Ilmoitukset

Nimimerkki mountainsnaken viestien kirjoitusasussa on reilusti parantamisen varaa. Olemme huomauttaneet samasta asiasta jo lukuisia kertoja ja sen vuoksi annoimme hänelle nyt kuukauden pelikiellon.

Nimimerkki lake79 on saanut kuukauden pelikiellon hyvän maun vastaisesta viestistä. Hän kirjoitti Liigan kurinpitopäätöksiä käsittelevässä ketjussa viestin, jossa toivottiin vastustajan pelaajan vahingoittamista. Kyseinen nimimerkki oli juuri vapautunut hyvän maun vastaisen viestin vuoksi langetetusta pelikiellosta ja tämä vaikutti pelikiellon pituuteen korottavasti.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Nick on passitettu kuukauden ajaksi huilaamaan. Hän rikkoi toistuvasti sääntöjen 10§:ää arvuuttelemalla toista nimimerkkiä moderaattoriksi ja kirjoitti useamman henkilökohtaisen hyökkäyksen. Juuri päättynyt pelikielto vaikutti pelikiellon pituuteen korottavasti.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki nahkis kirjoitti viestin, jossa arvuutteli nimimerkin oikeaa henkilöllisyyttä. Tämä ei ole sallittua edes huumorin varjolla. Tämän rikkeen ja aiemman rikehistorian vuoksi olemme passittaneet kyseisen nimimerkin kuukauden pelikieltoon.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Puke on seuraavan viikon ajan poissa muonavahvuudesta hyvän maun vastaisen viestin vuoksi. Kyseinen viesti löytyy Lukko-osion Oskari Setänen -ketjusta.

Sulje ilmoitus

Playoffs 2018 välierät: KeuPa HT – Jokipojat

Viestiketju osiossa 'Mestis' , aloittajana -Jonne-, 20.03.2018 klo 17.38.

  1. Keltainen Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
    Mielestäni melko lapsellista tämä valitus näistä farmijengeistä. Jos säännöt sallii pelaajan siirtyä edestakaisin liigan ja mestiksen välillä, niin pitäisikö tämä mahdollisuus jättää käyttämättä, ettei tule jollekin paha mieli?
    Ihan samahan se on liigan puolella, joillain on 35 ukkoa rosterissa ja tarvittaessa Tsekeistä lennätetään lisää.
     
  2. NatKingCole Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Avoin kilpailu
    Lainaus:
    Mut mitähän tuumittas vaikka SaiPasta, jos liigassa sallittas olla jonkun KHL-seuran farmina. Jos ukkoa ramppais SKA:sta välillä vähän pelailemassa liigaa sputnikeissa, niin olisiko se hienoa? Tuntisitko ylpeyttä tästä joukkueesta? Veikkaan, että aika äkkiä SaiPasta tulis koko liigan seuraajien sylkykuppi. Tätähän liiga ei halunnut kleltämällä pelaajien siirtymisen Jokereista liigaan kesken kauden, koska se haluaa suojella brändiään. Mutta mestistä saa kohdella miten sattuu, koska oikeasti mestistäkin johdetaan liigan herrojen toimesta ja nämä liiton miehet toimivat tässä vain sätkynukkeina.

    Nämä playoffit ovat osaltaan siksikin niin vaisut, kun nyt ollaan siinä karussa tilanteessa, että tuollainen farmikyhäelmä jyrää liigalainojen avulla tod.näk. mestaruuteen. Ei tällaista kovin moni halua nähdä ja jääkin sitten kotiin.

    Aattelepa omale kohales, nii kerta.
     
  3. Keltainen Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
    Ehkä sitä siinä tapauksessa olisin ylpeä niistä kolmesta muusta ketjusta, joissa ei SKA:n miehiä pyörisi. Ehkä. Voisiko joku liigalainojen kiintiö olla ratkaisu, en tiedä. Siinä olet oikeassa, että jotain pitäisi mestiksen suhteen tehdä, mutta kukaan ei oikein tunnu tietävän mitä.
     
  4. NatKingCole Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Avoin kilpailu
    Kyllä tuohon mestiksen tilaan on olemassa simppeli ratkaisu. Ensinnäkin lopetetaan koko brändi (siis aivan naurettava nimi koko sarjalla) ja uudistetaan sarjajärjestelmä malliin 10+10+10 ja avataan ne sarjat. Pelaajien lainailuun joku roti. Keupan Heiskanenkin myönsi radiossa, ettei niiden kuuluisi pelata tällä tasolla. Se on erittäin sääli, että säännöt sallivat tällaisen kikkailun ja ne seurat tässä kärsivät, ketkä yrittävät vielä itsenäisesti hommaa pyörittää. Sitten kaikenmaailman lekit ja keupat menee sieltä mistä aita on matalin.
     
  5. Iltapuhde Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KeuPa HT, JYP, Ilves
    Minulle se itse peli on tärkein ja se ei mielestäni ole kärsinyt. Keuruulla ei myöskään ramppaa liigapelaajia, vaan nämä jätkät ovat käytännössä pelanneet junnuja lukuun ottamatta kauden KeuPassa. Juuri tämän takia Heiskanen on saanut homman toimimaan. Kyllähän yhteistyö antaa joukkueelle selkänojaa laajemman pelaajaringin kautta, mutta niin kuin on nähty, yleensä hajanaisuus johtaa huonoon menestykseen. Tällä kaudella menestystä on todennäköisesti tullut juuri sen takia kun runko on ollut kasassa pitkään.
     
  6. Pecinjsh Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokipojat, Latvia
    Siitähän oli jo uutinen, että Allsvenskan rajoittaa SHL:stä lainattavien määrän kahteen kenttäpelaajaan ja yhteen maalivahtiin kautta kohden. Yksi suurin peruste on, ettei faneja ja sponsoreita kiinnosta kattella lainapelaajilla pelailua.
     
  7. Keltainen Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
    Sitten on sekin puoli, että jossainhan se on hyvä niidenkin pelata, jotka jäävät liigajoukkueen vitosketjuun.
     
  8. NatKingCole Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Avoin kilpailu
    Sitten sillä varjolla perustetaan näitä pelaajien kierrätyskeskuksia. Ruotsissa asiat ymmärretään, täällä vain suojellaan omaa pesää ja annetaan tuollaisten kartellisarjojen määrätä tahdin. Hieman on erilainen fiilikseltään kiekkokevät länsinaapurin kakkostasolla verrattuna Suomeen. Mutta pääasia, että tämä meidän systeemi mahdollistaa sen, että Keuruulla voidaan pelata mestistä ja pelaajat saa peliaikaa. Sitä tasokasta pelailua on niin kiva kattoakin.
     
  9. Linnankundi Jäsen

    Voisihan se liigajoukkue kierrättää näitä pelaajia omissa peleissään ja antaa näin lepoa omille pelaajilleen. Yksi helppo muutos olisi laittaa jokaiselle seurasta toiseen hypylle hinta esim 1000€, joka käytettäisiin a) Mestiksen palkintorahoihin nykyisten palkkioden lisäksi b) Mestiksen markkinointiin.
    Yksi tapa olisi myös yksisuuntainen siirto ainoastaan alhaalta ylöspäin. Tämä rauhoittaisi myös liikennettä ja panisi Mestisjoukkueet tekemään riittävän määrän sopimuksia kaudelle.
     
  10. JusuPlus Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KeuPa HT, JYP
    Lainaus:
    Mitäpä lottoat, kumpi kehittää nuorta pelaajaa enemmän. Pelata 4-6 peliä Liigaa kaudessa jämä minuuteilla, vai isossa roolissa Mestiksessä 50peliä? Mestis on kasvattajasarja, missä jalostetaan näitä tulevaisuuden liigatähtiä, piste.

    Ehkä nämäkin viestit kuuluisi johonkin toiseen ketjuun...
     
  11. NatKingCole Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Avoin kilpailu
    Lainaus:
    Ja sehän sopii keuruulaisille kuin suljettu liiga tuoreimmille sarjanousijoille.
     
  12. JusuPlus Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KeuPa HT, JYP
    Lainaus:
    No näillä mennään, kun systeemi on mikä on. Eri asia tietysti jos Liiga palautettaisiin 12 joukkueen avoimeksi sarjaksi, se on toiveissa.