Mainos

Playoffs 2018

  • 200 359
  • 1 421

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Minä olen esittänyt kritiikkini ihan kohteliaasti ja olen edelleen sitä mieltä, että se on ollut ihan perusteltua jos katsotaan asiaa toisesta vinkkelistä, kun runkosarjassa kuitenkin maksettiin aika turhasta kaverista.
Tämä turha kaveri hommatiin tietystä syystä. Tämä syy alkaa pikkuhiljaa valkenemaan hitaimmillekin, mutta ei tietenkään sinulle. Tuo maksuhomma, josta jaksat napista, on aivan absurdi. Koivisto on edullinen pelaaja. Nyt kun pelit ovat kovimmillaan, näemme hänen arvonsa. Hän ei pelkästään pelaa ottelun ratkaisuhetket, vaan hän ihan puhtaasti ratkaisee ne. Kritiikkisi oli perusteltua aikanaan. Nyt nuo perusteet on kuitenkin vedetty pöntöstä alas. Miksi sinä et kykene näkemään vallitsevaa todellisuutta, en tiedä.
Otat vähän turhan rankasti nämä keskustelut jos tunnet, että pitää lällätellä heti kun Koivisto tekee maalin. Jos Kärpät olisi hävinnyt tuohon ensimmäiseen maaliin (tai vielä pahempaan Koiviston virheeseen toisena päivänä) ei minulle tulisi mieleenkään kirjoittaa tyyllin "Ha ha, siitä saitte Koiviston puolustelijat". Noista sinun lällättelyistä (joita on ollut aiemminkin jos en ihan väärässä ole) tulee vähän sellainen fiilis, että odotat vesi kielellä ensimmäistä saumaa sille. Mut ei se mitään, en vaan itse arvosta. Lopetan tähän ennen kuin alkaa ketuttamaan, että jotkut kannattajat eivät osaa nähdä me-henkeä edes joukkueen menestyessä näin hienosti.
Tämä tekstisi pätkä on kyllä hulvaton. Minusta tuntuu siltä, että ainoa, joka ottaa nämä keskustelut turhan raskaasti, olet sinä. Me-henki rakentuu siitä, että kannustetaan yhteistä suosikkijoukkuetta ja sen pelaajia. Tämä myös silloin, kun on vaikeaa.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tämä turha kaveri hommatiin tietystä syystä. Tämä syy alkaa pikkuhiljaa valkenemaan hitaimmillekin, mutta ei tietenkään sinulle. Tuo maksuhomma, josta jaksat napista, on aivan absurdi. Koivisto on edullinen pelaaja. Nyt kun pelit ovat kovimmillaan, näemme hänen arvonsa. Hän ei pelkästään pelaa ottelun ratkaisuhetket, vaan hän ihan puhtaasti ratkaisee ne. Kritiikkisi oli perusteltua aikanaan. Nyt nuo perusteet on kuitenkin vedetty pöntöstä alas. Miksi sinä et kykene näkemään vallitsevaa todellisuutta, en tiedä.

Tämä tekstisi pätkä on kyllä hulvaton. Minusta tuntuu siltä, että ainoa, joka ottaa nämä keskustelut turhan raskaasti, olet sinä. Me-henki rakentuu siitä, että kannustetaan yhteistä suosikkijoukkuetta ja sen pelaajia. Tämä myös silloin, kun on vaikeaa.

Sulla on ainakin näissä keskusteluissa usein vähän sellainen putkinäkö ja harvinaisen huono kyky hyväksyä eriäviä mielipiteitä, että jätän asian tähän. Käännät ja väännät muutenkin sanomisiani niin, etten vaan jaksa, sori. Vaikka kuinka selittäisi et vaan tunnu ymmärtävän, ja sitten kuitenkin syytät toisia ymmärtämättömyydestä. Haluan mieluummin keskittyä vähän positiivisempiin asioihin kun joukkuekin pärjää näin upeasti.

Syytit minua joskus siitä, että hyökkään päällesi täällä palstalla, ja otinkin siitä opiksi ja pahoittelin asiaa. Nyt homma tuntuu menevän toisinpäin, tämä kun ei ollut ainut kerta. Anna minun vaan keskustella muiden kanssa, osaamme kyllä hoitaa ne hyvässä hengessä, ja keskity sinä muiden kanssa rupatteluun, jookos?
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Anna minun vaan keskustella muiden kanssa, osaamme kyllä hoitaa ne hyvässä hengessä, ja keskity sinä muiden kanssa rupatteluun, jookos?
Nythän on niin, että aion vastakin käydä keskusteluja kaikkien palstalaisten kanssa. Aion myös kommentoida sinun kirjoituksia, mikäli siltä tuntuu. Olet ollut Koiviston suhteen ihan pihalla. Se ei haittaa minua ollenkaan, sillä me kaikki erehdymme ja usein erehdymmekin. Se, että sinä et edelleenkään näe asian todellista laitaa, on kuitenkin aikamoista.

Pelaaja toisensa jälkeen kehuu J.Koivistoa, jopa herkistyen. Loistava hankinta Britanniasta, nerokas jopa. Sinä mariset rahasta ja runkosarjasta. Otapa nyt lusikka kauniiseen käteesi ja puhalla ilmoille Me-henkeä oikein kunnolla kannustamalla Juha Koivistoa, joka on iso osa Kärppälaumaa.
 
Totta kai saat käydä kaikkien palstalaisten kanssa keskusteluja, enhän minä sitä ollutkaan kieltämässä. Olit vaan itse toivonut (tai oikeastaan komentanut) aiemmin, että jättäisin sinut rauhaan, joten luulin että sama toive olisi ok myös toisinpäin. Muuten en ala kanssasi jauhamaan, kun sulle tuntuu olevan niin tärkeää olla aina oikeassa. Se, että et ole nähnyt pointtiani Koivistosta kirjoittaessani kertoo uskoakseni siitä, että asennoidut jo ennakkoon olevasi niin oikeassa, ettet edes lue toisenlaisia ajatuksia huolella. Näin minä uskon, mutta jos olen väärässä niin sitten olen.

En ole missään nimessä täydellinen, mutta sinäkin vetäydyt usein keskusteluista silloin kun olisi aika sovinnolle, pahoittelulle tai väärässä olemisen myöntämiselle. Ja hehkutat sitä kuinka oikein olet veikannut Kärppien menestyessä, kun olet kuitenkin sijoittanut Kärpät veikkauksissasi kärkijoukkoon lähes joka vuosi. Ei tuollaisia ennustuksia osaa oikein ottaa tosissaan, sori vaan.
 
Olen pyytänyt sinua keskittymään asiaan ja jättämään nimimerkkini pohdiskelun vähemmälle. Et siihen pysty, vaan jaksat jauhaa ihan höpöjä, tai ainakin sellaista tuubaa, jossa minä en pysy mukana. Pistähän nyt J.Koivistolle kunnon ylistyspuhe! Tiedä, vaikka ratkoisi pelin maanantainakin.
 
sinikettu

Jäsen
Olet ollut Koiviston suhteen ihan pihalla. Se ei haittaa minua ollenkaan, sillä me kaikki erehdymme ja usein erehdymmekin. Se, että sinä et edelleenkään näe asian todellista laitaa, on kuitenkin aikamoista.

Pelaaja toisensa jälkeen kehuu J.Koivistoa, jopa herkistyen. Loistava hankinta Britanniasta, nerokas jopa. Sinä mariset rahasta ja runkosarjasta. Otapa nyt lusikka kauniiseen käteesi ja puhalla ilmoille Me-henkeä oikein kunnolla kannustamalla Juha Koivistoa, joka on iso osa Kärppälaumaa.
Jessus. Vähän rajaa näihin juttuihin. Koivisto voi olla positiivinen feel-good-tyyppi, mutta pelillisesti turhin hankita tälle kaudelle. Jos palkkakulut olis säästetty koko kaudelta ja samalla rahalla olis hommattu siirtorajalla hankinta, se olisi ollut 99,9 % todennäköisyydellä hyödyllisempi pudotuspelejä varten.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olen pyytänyt sinua keskittymään asiaan ja jättämään nimimerkkini pohdiskelun vähemmälle. Et siihen pysty, vaan jaksat jauhaa ihan höpöjä, tai ainakin sellaista tuubaa, jossa minä en pysy mukana. Pistähän nyt J.Koivistolle kunnon ylistyspuhe! Tiedä, vaikka ratkoisi pelin maanantainakin.

Olet kyllä vaatinut minulta ihan muuta.

Mikä tuossa nyt on ongelmana, Koivisto teki tänään hienon maalin ja hyvä niin. Minä osaan oikeasti iloita siitä. Tuo ylistyspuheen vaatiminen on täydellisen naurettavaa, eipä näkynyt sinulta haukkumapuheita silloin kun Koivisto istui runkosarjassa katsomossa. Päinvastoin tuli kyllä jos minkälaista viestiä siitä kuinka uskomaton hankinta tuokin oli Aholta.

Välillä Koivistosta ei ollut juurikaan hyötyä joukkueelle, joten oli vissiin ihan hirveä asia kun olin sitä mieltä, että itse olisin säästänyt nuo rahat ja käyttänyt paremman miehen hankintaan siirtorajoilla. Emmehän me tiedä, mikä tuollaisen paperilla paremman miehen vaikutus olisi ollut, joten täydellisen oikeaa vastausta tähän ei tulla koskaan saamaan. Hyvä kuitenkin jos tällä porukalla saadaan mestaruus, toki homma on vielä auki.

Sinä vaan olet lukkiutunut tuohon omaan ajatusmalliisi ja otat jotenkin henkilökohtaisesti jos niiden kanssa ollaan eri mieltä. Tai jos Ahon liikkuja kyseenalaistetaan. Kun sun mielestä muut aina kirjoittaa tuubaa ja muut ei ymmärrä kuinka uskomattoman oikeassa olet voisit pikkaisen pohtia asioita itsekin.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Jessus. Vähän rajaa näihin juttuihin. Koivisto voi olla positiivinen feel-good-tyyppi, mutta pelillisesti turhin hankita tälle kaudelle. Jos palkkakulut olis säästetty koko kaudelta ja samalla rahalla olis hommattu siirtorajalla hankinta, se olisi ollut 99,9 % todennäköisyydellä hyödyllisempi pudotuspelejä varten.
Kannattaa nyt muistaa se miksi Koivisto hankittiin. Kärpillä oli alaketjujen pelaajien kanssa loukkaantumisia, ja kaikkia paikkoja ei voida kuitenkaan junnuillakaan täyttää. Ei tilanne siis niin yksinkertainen ole että "jos olisi jätetty Koivisto hankkimatta niin olisi saatu siirtorajalla parempi pelaaja", koska Koivisto oli kuitenkin ihan perusteltu hankinta siinä omassa tilanteessaan.
 
Mielestäni Kärpillä oli kyllä omia junnujakin paikkovaraksi, vaikkapa Kobli ja Kossu, joten pakkoa tuollaiselle hankinnalle ei olisi ollut. Ei se kuitenkaan mikään niin iso asia ole, ja minä kyllä ymmärrän toisenlaisiakin näkökantoja.

Aika selvästi parille nimimerkille Koivistosta on tullut niin tärkeä asia, ettei minkäänlaista kritiikkiä sulateta. Tämä on varmasti vaikuttanut myös omaan kirjoiteluuni, kun on tuntunut ettei eriäviä näkemyksiä hyväksytä, mikä on itselleni joskus vähän turhankin punainen liina. Tässä pitää kyllä oppia löysäämään, kun helposti käy niin, että omista ajatuksistani pääsee syntymään väärä kuva.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mikä tuossa nyt on ongelmana, Koivisto teki tänään hienon maalin ja hyvä niin. Minä osaan oikeasti iloita siitä. Tuo ylistyspuheen vaatiminen on täydellisen naurettavaa, eipä näkynyt sinulta haukkumapuheita silloin kun Koivisto istui runkosarjassa katsomossa. Päinvastoin tuli kyllä jos minkälaista viestiä siitä kuinka uskomaton hankinta tuokin oli Aholta.
.
En minä sinulta mitään ylistyspuhetta Koivistolle ole vaatimassa, tai mitään muutakaan. Ihan vain asiallista keskustelua vallitsevasta tilanteesta. Voisiko olla mahdollista, että vallitsevassa tilanteessa voisi pikkaisen J.Koivistoa ja hänen hankintaansa Kärppiin kehua.

Kun Koivistolla oli runkosarjan aikana vaikeuksia mahtua kokoonpanoon, mielummin kannustin häntä kuin haukuin. Tuo sinun esiinnostamasi Me-henki kumpuaa mielestäni siitä, että koemme olevamme yhtä niin hyvinä kuin vähän hankalampinakin aikoina.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Mielestäni Kärpillä oli kyllä omia junnujakin paikkovaraksi, vaikkapa Kobli ja Kossu
Tavallaan joo, mutta molempien pelaajien kehityksen kannalta oli sinänsä parempi pelata isompia minuutteja kiekollisessa roolissa Mestiksessä/junnuissa. Näissä on kuitenkin molemmissa niitä kuuluisia "aihioita" kehittyä ihan hyviksi kiekollisiksi pelaajiksi, joten siinä mielessä joku 10 minuutin peliaika rouhijaosastolla ei kehitä tätä puolta niin hyvin.

Hankala tässä vaiheessa on oikeastaan mitään turhakehankintoja edes miettiä. Kärpät johtaa sarjaa 3-0, joten siinä mielessä voi sanoa että joukkueen rakennus on onnistunut tähän saakka varsin kelvollisesti. Toki korrrrostan että onnea on käynyt sen suhteen että loukkaantumisilta ollaan ihan paria poikkeusta lukuunottamatta vältytty hyvin, ja mielellään tällaisen tuurin varaan ei saa tulevaisuudessa jättää mitään. Kärpillä pitäisi olla kuitenkin resursseja kasata joukkuetta siten, että esim. sentteriosastolla on kolme hyvää sentteriä joista jokainen voi tarvittaessa pelata ihan ykkösketjussakin, tai ainakin siten että on huippu ykkössentteri ja "kaksi kakkossentteriä", kuten viimeisinä mestaruuskeväinä oli. Tai noh, kyllähän se Pirneskin oli ihan ykkössentterin tasolla molempina vuosina, ja miksei myös Maxwellkin.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En minä sinulta mitään ylistyspuhetta Koivistolle ole vaatimassa, tai mitään muutakaan. Ihan vain asiallista keskustelua vallitsevasta tilanteesta. Voisiko olla mahdollista, että vallitsevassa tilanteessa voisi pikkaisen J.Koivistoa ja hänen hankintaansa Kärppiin kehua.

Kun Koivistolla oli runkosarjan aikana vaikeuksia mahtua kokoonpanoon, mielummin kannustin häntä kuin haukuin. Tuo sinun esiinnostamasi Me-henki kumpuaa mielestäni siitä, että koemme olevamme yhtä niin hyvinä kuin vähän hankalampinakin aikoina.,

Vaikutti, että aiemmassa viestissäsi sellaista vaadit tai ainakin toivoit.

Olisi kyllä kiva hehkuttaa Koivistoa, mutta ei tämä yksi maali nyt ihan hirveästi muuttanut jos rehellisiä ollaan. Positiivista kommentia häntä kohtaan minulta kuitenkin löytyy useammastakin viestistä. Etkö kuitenkin voisi sallia minulle sen näkökannan, että Koivistoa ei olisi tarvinut hankkia syksyllä ja että noilla rahoilla olisi voitu saada parempi pelaaja siirtorajoilla? Tämähän on hyvänen aika vain oma ajatukseni, ei sitä tarvi niin väkisin yrittää kääntää toiseksi.

Nyt Koivisto on kuitenkin joukkueessa ja hän saa kaiken tukeni. Ei hänen pelaamisensa etenkään hyökkäyspäässä ole mitään häikäisevää, ja joku toinen olisi kyllä räppäissyt enemmän maaleja paikoista joita hänelle on pedattu, mutta kyseessä on silti rutinoitunut pelimies joka on täyttänyt paikkansa ihan kohtuullisesti. En minä olisi vähempää odottanutkaan, kun kyseessä on kuitenkin liigassa joskus kohtuullisia tehojakin tehnyt pelaaja. Jos tämä joukkue riittää mestaruuteen ei jossiteltavaa jää. Silloin on aika kiittää kaikkia pelaajia, ja toki sitä pitää tehdä jo tässäkin vaiheessa, kun ei joukossa ole ollut ensimmäistäkään vapaamatkustajaa.
 
Pulustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lestaporot, Jussin tussit
Menestyvä joukkue vaatii ehdottomasti alaketjuihin näitä taistelijoita. Pelkät junnut ovat usein aika huono ratkaisu. Nuoret tuovat tietysti energiaa pelaamiseen luisteluvoimalla, mutta harvan junnun sijoittuminen ja pelinluku on sillä tasolla, että pystyvät pelaamaan fiksua nollanollaa, vaan aiheuttavat usein kovasti virheitä ja ottavat turhia jäähyjä. Kobli on ollut viime peleissä ihan hyvä, mutta ei hänkään ole sellainen pelaaja, joka heitettäisiin ratkaisuvaiheissa turvaamaan johtoasemaa. Onhan näitä vastaavia pelaajia ollut Kärpissä aina (esim. Alikoski), ja nytkin Koivisto pelaa paremmin kuin vaikka Junnila.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tavallaan joo, mutta molempien pelaajien kehityksen kannalta oli sinänsä parempi pelata isompia minuutteja kiekollisessa roolissa Mestiksessä/junnuissa. Näissä on kuitenkin molemmissa niitä kuuluisia "aihioita" kehittyä ihan hyviksi kiekollisiksi pelaajiksi, joten siinä mielessä joku 10 minuutin peliaika rouhijaosastolla ei kehitä tätä puolta niin hyvin.

Hankala tässä vaiheessa on oikeastaan mitään turhakehankintoja edes miettiä. Kärpät johtaa sarjaa 3-0, joten siinä mielessä voi sanoa että joukkueen rakennus on onnistunut tähän saakka varsin kelvollisesti. Toki korrrrostan että onnea on käynyt sen suhteen että loukkaantumisilta ollaan ihan paria poikkeusta lukuunottamatta vältytty hyvin, ja mielellään tällaisen tuurin varaan ei saa tulevaisuudessa jättää mitään. Kärpillä pitäisi olla kuitenkin resursseja kasata joukkuetta siten, että esim. sentteriosastolla on kolme hyvää sentteriä joista jokainen voi tarvittaessa pelata ihan ykkösketjussakin, tai ainakin siten että on huippu ykkössentteri ja "kaksi kakkossentteriä", kuten viimeisinä mestaruuskeväinä oli. Tai noh, kyllähän se Pirneskin oli ihan ykkössentterin tasolla molempina vuosina, ja miksei myös Maxwellkin.

Ymmärrän myös mainitsemasi pointin, vaikka oma näkökantani onkin vähän toinen, ja kaiken muun viestisi sisällön kanssa olen samaa mieltä. "Varsin kelvollisesti" sanat korvaisin vähintään sanalla "hyvin".
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Ymmärrän myös mainitsemasi pointin, vaikka oma näkökantani onkin vähän toinen, ja kaiken muun viestisi sisällön kanssa olen samaa mieltä. "Varsin kelvollisesti" sanat korvaisin vähintään sanalla "hyvin".
Olen maltillinen. Kärpät ei ole vielä voittanut sarjaa, joten varsin kelvollinen on tässä vaiheessa paras arvosana minkä voi antaa. Perkeleen Haba kun ei kasannut joukkuetta mikä ottaa 4-0 voiton sarjassa suoraan kolmeen peliin, äkkiä kenkää! Ja Junnollekin takautuvasti!
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onhan näitä vastaavia pelaajia ollut Kärpissä aina (esim. Alikoski), ja nytkin Koivisto pelaa paremmin kuin vaikka Junnila.

Alikoski onkin aika hyvä vertailukohta. Alikosken pelityyli oli vähän aggressiivisempi ainakin Kärpissä pelatessaan, mutta molemmat ovat kovasti töitä tekeviä luotettavia sotureita, jotka eivät häikäise kiekollisilla taidoilla tai viimeistelytaidolla.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Alikoski onkin aika hyvä vertailukohta. Alikosken pelityyli oli vähän aggressiivisempi ainakin Kärpissä pelatessaan, mutta molemmat ovat kovasti töitä tekeviä luotettavia sotureita, jotka eivät häikäise kiekollisilla taidoilla tai viimeistelytaidolla.
Alikoski oli muuten ihan jäätävän kova nelosketjun duunari. Puhutaan kuitenkin miehestä joka voitti viisi SM-kultaa ja pari himmeämpää mitalia, ja oli siis mukana kuitenkin kahdessakin eri dynastia-aikakaudessa mukana tuolla nelosketjun laidassa, vaikka olisi voinut helposti olla "korvattavissa" muilla. No eipä korvattu, pleijarit mukaanlukien taisi tulla yli 500 peliä Kärpissä kasaan ja tosiaan viisi SM-kultaa. Saa yrittää perässä, ei ole kuitenkaan varmaan ihan helpoin rooli tuo grinderin rooli tuollaisessa menestysseurassa.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olen maltillinen. Kärpät ei ole vielä voittanut sarjaa, joten varsin kelvollinen on tässä vaiheessa paras arvosana minkä voi antaa. Perkeleen Haba kun ei kasannut joukkuetta mikä ottaa 4-0 voiton sarjassa suoraan kolmeen peliin, äkkiä kenkää! Ja Junnollekin takautuvasti!

Muutenkin joukkueen kokoamisen arvostelu on aika vaikeaa. Eli jätetäänkö mahdolliset heikot lenkit huomioimatta jos joukkue on kuitenkin tarpeeksi hyvä voittamaan kultaa? Tai jos joukkue on koottu tosi hyvin, mutta tippuu pleijareissa esim. ratkaisevan loukkaantumisen myötävaikutuksella onko joukkue koottu silloin hyvin.

Itse olen taipuvainen siihen ajattelumalliin, että jos joukkue voittaa mestaruuden on pakko ja syytäkin antaa kokonaisuudesta tosi isot kehut. Tämä ei välttämättä tarkoita, etteikö siellä olisi mitään kehitettävää, ja tämäkin pitää saada sanoa ääneen, ilman että se tarkoittaisi Ahon panoksen vähättelyä tms.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Alikoski oli muuten ihan jäätävän kova nelosketjun duunari. Puhutaan kuitenkin miehestä joka voitti viisi SM-kultaa ja pari himmeämpää mitalia, ja oli siis mukana kuitenkin kahdessakin eri dynastia-aikakaudessa mukana tuolla nelosketjun laidassa, vaikka olisi voinut helposti olla "korvattavissa" muilla. No eipä korvattu, pleijarit mukaanlukien taisi tulla yli 500 peliä Kärpissä kasaan ja tosiaan viisi SM-kultaa. Saa yrittää perässä, ei ole kuitenkaan varmaan ihan helpoin rooli tuo grinderin rooli tuollaisessa menestysseurassa.

Niin oli. Vähän pelkäsin kun rinnastin Koivistoon, mutta jotain samaa noissa on ainakin pistetehtailun ja yrittämisen osalta.

Alikoski on itsellenikin malliesimerkki pelaajasta, joka pani niin paljon likoon ettei ole tottakaan, ja joka näytti siltä, että tuosta voisi saada aihiota ylempiinkin kenttiin, mutta tietyt puutteet vaan estivät menestymisen isommassa roolissa. Kovasti kuitenkin arvostan hänen rooliaan Kärppien mestaruuksissa.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Muutenkin joukkueen kokoamisen arvostelu on aika vaikeaa. Eli jätetäänkö mahdolliset heikot lenkit huomioimatta jos joukkue on kuitenkin tarpeeksi hyvä voittamaan kultaa? Tai jos joukkue on koottu tosi hyvin, mutta tippuu pleijareissa esim. ratkaisevan loukkaantumisen myötävaikutuksella onko joukkue koottu silloin hyvin.
Niinpä, jos mietitään vaikka kautta 2005-06, niin oliko joukkue kasattu hyvin kun se putosi välierissä Ässille? Suurin syy se että Bäckström oli loukkaantunut, ja kakkosveskarina oli täysi imuri. Olihan se muilta osin erinomainen ja normisuorituksella olisi voittanut mestaruuden tuonakin keväänä, mutta se Bäckströmin loukkaantuminen...
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Niin oli. Vähän pelkäsin kun rinnastin Koivistoon, mutta jotain samaa noissa on ainakin pistetehtailun ja yrittämisen osalta.

Alikoski on itsellenikin malliesimerkki pelaajasta, joka pani niin paljon likoon ettei ole tottakaan, ja joka näytti siltä, että tuosta voisi saada aihiota ylempiinkin kenttiin, mutta tietyt puutteet vaan estivät menestymisen isommassa roolissa. Kovasti kuitenkin arvostan hänen rooliaan Kärppien mestaruuksissa.
Alikoskihan oli junnuissa varsin tehokas ja nousi nuorena liigarinkiin, ja oli varmaan ihan lahjakas ja taitavakin pelaaja. Ongelmaksi muodostui sitten se että Jalosen aikana joukkueessa oli niin järjettömän kova materiaali, että paikkaa ylemmistä ketjuista ei olisi tullut kuin siinä tilanteessa kaksi ketjua olisi ollut samaan aikaan telakalla. Ja silloinkin olisi varmaan tehnyt tiukkaa. Tämän vuoksi siis Mise pakotettiin tuonne duunarin rooliin, vaikka olisi varmaan voinut ihan kelpo pisteitäkin tehdä jossain heikommassa joukkueessa.

Eihän tuo Mise ole mikään tyypillinen nelosketjun jyrä, puhutaan kuitenkin todella pienikokoisesta pelaajasta nykykiekossa. Silti se vaan aika järjettömän kovan uran teki tuossa omassa roolissaan. Perkele paita kattoon (no ei ihan).
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Niinpä, jos mietitään vaikka kautta 2005-06, niin oliko joukkue kasattu hyvin kun se putosi välierissä Ässille? Suurin syy se että Bäckström oli loukkaantunut, ja kakkosveskarina oli täysi imuri. Olihan se muilta osin erinomainen ja normisuorituksella olisi voittanut mestaruuden tuonakin keväänä, mutta se Bäckströmin loukkaantuminen...

Aivan. Tosin sen verran korjaisin, että Pietilä ei ollut pleijareissa niin huono kuin muistellaan. Aiemmassa sarjassa (Blues?) hän pelasi jopa ihan hyvin ja asiasta oli aika paljon juttua täällä ja muualla. Ässät-sarjassakin hän taisteli varsin mukavasti, mutta valitettavasti sisään meni sellaisia ratkaisevia maaleja, mitkä Nikke olisi hoitanut. Eli Pietilä petrasi kyllä runkosarjan esityksiin nähden, mutta oli ratkaisevan paljon Nikkeä heikompi.

Välillä aina lukee harmitteluja siitä, että ilman Niken loukkantumista Kärpät olisi saavuttanut viiden mestaruuden putken. No eihän se ihan näinkään mene, kun kaikki vaikuttaa kaikkeen. Eli mikä kolmannen mestaruuden vaikutus olisi ollut pelaajistoon? Tai valmentajistoon, olisiko KJ suunnannut muualla jo aiemmin. Ja olisiko joukkueelta löytynyt sama määrä voittamisen kiihkoa kolmen tai neljän mestaruuden jälkeen.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Alikoskihan oli junnuissa varsin tehokas ja nousi nuorena liigarinkiin, ja oli varmaan ihan lahjakas ja taitavakin pelaaja. Ongelmaksi muodostui sitten se että Jalosen aikana joukkueessa oli niin järjettömän kova materiaali, että paikkaa ylemmistä ketjuista ei olisi tullut kuin siinä tilanteessa kaksi ketjua olisi ollut samaan aikaan telakalla. Ja silloinkin olisi varmaan tehnyt tiukkaa. Tämän vuoksi siis Mise pakotettiin tuonne duunarin rooliin, vaikka olisi varmaan voinut ihan kelpo pisteitäkin tehdä jossain heikommassa joukkueessa.

Eihän tuo Mise ole mikään tyypillinen nelosketjun jyrä, puhutaan kuitenkin todella pienikokoisesta pelaajasta nykykiekossa. Silti se vaan aika järjettömän kovan uran teki tuossa omassa roolissaan. Perkele paita kattoon (no ei ihan).

Aivan. Vähän ihmetyttää ettei Kouvolassakaan ole tullut tuon parempia tehoja. Tekisi jopa mieli epäillä, että Alikoski oli mahdollisesti parhaimmillaan Kärpissä pelatessaan. Silloin rooli vaan oli mitä oli. Jotenkin tuntuu, että sen tason mies olisi tehnyt vähintään 15-20 pistettä isommassa roolissa toisessa liigaseurassa, mutta monesta asiastahan nuo on kiinni.

Kiitokset jutustelusta, nyt pakko kyllä mennä sängyn puolelle :D
 
MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Aikalailla näytti eilinen peli samalta kuin viimeinen peli IFK:oota vastaan. Hyvin tasainen peli missä vastustaja oli ajoittain niskan päällä. Toki Kärpät oli taas aktiivisempi joukkue etenkin jatkoajalla ja sitä myöten ansaitsi voiton. Hattua täytyy nostaa kun Kärpät aina kerta toisen jälkeen nousevat tappioasemasta voittoon. Tämä kertoo paljon joukkueen henkisestä kantista ja siitä myös, että pelitapa ei rupea hajoamaan tiukassa paikassa vaan siihen luottaa koko joukkue.

Kärpät on saanut myös mielestäni etua siitä, että etenkin hyökkäysmateriaali on ollut riittävän laaja. Nyt on voitu yhtä-kahta tuorejalkaista ukkoa vaihtaa laidoille ja heti uudet kaverit ovat hyvin pelanneet. Pakisto on erittäin hyvin suoriutunut vaikka sieltä pari pakkia on puuttunut.

Kärppien pitäisi nyt kaivaa neljästä pelistä yksi voitto Tapparaa vastaan. En tiedä löytyykö Tapparalta vielä yksi vaihde lisää, mutta jos sitä ei löydy niin sarja voisi mennä jo huomenna poikki. Toki olisin siitä mielissäni, koska pääsen paikanpäälle seuraamaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös