Mainos

Playoffs 2018 finaalit: Kärpät (1.) – Tappara (3.)

  • 244 182
  • 1 599

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Tapparalle voitto lauantaina ja maanantaina, niin Kärpät on kovan paikan edessä b2b-pelissä tiistaina kotona, kun Tapparan voittoputki pitäisi saada poikki, ettei ole torstaina Hakametsässä katkolla Tapparalle.

Nimenomaan näin. 2-0 -johto sulaa aika nopeasti alta ja edge valuu vastustajalle. Toki justiinsa nyt tällä hetkellä edge on Kärpillä, koska jos Tappara sattuisi häviämään huomenna, niin edessä olisi aika korkea vuori ylitettäväksi (neljä voittoa putkeen, joista kaksi Oulussa). Siksi monien muiden tapaan odotan lauantain pelistä tämän sarjan kuuminta tähän saakka. Kuten tuolla jotkut jo kirjoittelivat, en ihmettelisi, jos Tappara lähtisi hakemaan vain "räkäistä" 1-0 voittoa, ihan siksi, että se riittäisi. Minulla ei ole vielä täyttä luottoa Kärppien puolustuspelaamiseen, sen verran tuuliajolla se oli monin paikoin HIFK-sarjassa: jos Tappara keskittyy Kärppien hyökkäyspelin jäädyttämiseen, sillä on hyvät saumat tehdä tarpeelliset maalit Kärppäpuolustuksen nukahduksista.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tästä aasinsiltana jatkan tuohon mitä sanoit, että jos pelaajat itse alisuorittavat, niin koutsin syyttäminen on turhaa. Juuri näin se menee. Veikkaan, että Rautakorven ei tarvitse erikseen käydä muistuttamassa tuon kaltaisesta tilanteesta oman jengin pistekärkeä.
Nyt sattui väärinkäsitys. Minähän nimenomaan olen sitä mieltä, että pelaajien alisuorittamisesta pitää päävalmentajan kantaa oma vastuunsa. Jos finaalissa jotkut eivät ”viitsi” laittaa parastaan tiskiin, on joukuehengessä suurta häikkää. Katson tällöin päävalmentajan suuntaan. Jos joukkueen pelitapa on sellainen, etteivät pelaajat saa itsestään parastaan irti, katson päävalmentajan suuntaan.

Jos puolestaan tunnetila on optimaalinen ja pelitapa mahdollistaa pelaajien vahvuuksien korostamisen, ei valmentajaa voi ”syyllistää”. Tällöin voidaan tutkia joukkueen rakennetta ja pelaajien rooleja. Voidaan miettiä, onko joukkue yksinkertaisesti materiaaliltaan riittävä mestaruuteen. Toki tämä finaalisarja on vielä täysin auki. Tapparalla on edelleen oiva mahdollisuus mestaruuteen.
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kärpät tuntuu aika kovalla prosentilla vievän kaksinkamppailuja, ainakin kaikissa kriittisissä tilanteissa omalla puolustusalueella.
Aika usein nämä kaksinkamppailut ovat kolminkamppailuja eli Kärpillä on tuki lähellä. Tämä sama oli näkyvissä Tapparalla runkosarjassa, kiekollinen tai kiekosta taisteleva jätetään yksin. Toisaalta, jos Kärpät tuplaa, pitäisi kaiken järjen mukaan Tapparalla olla yksi merkkaamaton mies. Tilanteisiin pitäisi kuitenkin mennä tosissaan ja kaivaa kiekko omille. Nyt Kärppien asenne näissä tilanteissa on ollut 100 %, Tapparan jäädessä vajaaksi.

Tietävätkö? Kun katselee Salosen ja Rautakorven haastatteluissa niin syyt eiliseenkin tappioon löytyi vain huonosta tuurista ja heikosta viimeistelystä. Jos ne näin kuvittelevat, niin Tappara ei tässä sarjassa tule pärjäämään.
Eivät ne Puheen haastettelut ihan näin mustavalkoisia olleet. Faktahan on se, että Tapparallakin oli riittävästi paikkoja eilen enkä minä näe Kärppien vieneen eilistä peliä kokonaisuutena muuten kuin maalien osalta. Molemmilla oli hetkensä ja yleensä ottelun loppu on se, joka muistetaan. Siinähän Kärpät puolusti tiiviisti Tapparan laidoille. Kärpät oli todella paljon parempi viimeistelyissään, Mäenalasen ja Bertrandin laukaukset olivat todella laadukkaita, vaikkakin torjuttavissa. Tapparalla laukauset varsinkin ylivoimalla jäivät pääosin piippuun.
 
Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona

Kyllähän siellä tosiaan laukauksia oli, mutta ei siellä niitä huippupaikkoja oikeesti juuri ollut. Toki jotain yksittäisiä, mutta sitten unohdetaan nämä Kärppien vastaavat huippupaikat mitkä eivät menneet maaliin.

Fakta on myös se, että Kärppien 2-4 maaliin mennessä Kärpillä oli ottelussa enemmän niitä laukauksiakin. Huippupaikkoja Tappara ei saanut kyllä yhtään Kärppiä enempää. Sitten 3. erä pelattiin viisaasti ja Tappara ampui paljon huonoista paikoista tai asennoista. Ylivoimilla luonnollisesti oli mahdollisuus, tässä on Kärpille selkeä kehityskohde tuleviin peleihin.

Eli mitä yritän sanoa: 2-4 maaliin asti Kärpät vei peliä, voitti laukaukset, maalit jne. Peli oli hallussa. Tappara ei tämän takia ollut lähelläkään voittoa. Tappion selittely jollain maalipaikkojen tuhlailulla ja "huonolla tuurilla" (ei jeesus oikeesti) on kyllä todella naurettavaa ja antaa hiukan ylimielisen kuvan.

EDIT: Rautakorpi muuten heitti kans että Tapparalla oli taas 3.erässä rimaakin jne. Ei siellä kyllä mitkään rimat edes kolisseet. Kerran Peltola(?) ampui todella pienestä kulmasta johonkin sivurautaan. Hyvin se kyllä keksii omiaan.
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Huippupaikkoja Tappara ei saanut kyllä yhtään Kärppiä enempää. Sitten 3. erä pelattiin viisaasti ja Tappara ampui paljon huonoista paikoista tai asennoista. Ylivoimilla luonnollisesti oli mahdollisuus, tässä on Kärpille selkeä kehityskohde tuleviin peleihin.

Eli mitä yritän sanoa: 2-4 maaliin asti Kärpät vei peliä, voitti laukaukset, maalit jne. Peli oli hallussa. Tappara ei tämän takia ollut lähelläkään voittoa. Tappion selittely jollain maalipaikkojen tuhlailulla ja "huonolla tuurilla" (ei jeesus oikeesti) on kyllä todella naurettavaa ja antaa hiukan ylimielisen kuvan.
No Tapparaa vastaan laukausten vieminen ei ole ollut vuosikausiin meriitti. Totta on, että Tapparalla oli vaikeuksia murtautua keskustaan ja Kärpilläkin omat paikkansa oli. Tapparalla oli kuitenkin riittävä määrä maalipaikkoja, mutta tehokkuus (osasyy Kärppien hyvällä mailahäirinnällä eli ei päästy laukomaan vapaasti) ei ollut vastustajan tasolla missään nimessä.

Ensimmäinen erä oli Tapparan etsikkoaika ja Tappara vei minun kirjoissani peliä, Mäenalanen kävi räppäämässä maalin komealla laukauksella ja Revon veto erän lopulla painui ohi pukukoppimaalin sijaan. Kärpät sai pelin hallinnan Bertrandin Tapparalasein halvan tasoituksen jälkeen. Kolmannen erän alkuun Tappara tuli taas hyvin ja Peltola rautoja kilauttelikin ensimmäisiin vaihtoihin. Tuossa vaihdossa oli useampikin paikka. Mitä pidemmälle erä meni, sitä paremmin peli eteni Kärppien suunnitelman mukaisesti, vaikkakin muutamia mahdollisuuksia antoivat tuomarille puhaltaa.

Parempi eilen voitti, en minä sitä ole kieltänytkään. Mutta ei se aivan noin selkeästi Kärppien hallussa ollut 2-4 maaliin saakka kuin annat ymmärtää. Mielestäni Tapparan saamaton loppu vääristää muistia koko ottelun osalta.
 
Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
Onhan tämä nyt absurdi tilanne, kun runkosarjan ylivoimainen ykkönen johtaa finaalisarjaa, niin Tapparalle rakennetaan kriisiä yms. Kyllä se on vaan niin, että Kärpät on ollut todella hyvä. Joka osa-alueella parempi kuin Tappara. Jos Tappara haluaa tästä jotain ihmettä rakentaa, niin taktisesti täytyy jotain muuttaa isosti. Kärpät puolustaa maalinedustan järkyttävän hyvin. Viime vuonna ajattelin tässä kohtaa, että ihme on jos Kalpa pystyy vielä voittamaan, koska Tappara oli hävitessäänkin hyvä. Nyt ei kyllä moisia ajatuksia ole, koska Kärpät on vaan pelillisesti niin paljon edellä. Nyt ei riitä Tapparalle tsemppikiekko, pelin taso pitäisi isossa kuvassa saada vaan paremmaksi.
 
Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
No Tapparaa vastaan laukausten vieminen ei ole ollut vuosikausiin meriitti. Totta on, että Tapparalla oli vaikeuksia murtautua keskustaan ja Kärpilläkin omat paikkansa oli. Tapparalla oli kuitenkin riittävä määrä maalipaikkoja, mutta tehokkuus (osasyy Kärppien hyvällä mailahäirinnällä eli ei päästy laukomaan vapaasti) ei ollut vastustajan tasolla missään nimessä.

Ensimmäinen erä oli Tapparan etsikkoaika ja Tappara vei minun kirjoissani peliä, Mäenalanen kävi räppäämässä maalin komealla laukauksella ja Revon veto erän lopulla painui ohi pukukoppimaalin sijaan. Kärpät sai pelin hallinnan Bertrandin Tapparalasein halvan tasoituksen jälkeen. Kolmannen erän alkuun Tappara tuli taas hyvin ja Peltola rautoja kilauttelikin ensimmäisiin vaihtoihin. Tuossa vaihdossa oli useampikin paikka. Mitä pidemmälle erä meni, sitä paremmin peli eteni Kärppien suunnitelman mukaisesti, vaikkakin muutamia mahdollisuuksia antoivat tuomarille puhaltaa.

Parempi eilen voitti, en minä sitä ole kieltänytkään. Mutta ei se aivan noin selkeästi Kärppien hallussa ollut 2-4 maaliin saakka kuin annat ymmärtää. Mielestäni Tapparan saamaton loppu vääristää muistia koko ottelun osalta.
Kyllä kyllä, Tapparan hyvä eka 25min ei vaan ole vielä "lähelläkään" voittoa. Tuo 2.erähän oli aivan yhtä päätä sen Kärppien jäähyn jälkeen. Jääkiekossa tunnetusti momentumit vaihtuu ja Tappara ei käyttänyt omiaa. Kirjoitin tänne palstallekkin ensimmäisellä erätauolla, että Kärpiltä ihan hyvä eka erä. Toisessa erässä oli kova luotto että painetaan ohi, koska ei se Tappara kyllä vakuuttanut vieläkään (edes ekan 25min aikana). Tapparalla oli ensimmäisen erän lopussa joku viiden minuutin jakso, jossa oltiin jatkuvasti Kärppien puolustusalueella. 1.erän maalipaikatkin Tapparalta jäi yhteen haastoon laidasta keskelle (huonosta asennosta veto keskelle maalia) ja sitten tuo mainitsemasi Revon hyvä paikka.

Mutta anyway, ei meidän tarvi olla samaa mieltä miten hyvin tuo oli Kärppien hallussa. Pointtini oli se, että asiat eivät kyllä pelissä olleet noin mitä Rautakorpi ja Salonen väitti. Paremalla maalintekotaidolla peli olisi ollut tiukempi. Kukaan ei tiedä olisiko se silti edes riittänyt tasuriin tai voittoon. Huonon tuurin mainitsemisen oli naurettavaa, koska Tapparalla ei tänään todellakaan mitään huonoa tuuria ollut.

EDIT: Ja Peltola on vieläkin ampunut 3.erässä pienestä kulmasta vain sivurautaan. Ei tuota ole mitään järkeä mainita edes kun ei ollut lähelläkään maalia.
 
HockeyBoy66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Nyt sattui väärinkäsitys. Minähän nimenomaan olen sitä mieltä, että pelaajien alisuorittamisesta pitää päävalmentajan kantaa oma vastuunsa. Jos finaalissa jotkut eivät ”viitsi” laittaa parastaan tiskiin, on joukuehengessä suurta häikkää. Katson tällöin päävalmentajan suuntaan. Jos joukkueen pelitapa on sellainen, etteivät pelaajat saa itsestään parastaan irti, katson päävalmentajan suuntaan.

Jos puolestaan tunnetila on optimaalinen ja pelitapa mahdollistaa pelaajien vahvuuksien korostamisen, ei valmentajaa voi ”syyllistää”. Tällöin voidaan tutkia joukkueen rakennetta ja pelaajien rooleja. Voidaan miettiä, onko joukkue yksinkertaisesti materiaaliltaan riittävä mestaruuteen. Toki tämä finaalisarja on vielä täysin auki. Tapparalla on edelleen oiva mahdollisuus mestaruuteen.

Okei, meni sitten ajatukset ristiin. Kuuselan kohdalla (ja muutaman muunkin Tapparan kärkimiehen) uskon, että näitä "ohipelejä" ei montaa yleensä tule putkeen. Kärppien loistavalla pelaamisella oli tietysti osuutensa asiaan ja varmasti siellä Tapparan ukot yritti kaikkensa, mutta ei silti voineet mitään. Silti sanon, että tuon tasoitusmaaliin johtaneen virheen kaltaisia kiekonmenetyksiä/ harhasyöttöjä harvoin näiltä tietyiltä näkee. Jos heiltä aletaan näkemään isoja kämmejä, niin monesti sekin vaikuttaa koko joukkueen suorittamiseen. Väkisin se ajatus hiipii alitajuntaan muillakin, että nyt siellä kiekko polttaa jo ratkaisupelaajillakin lavassa. Ja sitä rataa.
 
Lintta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Parempi eilen voitti, en minä sitä ole kieltänytkään. Mutta ei se aivan noin selkeästi Kärppien hallussa ollut 2-4 maaliin saakka kuin annat ymmärtää. Mielestäni Tapparan saamaton loppu vääristää muistia koko ottelun osalta.

Turha tässä on oikeastaan vääntää siitä kumpi oli parempi. Nyt pelataan liigan finaaleja ja jäljellä on kaksi kauden parasta ja koko vuosituhannen parasta joukkuetta. Erot on tietenkin pienet, kuten olettaa voi.

Kärpät on ollut pelillisesti edellä joka osa-alueella. Erot on pieniä. Kärppien pelin piti parantua Hifk sarjasta, jotta Tappara kyettäisiin haastamaan kunnolla. Kärpät paransi. Tappara taas ei ole kyennyt peliään parantamaan suhteessa vastustajaan.

Kärpät on saanut pelin, optimaalisten aiempien vastusten sparrauksella, ylivoimaisen runkosarjavoittajan tasolle. Sinänsä vallitseva tilanne ei yllätä.
 
Piku24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Anaheim Ducks
Tällä hetkellä on erittäin vaikea nähdä, että Tappara enään nousisi mestaruuteen. Kärpät on erittäin kovassa lennossa, Vehviläinen aivan uskomattoman kova ja huomenna raksilan lauantailöylyssä mahdollisuus lyödä niska poikki. Kokeeko Tappara saman kohtalon, kuin Kärpät vuonna 2009 triplaa metsästäessään...4-0? Monesti sarja tuppaa tasottumaan, mutta tässä minä kyllä näen todellisen ylikävelyn mahdollisuuden.....Salonen puhui, että vilkku päälle ja ohi no katsotaan saako puheilleen katetta huomenna. Veikkaan, että ei.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpät on ollut pelillisesti edellä joka osa-alueella.

Nyt on vahvaa liioittelua ilmassa. Se, missä Kärpät on ollut selvästi parempi, on ehkä näitä kaksinkamppailu/asenne-juttuja. Se mikä on kahden pelin otannalla parantunut hieman välieristä, niin puolustuspäässä (PAPP) ei ole tullut niin paljon romahtamisia kuin vaikkapa HIFK:ta vastaan. Pelillisesti sarja on ollut ihan tasainen. Oulussa Kärpät oli hiukan niskan päälä ja Tampereella Tappara.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pelillisesti sarja on ollut ihan tasainen. Oulussa Kärpät oli hiukan niskan päälä ja Tampereella Tappara.
Ihan mielenkiinnosta kysyn: Katsotko ihan pelit, vai tutustutko vain ottelun jälkeen sektorivetoihin. Sen verran mielenkiintoisia ovat nämä päätelmäsi.
 
Jalluvasen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Joka vuonnahan nämä sarjat ovat meinanneet revetä kärppien ja tapparan välillä, mutta tasaisiksi ovat kumminkin loppujen lopuksi menneet. Ainakin viimeisimpänä välierässä tappara oli aivan niskan päällä kahdessa ensinmäisessä pelissä, muistuttaa jotenkin tätä sarjaa, mutta osat ovat vain vaihtuneet.
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Onko tässä ketjussa ollut muuten provon provoa, tai edes otteluseurannassa? Meinaan sitä perinteistä menoa. Ässät-sarjassahan oli suht kova meno, mutta HIFK-sarjaan se tais hyytyä. Oliko sielläkään enää juuri mitään, ehkä jossain otteluseurannassa?

Tulkaa nyt porilaiset selittään tai jotain! :D Nojoo, voishan täällä jotain olla niin tulis vähän äksöniä :)
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ihan mielenkiinnosta kysyn: Katsotko ihan pelit, vai tutustutko vain ottelun jälkeen sektorivetoihin. Sen verran mielenkiintoisia ovat nämä päätelmäsi.

Katsoin.

e. nyt varmaan saan ensimmäisen bännini, kun vastasin onelinerina sinulle. Mutta yksi banni 15 vuoteen kertoo, että on elänyt.
e2. Seuraavaksi varmaan väitellään, että mikä on "pelillistä" hallintaa? Tai mitä tarkoittaa olla "pelillisesti" tasoissa. Ei jotenkin enää jaksaisi.
e3. Selvennykseksi. Mielestäni Kärpät on ollut edellä jääkiekon perusasioissa (kaksin kamppailut esim.). Mutta "pelillisesti" kumpikin on vienyt kotonaan. Käsitän "pelillisesti viemisen" taktisena asiana, tai maalipaikkojen luomisena, "niskan päällä olemisena", isompana mahdollisuutena voittaa, strategisena asiana.
 
Viimeksi muokattu:

xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Kärpiltä hyvä vieraspeli. Puolustivat keskustaa todella tiiviisti eikä Tappara lievästä hallinnasta huolimatta päässyt hyville paikoille.

1.erä oli Tapparalta hyvä, mutta toiseen erään tulikin sitten ihan eri joukkue. 95% keskittyminen = 50% suoritus ja se kyllä näkyi kentällä. Toki kunniaa myös vastustajalle, mutta ihan perusjutuissa (kiekonkäsittely, syöttöjen laatu ja vastaanotto) oli niin huonoa tekemistä, että saa ihan itseään syyttää.

Pahimpana esimerkkinä Kemiläinen, jonka itseluottamus on niin romuna, ettei miestä pitäisi kiduttaa kentällä. Eikä ainakaan yyveellä.

Tapparan YV noin muutenkin oli raskasta seurattavaa. Kaikki seisoo paikoillaan, kun yhdellä on kiekko. Ei varmaan ketään yllättänyt, ettei verkko heilunut.

Uskon, että Tapparan poijaat miehistyy ja Raksilassa nähdään paljon parempaa tekemistä. Se on sitten eri asia riittääkö sekään mihinkään Kärppien kovaa tasoa vastaan. Luottoa kuitenkin vielä löytyy sarjan kääntämiseen!
 
Petros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara ja Dallasin Stars.

Missä se huippuvaihdikas karvauspeli mitä Tepsiä vastaan oli Hakametsässä 3-0 ottelussa. Aivan huikea taktiikkamuutos(median parjaamaan träppii) ja Tepsin polvilleen ekassa erässä.

Kärpät, runkosarjan ylivoimainen joukkue ei sattumalta. Oululaiset on huomattavasti liukkaampi joukkue..nyt on paha vastus.

Jos Tapparasta pitää hakea pahimmat skyrpäily miksi näin tilanne on(tosin ei mikään epätoivo vielä ole) tämmöstä:

-Rautakorpi. Tapolan aikaan valmentaja samaa jengiä pelaajien kanssa, kemiat toimi loistavasti. Nyt taas tää jojo johdossa ja niiin samat kuviot kuin ennenkin..ne tietää jotka tietää. Auktoritäärinen, kallis, rahan perässä juoksija, tulee menee tulee.. suoraan vitutti kun kuulin tukan tulevan pestiin..

-Pakit. On taitoa ja paljon joo mutta pohja nuori edelleen, ei piisaa jalka Kärppiä vastaan. Tarvis sen Kankaanperän +20min sinne oman maalin eteen Kukkosia suihkiin pitkin svittua. Sählä, Rantakari, Vittasmäki joilla jalkoja piisaa. Kemiläinen vaisu, vammaa kait tai jotain omia törmäilyjä..

-/+ Äääh hyvin varauksella Domi. Ei sinänsä pettänyt . Kärsii pakistosta ja kun omiin uppoo.. niin syö itseluottamusta rotan lailla. Jos tänään pataan niin Heljanko Raksilan peliin?

-Ylivoiman siirtelijät joista Kuuselan pahin esimerkki. Ollut koko kauden samaa, jumalauta kun ei voi millään ite vetää. Tämä tosin kertoo epäitsekkäästä huikeasta pelimiehestä mutta vetoja kuitenkin. Kaikki tietää sen poikittaissyötön Haapalalle.

Haapala muuten klesana, ei kulje tasakentällisin, ylivoimalla tosin onetimer raikaa häijysti. Kärpät pelannut toki sen linjan veke.

Nyt Tukkajukalle käsky:

Ehdottomasti Nurmi pelaavaan kokoonpanoon. Mies todella nälkäinen ja vaikkei jalka liiku(omiin mutta hyökkäykseen kyl, heh)niin osaa maalinteon jota juuri nyt tarvitaan. Ajaa maalille surutta ja ei kaihda vääntöjä. Ylivoimalla kakkoseen ainakin, Teemu rightina omaa hyvän vedon edelleen ja kätisyytensä puolesta aivan täsmä. Ei ainakaan huononna ylivoimaa tällä hetkellä.
Tosin yksi este....Rautakorven koirankoppi.

Sarja levällään, katsotaan miten käy.
 
Viimeksi muokattu:

Petros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara ja Dallasin Stars.
Turha tässä on oikeastaan vääntää siitä kumpi oli parempi. Nyt pelataan liigan finaaleja ja jäljellä on kaksi kauden parasta ja koko vuosituhannen parasta joukkuetta. Erot on tietenkin pienet, kuten olettaa voi.

Kärpät on ollut pelillisesti edellä joka osa-alueella. Erot on pieniä. Kärppien pelin piti parantua Hifk sarjasta, jotta Tappara kyettäisiin haastamaan kunnolla. Kärpät paransi. Tappara taas ei ole kyennyt peliään parantamaan suhteessa vastustajaan.

Kärpät on saanut pelin, optimaalisten aiempien vastusten sparrauksella, ylivoimaisen runkosarjavoittajan tasolle. Sinänsä vallitseva tilanne ei yllätä.
Juuri näin ja samaa mieltä jokainen jotka pelit katsoneet ja vähänkin hokaa lajia. Edelleen luotto kuitenkin omiin ja jos tänään Tappara jollain ilveellä voittaa niin sitten alkaa jännitys edes vähän tiivistyyn.

Toivo siitä että pomppis jonkun kusselakkisen perseen kautta Vehviläiselle(yllättänyt kuinka hyvin pelannut) pari helppoa niin kummasti antaisi vielä toivoa.

Se vaan kun Tappara saa sen 20 vetoa per peli, ei vedetä ja toisaalta Kärpät pelaa nätisti vedot parhailta sektoreilta veke.
 
Viimeksi muokattu:

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En jaksanut ennen sarjaa uskoa, että tämä menisi jommalle kummalle 4-0/1, eikä mieli taivu siihen oikein vieläkään. Eiköhän tänään nähdä Tapparalta iso ryhdistäytyminen pakon edessä. Uskaltaisin jopa väittää, että tämän ottelun voittaja on tuleva mestari.
 
Puta Madre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NYJ

Näin minäkin luulen ja sanoisin sen edelleen olevan Tappara. Kutina palleissa ja toivottavasti olen oikeassa.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hyvä!
e. nyt varmaan saan ensimmäisen bännini, kun vastasin onelinerina sinulle. Mutta yksi banni 15 vuoteen kertoo, että on elänyt.
Tuskinpa rangotaan. Onneksi rangaistuksen pelko sai sinut selventämään näkemystäsi.
e2. Seuraavaksi varmaan väitellään, että mikä on "pelillistä" hallintaa? Tai mitä tarkoittaa olla "pelillisesti" tasoissa. Ei jotenkin enää jaksaisi.
Uskon, että pelillisen hallinan määritteleminen ja siitä keskusteleminen kanssasi voisi olla antoisaa.
e3. Selvennykseksi. Mielestäni Kärpät on ollut edellä jääkiekon perusasioissa (kaksin kamppailut esim.). Mutta "pelillisesti" kumpikin on vienyt kotonaan. Käsitän "pelillisesti viemisen" taktisena asiana, tai maalipaikkojen luomisena, "niskan päällä olemisena", isompana mahdollisuutena voittaa, strategisena asiana.
Mielestäni tuon määritelmäsi mukaan Kärpät on vienyt kahta ensimmäistä peliä. Minusta tuohon määritelmään pitää ottaa mukaan myös alkuun mainitsemasi jääkiekon perusasiat, koska ne näärittelevät pelaamisen tasoa niin paljon. Kärpät on ollut niissä parempi, kuten itsekin toteat. Kamppailuvoima, taklauspelamaaminen, syöttöjen laatu ja varsinkin luisteluvoima on ollut Kärpillä vastustajaansa edellä. Nämä perusasiat ovat mahdollistaneet Kärppien hallinnan.

Suhteessa kulloiseenkin tilanteeseen Kärpät on onnistunut pelaamaan onnistuuneesti valitsemallaan strategialla. Niin kuin olen maininnut, ainoastaan toisen ottelun ensimmäinen erä oli sellaisnen, jossa Tappara oli kuskin paikalla. Muutoin on menty Kärppien ja Mannerin ehdoilla. Seuraus tästä näkyy tulostaululla.
 
lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Murehdin tuossa kauden aikana, että Kärpät pelasi runkosarjassa ainoastaan yhden hyvän ja ehjän pelin Tapparaa vastaan, ja sen silloin voittivat kotona. Kaikki kolme muuta peliä (tappiopelejä) olivat Kärpiltä sitten enemmän tai vähemmän heikkoja, joissa tapparalaiset eivät nähneet kyllä tämän kauden Kärppiä parhaimmillaan. Sinällään sääli. No nyt on Tappara nähnyt Kärpät parhaimmillaan. Finaaleiden kaksi ensimmäistä peliä ovat olleet Kärpiltä hyvää/erinomaista peliä, ja toivottavasti sarja jatkuu Kärpiltä tuolla tasolla. Kärpät ei pysty enää paljoa parempaan, Kärpillä ei ole enää paljoa parannettavaa. Jäädään nyt odottamaan Tapparan siirtoa. Jotain pientä jäynää sieltä on Tapparalta takuulla tulossa, Tappara pystyy parantamaan ja paljon. Kokoonpanomuutoksia ja kirurgintarkkoja trappiviiltoja... niinkuin Aamulehdessä mainitaan.

Oma veikkaus: Tappara kaventaa tänään sarjan 2-1. Kärpiltä aivan helvetin hyvä kausi jo tähän mennessä, ja noista kahdesta finaalivoitosta jo täytyy olla todella tyytyväinen. Kärpät 2017-2018 on yksi Kärppien historian hienoimpia joukkueita koskaan. Ikäänkuin 1980-1981 koulupoikajoukkue vers. 2.
 
Viimeksi muokattu:

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Tappara varmasti tulee tänään laadukas trap edellä ja hakevat sitä, että omiin menee vain 0-1 maalia. Onneksi Mannerin Kärpät tietää tämän. Illan peli vaatii Kärpiltä hyviä ajoituksia ja nöyryyttä päätykiekkoihin. Etenkin Ruohomaalle ja Leskiselle toivon tätä nöyryyttä.

Onneksi tämä ei tule Kärpille tänään yhtään yllätyksenä. HIFK-sarjassakin tuota saatiin harjoitella ihan riittävästi. Kärsivällisyyttä Kärpiltä löytyy, vaikka peli menisi nollista kolmanteen erään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös