. Saattaa toki olla myös poppareilla mikäli tuo kaartelu ei johdu loukkaantumisesta. Pelamo kun ei muutenkaan mikään erityisen räjähtävä pelaaja ole jaloistaan, niin ei pääse näissä kovan intesiteetin peleissä pelaamaan vahvuuksillaan ja tämä taas varmasti vaikuttaa pelihuumoriin. Toivottavasti siellä nyt kuitenkin olisi vain pikkuflunssa päällä.
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Nyt ois aikaa viel nostaa ulko katsomon näyttö metrin verran ylöspäin niin ois näkyvyys parempi, kun sinne änkee kuitenkin se 500 katsojaa.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onnea mestaruudesta Ketterä!

Hieno seura ja oikea kiekkokaupunki. Lisäksi vahva kausi niin joukkueena kuin kärkiyksilöiltäkin. Voitto ei olisi oikeampaan osoitteeseen mennä.
 
"Unless we do something about it, in ten or fifteen years the Internet
will be monopolized by the megacorporations" -Noam Chomsky​

Knap

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Bruins
Onnea Ketterä!

Kyllähän tämä oli ainut ja oikea joukkue voittamaan tänä vuonna kannun. Vaikeuksien kautta voittoon, ei ole helpoin lähihistoria tällä seuralla.

e. tuli muuten ihan aidot kylmät väreet tuosta tunnelmasta ja fiiliksestä, mikä tuolla paikanpäällä on.
 
KalPa, Brad Marchand #63

LL90

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo
Onnea Ketterä! Ei se Räsänen turhaan sanonut että Ketterä on ylivoimainen mestarisuosikki tuolla materiaalillaan! Mahtavaa!

BTw miks hitossa pokaalissa ei ole aikaisempien joukkueiden nimikylttejä????
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Kauden selvästi paras joukkue voitti. Finaalisarjassa KeuPa antoi kovemman vastuksen, kun mitä itse olisin uskaltanut odottaa. Silti 4-1 voitot suunnilleen sitä luokkaa kuin mitä olisin veikannut.

Viisi maalin peliä, todella tasainen sarja. KeuPa paransi peli peliltä, mutta lopulta matka loppui vaan kesken. Tänään mielestäni sarjan paras peli KeuPalta, joukkue jopa hallitsi pitkiä toveja välillä. Harmittavasti tänäänkin tuli annettua Ketterälle vähän halvalla av-maali sekä sitten tuo toisen erän loppusekuntien sekoilu. Ensimmäisessä pelissä Ketterä sai niin ikään suhteellisen halvalla voittomaalin viimeisillä sekunteilla, kuin myös ensimmäisessä Imatran pelissä tuo lahjoitettu jatkoaikaratkaisu. Toki nuo pelit olisivat voineet ratketa jo hyvissä ajoin varsinaisella peliajallakin.

Suurin ero finaalisarjassa oli mielestäni puolustuksissa. Ketterän puolustus oli iso, kova ja kiekollinen. KeuPalta puuttui vähän kaikkea, kokoa, voimaa ja kiekollisuutta. Tästä johtuen Ketterä sai pitkiä pyörityksiä KeuPan päädyssä ja pääsi itse omista pois nopeasti eikä KeuPa kyennyt vastaaviin myllyihin. Toinen oli sitten ylivoimapelit. Kiekon alueelletuonnit tuottuvat KeuPalle läpi sarjan isoa tuskaa ja edes pakkopelin saaminen pyörimään vei valtavasti aikaa ja energiaa. Tänään tuo huipentui sitten av-maaliin, kun kaikki pelaajat seisovat rivissä vastustajan siniviivalla yhden puskiessa kiekon kanssa muuriin. Varmasti myös Ketterän aktiivisella alivoimalla oli tässä oma osuutensa. Ylipäätään Ketterä pelasi juuri niin kuin KeuPaa vastaan kuuluukin, aktiivisesti paineistaen, eikä KeuPa täten meinannut päästä omista eteenpäin.

Ketterä tulee hallitsemaan tätä sarjaa vielä pitkään. Hyvä runko on kasassa ja toimistollakin tehdään ilmeisen hyvää duunia. Tuleva kestomenestyjä, uusi Jukurit.

Onnea Imatra, onnea Ketterä, ja ennen kaikkea: Onnea Hakali ja sen upeat vosut!
 
Viimeksi muokattu:

Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils
Vai että sumatralle meni tämän kauden mestaruus, ei tosiaan mikään oikeusmurha jos voittaa finaaleissa neljästi joukkueen joka suoritti ihan godmodella pudotuspeleissä niin totisesti on mestaruutensa ansainnut! Onnittelut ja hienoa vaihtelua koko suomalaiseen jääkiekkoon.
 
Aina ei voi voittaa, mutta aina voi hävitä.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy